torstai 4. elokuuta 2011

Suomussalmi osa 30 Kemppainen, Eeron erikoinen ja Voimanlataus

Ämmänsaaren torilla sijaitseva Starburger on auki viikolla kymmeneen ja viikonloppuisin aamuneljään. Sieltä saa perusgrilliruokaa, mutta listalla on muutama erikoisuus, jotka kiinnittävät huomiota. Voimanlataus, Eeron erikoinen ja Kemppainen eivät kuulu muiden grillien valikoimiin. Parikymmentä vuotta sitten grillin nimenä oli Rastin grilli arvatenkin Suomussalmen Rastin (urheiluseura) mukaan. Starburgereita on muuallakin Pohjois-Suomessa, mutta netistä löytää Fonectasta myös nimen Autogrilli Rasti Juntunen, jonka nettisivut vievät Kyrön Rastin nettisivuille...

Olympiahopeamitalisti Marko Kemppainen
Empiirinen tutkimukseni johti siihen tulokseen, että Voimanlataus ja Kemppainen ovat melkein samat eväät, Voimanlatauksessa on sämpylä ja Kemppaisessa täytteet laitetaan lihapiirakan väliin. Suomussalmen tunnetuin Kemppainen (ja heitä täällä on paljon ihan lähituttavapiirissäkin ;-) ) on tietysti olympiahopeamitalisti Marko, joka myös on antanut nimen tälle tuhdille herkulle. Marko halusi Voimanlatauksen lihapiirakkaan sämpylän sijaan, muut annoksen ainekset ovat kananmuna, 80 gramman täyslihapihvi sekä kaisersiivu. Pian hänen kaverinsakin alkoivat kysellä, että saako täältä sitä, mitä se Kemppainen syö ja niinpä listalle sitten laitettiin Kemppainen. Tänäkin iltana grillillä käydessämme Kemppaista tilattiin eniten sinä aikana, kun lihapiirakoitamme söimme.

Eeron erikoinen on myös erään Eeron keksimä ja sekin on päätynyt listalle. Joku paikkakuntalainen varmaan voisi valaista, että mitä se sisältää, koska en sitä älynnyt kysyä. Grilliltä saa myös kebabia ja erilaisia hampurilaisia sekä jollen ihan erehdy, niin paikkakunnan ainoita pehmisjäätelöitä.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi,

kävin etsimässä soivan metsän lisäksi nähtävää Hyrynsalmi-Suomussalmi-retkelle. Kiitti vinkeistä ja hyvät kesän loput!

-Paukku

Pauska kirjoitti...

Mukava, jos oli jotain apua :)

Paikkakuntalainen kirjoitti...

Eeron Erikoinen on kanssa yksi suosittu ateria grillillä! Se on isossa pitkulanmallisessa grillilaatikossa, joka on vuotattu pohjalta ranskalaisilla. Päällä on makkarapihvi, jauhelihapihvi ja munakas. Lisäksi päälle mausteet, itse otan aina vain valkosipulimajoneesilla, joka riittää tuohon annokseen hyvin. Oikeastaan tuo valjosipulimajoneesi on kylän perinne - se on monesti lopussa. Suosittelen kokeilemaan tuota ateriaa!

Pauska kirjoitti...

Kiitokset kommentista, pittääpä kokkeilla ensi kesänä, vaikken olekaan valkosipulin ystävä :-)

Anonyymi kirjoitti...

Tätä ei ehkä kukaan enää lue mutta Eeron erikoinen tulee taksi-eeron lemppariateriasta. Taksikoppi ja grilli ovat olleet perinteisesti samassa rakennuksessa ja Eerolla oli nälkä.

Pauska kirjoitti...

Kiitokser tästä tiedosta 😊.