lauantai 8. maaliskuuta 2014

Loopaillen

Mieheni pisti Loopin laatikkoon kotiutumispäivänäni ja sanoi, että nyt ei aktiivisuutta mitata pieneen hetkeen. Oikeassahan tuo oli, sillä sänky-vessa-olohuoneen sohva -kolmio ei kovin monta metriä kantiltaan ole. Painoa lähti tämän seikkailun aikana puolisentoista kiloa. Eilen sain lääkäriltä kuulla keskiviikon veri- ja virtsakoetulosten olleen normaalit, hemoglobiini minulle normaali 145, crp oli 7 (sairaalassa 242) ja muutkin arvot hyvät, senkka vähän koholla. Niinpä latasin Loopin ja tein pienen lenkin koirien kanssa. Ne halusivat käydä katsastamassa entistä asuntoamme tuossa kivenheiton päässä ja koukkasimme siis Pajutielle. 

Jaksoin myös tehä vähän hommia ja ruoan ekaa kertaa moneen viikkoon. Tähän asti olen ollut mieheni passattavana ja hän on laittanut minulle joka päivä toivomaani ruokaa, siivonnut kodin ja hoitanut koirat.  Ei voi kuin kiittää upeasta hoidosta <3.

Illalla tein toisen kävelyn, nyt muistin laittaa sykemittarin. Se vahvisti tuntemukseni siitä, että kunto ehti romahtaa, syke huiteli jopa 140:n tietämillä, vaikka vain kävelin. Aktiivisuus tuli melkein täyteen, kun Loop luuli minun vetävän juoksua korkealla sykkeellä :). Lopun vilkkuvalon täytin hitaalla Selättimen kieputtelulla. Tästä on vain yksi tie ylöspäin, pikkuhiljaa kuntokin kasvaa, liikaa ei pidä ahnehtia ja kehonhuollon aloitan tänään. Yksi fysioterapia-aika piti perua, koska en pystynyt vielä olemaan mahallani, hassulta kuulostaa, mutta totta se on. 

Mukavaa viikonloppua, Kaisa ja Mari ovat jälleen tulessa, Lahdessa on Raksa-messut ja Helsingissä GoExpo. Maanantain tomografia hieman jänskättää, 11 päivää pitää sitten odotella tuloksia munuaisen osalta, onneksi olen osaavissa käsissä tuttavan hoidossa :). 

Kuvankaappaus otti kuvan näin ja koska tein pädillä tämän jutun, niin en nyt saa kuvaa käännettyä, päivittäinen aktiivisuustavoite on pitkästä aikaa saavutettu :).


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Muista sie ottaa rauhallisesti, ettei tule takapakkeja!

terv. parakkilainen

Pauska kirjoitti...

Juu kiitos, ihan mummovauhtia mennään, onneksi on tuo sykemittari, niin voi sitten hiljentää vielä siitä mummovauhdistakin, jos siltä alkaa näyttää :). Huomenna vihdoinkin työmaalle, mukavaa :)