torstai 27. helmikuuta 2014

Koppeutuu koppeutuu

Tänään oli tarkoitus mennä ulos ensi kertaa. Heräsin kuitenkin kuuden jälkeen siihen, että selässä oli hirmuinen tuska, meinasi taas vetää tajun pois. Selkään lämmin pyyhe, sitten pakastelämpöpussi kiehumaan, sirdalud ja kipulääke naamaan ja relaimella hierontaa. Kun lämpöpussi oli valmis, niin se selän alle. Jälleen sain aamupalan valmiina ja jugurtti syötettiin lusikalla, jotta sain nopeasti energiaa. Aivan ihme oli, että iltapäivään mennessä kipu oli hävinnyt. Koskaan aiemmin se ei ole näin nopeasti kaikonnut. Otin toisen sirdaludin vielä ja sinne tuska jäikin. Ulosmeno kuitenkin siirtyi tuonnemmaksi.

Katselin taas Pieni talo preerialla -sarjaa, luin Kabat-Zinnin Mindfulness-kirjaa ja tein siitä hengitysharjoituksen, joka oli kaikin puolin miellytävä kokemus. Mieheni kävi urheilemassa ja toi illan vieraalle kaupasta tarjottavat ja ruoan. 

Illalla katsoimme loistokuvan Vettä elefanteille ja kyynelhän se taas tuli poskille useampaakin kertaan. Herkuttelimme pähkinäsekoituksella, laskiaispullilla, patongilla ja karkeilla. Mukava oli myös turista elokuvan jälkeen.

Pitää muuten kohta kokeilla, pääseekö autoon istumaan, pystyykö sillä ajamaan ja ennen kaikkea, pääseekö siitä omin voimin ulos. Joku mekko  tai vastaava pitäisi olla työasuksi niin kauan, kuin tuo navanseutu tuosta täysin paranee ja rupi irtoaa. Yksi kesämekko soveltuu hyvin, siihen vain pitkähihaista päälle, jotta tarkenee. Huomenna sitten tutkimuksiin munuaiskasvainta varten. Vähänhän tuo kieltämättä jänskättää. No verta on luovutettu sen verran paljon viime viikolla, että pari piikkiä ei tunnu missään. Virtsakoetta varten pitänee  erikseen nousta aamuyöllä käymään vessassa, muuten tulee liian tuskallinen aamu koetta odotellessa. Jospa saisin selvyyden, mitä ne verihyytymät oikein ovat olleet.




4 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Paranemistemppiterkkuja!

Pauska kirjoitti...

Ki-tooos :) <3

maiju kirjoitti...

Voih... selkäkipu on kyllä niin kauheeta. Tiedän itsekin kokemuksesta.

Pauska kirjoitti...

On se, noidannuoli varsinkin. Tässä vielä tämä leikkaushaavakin on yhä kipeä.