sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Vanhojen kuvien Facebook-viikko

Facebookissa kiertää nyt "vanhojen kuvien viikko" -teema. Löysin irtokuvien joukosta muutaman vanhan kuvani, suurin osa niistä on albumeissa, jotka varmaan ovat ullakolla.


 Eläinrakkauteni alkoi jo ihan pienenä. Meidän piti aina mummolassa päästä mukaan navettaan hämmentämään vasikoiden suuruksia ja pitämään lehmän hännästä kiinni, kun sitä lypsettiin. Tikkaat kuvan vasemmassa reunassa veivät ylös navetan vintille, jossa leikimme heinissä lukuisia kertoja mm. piilosta. Siellä oli myös keinu, jolla sai hurjat vauhdit. Muistan lehmistä Niinan, Selman ja Jaanan, Äksyn sekä Ystävän (sinä vuonna piti nimien alkaa Y-kirjaimella). Sen toinen sarvi osoitti ylös ja toinen alaspäin :).







Huutakoon "hep" se, jolla on Kulta-aika lapsuuden -kirja :). Nuo kaksi kuvaa otin  juuri siitä kirjasta iPadin kameralla, tuli hieman epätarkka. Muistan hyvin tuon asun, josta pidin todella paljon - sekä nuo karmeat keittiön verhot. Tämä on otettu toukokuussa -69.




Tässä Pauska noin viisivuotiaana veneessä, jota varmaan isä soutaa menossa mökiltä mummolaan takana näkyvistä koivuista päätellen. Muistan hyvin tuon lämpimän vanuvuorisen vaaleansinisen takin.





Tässä olen äitini neulomassa mekossa, johon kuului myös housut, tuo lanka kutitti kamalasti. Kuva on otettu valokuvaamossa ja olen ehkä kuusivuotias, koska minulla ei vielä ole silmälaseja. Siskostani on myös otettu kuva, veljestäni ei, joten senkin takia ikä on aika helppo päätellä. Veljeni syntyi, kun olin ekaluokalla.  Lienen piirtänyt kuulakärkikynällä vasemman silmäni alle pienen viivan :).



 Tässä hyvin ruskettunut ekaluokkalainen kukkahaalarissaan ja angorapuserossaan. Tuohon aikaan äiti letitti meidät joka aamu siskoni kanssa, pompuloita saatikka näitä nykyajan lenksuja ei oltu keksitty, vaan lettinauhoilla mentiin ja niitä oli monenvärisiä :).






Viimeinen kuva on heinäpellolta Karttulan Loilosta. Olen ehkä 12-13-vuotias. Keräsin rippuja haravakoneella, jota Arto veti. Liekö tämä otettu sinä päivänä, kun Arto epäonneksi upposi tähän suopeltoon. Sen toinen takajalka jäi jumiin ja kärryt menivät vinoon. Muistan sen kauhun tunteen ja itkin tapahtunutta. Onneksi miesväki sai hevosen irti eikä minullekaan oltu vihaisia. Pellossa oli sellainen vetinen kohta ja siitä ei kaiketi olisi pitänyt ajaa, mutten voinut sitä tietää.

Lapsuuden heinäpellot ovat hyvin muistissani. Kuumat, helteiset päivät, käveltiin suopellolle, kun ensin pihan pellot oli saatu tehtyä. Ukki vei hevosen ja me menimme osan matkasta autolla ja loput kävellen. Maidot, juustot ja makkarat olivat kylmässä ojassa ja ruokatauolla söimme mummon leipomia leipiä ja pullaa. Kahvit keitettiin poroista ja isäni ei juonut koskaan muualla kahvia kuin heinäpellolla. Meitä oli koko suku työnteossa: ukki, isäni ja hänen kaksi sisartaan, äitini ja tätien miehet sekä me kaikki seitsemän serkusta.Illalla oli ihanaa mennä uimaan ja saunaan ja usein katselimme Björn Borgia Wibledonin turnauksessa, sillä se sattui usein heinäaikaan.

Olisi mukava nähdä tätä blogia lukevien bloggareiden lapsuuskuvia ja mukavia muistoja, otapa haaste vastaan :)

6 kommenttia:

Dahlia kirjoitti...

Voi kun kaikki lapsuuskuvat ovat äidillä. Nuoruuskuvatkin. Pitää etsiä niitä jostain kun sinne seuraavan kerran menee. Kuvasi olivat niin kauniita, minä tykkäsin! <3

Pauska kirjoitti...

Innolla odottelen kuviasi :). Hauska huomata, että elämäni ekat kuvat olivat mustavalkoisia. Miten lie on sattunutkin niin, että kamera on tullut tuolle soutureissullekin mukaan.

Lennu kirjoitti...

Ihania kuvia:)
Minusta ei ole montaa kuvaa,kameraa meillä ole ollut koskaan.Kuka lie kuvia ottanut,en osaa sanoa.
Mummolassa oli tapana ottaa potretteja talon portailla,varsinkin kesäisin kun etelän serkut olivat täällä.

Pauska kirjoitti...

Meilläkin on noita sukupotretteja otettu. Meijän kameraan piti laittaa erikseen salamavalo ja siinä oli joku hopeisenvärinen härpäke valoa suuntaamassa. Meikeläisenkin kuvat ovat etupäässä synttärikuvia, joku albumi on ullakolla. Pitäisikin kaivaa se esille.

Tämä vanhojen kuvien viikko sai minut etsimään tietoa kotipaikkakunnastani ja löysinkin kivan keskusteluketjun netistä. Onneksi feispuukista on löytynyt monta lapsuudenajan ystävää ja luokkakaveria :)

Anonyymi kirjoitti...

Melkein 6 vuotta olit tuossa villamekko kuvassa kun minä olin 2v9kk oman kuvani takana on ikä merkitty. Kati-sisko

Pauska kirjoitti...

Kiitos tiedosta :)