keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Ihanaa hulinaa viime viikolla


Olemme saaneet nauttia viimeisen viikon aikana kahden ihanan ystäväperheen seurasta. Ensin opiskelukaverimme tulivat ekaa kertaa käymään luonamme täällä Kainuussa. Veimme heidät Säynäjäsärkille makkaranpaistoon ja mieheni paistoi avotulella valurautapannulla suussasulavia lettuja. Perheen yhdeksänvuotias tytär jaksoi kävellä reilun neljän kilometrin todella reippaasti. Kaikki koirat olivat myös mukana.

Sää vierailun aikana oli aika sateinen ja välillä viileäkin, joten tutkimme ahkerasti Ilmatieteenlaitoksen sadetutkasivuja. Sateisina päivinä kävimme Hiljaista kansaa katsomassa, Raatteentiellä ja sen museoissa sekä katsomassa alueella olevia sotarakennelmia sekä pelasimme Cluedoa. Miehet kävivät vasta-avatulla punttisalilla ja me kiersimme Oilolan sekä Herkkusuun rakennuksen, jossa on esihistoriallinen näyttely. Kävimme myös kirjastossa tutustumassa Galleria Kiepin näyttelyyn sekä Ilmari Kianto -näyttelyyn, jossa katselimme myös tarjolla olevia videoita.
Eve ihastui kahteen Hiljaisen kansan kansalaisen vaatteeseen ja kävimme tekemässä kirpparilla löytöjä ja hän vaihtoi kaksi mekkoa eli otti mekot itselleen ja laittoi vähintään yhtä hienot mekot kansalaisten päälle. 


Kävimme hotellilla aamupalalla ja tarjosimme myös lounaan Kultaisessa Kukossa. Iltaisin katselimme yleisurheilua sekä jalkapallon semifinaaleita.

Kun sää oli parempi, niin heitimme frisbeegolfia tiukassa kisassa, kokeilimme agilityä ja juoksutimme Emäjoen varressa koiria, jotka saivat juosta rantavedessä sekä kaivella kuoppia mielin määrin.

Pepi-pentu sai arvokasta oppia koiriltamme monessa asiassa ja oppi väistämään urostamme erittäin hyvin. Vähän harmitti se, ettei edes Miila oikein jaksanut kiinnostua leikeistä. Aiemmin se on kyllä leikkinyt pentujen kanssa hyvin mielellään. Liekö alkaneella juoksulla ja muuttuneella hormonitoiminnalla ollut osasyytä asiaan.

Oli kyllä mahtavat neljä päivää, seuraavan kerran tapaamme varmaan sitten Kirkkonummella.


Lauantaina sain ilahduttavan soiton, sillä hyvä ystäväni ja kummipoikani äiti soitti, voisivatko he tulla käymään. Varmistin vielä, olivatko toiset ystävämme tulossa ja koska heille oli tullut suunnitelmanmuutos, niin toivotin kälviäläisvieraat tervetulleiksi. Aloitimme vierailun Säynäjäsärkiltä ja mieheni sai jälleen loihtia lettuja makkaran ja ulkofilepihvien lisäksi. Pihveistä tuli aivan älyttömän hyviä valurautapannulla paistettuna. Joskus vielä pitäisi ottaa lohi mukaan ja loimuttaa se, sillä laavullla on lauta, johon lohen voi laittaa loimutettavaksi.


Kuva otettu Hyvinkäällä :)
Sunnuntain ohjelmassa oli pesiksen kärkiottelu Sotkamon Jymy- Vimpelin Veto ja vieraidemme kannustuksesta huolimatta ViVelä ei ollut sanansijaa ottelussa. Jymy oli aivan ylivoimainen. Vimpelin sisävuorot tyssäsivät Henri Puputtiin, joka ei saanut miehiä vaihdetuiksi. Näin ollen vahva jokeriosasto ei päässyt näyttämään kykyjään. Vimpelillä oli vain muutama kolmostilanne. Jymyn Jimi Heikkinen nappasi lyödä kunnarin ja muutenkin peli rullasi oivasti. Kotiin tultuamme katsoimme jalkapallofinaalia. Videot pettivät ja yleisurheilut olivat jääneet nauhoittamatta, vaikka ajastin videot, joten katsoimme tulokset urkkaruudusta.
Tämä Cluedo on korttipeliversiosta

Pelasimme Cluedoa useamman pelin ja pojat tykkäsivät kovasti. Maanantaina miessakki kävi punttisalilla ja me pyörähdimme Pirjon kanssa Köhäkkätorilla, jossa ostin lipallisen huivin, pölyhuiskun, magneettisen laudan, jossa jalat saavat myös akuhierontaa sekä grilliritilän. Pirjon mukaan tarttui huivikoru ja huivi sekä pölyhuisku. Ostimme molemmat Ihmeliimaa, sillä myyjän lyhyt esitys mykisti meidät molemmat. Liimasinkin liimalla vähän irronneen kengänpohjani.

Tarjosimme lounaan Kultaisessa Kukossa ja kiersimme  frisbeegolfradan ja pojat saivat hienoja tuloksia ja itsekin sain elämäni ensimmäisen par-tuloksen yhdellä väylällä. Harvoin saan kolmella heitolla kiekon koriin, mutta nyt onnisti. Kierroksen jälkeen oli jäähyväisten aika. Toivottavasti tapaisimme uudelleen loppukesällä ja voisimme käydä kesäteatterin lisäksi myös marjassa sekä Ukkohallassa wakeboardia kokeilemassa, siitä pojat tykkäisivät aivan varmasti.

Mahtavaa, kun saa vieraita, tänään iltapäivällä opiskeluystäväpariskunta Jyväskylästä piipahtaa kylässä. He ovat jälleen rastiviikoilla ja tulevat iltapäivällä käymään, joten pitääkin tässä ruveta kokoamaan eilen Haaparannalta ostettua lipastoa sekä hieman siivoilemaan :)

Huomenna sitten Hollantiin, joten pakkailua on vielä illan päälle edessä.







Ei kommentteja: