sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Aki Nokkismusa-haastattelussa Yle Lahden radiossa

Tapani Ripatti soitti tammikuun alussa miehelleni ja pyysi häntä tulemaan haastatteluun Yle Lahden radioon koskien suomalaista musiikinopetusta. Ensin toimituksesta soitettiin entiselle  Salinkallion lukion kollegalleni  musiikkimies Seppo Korhoselle, joka kertoi mielipiteitään musiikin opetuksesta.

Sitten Suvi Turunen haastatteli Akia ja pyysi ensin kommenttia Seppo Korhoselle. Tämän jälkeen Aki kertoi Nokkismusa 1 -materiaalistaan ja sen synnystä.


Liitän tähän mukaan Suvi Turusen Yle Lahden nettisivuille haastattelusta tekemän jutun.


"Musiikinopettajat kaipaavat sähköisiä opetusmateriaaleja. Nastolalainen luokanopettaja sävelsi ja tuotti uutta opetusmateriaalia nokkahuilun soittamiseen. Nyt suomalaiskouluissa voidaan puhaltaa niin tangoa kuin teknoakin.
Ostakaa makkaraa -laulun soittaminen ei kiinnosta nykylapsia. Jottei nokkahuilun soittaminen maistuisi puulta, nastolalaisen Erstan koulun opettaja Aki Järvelä päätti kehittää uutta materiaalia.
- Kysyin oppilailta, mitä he haluaisivat soittaa nokkahuilulla ja vastauksena oli tekno. Samana iltana äänitin kotistudiossani nokkisteknon. Soitimme sitä seuraavana päivänä koulussa ja siitä tuli hitti, nastolalainen luokanopettaja kertoo.

Järvelän kehittämässä Nokkismusa-materiaalipaketissa on valmiita, eri tyylilajien taustoja, joiden päälle soitetaan melodiaa nokkahuilulla. Muistitikulla toimitettava opetusmateriaali leviää kovaa vauhtia suomalaisiin kouluihin. Sähköiselle materiaalille olisi tarvetta enemmänkin.

- Opetusmateriaali voisi olla tietokoneella, josta etsitään tiedot videotykille heijastettavaksi. Samasta kansiosta löytyisi aihepiireittäin tietopohja, nuotit, soivat taustat ja niin edelleen, Järvelä pohtii.

Kirjallinen materiaali edelleen pop 
 
Musiikin opetus perustuu kuitenkin edelleen pääosin kirjalliseen aineistoon eivätkä oppikirjakustantajat tunnu olevan kiinnostuneita sähköisten materiaalien kehittämisestä.

- Kustannusyhtiöt tarjoavat sähköistä materiaalia yllin kyllin muihin oppiaineisiin, muttei musiikinopetukseen. Sähköistä materiaalia pitäisi olla enemmän, sitä pitäisi päivittää jatkuvasti ja sen pitäisi olla edullisesti koulujen hankittavissa, Järvelä vaatii 20 vuoden opetuskokemuksella.
Nokkahuilun soittaminen on edelleen mukana musiikin opetussuunnitelmassa. Järvelän mukaan nokkahuilu on halpa instrumentti, jolla alakoululainenkin onnistuu soittamaan melodiaa.
YLE Lahti / Suvi Turunen"

2 kommenttia:

Marjukka kirjoitti...

No jopas jotakin, tämäpä hienoa! Pitää tutustua kotisivuihin ja puhua reksillemme meidän koulun tilauksesta.

Pauska kirjoitti...

-:) Mukavaa että löysit haastattelun. Tuote ei ole hinnalla pilattu, koska tiedämme koulujen tiukan rahatilanteen ja mieheni haluaa sen oikeasti käytettäväksi. Tammikuussa olemme myyneet sitä paljon eri puolille Suomea. Palaute on ollut hyvin kiittävää ja tarve Nokkismusalle on suuri, mm. Joensuun normaalikoulun musiikinopettaja on aivan ihastunut. Sähköpostimarkkinointikierros on vielä kesken, joten kaikki eivät ole vielä tietoa saaneet. Käyhän mieheni kotisivuilla tutustumassa, siellä on nuotti- ja musanäytteitä. Olen tästä projektista kirjoittanut muutaman blogipostauksen.