tiistai 27. maaliskuuta 2012

Nescafé Dolce Gusto mieheni synttärilahja

Mieheni juomielellään sekä kahvia että teetä, minä en ole juonut kumpaakaan, tai no kolmesti teetä pakon edessä :). Tajusin joku aika sitten, että kylillä hän aina mieluusti juo lattea ja muita erikoiskahveja, joten päähäni pälkähti ostaa hänelle vähän erikoisempi kahvinkeitin synttärilahjaksi. Kyselin Facebookissa tuttavien kokemuksia ja kahden suosittelemana päädyin Dolce Guston pyöreään digitaaliseen malliin, jolla saa henkilökohtaiset säädöt. Ostin hyvissä ajoin keittimen ja piilotin sen vaatehuoneeseen, samoin hankkimani kahvikapselit. Synttäriaamuna vein keittimen vessaan ja pinosin kapselilaatikot sievästi sen viereen ja mieheni yllätys oli suuri. Hän oli kuulemma jo jonkun aikaa haaveillut kyseisestä keittimestä, joten ostokseni oli napakymppi. Puolisen tuntia meni, kun viritimme keittimen ja laskimme kuudesti vettä sen lävitse. Koska emme koskaan olleet maistaneet kyseisellä laitteella tehtyä kahvia tai edes nähneet, miten sillä kahvi keitetään, niin ensin piti tutustua ohjeisiin. Vetta laitetaan säiliöön, koneen annetaan lämmitä, valitaan oikea ohjelma ja sitten koneen haluamassa järjestyksessä laitetaan kapselit koneeseen ja kone keittää lämpimän höyryävän kahvin. Lattessa ja capuccinossa laitetaan ensin maito ja sitten kahvi. Hintaa kahdeksan kupin pakkaukselle tulee n. 50 senttiä / kuppi. 

Maito laitetaan ensiksi, kahvikapseli pöydällä
 Latte macciato sai kunnian olla ensimmäinen kahvi ja tiesin jo mieheni ensimmäisen siemauksen jälkeen, että ostos oli täysosuma, sen verran ylistäviä kommenttinsa olivat. Ostin myös sokeritonta lattea, cappucinoa ja paria muutakin sorttia. Onneksi emme aloittaneet koneen mukana tulleella cafe aromalla, joka jäi juomatta :D.

Oli mukava keitellä synttärijuhlavieraille kahvit ja luulen, että vastedes meillä ei juurikaan laiteta tavallista Presidenttiä. Koneella pystyy myös keittämään teetä ja kaakaota, chai tea latte ei kuulemma ollut kovin hyvää, joten varmaan meillä juodaan Keisarin morsianta jatkossakin.


Sitten perään kahvi


Et voilà!











 
Jos kahvista tykkää, niin tämä ei ole ollenkaan huono vaihtoehto. Karisman Citymarketista saa vielä näitä kapseleitakin, niin ei tarvitse edes sen etemmäksi lähteä niitä hakemaan.


























Nyt kattomaan Tunteet ja tuoksut ja korjaamaan se viimeinen eilinen koe, jotta huomenna pääsee heti uuden pinon kimppuun. Illalla vielä ystävien kanssa Sibeliustalolle Abba Tribute konserttiin :)



5 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Ihana postaus:) Miehesi on onnnenpoika! Itse olen himoinnut moista kapinetta,mutta vielä sitä ei ole köökkiin saatu:)

Pauska kirjoitti...

:) kiitos kaunis Lennu ja minä olen myös onnentyttö, kun olen hänet puolisokseni saanut :)

Kannattaa pyytää tuo vekotin äitienpäivälahjaksi. Se halvempi malli on ihan riittävä, tuo digitekniikka on ehkä vähän turha loppupeleissä kuitenkin. Meillekin toinen suosittelijoista toi synttärilahjaksi useita eri makuja noita kapseleita.

Tässä iässä sitä pittää nauttia siitä, mikä ihteä miellyttää :)

Leena kirjoitti...

Taidan vinkata ,hyvä idea:) Opiskeluaikoina kävimme paljon juomassa erikoiskahveja ts. jotkut tunnit korvattiin makunystyröitä hellien:)
Minulle riittä perussetti ei mithään ylimääräisiä asetuksia:Mie joua niitten kans värkkäämhän:)

Pauska kirjoitti...

Prismassa näkkyy just nyt olevan joku tarjouskin, jos oikein Yhteishyvää osasin tulkita :)

Leena kirjoitti...

Ok.Pitääpä katsoa!