torstai 26. heinäkuuta 2012

Korsuorkesterin jäähyväiskeikalla Raatteen koululla Suomussalmi osa 44

Korsuorkesteri on yksi tanssia harrastavien vanhempieni suosikeista. Se esiintyi Raatteen koululla jo viidettä ja näillä näkymin myös viimeistä kertaa jäähyväiskiertueellaan, joka loppuu lokakuussa. Orkesterissa soittavat sen perustaja Pepe Kovanen, Tapsan tahtien voittaja upeaääninen Ami Varjotie, rumpali Jarmo Peippo,  hanuristi Kalevi Hautamäki ja Markku Juoksukangas.

 Raatteen koulun piha oli täpötäynnä ihmisiä, onneksi oli laitettu katokset, sillä tauon aikana ropautti taas vettä taivaalta. Ihan kaikki eivät edes mahtuneet istumaan, niin suosittu konsertti oli.


Korsuorkesteri on kiertänyt lavoja jo 22 vuotta ja se voitti tanssiorkestereiden Suomenmestaruuden vuonna 1994. Idea orkesterista tuli aikoinaan, kun eräs keikkapaikan johtaja pyysi keikalla ollutta Pepe-trioa keksimään jotain erityisohjelmaa ja trio päätti soittaa vastahankitulta sota-aikojen nuottialbumilta kappaleita. Korsuorkesteri esiintyy sotamiesasuissa.



Tykkäsin konsertista oikein kovasti. Monet lauluista olivat tuttuja kuten Sillanpään marssilaulu, Pohjolan yö, Iltatuulen viesti ja  Veteraanin iltahuuto.  Raatteentie-laulun esittelivät pienet tytöt, jotka lauloivat mikkiin kertosäkeen. Orkesteri kertoi Ylä-Kainuu -lehdessä, että Raatteessa soittaminen on heille aina erityisen merkityksellistä, sillä museo ympäristöineen on avannut heidän silmänsä sille, millaista sodanaika on asukkaille ollut. Röhönrantaan laulu oli kiva ja rytmikäs.

Yksi kohokohdista oli, kun koko yleisö lauloi seisten Nälkämaan laulun ja taas sain pyyhkiä kyyneleitä. Turjanlinnan 100-vuotisjuhlissa laulettiin luonnollisesti Nälkämaan laulu ja Kiannon lapsenlapset olivat ihmetelleet juhlassa, miten koko yleisö osasi laulun sanat ulkoa. Laulu onkin yksi eniten lauletuista maakuntalauluista ja sen sanat opetellaan jo alaluokilla. Sukulaistytöt osasivat sen ulkoa jo kolmosluokalla.

Tilaisuudessa oli myös arvontaa ja väliajalla tarjolla oli monenlaisia leivonnaisia sekä palvikeittoa. Tilaisuuden järjestäjä Ari
Saastamoinen perheineen ja talkoolaisineen oli nähnyt aivan hirmuisesti vaivaa ja onnistui hienosti. Ainoa asia, jonka olisi voinut tehdä paremmin oli se, että kahvijono venyi hurjan pitkäksi, koska rahastamassa oli vain yksi henkilö Kahvit olisi myös voinut kaataa valmiiksi kuppeihin, mikä osaltaan olisi nopeuttanut ostostoimintaa. Tauko olikin melkein 40 minuuttia ja ilta venyi jonkin verran tauon takia. Emme osanneet ajatella, että tilaisuus olisi ulkona, joten viileässä illassa alkoi pikku hiljaa tulla kylmä. Onneksi sentään nappasin hanskat ja kaulahuivin viime hetkillä matkaani

Jos sinulla on mahdollisuus vielä nähdä Korsuorkesteri, niin suosittelen lämpimästi. Yhtyeen jokaisella jäsenellä on jonkin lajin Suomen mestaruus ja he olivat todella taitavia soittajia ja esiintyjiä. Nautin suuresti illasta :).




Monta keikkaa on Korsuorkesteri ehtinyt heittää 22 vuoden aikana.


4 kommenttia:

Johanna - Omamaamansikka blogi kirjoitti...

Korsuorkesteri on nimenä tuttu. Musiikkia en muista kuulleeni. Teillä on siellä vaikka minkälaisia mielenkiintoisia tapahtumia! Tulee niin ikävä Suomen kesää.

Pauska kirjoitti...

Oon miettinytkin sitä, että miksi etelässä talven aikana ei niin kauheasti aktivoidu tapahtumiin. Johtuuko se siitä, että niitä on niin paljon, etteivät ne erotu joukosta vai siitä, että on sen verran ressaantuneempi ja väsyneempi ettei jaksa kiinnostua? Jonkun verran tulee käytyä konserteissa jne. mutta silti tuntuu siltä, että täällä on enemmän juttuja, joihin haluaa osallistua kuin Lahdessa tai Nastolassa.

Anonyymi kirjoitti...

Olin mieheni kanssa Ylläs Soikoon -tapahtumassa heinäkuussa 2012 ja siellä kävimme katsomassa Korsuorkesterin esitystä. Oli todella mahtava konsertti. Harmin paikka että ovat lopettamassa esiintymisiä. Loistavaa sota-ajan musiikkia. Suosittelen kaikille jotka kynnelle kykenevät edes yhden kerran kuuntelemaan Korsuorkesterin esityksiä.

Pauska kirjoitti...

Aivan totta, hieno oli tämäkin keikka!