torstai 24. syyskuuta 2015

Puoli vuotta pöllähti - tutkimuksissa

Taas on puoli vuotta kulunut ja tänään oli iltapäivällä vatsan seudun ultraus, keuhkokuva sekä virtsa- että verikokeet. Pikku hiljaa näihinkin kokeisiin alkaa tottua eikä niitä enää jännitä viikkotolkulla. Sain edellisen yönkin nukuttua ihan hyvin, tai no jos kuuden tunnin unista voidaan puhua hyvin nukkumisena. Sen enempää en jostain syystä tällä hetkellä saa nukuttuakaan.

Ultraaja oli kuopiolaislääkäri, jonka tuttu murre lämmitti kovasti mieltä, itekin alako huastella vanhaan malliin :). Munuaiset ja vatsa oli ok, mutta sappirakko kuulemma täynnä kiviä. Jos eivät oireile, niin ei tehdä mitään. Toivottavasti ei tule mitään kivuliasta kohtausta, mutta jos sellainen tulee, niin tietääpähän sitten todennäköisimmän syyn.

Onko kenelläkään kokemusta sappivaivoista ja mitä niitten eteen voi tehdä itse? Oma tietämykseni rajoittuu siihen, että mummoltani kivet leikattiin ja hän joi iltaisin sellaista pellavasiemenmössöä. Verikokeen ottaja oli todella taitava ja muutkin kokeet sujuivat todella nopeaan tahtiin. Puolisen tuntia meni koko rumbassa. Lääkärin tapaan ensi viikon perjantaina.

Sitten koepinon pariin, tällä kertaa se onkin pieni, kun suurin osa abeistani haluaa tehdä kokeen vasta uusinnassa syysloman jälkeen.




2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei
Minulla tuli juuri maanantaina 11 vuotta kuin minulta leikattiin munuaissyöpä.
Sen jälkeen minulle on laitettu tekonivel lonkkaan.
Olen kiitollinen suomlaiselle lääketieteelle.
Olen nyt 54 vuotias ja voin hyvin,
Tsemppiä ja hyvää jatkoa Sinulle.
Terveisin Elina

Pauska kirjoitti...

Kiitos viestistä ja hyvää jatkoa Sinullekin :)