Munuaisen osapoistoleikkaukseni

Leikkauksestani on nyt kulunut yli kaksi viikkoa ja kunto alkaa olla sellainen, että jaksan kertoa teille, mitä kaikkea minulle on tämän kahden viikon aikana tapahtunut.

Menin Päijät-Hämeen keskussairaalan LEIKOon eli leikkaukseen kotoa -yksikköön sovitusti klo seitsemäksi torstaina 24.4. Meitä oli useampi odottelemassa. Minulta napattiin verikokeet ja olin viimeinen, joka kutsuttiin puoli kahdeksan maissa sisälle. Aamupalaa en ollut saanut syödä. Sama hoitaja, joka teki haastattelun, haki minut ja vaihdoin sairaalavaatteet päälle. Omani laitettiin muovipussiin ja kassi laitettiin häkkiin, josta tavarat vietiin osastolle 61.

Sain esilääkitystä ja muistan, että se alkoihin jo vaikuttaa. Leikkaava lääkäri Aivar Tilk tuli vielä tapaamaan minua ja sitten kävelin itse leikkaussaliin. Minulle laitettiin tippa ja se tuntui pieneltä hyttysenpistolta, sillä sen laittanut Eero oli todella taitava siinä hommassa. Sitten piti istua etukumarassa asennossa tyyny sylissä, kun anestesialääkäri laittoi epiduraalin. Hän lähti yrittämään piikitystä sitä ylhäältä ja yritti ainakin viidesti, ennen kuin hän vihdoin onnistui skolioosini takia. Kävin makuulleni ja silmilleni laitettiin maski ja käskettiin hengittää. Siihen nukahdin.

Heräsin heräämössä ja muistan olleeni valveilla puoli kuudesta vartin yli kuuteen. Sain puhelimen ja soitin miehelleni, että kaikki on hyvin. Mieheni oli helpottunut, sillä hän ei ollut soittanut mihinkään vielä itse. Pyysin häntä laittamaan Facebookiin päivityksen puolestani, sillä tiesin, että niin monet ystävät ja kaverit minua tuona päivänä ajattelivat. Muistaakseni lääkäri kävi selittämässä, että leikkaus meni hyvin, keuhkojen kanssa oli ollut ongelmia. Sairaanhoitaja sanoi, että he saavat kertoa, että munuaisen osapoisto onnistui, mikä tarkoitti siis sitä, että lääkäri oli saanut kasvaimen pois ja molemmat munuaiseni olivat tallella. Tämä oli hieno uutinen.

Minulle myös sanottiin, että minut pidetäänkin yön yli heräämössä tarkkailtavana. Muistan nukkuneeni kolme varttia tunnissa yhdeksän ja puoliyön välillä, tämän jälkeen en enää saanutkaan unta. Heräämössä oli erittäin kovaääninen tuuletin ja tajusin pyytää korvatulppia vasta kolmen aikaan. Pyysin myös unilääkettä, mutta sen teho ei jostain syystä riittänyt. Jossain vaiheessa kuulin huudon "hätäsektio" ja kaksi hoitajaa lähti todella ripeästi matkaan aivan välittömästi. Sekä äiti että poika pelastuivat. Ihmisiä haettiin kotiin ihan iltamyöhälle asti. Minua palelsi ja sainkin todella lämpimän peiton päälleni. Tarpeeni olivat kovin pienet. Sain vettä pillillä ja huulille vaseliinia. Jostain syystä huulet olivat todella kuivat ja laitoin vaseliinia monta kertaa. Yhdessä vaiheessa vuoron vaihtuessa hoitaja selitti toiselle hoitajalle leikkaukseni kulun ja kuultuani "keuhko puhkesi" olin aika järkyttynyt. En tiedä, miten yleistä se on, mutta koska keuhkoilla hengitetään, niin tuntui heti siltä, että kyseessä oli vakava juttu. Tämän jälkeen en saanut enää ajatuksia kasaan ja valvoin aamuun asti.

Isältä, äidiltä, siskolta, veljeltä ja heidän lapsiltaan oli huoneeseeni tuotu kauniit ruusut

Minulle oli leikkauksessa laitettu epiduraalin ja tipan lisäksi myös kestokatetri, joka oli teipattu kiinni reiteen ja nenässä oli happiviikset. Kyljessä oli dreeniputki, joten olin aika lailla piuhoissa kiinni. Sydämessäkin taisi olla lappuja, kyllä muistan nyt, kun niitä asennettiin ennen leikkausta.

Aamulla minua valmisteltiin siirtoon, sain pestä makuulla hampaani ja oli siinä jotain muutakin touhua. Sitten aivan ihana hoitaja Tinna tuli hakemaan minut osastolle. Minut vietiin kulmahuoneeseen, joka oli tajuttoman kylmä. Sain villasukat jalkaani ja pyysin toista peittoa, lisäksi laitoin kotoa tuomani fleecepeiton päälleni.

Huoneessa oli nainen, joka oli myös leikattu torstaina ja hänen leikkuksensa oli myöhästynyt useita tunteja. Päivän aikana tajusin, että minä olin siihen syynä. Omaan leikkaukseeni oli varattu aikaa kolme tuntia ja siinä piti olla luppoaikaakin, mutta leikkaus olikin kestänyt noin yhteen. Epikriisissäni sanotaan seuraavaa: Potilaalla on erittäin vaikea anatomia, leveä lantio ja erittäin pieni väli kylkiluiden ja lantion välillä. Lisäksi selkärankadeformatio (tarkoittaa siis sitä 43-asteista skolioosiani). Kirjoitan tähän nyt vain tärkeimmät kohdat. Munuainen kovin syvällä, ei hyvin palpoi (löyty tunnusteltaessa). Tehty haava pikkuisen pidemmäksi ja aukeaa pleura (keuhkopussi). Pleura ommeltu kaksi kertaa. Munuainen erittäin syvällä anatomiasta johtuvana. Pikku hiljaa vapautettu munuainen. Tässä vaiheessa potilaalle tulee takykardia (sydän alkaa lyödä hullun lailla) ja anestologi pyydetään uudelleen leikkaussaliin. Jälkitilanne on rauhallinen. Vapautettu munuainen rasvakapselista. Sitten sidotaan verisuonia ja päätetään, että munuainen jäädytetään, koska aikaa on mennyt sen verran paljon. Kuulemma 8/10 leikkauksesta tehdään lämpimällä munuaisella. Minulla niin ei voinut tehdä, vaan munuaista jäädytettiin -2 asteeseen 15 minuuttia. Sitten seuraa kasvaimen poisto ja erinäisiä ompeluja. Keuhko aukeaa jälleen ja se ommellaan. Lihakset suljetaan kahdessa kerroksessa ja iholle laitetaan tikkien sijaan 17 metallihakasta. Saan useamman päivän antibioottia suoraan suoneen.  Minulta otettiin heti keuhkokuva ja saan riittävää kipulääkitystä ja puudutetta. Suurkiitokseni Aivarille, joka oli aivan loistava lääkäri ja hallitsi tilanteen vaikeasta anatomiastani huolimatta. Hän kertoi, että minulla on todennäköisesti ollut jossain elämäni vaiheessa munuaisaltaan tulehdus, koska munuainen oli "kiinni". Voi siis hyvin olla, että joku lukuisista selkäkivuistani onkin ollut munuaiskipua, koska en itse muista, että minulla olisi kyseinen tulehdus koskaan ollut.

Minulle oli suunniteltu sairaalan ensimmäinen munuaisen tähystysleikkaus. Leikannut lääkäri kertoo minulle myöhemmin, että tähystys ei olisi koskaan onnistunut anatomiani takia. Se minua jäi vähän mietityttämään, että toki kerroin papereissani, että minulla on skolioosi. Ensimmäisen leikkaussuunnitelman tehneet lääkärit eivät missään vaiheessa varmistaneet, että millainen ja missä skolioosini on. Asteita, jotka siis ovat todella suuret ja mutka näkyy selässäni ulospäinkin, ei missään vaiheessa kysytty. Oli siis onneni, että ylilääkäri päätti itse ottaa minut potilaakseen, kun oli perehtynyt tapaukseeni. Kasvaimen koko oli siis vain n. 2,5 cm ja se lähetettiin patologille. Tulokset saan postitse. Haava on 21 cm pitkä.

Tässäpä osa yksi, kertomus jatkuu.....

Lämpimät onnitteluni kaikille äideille!