lauantai 24. maaliskuuta 2012

Monaco - rahan ruhtinaskunta

Autopatsas kisojen kunniaksi
Toki kun Nizzan suunnalla käy, niin on itsestään selvää viettää päivä Monacossa, joka on pieni ja erikoinen ruhtinaskunta, jossa raha näkyy kaikkialla.




Tässä se F1-radan tunneli



Katselin  heinäkuussa televisiosta ruhtinas Albertin ja prinsessa Charlenen häitä ja näimmekin monta paikkaa, jotka kuvissa näkyivät. Samoin on hauskaa seurata seuraavia Monacon formula-ajoja, sillä samoja katuja mekin kolusimme. Ajoimme kuuluisan valkean tunnelin läpi, tosin kisassa se ajetaan toiseen suuntaan. Mietin kyllä sitä, että maan liikenne on oikeasti aika kaaoksessa niinä muutamina päivinä, kun kadut suljetaan. Epinglen neulansilmämutkan ohi kävelimme ja ajoimme useammankin kerran. Ratahan on sinänsä aika älytön autokilpailuksi, koska ohittaminen on aika mahdotona. Siitä huolimatta kisa on järjestetty jo vuodesta 1929 lähtien.

Auto palatsin pihassa
Monaco on Vatikaanin jälkeen maailman toiseksi pienin valtio, jossa asuu kahden neliökilometrin alueella reilut 30 000 ihmistä. Monaco elää matkailusta ja postimerkeistään, sillä se oli ensimmäisiä valtioita, jotka tajusivat postimerkkien arvon. Maan kieli on monegassi (le monégasque), jota harmikseni en onnistunut kuulemaan lainkaan. Kieli muistuttaa enemmän italiaa kuin ranskaa ja sitä puhuu enää 17 % väestöstä, enimmäkseen vanhukset. Koska Monacossa ei ole lainkaan tuloveroa, niin se houkuttelee rikkaita ihmisiä asukkaikseen. Suomalaisista siellä asuvat ainakin Kalle Palander, Mika sekä Erja Häkkinen ja Kimi Räikkönen viettää siellä myös osan vuodesta.

Näkymä mereltä
Monacoon kannattaa mennä joko junalla tai bussilla. Bussi Nizzasta maksaa vain euron ja busseja kulkee muutaman kymmenen minuutin välein. Me menimme Grassesta junalla ja tulimme bussilla pois. Varsinaista bussiasemaa en Monacon kartasta löytänyt, mutta kysyin paikalliselta, että mistä bussi lähtee. Bussi numero 100 menee Nizzaan ja se lähtee ison puiston yläpäästä, joka sijaitsee aivan Casinon edessä. Jollen nyt ihan erehdy, niin kadun nimi on Avenue de la Costa / Boulevard des Moulins. Juna-asemalla seinät ja lattiat näyttivät olevan marmorista. Junalla pääsee aika keskustaan ja sataman läheisyyteen. Täytyy sanoa, että maisemat eivät kovasti minua miellyttäneet. Korkeita kivitaloja oli toinen toisensa vieressä ja luontoa ei nimeksikään. Niin no, olihan siellä muutama puisto, jossa oli palmuja, mutta en kyllä viihtyisi.

 Kävimme ensin katselemassa loistojahteja, joita oli laiturissa useampiakin.  Sitten menimme  euron lautalla toiselle puolelle ja kävelimme siitä ruhtinan linnalle vanhan kaupungin läpi. Sataman alueella oli myös ulkoilmassa luistinrata, jossa helteestä huolimatta oli useita lapsia luistelemassa.  Kuvissa muutama jahti, joita puunattiin ja siivottiin.






Lenkkeily näkyi olevan yleinen harrastus, sillä lenkkeilijöitä oli todella paljon liikkeellä. Monacossa on jalkapallojoukkue, joka pelaa Ranskan pääsarjassa ja stadionille mahtuu vajaat 20 000 ihmistä. Siellä pidetään myös ATP Masters -turnaus huhtikuussa. Vanhassa kaupungissa oli monta kahvilaa ja useiden kauppojen ikkunoissa oli jonkin kuningasperheen jäsenen kuva - tai ruhtinasparin hääkuva. Gracen kuviakin näkyi monessa paikassa. Toki kävimme siinä kirkossa, jossa ruhtinaspari vihittiin ja se oli aika pieni. Kuvassa kirkon rippituoli. Itse kirkon kuva on viimeisenä ihan teknisistä syistä :).

Katselimme vahdinvaihdon puolenpäivän aikaan ja sitten pomppasimme kiertoajelubussiin ja kiersimme kierroksen maan ympäri. Seuraavaksi menimme merimuseoon  nimeltään Musée Océanographique de Monaco, joka oli hieno paikka. Ostimme yhteislipun, jolla sai ajella bussilla koko päivän ja pääsi myös museoon ja alennus oli huomattava.  Ruhtinas Albert I harrasti meritutkimusta ja hänen päiväkirjojaan, esineitään ja veneensä hytti olivat näytillä museossa. Museossa oli suuria akvaarioita, joissa oli kaikenlaisia kaloja ja mereneläviä. Isossa elokuvasalissa näytettiin elokuvia. Ylimmässä kerroksessa oli ravintola, jossa kävimme syömässä pastat. 




Nämä kaverit sulautuvat todella hyvin ympäristöönsä

Albert I:n tutkimustilat









Hallia hallitsi hillittömän kokoinen mustekala lonkeroineen


Enpä ole ennen näin ystävällistä kylttiä nähnyt, yleensähän koirilta kielletään meno joka paikkaan ja myös puistoihin. Täällä niitä suorastaan kehotettiin menemään puistoon. Alakuvassa on Grimaldi forum, jossa järjestetään konsertteja ja muita tapahtumia. Grimaldit tulivat Italian Genovasta 1200-luvulla maahan. Katujen ja paikkojen nimissä oli paljon entisiä ja nykyisiä prinsessoja ja prinssejä. Iso valtakatu oli nimeltään Avenue de Princesse Grace ja hänen kuoltuaan Rainier perusti ruusutarhan hänen muistokseen.



Kävimme myös japanilaisessa puutarhassa, jossa oli coi-karppeja ja kauniita istutuksia ja tietenkin ikebanaa. Tämän jälkeen kävimme Rainierin automuseossa, josta teen ihan oman jutun, koska siellä oli niin paljon kaikkea nähtävää.



Vanhassa kaupungissa oli tiennimet sekä ranskaksi että maan omalla kielellä.


Monacon lippu

Häät ovat taatusti olleet paikallisille ja turisteille iso elämys


Puisto Casinon yläpuolella

Paikallinen "Puksu", joka kuljettaa turisteja



Asuntojen hinnat olivat luonnollisesti kalliit, 45 neliön asunto maksoi 1.150 000 euroa. Maata ei ole enää juurikaan rakentaa ja maata vallataan Hollannin tapaan mereltä kuten on tehty Fontvieille'ssä. Kaupunki on todella siisti, missään ei näy graffiteja tai roskia. Kerjäläisiä tai muitakaan laitapuolen kulkijoita ei näkynyt. Miehillä tulee aina olla paita päällä ja rullalautailu on kiellettyä kaduilla. Kieltämättä jäi vähän liiankin steriili kuva, kun verrataan Nizzaan tai Italian kaupunkeihin.





Huomasin yhdessä kadun kulmassa Decathlonin liikkeen, jonne halusin ehdottomasti mennä. Roomassa oli vastaava liike ja täälläkin oli kaikenlaisia kivoja baletti- ja tanssivaatteita pikkutytöille, joten Lotta ja Sylvi saivat kivoja tuliaisia ja tulevaisuuden lahjoja. Lotalle löysin kivat ratsastushousut, jotka lähtevät maanantaina postiin. Toivolle ostin taas miehisemmän vaatteeen, jotka hän saa lahjaksi, kunhan vähän vielä kasvaa. 

Kasinon parkkipaikka oli jo itsessään elämys, Bentleytä toinen toisensa vieressä, Mersut ja BMW:t näyttivät kovin arkisilta siinä porukassa. Meillä ei ollut tarvittavia varusteita, jotta olisimme päässeet sisälle, sillä sinne pitää pukeutua pikkutakkiin ja kravattiin ja sellaista intoa ei ollut, että olisimme alkaneet roudata niitä mukanamme, joten tyydyimme ihailemaan rakennusta ulkopuolelta. Autoliikkeitä oli myös paljon ja niissä myytiin lähinnä loistoautoja. Kuvan  musta Lamborghini oli lähdössä koeajolla ja käynnissä kauan, kun kuski tavasi auton ohjekirjaa. Minua huvitti, kun jokainen ohikulkeva mies pysähtyi auton luokse.




Kuuluisa Café de Paris kahvila

Taidetta

Puhelinkoppia en olisi uskonut näkeväni, kukahan tätäkin käyttää?


Vihkikirkko


Monaco on näppäränkokoinen päiväkohde, jossa kannattaa ehdottomasti vierailla ja tutustua siihen etukäteen vaikka katsomalla joku F1-kisa toukokuussa. Maassa ei totisesti ole rahasta puute, mikä myös näkyy niin monessa asiassa :).

Ai niin - näimme täällä reissun ainoan sheltin, joka oli omistajansa mukaan ranskalaisesta kennelistä, jonka nimeä hän ei muistanut. Kuva on epätarkka, mutta laitan sen tähän kuitenkin :)

6 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Kiitos mielenkiintoisesta kuvamatkasta (sekä kertomuksista) Monacoon!

Tuija kirjoitti...

Tahdon myös Monacoon! Kiitos tästä virtuaalimatkasta kuviesi avulla.

Anonyymi kirjoitti...

Useasti Monacossa käyneenä olen ollut tyytyväinen niinkin arkisesta asiasta kuin WC tilojen runsaudesta ja siisteydestä. Rivieralla on yleisillä kulkuneuvoilla matkustaminen edullista ja vuoroja on tiheään. Siellä on vaan n. parinkymmenen vuoden aikana harmittavasti lisääntynyt kerjäläisten leiriytyminen hienojen katujen varsille. Oliko tähän vuodenaikaan vähäisempää tämä ilmiö ja muutenkin itäisen naapurimaamme asukkaiden matkailu siellä? Kiitos mielenkiintoisesta matkakertomuksesta.

Pauska kirjoitti...

Kiitos Sari. Lisäsin ainoan näkemämme sheltin kuvan tuohon ylle kirjoituksesi jälkeen, se nimittäin unohtui.

Pauska kirjoitti...

Ollos hyvä, kyllä siellä kannattaa käväistä, jos seudulla käy.

Pauska kirjoitti...

Kiitos kommentista :). Tiiätkö, että olin melkein paineessa, kun en junasta tultua löytänytkään mistään vessaa. Sitten lopulta uimarannalla oli todella hieno ja siisti vessa.

Kerjäläisiä oli muutama Nizzassa ja toiselle heistä, jolla oli koira mukana, annoin vesipulloni ja rahaa. Hänellä oli joku sairaus, koska pää nyki kummasti ja kävi todella sääliksi. Monacossa en nähnyt ainoatakaan.

Venäläisiä oli Musée océanographique'ssa jonkun verran ja huvitti kovasti, kun vanha papparainen hoki koko ajan vaimolleen "smotri" eli katso. Ylipäätään turisteja oli aika vähän, koska sesonki ei ollut vielä alkanut. Säät suosivat kyllä ja lyhythihaisessa sai päivällä kulkea.