lauantai 30. heinäkuuta 2011

Suomussalmi osa 27 Juha Tapio Kiannon Kuohuissa

Juha Tapio oli viime kesänä pitämässä Jätkänpuistossa konserttia, mutta lauloi muiden tekemiä laulujaan. Tänä vuonna hän oli Suomussalmi Rockin pääesiintyjä, vaikkei niin hirmuinen rokkari olekaan. Juha on tehnyt monia lauluja mm. Johanna Kurkelalle ja hänen sävellyksensä ovat melodisia ja sanoilla on suuri merkitys. Keikka oli loppuunmyyty, onneksi ostimme liput jo seitsemän aikaan, sillä väkeä oli kuutisensataa. Kiannon Kuohuissa oli karaoke siirretty oivasti baarista teatterin aulaan, jossa oli myös viileämpää. Leif Rören hoiteli karaokea ja moni tutuksi tullut karaokelaulaja kävi esiintymässä. Ennen Juha Tapiota esiintyivät  bändit Dian ja Cerma.

Keikka oli hyvä. Soittajat olivat taitavia ja kuulimme kaikki ne laulut, joita odotimmekin ja lisäksi kappaleen "En mitään, en ketään" tulevalta uudelta levyltä. Tämä laulu on jo ilmestynyt sinkkuna. Eniten pidin kappaleista "Ohikiitävää", "Kaksi puuta" sekä encorena esitetty Yö-yhtyeen ohjelmistoon mennyt "Pettävällä jäällä", jonka sovitus oli yksinkertaisen kaunis. Koulumme oman lauluyhtyeen Enchantin ansiosta "Raikas tuuli" -laulu on minulle hyvin läheinen ja se esitettiin myös samoin kuin "Minä olen, sinä olet".

Jälleen kerran huomioni kiinnittyi siihen, että 172-senttisenä näin varsin hyvin salin takaosasta lavalle asti, sillä kainuulaiset naiset ja myös miehet ovat yllättävän lyhyitä. Monet miehistä ovat puolta päätä lyhyempiä :). Lopuksi muutama keikkakuva uudella kameralla, valaistusolosuhteet olivat mitä olivat, joten jotain kuvista näkyy.  Lähinnä ne ovat todisteita siitä, että paikalla oltiin :). Koska sali oli täynnä, niin menimme sivukabinetin kautta salin perälle ja pikku hiljaa pääsimme ujuttautumaan salin puolivälin etupuolelle.






Ei kommentteja: