sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Neuvoni umpisuolipotilaalle

Olen aina miettinyt silloin tällöin sitä, tunnistanko, kun umpisuoleni tai siis umpilisäke tulehtuu. Enpä tunnistanut. Tässä neuvoni Sinulle, joka joudut kokemaan vastaavan.

- Kipu voi oikeastaan olla missä vain. Monilla se siirtyy, toisilla koskee ylävatsaan kuten minulla. Itse kärsin tämänkaltaisesta kivusta pitkään, jo vuoden 2012 puolella. Närästys ei ole samanlaista, sitä minulla on ollut viimeiset 25 vuotta. Lisäksi olin aina kuvitellut, että sitä koskee viiltävästi vain suolen kohdalle. Tämä oli enemmän kipristelyä ja polttavaa, inhottavaa kipua.
- Minulle ei tehty hyppytestiä. Olen kuullut, että jos umpisuoli tulehtuu, niin henkilö ei kunnolla pysty hyppäämään (yhdellä) jalalla. Tätä voi testata, jos epäilee tulehdusta.
- leukosyytit kertoivat tapauksessani, että kyse on tulehduksesta, eka verikokeessa ei näkynyt mitään.
-  kun suoli puhkeaa, niin lääkärin mukaan kipu helpottaa.
- Ruotsissa ei enää välttämättä tämän jälkeen leikata, vaan potilas saa vahvan antibioottikuurin.
- osastolla pidä huoli siitä, että soittokello on kätesi ulottuvilla.
- kysy, onko sängyssä nousutuki. Se helpottaa huomattavasti ylösnousemista.
- pyydä rollaattori avuksi vessakäynneille, helpottaa hyvin paljon ja on tukena
- ekalla kerralla pyydä hoitaja avuksi, kun menet vessaan. Koska minulta meinasin pyörtyä muutaman kerran, niin pyysin hoitajan aina, paitsi viimeisenä päivänä. Hoitaja myös pesi jollain aineella ja kuivasi. Suihkussa kävin vasta kotona. Älysin pestä lähtöaamuna hiukset kaiken varalta.
- alusastialle on helpompi tehdä, kun vartalo on istuma-asennossa. Onneksi tämä,tuli kohdalleni vain kerran.
- muista levätä ja nukkua riittävästi leikkauksen jälkeen. Paraneminen on kuitenkin aika nopeaa
- leikkauksen jälkeen saa ravata vessassa tiuhempaan tahtiin. Itselläni tämä kesti kuusi päivää ja rakossa oli outoa tuntemusta, jota en osaa selittää.
- opiaattikipulääke ei sovi kaikille, minulle se sopi kolmesti, neljännestä menin päiväksi sekaisin.
- maku- ja hajuaisti vahvistuu huomattavasti. Jotkut hajut etovat todella nopeasti. Makea maistuu makeammalle kuin normaalisti.
- pystyin syömään vain muutamia ruoka-aineita aluksi. Ne olivat banaanijugurtti, banaanit, klementiinit, mehu. Pari keittoa meni sairaalassa alas. Kotona paahtoleipä, kananmuna muutaman kerran. Mielihalut olivat vahvat. Kerran teki mieli kinkkupizzaa, myöhemmin samana päivänä en enää olisi saanut sitä alas. Sipseistä saa suolaa ja nesteellä pärjää pitkänkin aikaa.
- pyydä, että sairaalassa neuvotaan nousutekniikka ylös sängystä eli kyljelleen, jalat polvista koukkuun ja siitä käsillätyöntö ylös. Vasemmalla kyljellä ollessa oikea käsi työntää enemmän.
- kolme päivää leikkauksesta pystyi kävelemään pikkuisen enemmän kuin vain vessaan. Siitä muutama päivä jo paljon paremmin.
- itse otin fleeceviltin kotoa matkaan, käytävillä ja seurannassa oli hyvin kylmä ja olisin palellut kovasti ilman peittoa. Sairaalassa pidin sitä myös, samoin kaksia villasukkia, koska palelen herkästi jaloistani.
- pyydä kipulääkettä sairaalassa heti, kun sitä tarvitset, se auttaa alussa ja on turha kärsiä kivusta. Itse en saanut nukutusaineista huonoa oloa, päinvastoin oloni oli oikein hyvä ensimmäisen päivän, kunnes aineet haihtuivat.
- mahan toimiminen kesti nelisen päivää, leikkaus lamaannuttaa suolta.
- itselläni ei tähän mennessä ole ollut ongelmia haavan kanssa, toki sitä on särkenyt, mutta kaikki neljä tikkausta ovat hyvin siistit.
- minulta ei viimeisenä päivänä enää tullut verta käsivarresta, tarjosin toista kättä, josta sitä tuli.
- en olisi pärjännyt yksin kotona ensimmäistä kotipäivää, joka oli neljäs päivä leikkauksen jälkeen. Vessaan pääseminen oli hankalaa ja pökrytti. Välillä olin niin heikko, etten jaksanu syödä itse.
- kotona löysä mekko tai yöpaita on paras asu.
- varaa suklaata antibiootin viereen, aika karmea maku jää suuhun




Rollaattori on hyvä apuväline




Iho palautuu nopeasti mm.  kanyylin aiheuttamista väriläiskistä.



Koko tarinan löydät haulla "umpilisäke".



Mielelläni kuulisin teidän muiden leikkauksessa olleiden vinkkejä kommenteissa.

Ei kommentteja: