sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Kansallismuseossa ja Ateneumissa

'Koulullani kävi espanjalaisopiskelijaryhmä Barcelonan lähistöltä ja Helsinki-päivänä veimme heidät Kansallismuseoon opastetulle kierrokselle. He seurasivat innolla opastusta ja esittivät monta kysymystä oppaalle, joka kertoi ensin Suomen esihistoriasta, sitten vähän keskiajasta ja seuraavaksi Venäjän vallan ajasta. Näimme tsaarin valtaistuimen, joka on toinen kahdesta maailmasta olevasta valtaistuimesta Venäjän ulkopuolella. Eetu Iston maalaus on minusta aina yhtä vaikuttava ja se onkin toinen suomalaisista lempitauluistani Ferdinand von Wrightin Taistelevien metsojen ohella. Siinä Suomen valkea-asuinen neito suojelee lakikirjaa Venäjän kaksipäisen kotkan hyökkäykseltä. Aikoinaan jokaisessa suomalaisessa kodissa oli kielletty korttijäljennös tästä taulusta.


Sukset herättivät innostusta samoin tieto siitä, että oravannahkoja käytettiin ennenn rahayksikkönä.


Lyly ja Kalhu, jonka pohjassa oli eläimen taljaa. 

Kierros päättyi savupirttiin ja taas saimme ihmetellä esi-isien sitkeyttä asua savun täyttämässä pirtissä eläinten kanssa, siinäkin tuvassa oli asunut monilapsinen perhe, joka nukkuin penkeillä.

 

Museon ovessa on ampumareikä sisällissodan ajoilta.


Ruokailun jälkeen menimme Ateneumiin opastetulle kierrokselle ja kuulimme monia tarinoita suomalaisista taiteilijoista. Olihan siellä ne metsotkin :).



Seuraavaksi oli kiertoajelu ja poikkeaminen Uspenskin katedraalissa. Opiskelijamme kertoivat lyhyesti tärkeimmistä nähtävyyksistä englanniksi. Sitten päästiin vapaa-ajalle ostoksille sekä syömään.




Ei kommentteja: