keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Haipakkaa

Syysloman jälkeen elämä on ollut yhtä haipakkaa. Kaksi pientä flunssaa, koeviikko sähköisine kokeineen, Digiajan opettaja -koulutus ja siihen liittyneen tvt-veson suunnittelu ja ylipäätään koko tämä työn sähköistyminen ovat verottaneet voimiani. Illat ovat monesti venyneet pitkiksi, olen tehnyt töitä vielä yhdentoistakin maissa. Jotain muutoksia täytyy miettiä ensi vuodelle. Sähköisiä oppikirjoja saa vielä odottaa sillä sikaa en säkissä osta. Niiden puuttuessa ope saa väsätä iltakaudet kaikkea lisäjuttua, opiskella uutta ja väsätä moodleen yhtä sun toista. Onneksi joululomaan on enää seitsemän päivää - tosin siihrn mahtuu ensi viikon torstain uusintakokeet, jotka aion perjantaina korjata pois. Viimeiseen saakka venytetään tänä vuonna. Onneksi viikonloppuina on ollut kivaa tekemistä ja ampumahiihtokausikin alkoi hienosti Kaisan kisoja seuratessa. Östersundin voiton innoittamana sain ylipuhuttua mieheni reissuun Kontiolahdelle ja ostin meille liput A1-katsomoon pikakisoihin. Takaa-ajo, joka on suosikkini ja jota on livenä helpoin seurata, alkaa vasta viiden jälkeen ja päivä venyy matkoineen liian pitkäksi, jos sitä jäisi katsomaan. Kaiken lisäksi Joensuun alueella majoitus on ollut tiukassa jo pitemmän aikaa ja lähimmät yöpaikat ovat Heinävedellä ja Liperissä. Mahtavaa on päästä tunnelmaan toisen lempilajini MM-kisoihin. Olin kyllä vuosia sitten katsomassa Lahdessa miesten kisaa, mutta siitä ei ole suuria mielikuvia. Tunnelma oli aika aneeminen tuolloin.

Helsingissä kävimme Juha Tapion jäähallikonsertissa kälyni kanssa ja paransimme maailmaa aamukolmeen. Seuraavana päivänä hotelliaamiaisen jälkeen teimme kunnon entisajan tapaan yllärivierailun ystävien luokse Kirkkonummelle. Tosin kysyimme kyllä ensi puhelimessa, ovatko he kotona. Viime pyhänä kummityttö oli kylässä ja pelasimme Buzzia, kävimme agilityssä ja katselimme linnan juhlia. 

Syysloman jälkeen en juurikaan ole ehtinyt liikkua, osittain myös flunssan takia reippailu on jäänyt vähiin. Varasin tasotestiajan Vierumäen urheiluopistolle ja sitäkin on pitänyt siirtää, koska yskä on ollut aika sitkeää. Toivottavasti ensi viikolla pystyn pyörää testissä polkemaan ja saan sykerajani selville.

Syksy on oikeastaan vain epämääräinen täynnä työtä ollut jakso, mitään tämän selkeämpiä mielikuvia minulla ei siitä ole. Semmareitten 25-vuotiskonsertissa kävimme Sibeliustalolla. Ostin laulukirjan, johon sain kaikkien tuttujen ja parin tuntemattomankin nimmarit. Yhtään kappaletta en ole vielä ehtinyt soittaa, ehkä sunnuntaina sitten. Kouvolassa kävimme katsomassa ranskalaiskomedian Ovista ja ikkunoista ystävien kanssa ja Suomen Vuokranantajat ry tarjosi Lahdessa näytelmän. Katsastus, joka oli vähän erikoinen. En ihan ymmärtänyt musiikkikohtauksia. Tykkäsin kyllä Oulun murteesta kovasti. Lauantaina on pääkaupungissa joulujuhla, jossa esitetään mieheni kirjoittama ja säveltämä ihana jouluinen esitys, jonka hänen oppilaansa esittivät vuosia sitten. Tulee olemaan jännää seurata yleisön reaktioita, sillä suloinen Sylvi on aina yhtä valloittava näytelmän lopussa vuorosanoineen. Sitten käymme Kulosaaren casinon joulupöydässä ja illalla on Samuli Edelmanin konsertti Finlandia-klubilla. Musiikista saa voimaa ja jaksamista kummasti! Jouluksi menemme Kainuuseen ja teemme sieltä pistokeikan Kuopioon ja Vuokattiin, josta ehdin varata meille majoituksen, ennen kuin selvisi, että asuntomme onkin vapaana joulun aikaan. Sukset matkaan ja asunnon nurkalta ladulle, täällä etelässä lumet ovat taas sulaneet. Mieheni hoiti onneksi joulukorttisouvin, kun korjasin taas pari päivää kokeita. Joululahjat on jo laitettu matkaan, piparit ja karjalanpiiraat leivon piakkoin. 
Sellaisia työvoittoisia kuulumisia tänne, lomaa odotellessa :)

Ai niin, kollegoille ja kummitytölle tiedoksi, että tämä mahoton taso meni viimeinkin läpi. Oli pakko sortua ostamaan viisi lisäsiirtoa, kun yksi ainoa hyytelö oli enää jäljellä, never again!  




2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No hyvä! Jätte bra ��! Vihdoin ei tertte lähetellä enää lisäelämiä!
Lotta

Pauska kirjoitti...

Seuraava taso on aika hankala sekin ;)