lauantai 20. heinäkuuta 2013

Musavisassa Suomussalmen Seurahuoneella

Useampi viikko sitten kävimme Suomussalmen Seurahuoneella musavisassa, joka alkoi yhdentoista pintaan. Romppaisen Tatu oli tehnyt neljänlaisia kysymyksiä.
Ensimmäisessä osassa piti lyhyen näytteen perusteella tietää, mistä laulusta oli kyse. Toisessa kuultiin laulun sanoja ja niitä piti jatkaa. Kolmannessa osiossa soitettiin elokuva- tai tv-musiikkia, joka piti tunnistaa ja viimeisessä oli tietokilpailukysymyksiä.




Sihteeri mietteliäänä
Joukkueemme "Einarin enkelit" koostui lisäkseni Kemetin eli entisen Evoxin työntekijöistä ja miehestäni. Tunsin heistä pari. Olimme oikein hyvä tiimi, sillä Helena osasi iskelmäpuolta todella hyvin, eritoten sanoja, minä täydensin häntä ja mieheni on todella hyvä bändeissä ja elokuvamusiikissa.  Linda tiesi myös vastauksen moneen kysymykseen ja yksi naisista oli myös iskelmäpuolen tietäjä. Mieheni arvasi viimeisen kysymyksen ennen kuin koko laulua kuultiinkaan.

Joukkueita oli neljä, joista yksi oli ruotsinsuomalainen ja heille osa kysymyksistä oli varmasti vaikeita, koska he eivät taatusti olleet kuulleet kaikkia lauluja. Meillä meni oikein hyvin eikä lopputulos eli voitto yllättänyt, sillä olimme varmoja melkein jokaisen kysymyksen kohdalla, että se meni oikein.  Ainoastaan Pam-Pam-Pamelan sanoja emme ihan tarkasti muistaneet, Hilta meni Hilmaksi ja Ryynänen minulta unohtui myös. Vähän hävettää, sillä oman kylän miehen laulusta on kuitenkin kyse.  Minun moka oli, kun sotkin Star Warsin musiikin Star Trekiin, mieheni olisi sen tiennyt ja toisen puoli pistettä menetimme Ystävän laulusta, jonka sanoja piti jatkaa kolmannesta säkeistöstä ja me jatkoimme enkasta. Menetimme yhteensä siis vain kaksi pistettä. Palkkioksi saimme hakea tiskiltä juomat. Ilta oli hauska, sillä kisan pitäjä oli todella hupimies ja huumori lensi puolin ja toisin eikä kisa mennyt turhan vakavaksi. Tällaisiin visailuihin olisi kiva osallistua useamminkin.

 

Päärynää



Linda Eskills nappasi keskimmäiset kuvat ja alimman otin kännykällä, kun kamerasta loppuivat patterit eikä varapatterieta ollutkaan käsilaukussani kuten oletin.

Tässä Helena  ja Tatu kisan jälkeen.




















2 kommenttia:

Ariel kirjoitti...

Låter som en skoj tävling :) Grattis till segern

Pauska kirjoitti...

Tack, det var den nog :)