tiistai 16. huhtikuuta 2013

Ranskaan kesälomalla

Olemme lähdössä melkein heti loman alettua Ranskaan kymmeneksi päiväksi opiskeluaikaisten ystäviemme ja heidän tyttärensä kanssa. Muutama viikko sitten suunnittelimme reitin ja varasimme lennot. Nyt olemme vuokrailleet majoituksia, muutaman hotellihuoneen, yhden giten eli mökin tai no oikeammin talon ja yhden gite d'hoten eli aamiaismajoituksen. Eilen täyttelin pari vuokrasopimusta ja skannasin passistani kopion. Meitä pyydettiin maksamaan shekillä, mutta tuttu pankkivirkailija kertoi, että Suomesta ei enää saa sellaisia shekkejä, joita majoittajat haluavat. Hieman huvitti, kun Madame kirjoitti mailissaan, ettei ollut tajunnut meidän olevan ulkomaalaisia, ilmeisesti sitten prepositiot, jotka ovat yksi kompastuskivistäni, menivät oikein, jos kerta kävin ehta-aidosta ranskalaisesta. No onneksi molemmat luopuivat etumaksuista ja saamme maksaa käteisellä paikan päällä. Ystävämme saivat Autoliiton kautta vuokrattua auton mukavaan hintaan ja nyt puuttuu enää yhden yön majoitus. Pikku hiljaa alkaa matkakuume nousta :).


 Meillä on ekana kohteena Pariisi, jossa pyörähdämme ekana päivänä. Illaksi ajamme RER-junalla Disneylandiin, josta olemme vuokranneet hotellihuoneet kolmeksi yöksi. Maanantain ja tiistain vietämme huvipuistossa. Edellisestä kerrasta on jo toistakymmentä vuotta ja sen jälkeen alueelle on tullut elokuvastudio, joka on meille uusi kohde.

Keskiviikkona jatkamme matkaa kohti Normandiaan. Menomatkalla käymme Monet'n kotitalossa. Tutustumme myös toisen maailmansodan aikaisiin kohteisiin sekä museoihin. Ystävämme on englannin ja historian opettaja ja hän tajusikin heti, että olemme alueella juuri 6.6. maihinnousun vuosipäivänä. Saapa nähdä, onko siellä jotain juhlallisuuksia tuolloin, toivottavasti on.

Perjantaina jatkamme Mont Sain Michelin luostarisaaren  kautta etelään. Se on hieno paikka, jonka kyllä katsoo toisenkin kerran mielellään. Lauantai on pyhitetty Puy du Foulle, joka on mielettömän upea kohde. Ikävä kyllä illan cinescenie-esitys oli jo loppuunmyyty, mutta on siellä nähtävää siltikin, viimeksi emme ihan jokaista esitystä katsoneet ja uusikin on tullut täksi kesäksi. Kyseessä on vajaan puolen tunnin historialliset näytelmät ja yleisöön mahtuu 3000-50 000 henkeä areenan koosta riippuen.  Sunnuntain vietämme Futuroscopessa, joka on Poitiers'ssa ja yksi maan suosituimmista matkailukohteista. Maanantaina huristelemme Pariisiin, Fontainebleun linna on varmaan vilkaistava, viimeksi kävimme Chenonceaussa. Meikeläinen haluaa reissullaan käydä Hippopotamuksessa pihvillä ja C&A:ssa :).


Kuulisin todella mielelläni kommentteja ja kokemuksia nähtävyyksistä Normandiassa ja Pariisi-Normandia (Caen) alueelta.

Näpyttelen tätä padilla ja katotaan, saanko kuvan liitetty, todennäköisesti se ei teillä näy, mutta yritän silti, Mont Saint Michel tässä pitäisi olla koko komeudessaan.


8 kommenttia:

Johanna - Omamaamansikka blogi kirjoitti...

Kuulostaa upealta! Meillä just selkeni, että Suomeen ei ole tänä kesänä tulemista kuin yhdellä perheen jäsenellä ja se en ole minä :(

Mutta te onnelliset, ihanaa lomaa jo nyt!

Life with Satu kirjoitti...

Oi kun kuulostaa hienolta! Vautsi!

Kelpais mullekin kyllä ehdottomasti tommonen reissu. Mielellään tosin jonkun ranskaa puhuvan kanssa, saisi varmasti enemmän irti :) Itse kun osaan sanoa kiitos ja kertoa, että en puhu ranskaa.

Pauska kirjoitti...

Merci Johanna, ilmoittelehan, kun olet tulossa kotomaahan. Olisi mukava tavata :). Kyllä tässä rankan vuoden jälkeen alkaa loma olla mielessä pikkuhiljaa.

Pauska kirjoitti...

Täytyy sanoa, että kyllä ois kanssakäyminen ollu aika hankalaa ilman ranskan taitoa, serkulta vielä pystyy onneksi varmistamaan, että on tajunnut oikein. Ei nää vanhemmat ihmiset muuta kieltä osaa ja oikeinkirjoituskin näkyy olevan vähän sinne päin välillä ;). Hyvää palveluakin saa, kun maan kieltä puhuu, vaikka edes vähänkin.

Leena kirjoitti...

Kuulostaa tosi hienolta! Valitettavasti mie en voi kokemuskia jakaa kun niitä ei ole:)
Ranskan kieli on kaunein kieli, haaveilin joskus kilenopiskelusta. haaveeksi jäi.
Hei olen hukannut sun meiliosoitteen laitatko mulle?

Pauska kirjoitti...

Kauneuden takia minäkin ranskasta jo lapsena innostuin ja kasilla sit sai sen opiskelun alottaa. Olin aika edistyksellinen lapsi, sillä oisin valinnut A-kieleksi venäjän ihan omasta halustani, mutta siihen ei sit tullut ryhmää.

Pistin sulle meiliä nettisivujesi osoitteeseen, postia ootellessa :)

Merja kirjoitti...

Blogissani on sinulle tunnustus ;-D.

Pauska kirjoitti...

Kiitos todella paljon tunnustuksesta, tulipa hyvä mieli :)
Mukavaa päivänjatkoa!