perjantai 21. helmikuuta 2014

Maiskutellen vihdoinkin

Mieheni toi povitaskussa tarkasti varjellen ja lämpimässä pitäen tämän viikon toisen aterian minulle tänään. Maanantaina tai tiistaina söin kanakeittoa ja sen jälkeen ei kunnon ruoka ole maistunut. Huomaan, että aistini ovat vahvistuneet, haistan ja maistan normaalia paremmin. Jotkut hajut aivan oksettavat ja suklaa ja lempijäätelöni crème brulée maistuvat hyvin hyvin makeilta. Haistan myös pitemmän matkan päästä kuin tavallisesti, outoa. Onko muilla samoja kokemuksia ja mistähän tämä voi johtua? 


Ruokavalio on tähän asti ollut hyvin yksipuolinen. Olen pystynyt syömään banaania, banaanijugurttia - tavallisesti syön hedelmäpommia, nyt se ei menisi alas, mandariinejä, pari paahtoleipää, kananmunan ja munakasta, tänään hedelmärahkan, muutaman karkin - niitä otan penisilliinin jälkeenkin maun poissaamiseksi - sipsejä sairaalassa sosekeiton ja pari kiisseliä alkuviikolla. Päärynä Trip -mehut, päärynämehu ja vesi ovat olleet juomina, muutaman lasin kevytmaitoa olen pystynyt saamaan alas.
Mahaa kivistelee yhä, vatsakalvo on tulehtunut ja nestemäistä ruokaa nautin mieluummin. No sit kun tervehyn, niin pihville matkani mahtaa viedä. Nyt ajatuskin pihvistä tuo huonon olon.
Outo on ihmisen mieli.

4 kommenttia:

Lady of The Mess kirjoitti...

Onpas kiva lukea, että siellä vahvistutaan päivä päivältä. Ja ruokakin - ainakin jotkut ruuat - maistuvat. Minulla antibiootit saavat aikaan sen, ettei mikään maistu. Yököttävä olo. Mutta voisikohan tuohon aistien vahvistumiseen olla syynä se, että ruokavaliossasi ei ole ollut keinotekoisia aromeja. Itse nimittäin huomasin, kun rukkasin ruokavaliotani terveellisemmäksi ja jätin pois keinoaromit ja arominvahventeet, että kaikki aidot maut erottuivat selvemmin.
Oikein hyvää viikonloppua sinulle!

Elina kirjoitti...

Ritarimies taisteli läpi pimeän illan varjellen rintapanssarin sisällä aarretta. Pimeässä sudet ulvoivat aarteen perään kuolaten, mutta ritari sivalsi ne pois yhdellä vahvalla kalpaniskulla. Vihdoin perillä kuningattarensa luona hän polvistui ja ojensi aarteen valtiattarelleen. :DDDD

Pauska kirjoitti...

Kiitos viestistä :). Nyt makuaisti eikä hajukaan enää ole niin tarkkoja. Pikkuhiljaa tässä edetään, työkuntoon on muitenkin vielä matkaa.

Pauska kirjoitti...

Aika osuva kuvaus, aarre säilyi lämpimänä kuningattarelle saakka :D - ja hyvää oli :).