maanantai 13. elokuuta 2012

Pyöröjä sukujuhliin

Meillä oli elokuun alussa serkku- ja sukujuhlat Vantaalla. Ensimmäistä kertaa vuosiin saimme kaikki serkut koolle, heidän lapsiaan oli myös runsain mitoin paikalla ja pari tätiäkin :). Isäntäväki tilasi meille ruoat läheisestä pitopalvelusta, mutta iltapalan ja kahvileivät teimme itse.  Serkkuni oli leiponut lastensa kanssa mielettömän hyviä mokkapaloja, aivan suussasulavia. Anne teki ihania muffinseja ja Olli leipoi pullia, jotka olivat todella maukkaita. Karjalaisessa suvussa ruoka on tärkeä osa juhlia ja sitä oli  näissäkin pidoissa paljon :). Minä lupauduin tekemään satakunta karjalanpiirakkaa sekä pyöröjä. Mummoni leipoi aikoinaan älyttömän hyviä pyöröjä ja minusta sukujuhlat eivät ole sukujuhlat, jollei niissä ole karjalanpiiraita ja pyöröjä. Tätini leipoi niitä myös ja hänen pyörönsä olivat erinomaisia. Meidän uuni ei paista kovin hyvin, joten omani jäivät aika vaaleiksi. Piiraat leivoimme yhdessä mieheni kanssa sarjatyönä niin, että minä kaulitsin ja rypytin ja hän teki kaiken muun, joten saimme koko homman valmiiksi reilussa parissa tunnissa. Pyöröjen ohjetta on minulta kyselty, joten tässä se tulee. Tämä ohje on mummoni peruja.


Pohjataikina

0,5 l kädenlämpöistä tai hieman lämpimämpää vettä
1 hiiva liota veteen
13 dl vehnäjauhoja
suolaa, laitoin teelusikan

Taikinan tulee olla löysä, itse laitoin 12 dl jauhoja ja vaivasin loput käsin taikinan sitkoa tunnustellen.


 Keitä manna- tai riisipuuro. Itse käytin mannaa kuten mielestäni mummonikin. 











Anna taikinan kohota. Leivo siitä pullia joko käsissäsi tai pyörittämällä pöytää vasten ja anna niiden kohota. Jos et ole ennen tehnyt pullia, niin kannattaa vaivata taikinasta pötkylä ja leikata siitä samankokoisia pullia veitsellä. Tarvitset todennäköisesti jauhoja apuna, jos taikina on löysä.



Lätistä pullat kunnolla ja laita mannapuuroa aika ohuesti päälle.





  Paista 225 asteessa 10-15 minuuttia. Nauti munavoin tai voin kera.




16 kommenttia:

Mia kirjoitti...

Ai kun olis se toimiva leivinuuni, tulisi varmsti suussa sulavia! Mökin leivinuunista on muutama tiili pudonnut sisältä, jos joku korjaisi niin avot mie leipoisin ;)

Johanna - Omamaamansikka blogi kirjoitti...

Kiitos ohjeesta! Jo alkaa selvitä. Mutta nyt tyhmä taas kyselee, että minkäkokoisia pitäisi pyöröjen sitten olla? Paljonko tuo halkaisija voisi olla?

Nimimerkillä Amerikan Tumpelo

Pauska kirjoitti...

Sanopa muuta, meijän kesäasunnon vanha Strömberg paistaa kuin unelma ja kotiuuni ihan epätasaisesti.

Pauska kirjoitti...

Sanoisin, että 6-12 cm. Tein aika paljon pieniä, koska meillä oli tosi paljon ruokaa tarjolla ja ajattelin, että jaksavat sitten paremmin syödä. Tosin toisista vain tuli isompia ja toisista pienempiä, mutten antanut sen häiritä. Meillä on 60-senttinen uuni ja yhelle leivinpaperille mahtui isompia 12 kpl. Tee ihan tavan pyöreitä pullia, jotka mahtuu hyvin pöydällä kämmenellä pyörittämään :).

Life with Satu kirjoitti...

Koskaan en ole moisista kuullut, mutta kuulostavat kyllä kertakaikkiaan hyviltä. Pitänee kokeilla josko noista mitään saa sähköuunissa aikaan.

Pauska kirjoitti...

Karjalainen ruokaperinne on todella rikas ja meidän suvussa sitä on vaalittu hyvin :). Joissain sähköuuneissa onnistuu hyvin, en ole koskaan ollut tyytyväinen tähän nykyisen talon uuniimme, pannukakkukaan ei siinä onnistu :D.

Capu kirjoitti...

Enpä ole pyöröistä kuullutkaan, vaikka muuten on tullut erilaisia karjalaisherkkuja maisteltuakin mustikkaräätistä alkaen. Erilaisia piirakoita on tarjolla jatkuvasti - ja jouluna tuplamäärät!

Outoihin sanoihin kyllä törmäilee, vai tietävätkö kaikki, minne mennään,jos mennään kuurin taakse? Tai millainen ihminen on noheva? Tai mikä on jontka?

Pauska kirjoitti...

Noheva on tuttu, mutta noista muista en ole kuullutkaan :). Olisi mukava tietää, mitä ne tarkoittavat. Opiskeluaikana aniharva tiesi, mikä on taasa, vaikka se on minulle ihan jokapäiväinen sana :).

Capu kirjoitti...

Jontka on syvä kuoppa ja kuurilla tarkoitetaan liiteriä/vajaa tms. Taasa on minulle ihan uppo-outo ilmaus.

Pauska kirjoitti...

Taasa on pesuvati :)

Anonyymi kirjoitti...

pyörö => kukkonen Pohjois-Karjalassa... :)

Pauska kirjoitti...

Niinpäs onkin, veljeni kummi puhui kukkosista, Kuhmossa taas on rönttösiä, mutta ne on erilaisia.

Anonyymi kirjoitti...

Äitini oli kotoisin Korpiselästä ja meillä paistettiin kukkosia ja päällä oli mannapuuroa.

Pauska kirjoitti...

Sama ruoka varmaankin, eri nimellä vain :).

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tästä ohjeesta, jospa ens viikolla ehtisin kokeilla maistuisiko yhtään samalta kuin mummon tai Kipen tekemät./ Titta

Pauska kirjoitti...

Ei ole mummon ja Kipen voittanutta :). Ohje on kuitenkin mummoltamme saatu, mukavia leivontahetkiä serkku ja terveiset!