perjantai 15. kesäkuuta 2012

Kalasääsken pesänseurantaa

Mm. Facebookissa ja Lemmikkipalstoilla on kiertänyt oheinen linkki, jossa voi seurata kalasääskipariskunnan elämää. Pesään on vasta syntynyt poikanen ja siellä köllöttelee vielä ainakin yksi muna. Pesä sijaitsee Virossa. Olen tässä seuraillut pesän elämää ja olen onnistunut näkemään poikasen useamman kerran ja isän ja äidinkin yhdessä kerran.  Virolainen nimi kalakotkas on aika osuva, sillä kotkannäköinenhän tuo lintu on.



C Wikipedia

Vähän faktatietoa tästä linnusta:

- kömpelö lentäjä
- syö nimensä mukaisesti kaloja
- solmii elinikäisen parisuhteen, poikaset saavuttavat lentokunnon kahdeksassa viikossa
- munii kaksi tai kolme munaa
- vanhin Suomessa tunnettu kalasääski on ollut 26-vuotias
-  tekee pesänsä esimerkiksi männyn latvaan
-  pesärakennelman koko saattaa olla metri ja paino satoja kiloja
- on levittäytynyt koko Suomeen
-  Sääksmäki ja  Sääksniemi ovat ovat saaneet nimensä linnun mukaan

8 kommenttia:

Johanna - Omamaamansikka blogi kirjoitti...

Kalakotkas on hyvä nimi. Sääskestä tulee hyttynen mieleen, ei sille mitään voi. Itse olin linnuista kiinnostunut sellaisena esimurkkuna, sitten tuli nähtyä Hitchcockin linnut ja alkoivat kaikki siivekkäät eläimet hirvittää. Mutta majesteetillinen lintu, ei siitä mihinkään pääse.

Pauska kirjoitti...

Ihan samaa olen nimen suhteen miettinyt. Hieno lintu ja kiva sen touhuja on seurata.

Anonyymi kirjoitti...

Kiva katsella lintujen touhuja. Välillä laitetaan "huusholli" ihan eri kuntoon, isot oksat siirtyy paikasta toiseen jne. "Herra" on tuonut ihan kiitettävästi kalaa perheelleen. Se vain on säälittänyt kun kaikista pienin eli viimeksi syntynyt jää aina isompien veljien/siskojen jalkoihin eikä saa ruokaa vaikka kuinka pyytäisi. Toivotaan että pysyisi hengissä.

Pauska kirjoitti...

Kiitos kommentista. Kerrassaan hieno elämys on ollut minullekin. Se pieni minuakin säälittää, isommat alkaa jo näyttää ihan linnuilta. Useamman kerran olen onneksi nähnyt, kun sitä reppanaakin ruokitaan, joten jospa se pysyisi hengissä. Taitaa olla melkein viikon tuota vanhinta nuorempi.
Täällä on toiset poikaset http://pontu.eenet.ee/player/konnakotkas.html

Anonyymi kirjoitti...

Moikka, täällä 24 kesäk. Näyttäähän "pikkupennustakin" kasvavan iso tipu. Minulla on Sinulta yksi kysymys, sillä varmaankin tiedät näistä enemmän. Missäpäin Viroa tämä pesä on??

Pauska kirjoitti...

Pieni on tosiaan selvinnyt hienosti ja näyttää jo ihan linnulta :). Googletuksen tuloksena sain selville, että pesä olisi Seilin saaressa ja huhtikuun lopussa rouva olisi munansa muninut.

Anonyymi kirjoitti...

24/6 Eikö Seilin saari ole Turun saaristossa, mutta onko Virossa saman niminen saari?

Pauska kirjoitti...

En osaa sanoa, googletus virolaisilla sivuilla antoi sen tiedon, että pesä on etelä-Virossa
Tuossa on kuvaa kameroiden asennuksesta :)
http://www.looduskalender.ee/node/13108