torstai 11. syyskuuta 2014

Syöpärintamalla kaikki hyvin

Olen saanut jonkin verran kyselyä terveydestäni, niin ajattelin päivittää tilanteen blogissanikin. Kävin elokuun puolivälin jälkeen Päijät-Hämeen Keskussairaalassa (tuttavallisemmin tällä seudulla Päks) veri- ja virtsakokeessa, lisäksi otettiin keuhkokuva sekä ultrattiin molemmat munuaiset. Munuaisista sain heti ultranneelta lääkäriltä tiedon, että kaikki on kunnossa. Juuri ennen Bilbaon matkaa kävin leikanneen lääkärin vastaanotolla. Hemoglobiini oli palannut normaaliksi (139), natrium- ja kaliumarvot olivat hitusen alakantissa, joten minun käskettiin juoda enemmän, syödä kuivattuja hedelmiä kuten rusinoita sekä syödä enemmän suolaa. Verenpainelääkkeeksi lisätty nesteenpoistolääke vie näitä aineita verestä ja ne ovat tärkeitä munuaisten kannalta. Keuhkokuva oli myös siisti eikä siellä näkynyt mitään ylimääräistä. Seuraava kontrolli on puolen vuoden päästä ja silloin tehdään tietokonetomografia, jossa syöpä helmikuussa paljastui. Osasinkin odottaa tämänkaltaisia tuloksia, mutta kyllähän se silti aina jänskättää mennä kokeisiin.

 Tsemppiä kaikille sairauksien kanssa painiskeleville sekä heidän läheisilleen <3. Sannan tuoma ihana ILOA ja VOIMAA! -magneetti koristaa nyt jääkaappimme ovea.





                                                Tervetuloa lukijakseni Marko :)



P.S. Rusinat tais olla loppu, luumuja löytyi ja mahakin kiittää niistä ;)









14 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

<3

Pauska kirjoitti...

Tack vännen <3

Lady of The Mess kirjoitti...

Olipas mukavia uutisia!
Nyt on hyvä nauttia syksystä täysillä <3

Pauska kirjoitti...

Kiitos Lady, penkkiurheilijan unelmaviikko jatkuu vielä jonkin aikaa lento- ja pesäpallon parissa, se on suosikkilajini ja lempijoukkueeni taitaa taas viedä Pojan Kainuuseen :).
Mukavaa syksyä Sinullekin ja tsempit <3

Anonyymi kirjoitti...

Hieno juttu!! :-)

Anna M.

Life with Satu kirjoitti...

Oi kun hyvä kuulla!
Hyvää viikonloppua :)

maiju kirjoitti...

Kiva kuulla, että kaikki oli nyt hyvin. Toivon sinulle terveyttä ja hyvinvointia.

Pauska kirjoitti...

Kiitos Anna, nähtäiskös joku ilta? Tule piipahtamaan :)

Pauska kirjoitti...

Kiitos samoin Sinulle ja Kotinörtille :)

Pauska kirjoitti...

Kiitos samoin Sinulle :).

Anonyymi kirjoitti...

Oi, ihana kuulla tällaisia uutisia :)

Kirsi

Pauska kirjoitti...

Kiitos Sinulle ja kiitos myös keväisestä tuestasi :)

Anonyymi kirjoitti...

Löysin nää siun sivut googlen kautta, kun gogletin munuaisleikkauksista.

Miula on anoppi ( 85v) tällä hetkellä sairaalassa munuaisleikkauksessa. Kasvain poistetiin tän viikon maanantaina ja tänä aamuna oli joutunut teho-osastolle. Katsomaan ei kuulemma pääse, kun nuorin tyttö ja vanhin poika ja ovat lähimmät omaiset myös. Anopilla on heidän lisäks vielä 3 muuta lasta.

Pauska kirjoitti...

Jaksamista teille kaikille, toipuminen on rankkaa ja etenkin se vaihe, kun ei sängystäkään pääse ylös. Onneksi hän pääsi leikkaukseen ja kasvain on poissa.