torstai 13. kesäkuuta 2013

Kevään tapahtumat pähkinänkuoressa

Suuresta työmäärästä ja isosta projektista johtuen blogini päivitykset ovat laahanneet kuukausikaupalla jäljessä. Tässäpä joitain kevään tapahtumia:

Tammikuu meni aika lailla Kielillä maailmalle -kilpailun palkintojen postituksessa ja kisan merkeissä.Saimme Zefistä valmiit tuloslistat ja sitten koitin tavoitella niitä 17 vastannutta, jotka saivat kaikki oikein ja pääsivät osallistumaan viiden risteilyn arvontaan. Keräsin kuutisensataa palkintoa ja oman alueen palkinnot vietiin Sukolin päiville Kouvolaan, josta opettajat ottivat ne mukaansa ja jakoivat ne eteen päin kouluillaan. Puolangan ja Suomussalmen palkinnot vein mukanani hiihtolomalla Suomussalmelle, josta Puolangan opettaja otti ne mukaansa pitämäni älytaulukoulutuksen jälkeen. Lahtelaisten palkinnot laitettiin sisäisellä postilla opettajille jaettavaksi ja taisipa jokunen hakea palkinnot koulultammekin. Melkoinen urakka siinä kaikkiaan oli, onneksi sain ohjausryhmäläisiltä apua.

Usko tai älä, niin tässä on ihan selkeä logiikka, vaikka kuvista päätellen näyttääkin melko kaoottiseltä.







Käväisimme viikonlopun verran Kälviällä hyvien ystävien ja kummipojan luona. Oli oikein mukavaa, Bono oli tullut aika vasta taloon ja Skoti teki sille selväksi, ettei se liiemmin halunnut seurustella pennun kanssa. Nartut sietivät sitä vähän paremmin, mutta edes Miila ei alkanut leikkiä Bonon kanssa, mitä vähän ihmettelin. Yleensä se on tykännyt olla pentujen kanssa, liekö se tullut jo vanhaksi? Ystävämme tarjosivat meille ruoan Kokkolassa Pedrinassa, joka oli sisustettu lännentyyliin. Tässä ystäväni annos.


 Sisustukseen oli panostettu reippaanlaisesti:




Hiihtolomalla olimme siis Kainuussa ja kahden ystäväperheen kanssa Rukalla, jossa mieheni kävi laskettelemassa. Varasimme kaikki Rukavillage-huoneistot ihan hyvissä ajoin. Minä vietin päivällä aikaa kummipoikani kanssa ja kävimme keilaamassa ja pelasimme biljardia. Illalla kävimme koko porukalla syömässä sekä pidimme kivan peli-illan, jossa oli herkkua jos jonkinmoista. Koiratkin tulivat ihan kivasti toimeen keskenään.


Maaliskuussa vietimme mieheni synttäreitä ja toukokuussa minun. Olemme viettäneet juhliamme melkein joka vuosi ja kutsuneet ystäviä sekä syömään että pelailemaan pelejä.Omissa juhlissani leikittiin joukkuepelejä, ensin arvottiin joukkueet, jotka kisasivat keskenään erilaisissa lajeissa kuten nopan- ja kortinheitossa, esineiden muistamisessa, pictionary-piirroskisassa, sananselityksessä, tietovisassa ym. leikeissä. Paras joukkue palkittiin pokaalein ja siinä olivat Sanna, Vesa ja Heli.  Nämä kuvat taitavat olla tarjoiluista päätellen mieheni juhlista.

Sain mieheltäni lahjaksi karaokelaitteet, joten luonnollisesti testasimme niitäkin, jotta systeemi olisi ollut äänen puolesta kelvollinen, niin piti vielä hankkia seuraavalla viikolla mikseri ja efektilaite.
Sitten seurasimme joukolla Suomen jääkiekkopeliä videotykiltä, paljoa ei saanut riemuita sitä katsellessa. Kummityttöni Lotta tuli meille ruoanlaittoavuksi jo aamupäivällä ja  hän oli leiponut upeita kuppikakkuja, jotka hän koristeli ihan itse. Teimme myös pizzat ja salaatin. Lotalle ja Eveliinalle järjestettiin makuuhuoneeseen pleikkapelit, joita he pelasivat sillä aikaa kun me aikuiset katsoimme jääkiekkoa. Tytöt käyttivät myös koiria lenkillä :).
 
Huhtikuun alussa juhlimme kahdestaan 23-vuotishääpäiväämme ja kävimme syömässä El Torossa, missäpä muualla :).



Pääsiäislomaa ennen ostimme videotykin ja  keskiviikko sekä kiirastorstai  menivätkin sitten pääosin pimennysverhoja ommellessa ja ompelukoneen puolan kanssa taistellessa sekä olohuoneen pimennysrullaverhoa asentaessa. Jotta olohuoneen saisi mahdollisimman pimeäksi, niin laitoimme nelimetrisen täyspimentävän rullaverhon olohuoneeseen ja siis pimentävät verhot joka ikkunaan. Tässä kuvassa on vanha valoverho, ostin harmaat ja pidemmät seuraavalla viikolla ja ompelin niiden reunat.


Saimme joululahjaksi lahjakortit rentoutuskelluntaan Katin kauneuskulmaan Korsoon ja kävin siellä huhtikuussa. Kellunta oli kerrassaan metka kokemus. Ensin käydään suihkussa ja pestään hiukset, sitten mennään kuvan tankkiin ilkosillaan, laitetaan kansi kiinni aletaan kellua suolavedessä. Tankkiin saa rentouttavaa musiikkia ja valoja halutessaan. Korvatulpat laitetaan, jottei vesi mene korviin. Kelluntaika on tunnin verran ja kullekin rentoutujalle varataan 1,5 tuntia aikaa suihkuihin ja tankki puhdistetaan jokaisen asiakkaan jälkeen. Aika pian aloin rentoutua ja laitoin tyynyn pois, koska vesi kellutti niin hyvin. Huomasin, että ajauduin aina tankin yläosaan, vaikka kuinka potkin itseni alas. En kyllä huomannut liikkuvani yhtään mihinkään, joten se, miten ylös päädyin, jäi itselleni ihan mysteeriksi. Vesi rentoutti aivan mahtavasti ja melkein nukahdin. Stressaantuneelle ja univajeesta kärsiville rentoutuskellunta on omiaan, sillä tunnin kellunnan sanotaan vastaavan useamman tunnin unia. Suomessa on vain muutama tankki ja mm. urheilijat käyttävät sitä. Elämys oli muutoin upea, mutta ikävä kyllä se ei sopinut kovin hyvin polvelleni, joka pääsi yliojentumaan ja kipeytyi. Polvessani todettiin hieman ensimmäistä kelluntaa aiemmin lievä kuluma ja se oli ollut kipeä jonkin aikaa. Suosittelen kelluntaa lämpimästi, kelluessa kyllä unohtaa maiset murheet ihan tyystin. Palvelu oli erinomaista ja henkilökunta todella ystävällistä.





Huhtikuussa meillä oli pari Kielitivoliluentoa, jotka olivat molemmat erittäin hyviä. Toisen lähetimme live streamina, jota seurasi lähemmäs 400 katselijaa. Valitettavasti  jokin meni pieleen ja Marisa Könkään upeaa esitystä ei koskaan saatu ulos kameran kovalevyltä, joka meni rikki. Meillä oli tarkoitus tallentaa se nettiin katsottavaksi kuten hänen ensimmäinenkin luentonsa.

Toukokuun alkupuoli menikin lähinnä jääkiekkoa katsellessa, viimeisessä jaksossa minulla oli neljä kurssia, joten töitä oli loppuun asti ihan reilusti. Yo-kirjoitusten valtakunnalliset vertailut tehtiin ensimmäistä kertaa myös ainekohtaisesti. Koulumme sijoittui hienosti keskipitkässä ruotsissa, olimme muistaakseni 87. kaikista Suomen lukioista ja meillä oli kirjoittajia lähemmäs 70. Osa päätti kirjoittaa ruotsin jo syksyllä ja heidän hyvät tuloksensa eivät kaiketi olleet mukana tässä arviossa.

 Polvikipuilun myötä innostuin vesijuoksusta ja -jumpasta ja kävinkin niissä tunnollisesti pari kertaa viikossa Nastolan terveysliikuntaryhmissä uimahallilla. Pitää vielä ostaa oma vesijuoksuvyö, niin saa sitten juosta muulloinkin. Ohjatussa ryhmässä ei pelkästään juosta, vaan liikumme altaan päästä päähän miten milläkin tavalla. Välillä hiihdämme, hypimme tasajalkaa tai sammakkoa, kävelemme takaperin, mikä oli minulle tosi vaikeaa tai sitten vain juoksemme.


Kyläilimme Lappeenrannassa katsomassa kummityttöämme sekä veljeäni ja hänen lapsiaan, meillä kävi kylässä useammankin kerran kälyni lapsensa kanssa Helsingistä.

Toukokuun lopussa kävin musaopemme Ellun kanssa konsertissa, jossa esiintyi useita koulumme entisiä opiskelijoita. Puhallinorkesteri soitti elokuvamusiikkia ja mukana oli myös videopätkiä eri elokuvista. Hieno elämys! Ennen konserttia kävimme syömässä Santa Féssä ja sen jälkeen jälkkärillä - suklaatrilogia - Roux'ssa. Täytyy sanoa, että tässä on kyllä jälkkäri kohdallaan: suklaamarkiisi, suklaafondant sekä valkosuklaamousse. Olemme käyneet henkilökunnan kanssa syömässä kyseisessä ravintolassa muutaman kerran ja tämä on ylivoimaisesti suosituin jälkkäri. Aiemmin en ole syönyt sitä näin hienojen koristelujen kera, tässä oli kinuskikastiketta sekä mansikkageeliä ja syötäviä kukkia. Mansikat ovat sen sijaan aina olleet osana annosta.


Lakkiaispäivänä olin lakittamassa oman luokkani 3E:n ja sen jälkeen pitikin kiiruhtaa Ristin kirkolle, jossa oli sankarihautatilaisuus, jonka järjestämisestä vastasin. Onneksi ilma oli suosiollinen, edelliskeväänä satoi vettä aivan kaatamalla, nyt oli oikein mukava sää. Kävimme kaksissa lakkiaisissa ja niiden jälkeen oli vuorossa viimeiset pakkaukset, sillä 2.6. sunnuntaina lensimme ystäväperheen kansssa Pariisiin reilun viikon lomalle. Siitäpä sitten enemmän tulevissa kirjoituksissa.


Tervetuloa uudet lukijat, joissa onkin muutama tuttu :)

11 kommenttia:

Terhi kirjoitti...

Terkkuja Ranskasta. Huomenna on kahden viikon loma kotimatkaa vaille lusittu, tänään kävimme tapaamassa Tupua ;)

Lady of The Mess kirjoitti...

No johan sinulla on ohjelmaa piisannut. Ja Pariisiinkin olet päässyt. Voih!
Ristinkirkko on muuten rippikirkkoni ja Joutjärven seurakunnan nuorissa olen lukiovuoteni viettänyt;)

Life with Satu kirjoitti...

Olipas kiva lukea tämmöinen pläjäys kuulumisia ja menemisiä. Hauska postaus! :)

Pauska kirjoitti...

Merci beaucoup, Tupu oli varmasti siitä iloinen :), toivottavasti teillä oli yhtä kiva reissu kuin vuosi sitten:).

Pauska kirjoitti...

Sepäs oli mukava kuulla, nyt heräsi uteliaisuus, minkä lukion olet käynyt :)?

Pauska kirjoitti...

Kiitos, tuo tivolin pyörittäminen vei sen verran aikaa ja voimia, että bloggailusta on pitänyt vähän karsia. Jää tästä postauksesta itselle edes joku käsitys siitä, mitä keväällä 2013 tapahtui. :)

Terhi kirjoitti...

Kyllä vaan, ihan huippuloma oli :)

Lady of The Mess kirjoitti...

Kiveriön lukion olen käynyt - ennen sitä Kiveriön keskikoulun ja Kivimaan kansakoulun. Ei ole Kiveriön lukiotakaan enää; tyhjät rakennukset vaan jököttää siellä rapistumassa. Ja niin upea koulu kun se oli aikoinaan; saunatilatkin olivat hienot - niistä nautittiin jumppa- ja koripallotreenien jälkeen...

Pauska kirjoitti...

Kiveriö taidettiin lopettaa muutamaa vuotta aiemmin, kun tulimme Lahteen vuonna -95. Opettajat siirrettiin muihin lukioihin, samoin kuin sitten 2006, kun oma kouluni ja Mukkulan lukio lopetettiin. Meilläkin on jossain saunatilat, en ole niitä kyllä vielä nähnyt, mutta olen niistä kuullut.

Lady of The Mess kirjoitti...

...ja minä tulin Lahdesta Turkuun opiskelemaan v. 1977;)

Pauska kirjoitti...

:)