lauantai 6. lokakuuta 2012

Ampiaispesän hävitys

Päivitykseni ovat kovasti myöhässä, sillä Kielitivoli on työllistänyt tänä syksynä mukavasti ja omien perustuntien lisäksi korjasin tänä syksynä yo-kirjoitukset. Syyskuun alun viikonloput  menivät täysin pesäpallon välieriä ja finaaleita seuratessa. Syyskuussa olimme  kummini hautajaisissa  ja kavereiden läksijäisissä ja pidimme samalla peli-illan ja saunoimme savusaunassa viimeistä kertaa. Kerron Kielitivoli-projektista lisää tuonnempana. Seuraava päivitys olisi pitänyt tehdä jo puolitoista kuukautta sitten :).

Kesän aikana ampparit olivat tehneet pesänsä takaoven viereen ulkolaudoituksen sisäpuolelle. Huomasin asian, kun elokuussa kotiuduimme ja Rita alkoi napsia niitä hampaillaan ja yritti saada niitä kiinni. Lähempi tarkastelu teki hyvin nopeasti selväksi, että laudoituksessa oli isohko pesä, sillä ampiaisvirta oli melkoinen. Kyselin Facebookissa vinkkejä, miten niistä pääsisi parhaiten eroon. Minulla ei sinänsä ole mitään ampiaisia vastaan, nehän ovat vain hyödyksi, kun pölyttävät hedelmäpuut, mutta nyt niiden pesä oli rakennettu väärään paikkaan. Ne pääsisivät kotiimme todella helposti ja olivat koirille vaaraksi. Lisäksi mieheni taitaa olla hieman allerginen, sillä kerran yksi pääsi pistämään käteen, joka turposi moninkertaiseksi.

Ensimmäinen vinkki oli imurointi, mutta koska meillä on keskuspölynimuri, niin en kehannut tätä neuvoa noudattaa. Lisäksi ötököiden kyttäämiseen olisi mennyt hurjasti aikaa

Seuraava vinkki oli sementtijauhe, jota ampiaiset söisivät ja kuolisivat sitten siihen. Ostimme sementtijauhoa ja jätimme sitä lautaselle, kun läksimme viimeiseksi lomaviikoksi sukujuhlien jälkeen Suomussalmelle. Kotiin tultuamme huomasimme, että tämä keino ei näihin veijareihin tepsinyt, vaan surina sen kun jatkui.



Ostimme myös Raid-pullon, kunnes saimme serkultani oivan vihjeen ampiaisvaahdosta. Sitä sai metsästää jonkun aikaa, serkkuni osti sitä Bauhausista, jota meillä päin ei ole. Soittokierros selvitti, että Hong Kong möi sitä Lahdessa ja varasin heti yhden pullon. Aine on Neudorffin Ampiais- ja tuholaisvaahto, jossa on luonnonmukainen vaikutusaine. Aine on erittäin helposti syttyvää,



Pesä kannattaa hävittää myöhään illalla, kun ampiaiset ovat menneet pesäänsä yöksi. Mieheni pukeutui huolella kumppareihin ja asuun, jossa vain nenäpää ja silmälasit näkyivät. Hän suikutti vaahtoa alalautoihin ja se tehosi. Liikennettä näkyi vielä muutaman päivän ajan ja osa yritti löytää pesään sivulautojen kautta. Tämä oli nopea ja erittäin tehokas tapa hävittää pesä. Vaahdon läpi pörriäset eivät pääse mitenkään. Suosittelen, jos ampiaiset tekevät pesänsä väärään paikkaan.



Ei kommentteja: