sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Cheek, Elastinen ja JukkaPoika Naapurinvaaralla

Rastiviikon yleisöjuhlan tähdiksi oli valittu tämän hetken kuumia suomalaistähtiä. Eipä siis ihme, että etukäteen oli varattu yli tuhat ennakkolippua. Ostin omat lippumme kesäkuun puolivälissä ja ne lähetettiin meille kotiin postitse. Lippu maksoi vain 15 euroa, mikä minusta on käsittämättömän alhainen hinta.

Naapurinvaaran huvikeskukseen mahtuu 2300 henkeä ja paikka taisi olla tupaten täynnä, koskaan aiemmin en ole nähnyt siellä niin paljon väkeä.

Cheek aloitti vartin yli kahdeksan ja esitti mukavan ja energisen, kerrassaan hienon setin. Mikael Gabriel oli mukana lavalla ja esitti yhden laulun ja JukkaPoikakin pyörähti yhdessä kappaleessa estradilla. Lahtelaisesta Jaresta huokui nöyryys ja esiintyjänä hän oli hyvä ja sai koko yleisön mukaansa. Ikähaitari oli alle kouluikäisestä eläkeläisiin. Mieleen jäi eniten se, että aikoinaan räppäreitä ei kuulemma otettu millekään muulle festareille laulamaan kuin Vuokatin Pipefestiin. Tänä vuonna Cheekillä on kesällä 50 keikkaa, joten aika pitkälle on päästy. Vuokatti tuntui muutenkin olevan lähellä laulajan sydäntä.

Eniten pidin Tinakenkätytöstä, Sokka irti sekä Levoton Tuhkimo -kappaleista, jotka olivat minulle tutuimmatkin. Ilman muuta kannattaa mennä katsomaan Cheekiä, jos hän kohdalle sattuu :).


Kamerallani ei saanut noin kaukaa kunnon kuvia, joten tässä jutussa niitä on mausteeksi vain yksi.

Elastisen aikana olimme kahvilla, sillä en tunne yhtään hänen kappalettaan eikä mies oikein kolahda muutenkaan. Ihan symppiskaveri siinä lauluohjelmassa :). Halusin lepuuttaa polveani ja istua. Läksimme Napikselle suoraan elokuvista, joten tässä vaiheessa iltaa oli jo nälkäkin. Huono homma oli se, että istuimia ei ollut, vaan koko ilta piti seisoa. Jotkut kantoivat ravintoloista tuoleja ja istuivat niillä tai lattialla. Kuulin tuttavalta, että hän oli hokenut "onko kaikki hyvin", riisunut paitansa ja esitellyt lihaksiaan. Ei ihan meikeläisen tyylistä hommaa :).

Elastisen jälkeen meni kauan aikaa, kun JukkaPojan väki laittoi soittimet valmiiksi. Soitinten säätö oli aivan onneton, bassorumpu ja basso löivät pahasti yli, sivulle ei kuullut solistia ollenkaan. Niinpä siirryimekin miksauspöydän luokse, jossa tilanne oli vähän parempi. Ihmetyttää, miksi JukkaPoika ei laulanut ensin, koska hänellä oli ainoana soittimia bändissään?  Nyt aikaa meni roudaukseen ja lopputulos oli heikko, koska soundcheck jäi hyvin torsoksi. Puhallinsoittimia ei kuullut yhtään, mikä oli sääli.

Keikka oli hänen osaltaan ihan mukiinmenevä. Kainuussa oli runsaasti reaggaehenkistä yleisöä, joka notkui rennosti musiikin tahdissa. Meitä laulatettiin melkein joka biisissä samalla tyylillä, mikä alkoi lopussa jo puuduttaa. Muutama kappale oli vähän erityyppinen, kuten pläski, mutta ajan mittaan iski pieni kyllästyminen. Sointukierto tuntui järkiään olevan sama ja melodiatkin muistuttivat toisiaan. Sanoista ei saanut selvää, joten pitää tutustua youtuben ja nettisivujen kautta paremmin artistiin. Koska automme oli useamman sadan metrin päässä, niin läksimme puoli yhden aikaan autolle. Silkkii jäi siis kuulematta, se oli laulettu encorena :).


Mukava tilaisuus ja kiitos kuskille ja pullanjonottojalle eli armaalle aviomiehelleni :)


8 kommenttia:

Terhi kirjoitti...

Cheek <3 Eilen myös huippukeikka!

Pauska kirjoitti...

:) minustakin taisi tulla fani :)

Johanna - Omamaamansikka blogi kirjoitti...

Wau! Olipas hyvänhintaiset liput. Nämä esiintyjät on mulle uppo-outoja, Jukka Poika on ainoa jonka joku laulu viime syksyn Suomen matkalla alkoi kuulostaa tutulta. Ehkä muitakin radiosta kuulin, mutta menivät jotenkin ohi.

Mutta oli teillä aika seisominen. Muuten varmasti mahtava kokemus.

Pauska kirjoitti...

Joo, hinnat olisivat voineet olla jopa kaksinkertaiset, mutta hyvä näin. Nyt paikalla oli kokonaisia perheitä ja hyvin paljon nuorta kuulijakuntaa, jotka eivät K18-keikoille edes pääse. Suunnistusväki oli varmasti tyytyväistä ja taisipa joukossa olla joku ulkomaalainenkin paidoista päätellen. Katopa youtubesta jokunen Cheekin kappale, hänestä tuli supersuosittu Vain elämää -tv-sarjan myötä. Hyvin sympaattinen kaveri ja sai hurjasti faneja - eikä suotta!

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Upea MM-kisaviikko ja hieno rastiviikko takana Vuokatissa. Mukavia ne rastiviikot ovat kyllä myös muuallakin Kainuussa. Kävin myös katsomassa Cheekiä ja ahdastahan siellä oli. Paljoa ei nähnyt, mutta onneksi kuuli ja Cheek huomioi yleisön joka puolella. Elastinen ei oikein kolahtanut ja Jukka-poikaa ei jaksanu enää jäädä kuuntelemaan, koska seuraavana aamuna rastit odottivat taas metsässä.
t. Suunnistaja

Pauska kirjoitti...

Hei!

Aivan totta :) Mekin olimme Tipasojalla katsomassa kisoja ja siitä kirjoittelen ensi viikolla :). Kisat kyllä sujuivat mielettömän hyvin Suomelta ja tykkäsin kovasti järjestelyistä. Seuraava rastiviikko onkin sitten Suomussalmella :).

Johanna - Omamaamansikka blogi kirjoitti...

Onpa mukava, että lapsiperheetkin pääsivät sopuhintaan keikalle :) Siinä voi helposti käydä niinkin, että yksi kun väsyy täytyy koko perheen poistua ja sitten vasta harmittaakin jos on ostanut kalliit liput.

Vain elämää on tuttu Iltalehden ja -sonomien otsikoista. Se oli kaiketikin hyvin onnistunut ohjelma.

Pauska kirjoitti...

Aivan totta, tämäkin keikka kestimelkein yhteen.