torstai 11. huhtikuuta 2013

Outsider - elämysteatteria Kouvolassa lankalauantaina

Lankalauantaina pistäydyimme Kouvolassa katsomassa taikuri Janne Raudaskosken esityksen Outsider, joka oli jännästi tehty innovatiivinen show, jossa yhdisteltiin teknologiaa, näytelmää ja taikuutta. Ylivieskalaistaustainen Janne on palkittu taikuri ja odotin esitykseltä hieman enemmän taikuutta kuin mitä se sitä sisälsi.

Näytelmä on upeasti toteutettu kahden videotaulun avulla, oikeaa elämysteatteria. Janne liikkuu videotaulusta toiseen, monistaa itsensä useaan otteeseen ja moneen eri paikkaan ja välillä katsoja on aivan pihalla siitä, missä hän kulloinkin on. Yleisö toki tietää, että Janne itse näyttelee melkein kaikki roolit, ainostaan mies ja nainen yleisöstä ovat mukana. Liikkeen ajoitus on todella tarkka. Mainosalalla oleva kälyni selitti, miten juttu on toteutettu, mutten enää ihan tarkasti muista, joku apuväline taikurilla oli kuitenkin käytössä. Outsider kertoo maan ulkopuolelta tulleen vieraan - outsiderin - näkemyksiä maasta ja sen asukkaista esimerkiksi ystävyydestä, työstä, rahasta, kasvatuksesta, harrastuksista. Esityksessä on yllätyksellisiä elementtejä, vänkä lentokone lentelee yleison joukossa, välillä ihan pelottaa ja välillä saa nauraa, esityksen ikäraja onkin 12 vuotta. Yleisö saa mukaansa saippuakuplia ja lopussa niitä puhalletaan joukolla, se oli mukavaa :).Outsider on aikuisten satu ja sitä on esitetty Espoon teatterissa, Tampereen teatterikesässä ja nyt siis Kouvolassa.

Jostain syystä youtuben suora videolinkitys ei löytänyt tätä traileria, joten tässä se linkkinä, sillä
traileri kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.


Tervetuloa lukijakseni Riikka :)










Ei kommentteja: