lauantai 22. kesäkuuta 2013

Ranska 2013: päivä 1 Pariisi

CDG:n vessanovet
Ranskan reissumme alkoi ihan mukavasti. Lennot olivat ajallaan ja laukut tulivat hihnalle. Sitten kävimme syömässä kentällä Hippopotamuksessa, jota suosin reissuillamme :). Maukkaan pihvin jälkeen jaksoikin paremmin steppailla Pariisin keskustassa. Ensimmäinen koettelemus oli, kun yritimme ostaa metron päivälipun 1-5 -vyöhykkeille, jotta pääsisimme illaksi hotelliimme. Tavasin aikani automaatteja, kunnes tulin siihen tulokseen, ettei niistä voinut k.o. lippua ostaa, vaan se piti ostaa lipunmyyntipisteestä. No arvata saattaa, että siellähän oli melkoinen jono. No ei kun Helin kanssa jonon päähän, kunnes huomasimme seisovamme väärässä jonossa. Köyden alta puikkelehdimme toiselle puolelle ja siellä oli vähemmän ihmisiä ja saimme liput ostettua. Sitten metroon ja viemään laukkuja Gare du Nordille. Ensimmäinen ongelma ilmeni, kun jäimme metrosta pois. Mieheni eikä oma  lippuni ei toimineet ja emme päässeet laiturilta ulos. Onneksi yksi näppärä paikallinen auttoi ja hänen vanavedessään mieheni pääsi ulos ja minä tulin toisen paikallisen perässä laiturille. Jäin polveni takia vaihtamaan lippuja myyntipisteeseen ja muut veivät laukut säilytykseen. Odottelin aikani ja ihmettelin, että mikä kestää. No selvisihän syy: kaikki laukut oli läpivalaistu ja laukut oli jouduttu jättämään aika kauas. Mieheni laittoi viestin, että kärsivällisty ihan rauhassa, homma kestää. Kun maksaa pankkikortilla, niin laitteeseen tulee teksti patientez eli odottakaa kärsivällisesti, tästä olemme tehneet perheessämme oman väännöksen eli kärsivällistykää :).


 Seuraavaksi kävimme hakemassa ostamani Disneyland-liput turistitoimistosta. Tein sen virheen, että ostin päiväliput kahteen puistoon, päivässä ehtii hyvin kiertämään kummankin puiston, joten yhden puiston päivälippu olisi riittänyt aivan mainiosti. Huono onni jatkui, sillä Helin jalka jäi metron oven väliin. Onneksi pääsimme istumaan ja nappasin jalan välittömästi käsiini, nostin sitä koholle ja tein käsilläni kompressin eli puristin jalkaa lujaa. Kylmäpussini oli matkalaukussani Gare du Nordilla. Jalka turposi hieman, mutta käsittelyn ansiosta turvotus laski. Metro käyttäytyi kummallisesti, sillä se alkoi piipittää heti, kun ihmiset olivat tulleet ulos ja me olimme vasta menossa sisään eikä siinä ollut mitään tunnistinta, että jonkun jalka on oven välissä. Onneksi ei käynyt pahemmin ja jalka oli kävelykuntoinen, vaikka toki siihen sattuikin useamman päivän ajan.


Sitten suuntasimme katsomaan Eiffeltornia sekä Louvreen. Sinne oli niin pitkä jono, että suosiolla skippasimme ajatuksen mennä katsomaan Mona Lisaa. Sen sijaan kävelimme puiston läpi etsien kahvipaikkaa ja sellainen löytyi lopulta, kun hurautimme metrolla muutaman pysäkinvälin. Metrolippuongelmamme sen kuin jatkui. Lipulla ei joko päässyt sisään asemalle tai sitten emme päässeet ulos. Lopulta yhdellä asemalla osattiin sanoa, että kännykkä saattaa aiheuttaa ongelmia. No tajusin heti, että siitähän tässä ainakin omala kohdallani oli kyse, sillä säilytin lippua kännykässäni. Siirsin sen taskuuni ja ongelma loppui siihen. Eipä tullut tuokaan mieleen....

Seine
Joku oli hilannut kadulle flyygelin ja soitteli klassista musiikkia suuren yleisön ympäröimänä. Enpä ole moista ennen nähnyt! Kahvin jälkeen tallustelimme Seinen yli Notre Dameen, joka oli yhtä vaikuttava kuin aina ennenkin. 850 vuotta vanhassa kirkossa oli juuri alkamassa televisioitava messu.


Kirkon jälkeen porukka alkoi jo hyytyä ja päätimmekin lähteä hotellille. Olin aikonut käydä Sacre Coeurissä, mutta se jäi tälläkin kertaa väliin. Haimme laukut ja sitten metrolla Chatelet'iin ja vaihto RERiin. Vesku oli varannut meille kolmeksi yöksi hotellin Disneylandin lähistöltä. Illalla kävimme syömässä läheisessä pizzeriassa ja sitten uni jo maistuikin.





Notre Dame


Alla muutama arkkitehtoninen kuva Louvren lähistöltä :)






Bouquinistit sunnuntaisin Seinenrannalla myymässä kirjoja ja sarjakuvia

Metroasema  - vanha kyltti


Matkakertomuksemme jatkuu.....




4 kommenttia:

Lady of the Mess kirjoitti...

Voi - ihan liian kauan aikaa on Pariisin reissuista. Nyt tuli matkakuume.

Pauska kirjoitti...

Tulevissa osissa, joita pikku hiljaa kirjoittelen, on tulossa monta ihan mahtavaa matkakohdetta, odotapas vain ;). Pariisissa on kyllä aina oma tunnelmansa :)

Dahlia kirjoitti...

Voi mitä kauniita kuvia! Ja mikä huima seikkailu tähän saakka,mitenhän tämmöinen ummikko ranskan suhteen selviäisi :D

Pauska kirjoitti...

Kieltämättä Ranskassa auttaa hurjasti, jos osaa kieltä. Ei mekään olisi pärjätty etenkään majoituksissa, jollen olisi osannut tulkata. Ei ne mummelit ja papparaiset osanneet englantia. Tosin huomasin, että herkemmin tarjottiin jokusta englannin sanaa kuin edellisillä reissuillamme, joten jotain kehitystä tässäkin asiassa on tapahtunut. Majoituksissa olimme useammassa gitessä / gite d'hôte'issa eli käytännössä B&B:ssä, hotelleissa kyllä puhuttiin englantia, samoin autovuokraamoissa. Hiemaan haastavaa on kyllä saada selvää ranskalaisen enkun ääntämyksestä ;).