maanantai 7. tammikuuta 2013

Mamma Maria - lahtelaisten italialainen suosikkiravintola

Nyt esittelen yhden lahtelaisten suosikkiravintoloista eli torin laidalla sijaitsevan Mamma Marian. Ravintola on perustettu jo vuonna 1995 ja se sijaitsi ensin Vesijärvenkadulla. Paikan omistaja on italialainen Mauro Pranovi ja siellä tarjotaan italialaista ruokaa. Henkilökunta on hyvin kansainvälistä ja se puhuu peräti kahtatoista eri kieltä!

Mamma Maria on spagetteria, jossa saa itsetehtyä pastaa sekä jäätelöitä edulliseen hintaan. Suuri osa raaka-aineista tulee Italiasta. Ateriaan kuuluu salaatti, jonka mukana tulee bruchetta-tyylinen herkullinen valkosipulileipä. En ole valkosipulin ystävä lainkaan, mutta Mamma Marian leivät ovat niin hyvät, että tilaamme niitä aina isomman annoksen mieheni kanssa.


Ruokalistan kannessa esitellään hauskasti italialaista pastakulttuuria


Valkosipulileivät

Lounaaseen kuuluu jätskipallo

Grilliruokia on moneen makuun aina hevosesta ja karitsasta possuun ja härkään. Annokseen kuuluu vihannekset sekä friteeratut viipaleperunat. Risottoja ja pastoja on hyvin monenlaisia ja monissa eri kastikkeissa kuteen tomaatti-, kerma-, öljy-, valkoviini- ja kalakastike.

Paikan erikoisuutena on kuuma kivi, joka pitää tilata vuorokausi etukäteen. Sen päällä voi paistaa halauamiaan lihoja rasvatta.

Mamma Maria on etenkin lounasaikaan ja viikonloppuisin täynnä, joten sinne kannattaa tehdä pöytävaraus vaikka nettisivujen kautta. Aikaisemmin ravintola oli kiinni maanantaisin, mutta nykyään se on auki joka päivä.


Mauro on innokas urheilun ystävä, mikä näkyy paikan sisustuksessa. Ravintolassa on monien urheilijoiden nimikirjoituksia sekä mm. Jari Litmasen pelipaita. Italialaista tunnelmaa luovat mm. Ferrarin ja Inter Milanin liput.



Mamma Maria on oiva paikka harjoitella kielitaitoaan, koitan tilata annokseni italiaksi aina kun se vain on mahdollista :).

Hyvän ruoan lisäksi ystävällinen palvelu, kansainvälinen ilmapiiri sekä viehättävä sisustus ovat tehneet Mamma Mariasta erään lahtelaisten suosikkiravintoloista.

Mamma Marian nettisivut



6 kommenttia:

Life with Satu kirjoitti...

Tämä on ehdottomasti pidettävä mielessä kun Lahteen seuraavan kerran suuntaan. Hyvät italialaiset ovat mieleeni, etenkin jos saan koko muutaman sanan kielitaitoni myös käyttää :) Kiitos vinkistä!

Pauska kirjoitti...

Eipä kestä, kielitaitoaan saa kyllä käyttää niin paljon kuin haluaa :). Nettisivuilla on vielä tarkempi esittely henkilökunnasta ja siitä, mitä kieltä kukin puhuu. Torin laidalta Vapaudenkadulta löydät tämän ravintolan. Pulcinella on toinen Lahden italialaisravintola, sekin on ihan hyvä, jonkun kerran siellä olemme käyneet.

heikki kirjoitti...

Vuosien varrella Mauro on kehittänyt ravintola konseptia monien yrittäjäomistajien kanssa.2007 omistajiksi tulivat myös Luciano ja Wolfgang.



Pauska kirjoitti...

Kiitos Heikki näistä tiedoista :)

Kimmo kirjoitti...

Paikasta tekee onnistuneen myös se, että sieltä gluteenittomia pastoja. Tämä on aika harvinaista nykypäivän Suomessa.

Pauska kirjoitti...

Kiitos Kimmo tästä tiedosta, joka on gluteenitonta ruokavaliota noudattaville tärkeää, pasta kun tahtoo aina olla sitä vehnää.