keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Ranska 2013: päivä 4 Giverny Claude Monet'n museo

Onnistuin taitavasti eilen tuhoamaan todella pitkän kirjoitukseni tästä reissun neljännestä päivästä ja teenpä sen nyt sitten uudelleen...

Disneylandien jälkeen lähdimme ajelemaan maakuntiin Veskun vuokraamalla autolla. Ajoimme kaikki taksilla vuokraamoon ajan säästämiseksi, eikä matka maksanut kuin kolme euroa hengeltä.

Navigaattori ohjasi meidät näppärästi ja aika hitaasti Pariisin kehätien périphérique'in kautta Givernyyn, jossa on taiteilija Claude Monet'n koti sekä iso puutarha. Olimme valinneet sen päivän kohteeksi ja se sattui aika sopivasti Normandiaan menevälle reitillekin. Päivä oli aurinkoinen, joten naisväki pudotettiin jonottamaan lippuja muiden turistien kanssa ja miehet etsivät autolle parkkipaikan. Museon vieressä oli pieni pysäköintialue, joka oli jo täynnä.

Talossa oli henkilökuntaa vahtimassa, ettei siellä kuvattaisi eikä siellä ollut yhtään taiteilijan alkuperäisteosta. Jäljennöksiä oli joissakin huoneissa. Päiväkoti- ja koululaisryhmiä oli muutamia ja heidät erotti näppärästi erivärisistä liiveistä, ihan hyvä idea, etteivät lapset eksy ja heidät erottaa helpommin. Lapset sekä tutustuivat tauluihin että piirsivät omia töitään.


Kylässä oli myös Impressionistien museo, jonne emme ajanpuutteen takia menneet.  Puutarhassa oli paljon kaikenlaisia kukkia, tässä niistä muutama näyte:




"kälyjäni" rivissä



Joku henkilö oli lahjoittanut rahat tunneliin, jota pitkin pääsi turvallisesti tietä ylittämättä tilaan kuuluville kauniille lummelammille.


Claude Monet on tunnettu lähinnä lummetauluistaan, joita hän maalasi puutarhassaan. Toki hän teki muitakin töitä, esimerkiksi kuuluisan Auringonlaskun. Näihin tauluihin voit halutessasi tutustua linkissä.


Kuuluisa silta nykyaikaistettuna


http://giverny-monet.com/top10fr.htm ja siitä tehty maalaus

Lampea kiersi polku ja oli mukava kävellä sitä pitkin, varjossa oli vilpoisampaa kuin auringonpaahteessa ja voi hyvin kuvitella, mikä inspiraation lähde puutarha on Monet'lle ollut aikoinaan. Vesi näytti aika samealta ja rannalla oli pieni venekin, joten kaiketi lammella on voinut soutaakin.


Bambuviidakko



Ylhäällä lummelammet, keskellä puutarha ja sinikattoinen on Monet'n talo
Museon yhteydessä oli kauppa, josta olisi voinut ostaa monenlaista Monet'hen liittyvää tavaraa.
Museon jälkeen kävimme kahvilla viereisessä kahvilassa. Vessaan olisi tarvittu kuitissa ollut koodi. Mieheni haki vielä juotavaa itselleen ja pyysimmekin häntä säilyttämään kuitin, jotta olisimme päässeet toilettiin.

Matka jatkui kohti Roueniä, jossa ehdimme pistäytyä tunteroisen. Matkalla näimme oheisen sillan, johon olis sidottu runsaasti kangaspalasia. Mikähän niiden tarkoitus mahtoi olla? Katsastimme kaupungin erikoisen nähtävyyden, vanhan kellon, jossa oli vain yksi viisari.
Käytin oman kaupunkiaikani käymällä C&A:ssa ja se visiitti oli epämiellyttävä. Liikkeessä oli kuuma ja nappasin mukaani kolmisenkymmentä asua sovitusta varten reilussa vartissa. Sovitukseen piti jonottaa ja yllättäen vaatteita ei saanutkaan viedä kerralla koppiin, vaan ne laskettiin ja mukaani annettiin numero, joka ilmaisi vaatteiden määrän. Kaikessa hötäkässä piti siis laittaa vaatteet vielä uudestaan päälle, kun kävin hakemassa loput vaatteet, sillä otin mekkoja ja puseroita. Inhoan vaatteiden ostoa muutenkin ja tämä kokemus ei ollut kiva. Kostoksi jätin ne vaatteet, jotka eivät olleet sopivia myyjän kontolle takaisin laitettaviksi. Mieheni oli kaupassa urhoollisesti, yleensä hän kiikuttaa minulle isompia tai pienempiä kokoja ja ottaa haltuunsa ne vaatteet, jotka otan. Tässä kaupassa sekään ei onnistunut. Harmitti se, ettei hän ehtinyt juoda iltapäiväkahviaankaan, no onneksi hän oli Givernyssä saanut kupposen kuumaa. Itse kun en juo kahvia, niin en aina muista sitä, että joidenkin on hyvä saada kahvia säännöllisesti. Juoksujalkaa sitten menimme tapaamispaikalle ja ehdimme melkein aikataulussa katedraalille. Ostin sitten pikkukaupasta hedelmiä, jotka söin autossa.

Yksiviisarinen kello
Sitten jatkoimme parisen tuntia talolle, jonka olin vuokrannut joko Papavacances'in  tai Gîtes de France'in kautta. Aiemmalla reissulla käytin jälkimmäistä nettisivustoa. Maksoimme kolmesta yöstä 200 euroa viideltä, joten talo oli mielestäni edullinen. Olimme perillä varttia ennen sovittua aikaa, isäntä oli vielä suihkussa. He olivat lähdössä Bretagneen.

Talo oli ihan hyvä, siinä oli nettiyhteys ja telkkari. Pesin alkuviikon vaatteet koneessa heti ensimmäiseksi, jotta ne ehtivät kuivua.




Naapurissa oli maitotila

Olohuone, joka oli yhtenäinen keittiön kanssa

Makuuhuoneemme yläkerrassa

Vuokra-automme, älä kysy merkkiä, joku amerikkalainen se oli ja diesel


commons.wikimedia.org


Talo sijaitsi Condé-sur-Vire'in kylän liepeillä ja meille sanottiin, että ruokakaupat eivät enää olisi auki. Niinpä läksimme lähimpään isoimpaan kaupunkiin (Saint-Lô) syömään toivoen, että saisimme jostain aamupalatarvikkeet - ja meitä onnisti. Pieni épicerie oli auki yhteentoista ja saimme sieltä tarvitsemamme ruoat. Iloista ja ystävällistä myyjää hymyilytti, kun puikkelehdimme hyllyjen välissä ja täytimme koreja leivällä, kinkulla, vihanneksilla, hedelmillä, juotavalla, juustolla, jugurtilla ym. Yhdessä korissa oli outoja litteitä hedelmiä, joita emme olleet aiemmin nähneet. Myyjä kertoi niiden olevan persikoita, niiden litteä malli oli meille tuntematon. Hämmästyksemme oli suuri, kun hän laittoi meille paperipussiin kyseisiä persikoita kaupan päälle, enpä ole kotimaassa moiseen ystävällisyyteen törmännyt.




Mieheni lupasi tarjota Veskulle perheineen ruoat, jos hän löytäisi meille ruokapaikan. Eipä siinä kauaakaan mennyt, kun sellainen löytyi ja toki lupaus täytettiin. Jälkkäriksi kokeilin pitkästä aikaa kuvan marenkipalloa kinuskikastikkeessa.

Ile flottante
Talo oli muuten ihan hyvä, mutta siellä ei ollut yhtään käsipyyhettä ja vessapaperirullissakin vain loput jäljellä eikä täysiä rullia missään. Se närppi myös hieman, että liinavaate- ja pyyhemaksu oli 15 euroa hengeltä. Niinpä otin meille omat lakanat ja pyyhkeet mukaan ja sain huomata, että ranskalaisten tyynyt ovat aivan erikokoiset kuin meidän ja vuoteessa oli paripeitto, joten lakanoista ei ollut mitään hyötyä. Jätimme siis  kuitenkin 30 euroa vuoteelle korvaukseksi. Talon vuokrannut pariskunta oli vanha eivätkä he puhuneet englantia.

Saavuimme Normandiaan 5. kesäkuuta ja ravintolassa oli useita amerikkalaisia sotaveteraaneja, jotka olivat tulleet juhliin. Kunnioitustani heitä kohtaan on vaikeaa sanoin kuvailla. Maihinnousuhan alkoi aamuyöllä 6.6. ja Normandiassa järjestettiin reilun viikon toistasataa tapahtumaa vapauttamisen muistoksi.







8 kommenttia:

2o2n kirjoitti...

Ihanaa ranskalaistunnelmaa. Minäkin haluaisin käydä Monet´n puutarhassa, mutta ihan yksikseen. Mitenkähän sellainen onnistuisi...

Pauska kirjoitti...

Ei ikävä kyllä varmaan mitenkään, tuolla taitaa aina olla porukkaa. Ehkä myöhään syksyllä tai aikaisin keväällä heti museon avauduttua väkeä voisi olla vähemmän :).

Samppa kirjoitti...

Todella kauniita kuvia! Yhdyn myös aikaisempaan kommenttiin, että olisi mukavaa käydä kyseisessä puistossa. :)

Pauska kirjoitti...

Hei Samppa!

Puisto oli helppo löytää eikä se ole kovin kaukana Pariisista, muutaman tunnin ajaa, varsinkin jos onnistuu välttämään ruuhkan. Me ei ihan siinä onnistuttu :).

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Olen menossa heinäkuussa -14 Pariisiin, Givernyyn ja Versaillesiin. Tarkoitus vuokrata auto Givernyn ja Versaillesin matkoille ja yöpyä kyseisissä paikoissa (1 yö). Jännitttää tuo autolla ajaminen siellä. Otitteko navigaatorin vuokratessa auton? Paljonko ne tietullit on noin? Löytyykö helposti tankkauspaikkoja? Mainitsit että oli etsittävä autolle parkkipaikka Monetin puutarhoilla, löytyikö se kuitenkin suht helpolla ja läheltä?

Pauska kirjoitti...

Hei

Pariisin liikenne on melkoista ja aikaa saa varata runsaasti. Versailles tosin sijaitsee kauempana, joten jos auton vuokraa sieltä, niin pääsee helpommalla. Meillä oli oma navigaattori mukana. Tietullit oli hyvin erihintaisia, välillä muutaman euron, välillä lähemmäs kymppiäkin. Riippuu matkan pituudesta. Givernyssa parkkipaikka oli ihan tien varresta, taisi olla puolisen kilometriä museosta. Ainoa lähellä oleva oli tosi pieni. Mukavaa matkaa ja ota yhteyttä, jos tarvitset neuvoja. Muutaman kerran on Ranskassa tullut käytyä :). Versailles on hieno :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei, kiitos vastauksistasi ja kiva, jos saan lähempänä vaivata vielä joillakin tiedoilla. Olemme ensin 4 yötä Pariisissa. Vuokraamme auton ja ajamme Givernyyn, jossa yövymme. Sitten ajamme Versaillesiin ja yövymme siellä. Lopuksi vielä 2 yötä Pariisissa. Pitäisi alkaa hiukan suunnitella matka-ohjelmaa...ei mitään kauhean tiukkaa, mutta jotain. Itse olen käynyt Pariisissa pidennetyn vklopun verrran, mutta mieheni ei koskaan. Ja jos heti tiedät jotain vinkkejä antaa esim. kivoista ruokapaikoista tai jotain muuta, niin mielelläni ottaisimme vastaan. Kiitos :)

Pauska kirjoitti...

Toki saa kysellä :). Giverny on aika pieni paikka, museon vieressä kävimme kahvilla. Tykkäsin kovasti Disneylandin studioista, siellä oli paljon kivoja juttuja. Pariisissa olen kiertänyt päänähtävyydet, useamman taidemuseon. Eiffeliin en ole mielinyt, pelkään korkeita paikkoja. Iltaristeily Seinellä pimeässä on kiva mukava, Louvre on hieno. Versaillesissa olimme puoli päivää. Silloin oli niin helle, ettei enempää jaksanut. Lempinähtävyyteni Ranskassa on ehdottomasti Puy du Fou, Futuroscope oli myös kiva, sentapaisia ei muualla Euroopassa taida ollakaan. Bon voyage!