maanantai 11. kesäkuuta 2012

Kajaani Street Run 9.6.2012

Juoksemaan lähdössä
Lankoni osallistui Kajaani Street Run -kilpailun puolimaratonille ja kävimme kannustamassa häntä kisan alkuvaiheessa sekä samalla reissulla katselimme pesukoneita ja taulutelkkareita sekä kävimme katsomassa mieheni serkun uutta taloa.

Kajaani Street Run on juoksukisa, jossa on matkoja 5 kilometristä puolimaratoniin. Viikon alussa oli vähän puhetta, että mieheni olisi juossut kympin, mutta toukokuun flunssa verotti kuntoa sen verran, että hän päätti olla juoksematta ja palautella kuntoaan.

 Tapahtuma lähtee Raatihuoneentorilta, jonne on rakennettu esiintymislava. Tämänkertaiset viihdyttäjät olivat Voice of Finlandista tutut Karoliina Kallio sekä Antti Matikainen. Itse kisassa on kilpajuoksijoiden lisäksi hyvin paljon kuntoilijoita sekä polttari- ja työporukoita mukana hölkkäämässä ja osallistumassa joukkuekisaan. Ennen kisaa pidetään ohjattu verryttely ja venyttely. Sää suosi, aurinko paistoi ja ilma ei ollut liian kuuma.  Reitti on 5 km, joka kulkee joen rantaa ja keskustassa. Juottopisteitä on vähän väliä ja kaikilla kisa ei ole mitenkään ryppyotsaista, kävelläkin saa. Lankoni juoksi kisassa oman uuden ennätyksensä ja alitti tavoiteaikansa reilusti. Ennen Street Runia järjestetään Kid's Run lapsille. Tapahtuma kuuluu Kainuun massaliikuntatapahtumiin "Haasta itsesi kunnolla".

 






Juoksun jälkeen on picnic Raatihuoneen torilla ja illalla jaetaan palkinnot, tanssitaan ja juhlitaan ravintola Pitkässä Tanelissa, joka on saanut nimensä Daniel Kajanuksen, Suomen pisimmän (264 cm) miehen mukaan.





2 kommenttia:

Johanna - Omamaamansikka blogi kirjoitti...

Tällaiset tapahtumat ovat mukavia. Ja teillä ainakin siellä huolto pelasi!

Pauska kirjoitti...

Kotipaikkakunnallani Iisalmessa oli kaupungin halkijuoksu katuviestinä aina syksyisin. Lähtö oli jostain nelisen kilsaa kaupungin eteläpuolelta ja varmaankin urheilukentälle lopetettiin ja se oli ihan iso tapahtuma. Aina sitä mentiin omalle kohdalle tielle katsomaan ja kannustamaan juoksijoita. Googlettamalla löysin, että juoksu on järjestetty vielä 2000-luvullakin, mutta 2007 se peruttiin.