maanantai 19. joulukuuta 2011

Karjalanpiirakoita

Karjalaisen suvun jäsenenä leipominen on aina ollut yksi mukavista harrastuksistani. Äitini tekee aivan huippukarjalanpiirakoita ja hänen ohjeellaan teen niitä muutaman kerran vuodessa: jouluna ja sitten, jos tulee tärkeitä vieraita tai on joku juhla.
Opin piiraiden tekemisen jo lapsena, sillä äitini leipoi niitä usein. Alussa siskoni kanssa pyörittelimme palloja ja sitten litistimme ne kakkaroiksi, lapsen kämmen on siihen hommaan juuri sopivankokoinen. Myöhemmin levittelimme puuroa valmiiksi kaulituille kuorille. Äitini kaulitsi ja rypytti ja piirakoista tuli aina niin kauniita. Äitini kuoret ovat niin ohuita, että kun ne nostaa ilmaan, niin valo paistaa pohjan läpi. Jouluna leivoimme aina monille ystäväperheille piiraita, monta sataa - ja se oli iso urakka.

Koska en ole ihan näin kokenut kaulitsija, niin kuorista tulee välillä vähän muotopuolia, onneksi muoto ei vaikuta makuun.

Teen piirakat seuraavalla, hyväksihavaitulla ohjeella:

Risella-pussissa olevan ohjeen puuroannoksesta tulee 30-40 piirasta, koosta riippuen, joten jos haluaa enemmän, niin kannattaa tehdä kaksinkertainen annos. Itse keitän puuron kerroskattilassa, niin se ei pala pohjaan.

Kuori
2 dl vettä
1 tl suolaa
2,5 dl vehnäjauhoja
2,5 dl ruisjauhoja

Sekoitetaan keskenään taikinaksi. Seuraavassa muutama  perimätiedon ja kokemuksen tuoma ohje: Puuron kannattaa antaa jäähtyä hieman ja sitä voi notkistaa kananmunalla. Älä laita maitoa, sillä se alkaa kiehua uunissa, tai jos laitat, niin kuumenna se ensin :) Taikina kannattaa pitää pakastepussissa tai kannen alla, ettei se kovetu. Paras puuron levitysveitsi on leveä ja sitä kannattaa pitää vesilasissa. Kuoret tarttuvat herkästi kiinni toisiinsa, joten laita jauhoa väliin. Ne kannattaa myös peittää, etteivät ne kuivu.



Ensiksi tehdään taikinasta tasainen pötkö pyörittelemällä.





Sitten pötkö leikataan tasakokoisiksi  paloiksi.




Palat pyöritellään palloiksi, jotka litistetään kämmenellä.








Kakkara kaulitaan  aavistuksen ovaalinmuotoiseksi

Valmis kakkara










Sitten kaulitaan pulikalla. Tämä on toinen haastavista vaiheista. Aloittelijan kannattaa tehdä isompi kakkara, jota on helpompi kaulita. Kuoren tulisi olla pyöreä tai hieman soikea. Takana näkyy kuoria. Kaulitsemisvaiheesta en ottanut kuvaa. Huomaa vesilasissa oleva veitsi :).










  Sitten puuro laitetaan lusikalla kakkaran keskelle ja levitetään leveällä veitsellä. Reunoihin jätetään reilu sentti tyhjää, puuro saa yltää piirakan päihin, muutoin piirakka palaa.Sitten rypytetään. Aloittelijan kannattaa alottaa keskeltä ja rypyttää toiseen päähän etusormen syrjällä. Sitten piirakka käännetään ympäri ja rypytetään toinen puoli. Kokeneempi voi aloittaa päästä :).










Piirakat paistetaan 300 asteessa 8-10 minuuttia ja voidellaan voisulalla molemmin puolin.

Valmista tuli :)




















Kärkkäiseltä ostin tällaisen kätevän ja halvan peltitelineen, joka säästää paljon tilaa. Telineeseen mahtuu neljä peltiä kerrallaan.

2 kommenttia:

beas fotoblogg kirjoitti...

Dom ser goda ut.Du är duktig på att baka!

Pauska kirjoitti...

Tack Bea, har sysslat hela livet med dem :)