Tänään on muutaman tunnin päästä aika tehdä viimeinen palvelus Nellille, joka syntyi olohuoneen lattialle 13. syyskuuta 1999 ystäväeläinlääkärini läsnäollessa. Hän on myös luvannut laittaa Nellin ikiuneen. Nelli alkoi hiipua alkuviikosta ja muutamaan päivään sille ei oikein ole ruoka maistunut, kanankoipia se söi, mutta nappulat eivät kelvanneet. Viime viikolla uusin sen sydänlääkereseptin ja se oli ihan hyvässä kunnossa, joskin sydän oli jo väsynyt. Eilen ja tänään se on vain makoillut, askeleet horjuvat, vestibulaarisyndrooma on vissiin edennyt. Meidän on aika laskea se sateenkaarisillalle Viivin, Nooran, Juulian ja monen muun seuraksi. Tämä on neljäs kerta, kun koiramme lopetetaan eikä tähän totu koskaan, rankka ilta tulossa, mutta tiedämme tekevämme oikean päätöksen.
Kiitos Nelli monista ihanista hetkistä <3
Jos niin käy, että minusta tulee hauras ja heikko ja kivut häiritsevät untani Niin sinun on tehtävä mitä on tehtävä. Sillä viimeistä matkaa ei kukaan ole estävä.
Sinä tulet surulliseksi-minä ymmärrän. Älä anna surusi estää sinua. Sillä tänä päivänä, enemmän kuin koskaan ennen, Rakkautesi ja ystävyytesi punnitaan.
Meillä on ollut niin monta hyvää vuotta, tulevaa ei kannata surra. Et haluaisi minun kärsivän, Kun aika koittaa, anna minun mennä.
Vie minut sinne missä he auttavat minua, mutta pysy luonani loppuun. Ja pidä minua lujasti ja puhu minulle, kunnes silmäni ovat sulkeutuneet.
Tiedän, että aikanaan, sinäkin huomaat, että se on ystävyyttä, jota minulle osoitat. Vaikka häntäni on viimeisen kerran heilahtanut, niin kivulta ja kärsimykseltä olen säästynyt.
Älä sure sitä, että sen täytyy olla sinä, jonka täytyy tehdä päätös. Olemme olleet niin läheisiä-me kaksi näinä vuosina, älä anna sydämesi turhaan itkeä.
Saanko lähteä nyt? Luuletko, että hetki on oikea?
Saanko jättää hyvästit tuskallisille päiville
ja loputtoman pitkille öille?
Olen elämänpolkuni kulkenut ja parhaani tehnyt,
esimerkkiä yrittänyt näyttää.
Saanko siis astua toiselle puolen ja vapaaksi henkeni päästää?
Aluksi en tahtonut lähteä, taistelin kaikin voimin.
Mutta nyt jokin tuntuu kutsuvan minua
kohti lämmintä ja elävää valoa.
Tahdon lähteä. Tahdon todella.
On vaikeaa jäädä.
Mutta lupaan, parhaani yritän elääkseni vielä yhden päivän.
Niin sinä saat minusta vielä kerran huolehtia
ja minä kokea suuren suurta rakkautta.
Tiedän, olet surullinen ja sinua pelottaa,
sillä tunnen kyyneleesi, jotka turkkini kostuttaa.
En ole kaukana,
lupaan sen ja toivon, että muistat sen aina;
Henkeni tulee sinua seuraamaan,
minne maailmassa matkasi johtaakaan.
Kiitos, kiitos että olet minua rakastanut.
Tiedäthän, että minäkin rakastan sinua,
siksi on niin vaikea sanoa hyvästi ja päättää tämä elämä luonasi.
Joten, pidä minua lähelläsi vielä kerran, ja sano sanat,
Kävin kannustamassa SM-kisoihin päässeitä kasvattajamme Eetua ja Saraa Kirkkonummen yksilökisassa sunnuntaina. Lauantaina Rino kisasi Kokkolan joukkueessa, mutta olin tuolloin katsomassa showtanssin SM-kisoja Lahden suurhallissa.
Eetu sai hyppyradalta hylyn, kun se ampaisi väärälle esteelle, vauhtia piisasi ja silmin nähden se nautti suorittamisesta. Taidan olla oikea pahanilmanlintu, sillä Eetu (tai muutkaan Ritvan koirat) eivät koskaan tunnu onnistuvan, kun olen ollut katsomassa niiden kisaamista.
Saran hyppis sujui paremmin, se oli peräti 10. ekalla radalla! Milja ohjasi sitä hienosti. Rata oli suhteellisesti helpoin, sillä siinä tuli todella paljon nollaratoja. Tuli sellainen tunne, että ihanneaika oli liian löysä.
Molemmat koirat sekä Rino olivat aivan mutkilla, kun tapasin ne. Riemua kesti ainakin vartin ja syliin piti päästä ja koko koira heilu kirsusta hännänpäähän :). On kyllä mukavaa katsoa koiran iloa ja itse olen hyvin tyytyväinen siihen, että kasvatit tunnistavat niinkin monen vuoden jälkeen. Joidenkin kanssa on ollut pitkiäkin aikoja, ettei niitä ole nähnyt ja ne tunnistavat.
Agilityradalla Saralla ei mennyt enää niin hyvin. Se sai tällä kerralla hylyn. Olen kyllä hyvin ylpeä molemmista, sillä SM-kisoihin osallistuminen ei ole mikään itsestäänselvyys, sen eteen pitää tehdä hurjasti töitä ja saada tietyt sijoitukset, jotta kisoihin edes pääsee.
Kirkkonummelainen ystäväni, joka oli ollut perjantaina talkoissa ja tuonut ja kantanut suurimman osan esteistä kisapaikalle, tuli seurakseni. Minien finaalin alussa satoi vettä. Kannoin oman penkin ja pidin siinä paikkaa ystävilleni. Lopussa olikin aivan hurjaa jännittää Saran puolesta.
Shelteillä oli mineissä hyppyradan jälkeen erinomaiset sijoitukset, mutta finaaliradalla ne saivat roppakaupalla hylkyjä. Kisat ovat siinäkin mielessä mukavat, että niissä näkee aina tuttuja ja shelteissä on kisaamassa paljon ystäviä, tuttuja, Frisbeen pentuja, tuttujen kasvatteja ja muitakin sukulaiskoiria, mikä tekee kisoista vielä aina jännittävämmän.
Saimme viime keväänä mahdollisuuden laittaa tarjolle videopätkä vastajulkaistuun
suomalaiseen elokuvaan Juoppohullun päiväkirja, joka perustuu Juha
Vuorisen samannimiseen kirjoihin ja toki tartuimme tilaisuuteen saada kultapojastamme filmitähti. Tehtävänanto oli niinkin erikoinen ja yksinkertainen kuin kuvata koiraa kännykällä nuolemassa haaroväliään. No ehkä yksinkertaisuudesta ei voi sittenkään puhua, sillä kokeilkaapa saada koira nuolemaan haaroväliään puolisen minuuttia. :) Ensin kokeilimme narttujen kanssa, mutta ne eivät oikein olleet luonnenäyttelijöitä. Sen sijaan uroksemme Skoti omaksui roolin huomattavasti niitä paremmin ja luontevammin. Pienen miettimisen ja avustuksen jälkeen saimme aikaan seuraavanlaisen pätkän, joka ei kuitenkaan päässyt itse elokuvaan, vaan siihen haluttiin shelttiä karvattomampi koira. Näin ollen ei kansainvälisestä muotovaliostamme tullut kansainvälistä filmitähteä - ehkä hyvä niin :). Sille kelpaa yhä ihan tavallinen nappula ja lihanpalat eikä se totu sen ylellisempään elämään :).
En ole itse elokuvaa nähnyt ja tuo koirakohtaus ja se, millainen se itse filmissä on, olisi toinen syy, jonka takia voisin sen katsoakaan. Toinen on se, että minulle rakas henkilö oli mukana elokuvan tuotannossa harjoittelijana, hän näet opiskelee alaa Metropoliassa. Ajatus siitä, että katsoisi puolitoistatuntia humalaista örvellystä elokuvateatterissa ei kauheasti minua kiehdo. Arvostelijoiden kommentitkaan eivät ole ylistäviä enkä kovin hirmuisesti pidä Vuorisen kirjoitustyylistäkään, Iskelmältä olen joskus kuullut hänen juttujaan. Se vähäinen kokemus, mikä minulla on viinasta (itse en ole sitä maistanut kuin kerran vahingossa, kun kaverit keljuillessaan valehtelivat lasin sisältävän vettä) on, että siitä ei ole kuin haittaa. Neljästi olen elämässäni nähnyt, kun viina vie raavastakin miestä kuin pässiä narussa ja siinä eivät paljon vaimot, ystävät eikä lapset paina, kun se saa vallan. Karmeinta on piittaamattomuus, aggressiivisuus ja väkivaltaisuus, jotka saavat helposti kanssaihmisissä trauman aikaan.Toki suurin osa ihmisistä hallitsee alkoholin käytön, mutta joukkoon mahtuu valitettavasti niitäkin, joiden ei sitä pitäisi käyttää ollenkaan, koska he eivät osaa juoda sivistyneesti eivätkä tajua rajojaan.
Lauri Maijalan ohjaaman ja käsikirjoittaman elokuvan pääosissa ovat Joonas Saartamo ja Krista Kosonen ja sen juoni on Wikipedian mukaan seuraava: "Juha Berg (Joonas Saartamo) on 31-vuotias rapajuoppo Helsingin Kalliosta.
Juhalla ei ole pienintäkään aikomusta muuttaa elintapojaan –
päinvastoin. Hän todella nauttii sekalaisista seksisuhteista,
adrenaliinia nostattavasta väkivallasta ja tietenkin alkoholista, johon
rahat revitään vaikka pulloja keräämällä. Viinanhuuruinen hauskuus saa
kuitenkin kovan kilpailijan, kun kiihkeämielinen Juha rakastuu AA-kerhon
ryhmänvetäjään. Suhde Tiinan (Krista Kosonen)
kanssa etenee nopeasti seurusteluksi ja Juhan on pakko tehdä
ratkaisevia valintoja. Tästä alkaa tasapainottelu toimivan parisuhteen
ja vanhan elämäntyylin välillä. Juhan paras ystävä Kristian (Santtu Karvonen)
kaataa urakalla kapuloita rakastavaisten rattaisiin, eikä Juhan
horjuvaa raittiuspäätöstä helpota myöskään saksalaisen erotiikan
asiantuntija Mikael (Johannes Holopainen). Mutta miten pitkälle voidaan mennä, ennen kuin ratkaisuja on vain yksi?"
Allaoleva kuva näyttää vähintään sudenleualta, mutta kyseessä on reilun puolivuotiaan shetlanninlammaskoiran leukaperät - melkein yhtä leveät kuin Ridge Forresterilla :). Kysessä on shelteille tyypillinen perinnöllinen vika on peitsihampaat eli n.s. lance canine. Meille se on muutaman kerran sattunut kohdalle, sillä Nelli periytti sitä, vaikka sen omat kulmahampaat ovat ihan normaalit.
Ensimmäisellä pennulla, joka oli tarkoitus jättää itselle, kulmahampaiden vaihtuminen kesti ja kesti. Alakulmat olivat jo vaihtuneet, mutta yläkulmureita ei näkynyt ollenkaan. Ikääkin alkoi jo muistaakseni olla puolisen vuotta ja ylikin. Niinpä veimme koiran eläinlääkäriin ja kuvasta näet, miten hampaat oikein kasvoivat. En ollut tätä ennen kuullut koko viasta ja se tulikin puskista täytenä yllätyksenä. Yläkulmahampaat siis kasvavat ikenen suuntaisesti ja niiden kärjet tulevat esiin suun edestä. Useimmiten hampaat tulevat esiin hieman enemmän, mutta purenta ei ole lähelläkään saksipurentaa.
Peitsihampaita voi oikoa, mutta me emme lähteneet sille tielle. Tällöin koiralle viritetään kuminauha takahampaaseen ja peitseen ja nauha vetää hammasta paikoilleen. Otimme toki yhteyttä Helena Kuntsi-Vaattovaaraan, joka antoi kuvien perusteella oman näkemyksensä ja yhdessä päädyimme siihen, että antaa hampaiden kasvaa ja olla paikoillaan. Koira myytiinkin kasvattimme kaveriksi eikä se koskaan hampaistaan sen suuremmin kärsinyt. Omistajan kannattaa harjata hampaita, sillä ne tahtovat kerätä plakkia ja hammaskiveä normaalia kulmahammasta enemmän.
Tässä kuva siitä, millainen hampaasta lopulta oikein tuli. Kuva Jukka Haapamäki.
kuva Elisa Peltonen
kuva Elisa Peltonen
Peitsihampaiden periytymisestä en osaa sen enempää kertoa. Tiedän pentueita, joissa kaikilla pennuilla on tullut peitsihammas eikä kummallakaan vanhemmalla aiemmin ole ollut peitsihammasjälkeläistä. Tiedän myös uroksen, joka on saanut useamman peitsihampaisen nartun kanssa pentuja eikä sillä ole ollut peitsihammasjälkeläisiä.
Viimeiset pari viikkoa ovat olleet niin kiireisiä, että eipä ole ehtinyt kirjoitella mitään juttuja. Oli oikein mukavaa palata töihin loman jälkeen, ainoastaan aamuherätykset ovat olleet vähän tuskaisia, kun en osaa ennen puoltayötä mennä nukkumaan. Töitä on riittänyt enemmän kuin riittävästi ja riemulla odotan sitä päivää, kun luokissa on älytaulut seinillä, kielistudio toimii ja luokassa saa tulostettua paperin! Meillä oli ilmastointiremppa kesän aikana ja kaikki on vielä vähän vaiheessa. Yhtenä aamuna joku näppärä kirjoitti Etlarin Näppis-palstalla, että opettajat ne vasta kurjia ovat, kun haluavat mennä aikaisin kouluun ja oppilaat joutuvat sen takia nousemaan aikaisin. Melkein vedin herneet nenään, sillä en kyllä tunne montakaan opea, joka haluaisi kahdeksaksi kouluun - päinvastoin. Koitamme jakaa sitä kurjuutta omassa kolmen hengen aineryhmässämme ihan tasaisesti jokaiselle. Tässä jaksossa otin Kielitivoli-hommien takia ihan vapaaehtoisesti kaikki kasin aamut - joka päivä. No vastapainoksi pääsen kolmesti jo klo 11 kotiin tekemään projektihommia. No niin tämä on nyt aika kaukana varsinaisesta jutun aiheesta, joten palataanpa alkuun.
Miila metsälenkillä, Skoti taustalla
Skoti
Tänä iltana päätin tehdä ns. koirien lenkin eli annan koirien mennä sinne, minne ne haluavat ja seurailen perässä. Kahdeksan maissa koirat alkoivat olla levottomia ja niinpä päätin viedä vanhukset Nellin ja Skotin ensin kahdestaan, koska Nelli ei kasvaimen takia enää oikein halua kävellä pitkästi ja jostain syystä Skotikin on lyhentänyt lenkkejään mielellään. Eipä ollut yllätys, että ne kävelivät Lepotien päähän ja siitä vasemmalle, sillä tämä on minun aamulenkkini, kun se kohdalle sattuu. Naapurin koira haukkui pensasaidan takana, Nelliltä mahtaa jo olla kuulo mennyt, koska se ei reagoinut siihen mitenkään. Lähinnä se kyttäsi silmä tarkkana taskussani ollutta Frolicia, jonka annoinkin sille. Skoti on niin lunki kaveri, että se ei muista koirista piittaa, nosteli vain koipeaan vähän väliä. Näin tiellä muutamia lehtokotiloita ja yhden rykelmän niitä. Tien päähän päästyämme mietin, että kumpaanhan suuntaan koirat kääntyvät. Yllätyksekseni Skoti ottikin Ritolat ja kääntyi samaa tietä takaisin ja Nelli tuli perässä - matkaa lenkille tuli nelisensataa metriä :D. No jos koirat siihen tyytyivät ja tarpeet tulivat tehtyä, niin en pistä hanttiin, sillä olihan vielä Dynamic Dutch Sisarusduo jäljellä. Miila otti tällä kertaa johtajan aseman, vaikka Rita on laumamme kiistaton pomo. Sama suunta kuin edelliselläkin parilla. Miila väänsi kakat pellolle, jolta oli leikattu ruoho ja kääntyi Restotien suuntaan. Välillä koirat jäivät vähän nuuskimaan ja muutaman kerran nartutkin merkkasivat. Koirat päättivät jatkaa Restotietä eikä mennä pikku polkua Pajutielle, jossa entinen kotimme sijaitsee. Sitten tulimme Suppalantielle ja jännityksellä odotin, lähtisimmekö uimarannalle vai kotiin päin. Koirat valitsivat kodin. Taas nuuskutettiin tienpientareella ja luettiin eemaileja, joita toiset nelijalkaiset olivat jättäneet. Pärisevä mopo ajoi ohi ja molemmat syöksyivät sitä kohti, joten piti olla tarkka fleksien kanssa ja pysäyttää ryntäys. Suppalantien kerrostalojen kohdalla molemmat vetivät tiukasti ja erittäin päättäväisesti tielle. Hetken ne nuuskivat tienpiennarta ja kävelivät sitten muutaman metrin. Tienpenkalla makasi kuollut siili :-(. Varmistin vielä, että se oli hengetön ja kyllä se oli, sillä se kuhisi pieniä valkoisia matoja. Onneton oli siilin kohtalo jäädä auton alle. Olimmo jo lähellä kotiamme ja koska autoja ei näkynyt, niin annoin koirien mennä tien yli kotitielle. Olin varautunut kiertämään neljän viiden kilometrin lenkin, mutta tyngäksi jäi. Kansalaisen karttapaikan mittarin mukaan lenkille tuli pituutta 900 metriä. Nyt kaikki makaavat reporankoina lattialla. :)
Monen koiran omistajana meille on aikojen saatossa kertynyt jonkin
verran koirien leluja. Viime aikoina olen panostanut aktivointileluihin,
vaikka ne aika kalliita ovatkin. Tässä esittelen joitakin hankintojani. Tämä pallo on yksi vanhimmista leluistamme ja se on ostettu ensimmäiselle koirallemme Viiville. Pallon sisälle laitetaan makupaloja ja koira työntelee palloa lattialla ja syö makupalat sitä mukaa kun ne putoavat aukosta. Pallon huono puoli on se, että koira saa sen sohvan alle, josta se on hankala saada pois.
Alemmassa kuvassa on pallon kehittyneempi versio, jossa on sellaiset muoviset hapsut, jotka estävät namin tippumista helposti. Koiran pitää käyttää voimaa, jotta se saa namin ulos pallosta. Epäsymmetrisen muotonsa puolesta tämä pallo myös kierii vähemmän ennustettavasti kuin pallo. Ostin tämän muistaakseni Agrimarketista enkä pitänyt lelua kalliina. Itse asiassa aion ostaa niitä useammankin. Jollain ihme tavalla Miila saa avattua pallon, vaikka siinä on keskellä kierteet.
Tämän oranssin pallolelun Marcella osti Ritalle ja se lähti Ritan mukaan Suomeen Hollannista. Tämä oli Reppulin rakkain lelu pentuna ja se jaksoi leikkiä tällä vaikka kuinka kauan. Narusta voi heittää palloa tai sitten repiä ja antaa koiran pitää palloa suussaan.
Pallo ylipäätään on monien koirien lempilelu ja sen kanssa saa olla hieman varovainen, ettei koira vain nielaise sitä innoissaan, sillä niinkin on kuulemma käynyt. Belgiasta ostin sellaisen kepin, jossa pallo pysyy kii ja sillä voi vipata palloa kauaksi eikä sitä tarvitse heittää. Se on varsin suosittu ollut perheessämme. Nyt se taitaa olla autotallissa enkä jaksanut etsiä sitä kuviin.
Tässä on joka koirakodin peruslelu eli Kong, joka kestää sekä pakastamista että mikroaaltouunia. Kongin voi täyttää kuivamuonalla ja laittaa esim. raakaa jauhelihaa tulpaksi. Koiralla kestää aikansa, ennen kuin se saa lihan syödyksi ja pääsee nappuloihin kiinni. Nelli on mestari Kongin kanssa, sillä se alaa heitellä sitä pitkin lattiaa ja nappulat tipahtelevat sieltä helposti ulos. Mikrossa voi sulattaa juustoa tulpaksi. Kongeja on erikokoisia, tämä taitaa olla toiseksi pienintä kokoa ja sopii sheltille hyvin.
Sininen lelu toimii samalla periaatteella kuin äsken esittelemäni pallo, nami putoaa reiästä pois, kun koira pyörittelee kuutiota lattialla. Kerrallaan ulos mahtuu yksi tai kaksi namia koosta riippuen, joten koira saa pyöritellä aikansa, ennen kuin kuutio on tyhjänä.
Tässä on oranssin Kongin halpaversion lisäksi kolme Tallinnasta ostettua lelua. Punaiseen putkiloon laitetaan nameja sisälle ja ne putoilevat aukoista pois, kun koira työntää putkea lattialla. Putken sisällä on kolme sinistä tikkua, jotka hankaloittavat namien ulostulemista. Keskellä olevaan violettiin voi myös laittaa nameja ja sitä voi kiertää tiukemmaksi tai jättää löysemmäksi, jolloin namit putoavat helpommin. Oikealla oleva pieni violetti lelu on itsellenikin arvoitus. Joskus olen työntänyt esim. Frolicia kuvassa näkyviin reikiin, mutta tämä lelu on aika heikko leikkiväline.
Skoti työnsi heti nokkansa kuviin, kun koitin kuvata violetteja leluja
Tässä on sininen pallo, sekin on Tallinnasta ostettu ja senkin sisälle laitetaan nameja. Korkki on tiukka ja monesti siinä tarvitsee pihdit. Tämä myös pitää aika kovaa ääntä. Vasemmanpuoleinen mötykkä toimii samalla idealla, tätä koiran on vähän hankalampaa työnnellä lattialla sen erikoisen muodon vuoksi ja siinä on päällä aukko, jonka koko on säädettävissä makupalan koon mukaan. Alussa reikä voi olla isompi, jolloin namitkin putoavat helpommin ulos. Taidon kasvaessa reiän kokoa voi pienentää.
Tämä on oikein kiva lelu, ostin sen Agrimarketista eikä edes ollut kallis, alta parikymppiä muistaakseni. Tässä on meidän neropateillekin hieman haastetta tuon keltaisen osan kanssa, joka aukeaa, kun koira pyörittää tassullaan sivussanäkyviä pyöriä. Siniset osat liikkuvat joko tassulla tai kuonolla. Tämä on ehdoton suosikkini jo yksin hintalaatusuhteen takia. Kannattaa seurata, kun koira syö, sillä pohjaosa ei ole täyttä puuta, vaan koira saa sitä nakerrettua hampaillaan halutessaan.
Ruotsalaisen Nina Ottossonin leluja meillä on tämä yksi. En ole raskinut ostaa niitä yksin hinnan takia. Tässä namit piilotetaan ruskeitten laattojen alle, jotka liikkuvat tassulla aika kevyesti. Ensin koiran on kuitenkin siirrettävä valkoinen osa pois, jotta se saa ruskeat osat liikkumaan. Valkeankin alle voi laittaa nameja. Tämän piti olla haastava lelu, mutta meijän shelteillä ei kauaa nokka tuhissut, kun ne hokasivat idean.
Tässä uusin hankintani "Dog Acticity Poker Box", jonka tilasin Zooplussasta ja se tulikin meille ihan kotiin tuotuna Saksasta asti. Alennuksen jälkeen se maksoi 24,90, oikea hinta oli 39.90. Tätä mainostettiin todella älykkäiden koirien leluna. Mukana tuli oikein ohjevihko, jossa neuvottiin, miten kutakin neljästä laatikosta piti asteittain koiralle opettaa. No räppäsin namit laatikoihin ja eikun menoksi. Ritalla ei kauaa mennyt, kun kolme laatikkoa oli auki ja samoin kävi muillakin nartuillamme. Skotilla lelu toimi hieman kauemmin, se jäi makaamaan lelun viereen maahan hampaitaan irvistellen, kun oli saanut punaisen laatikon selvitettyä. Tytöillä - edes Ritalla, joka on pomo - ei ollut mitään asiaa tämän lelun luo. Skoti omi sen itselleen täysin. Sitten laitoinkin muut eri huoneeseen ja annoin koirien yksitellen leikkiä tällä. Lelu on hyvin suosittu ja kun vain otankin sen esille, niin koirat innostuvat.
Nykyään syötän koirille usein nappulat näiden lelujen avulla. Vaihtelen vähän leluja ja koiria. Skoti, joka ei ole penaalin terävin kynä, saa helpommat lelut ja tytöt vaikeammat. Yllätyimme mieheni kanssa tätä uusinta lelua testatessamme, että Miila osoittautui porukan näppärimmäksi. Laitoimme kaikille kahdesti namit laatikoihin ja katsoimme, oppiko koira ekasta kerrasta avaamaan laatikon narusta ja kyllä se aika nopeasti sen oppi. Jos koira ei tiedä, mitä tehdä, niin se joko yrittää purra kyseista kohtaa tai sitten räpätä sitä tassullaan. Meillä on aina aktivoitu koiria paljon, sillä koira turhautuu, jollei se saa purkaa energiaansa. Shelttiemme jokapäiväistä hommaa on etsiä taloomme piilottamiani nameja.
Videolta voit katsoa, kuinka 12,5-vuotias Nellimme hallitsi tämänkin lelun salat, sillä Nellillä menee puolisentoista minuttiia, kun se saa kaikki laatikot avattua ja namit pisteltyä poskeen :). Video on kuvattu kolme päivää sen jälkeen, kun lelu tuli meille. Ei shelttejä suotta ole listattu älykkäimpien koirarotujen joukkoon.
Aloitin agilityn harrastamisen Ylivieskassa, kun Viivi oli jotain vuoden vanha eli vuonna 1993. Ekan kerran kokeilimme agilityä Juvan shelttileirillä, jonne menimme Seijan kanssa. Siellä tutustuimme myös Ritvaan ja Mattiin ja olemme pitäneet yhteyttä tuosta vuodesta alkaen niin, että Ritan ja Maxin pentu Eetu muutti heille keväällä 2007. Akiliinan Each For All onkin jo agilityn kaksoisvalio (FI AVA & FI AVA-H) ja ensimmäinen valiokasvattimme. Kiitokset vain Ritvalle ja Matille suurestä työstä, Ritvalla taitaa olla yhteensä seitsemän agilityvaliota ja lisää on tulossa :).
Olemme harrastaneet agilityä jokaisen koiramme kanssa. Kyseessähän on Englannissa keksitty laji, joka myötäilee hevosten esteratsastusta. Agilityssä koira suorittaa esteradan ihmisen ohjaamana. Suomalaiset ovat menestyneet lajissa hyvin, meillä on useita maailmanmestareita ja joukkuekisamitaleja. Itse olen ollut Suomessa kahdesti sekä kerran Norjassa katsomassa MM-kisoja. Sheltti on yksi parhaista agilitykoirista.
Perustin 10 muun ihmisen kanssa Villähteelle Villähteen Agility-Urheilijat ry:n reilut kymmenen vuotta sitten. Seura on kasvanut mahtavasti, järjestänyt virallisia kisoja ja nyt rakenteilla on oma halli, mistä en olisi edes osannut uneksiakaan. Suurkiitos seurassa vaikuttaneille ihmisille :).
Nyt sitten itse asiaan. Agilityssä on kontaktiesteitä ja hyppyesteitä ja pöytä. Alussa mukana on ollut mm. vesieste ja kavaletit, joita nykyään ei enää ole. Säkäluokkia on kolme ja sheltti taitaa villakoiran lisäksi olla ainoa rotu, joka kisaa kaikissa luokissa. Käymme ystäväporukan kanssa omaksi iloksemme harjoittelemassa Lahdessa Korkeavireen hallilla pari kertaa kuukaudessa Seuraavissa kuvissa tavallisimpia esteitä:
Pussieste
Keinu
Nelli 13 vuotta pujottelee
Pikku puomi alkeisharjoitteluun
Putki
Rengas
Hyppyeste
Kisoissa koirakko suorittaa radan mahdollisimman vähillä virhepisteillä mahdollisimman nopeasti.
Koirat pitävät agilitystä kovasti, ne ovat aina innoissaan, kun tajuavat, että menemme hallille. Harjoitusten jälkeen ne tavallisesti lepäilevät koko loppupäivän :).
Nooran pentu Nelli karamelli (Akiliinan Juuliska) syntyi olkkarimme lattialle 13.9.99 ystäväeläinlääkärimme Meikun ja silloisen lankomme läsnäollessa, kun mieheni, joka meillä yleensä synnytysavustukset hoitaa, oli käymässä Helsingissä. Synnytys ei millään meinannut käynnistyä ja Meikku ystävällisesti tuli kotiimme. Nellille syntyi myös merlesisko, joka oli kuollut :-(. Nelliä kutsuttiin pitkään Mykräksi, koska se oli musta ja ihan myyrännäköinen. Jo alusta pitäen oli aika lailla selvää, että se jäisi meille kotiin. Nellin isä on FIN & EE MVA Deep Illusion's Bangkok Child eli Makkonen, jonka ystäväni Anniina omisti. Meikusta tuli luonnollisesti Nellin "kummitäti" ja sen toinen "kummi" on Tuuli Matinsalo, joka asui tuolloin Villähteellä ja tuli koirista pitävänä katsomaan Nelliä, kun se oli pieni.
Perhepotretti kuva Annina Rae
Kuuratytöt Noora ja Nelli - äiti ja tytär
Nellukka on tosi nopea oppimaan asioita ja sille olenkin opettanut kaikenlaisia temppuja. Se tykkää agilitystä yli kaiken ja on tosi perso kaikille herkuille Nelli olisi ollut oiva kisakoira, jos omat hermoni olisivat kestäneet kisaamista. En siitä niin tykkää, joten se sitten jäi. Taidoiltaan se on hyvä ja osaa paimenkoirien lailla lukea tosi hyvin vartalon kieltä.
Tällaisena muistan Nellin aina, haukku raikaa
Sille oli helppo opettaa näyttelyposeeraus ja se jaksoi olla asennossa tosi pitkään kättäni tuijottaen. Näyttelyissä sen paras tulos on neljästi PN3 ja sillä on seitsemän luokkavoittoa, sertiä se ei ole koskaan saanut. 2006 sen takatassusta meni nivelside ja sen tassu on levinnyt varpaista. Tästä johtuen sen askellus ei enää ole täysin normaalia ja sen selkään ja lanteeseen aiheutuu virheasento ja sen lisäksi sen lihakset jumiutuvat herkästi. Siksi Nelliä on käytetty aika usein fysioterapiassa ja hieron sitä usein. Nelli on ikävä kyllä aika herkkä haukkumaan ja ilmaisemaan mieltään, mikä on välillä aika ärsyttävää.
Nellin Friidu-tytär äitinsä kanssa
Nelli on mieheni koira, sillä minä olen se, joka poistaa ylimääräiset ripset silmistä pinseteillä tai tyhjentää anaalirauhaset tai laittaa silmä- tai korvatipat silmiin. Vaikka ruokin koirat päivittäin, niin se ei ole auttanut Nellin suopumista. Se menee mieluummin mieheni kainaloon ja rapsutettavaksi. Kun minä sitä pyydän luokseni, niin se koittaa luikkia karkuun.
Nellillä on ollut neljä pentuetta, joissa kaikissa on ollut kaksi pentua. Ekassa pentueessa Freyrin kanssa oli kaksi mustavalkoista poikaa, sillä molemmilla vanhemmilla on mv-geeni.
Nellillä on useampi eriävä silmätutkimustulos coloboman suhteen. Paneelissa sen silmät kuitenkin todettiin terveiksi, sillä on colobomaa muistuttava silmänpohjan rakenne, muttei colobomaa.
Nelli pentuna kuva Annina Rae
Nellin kuulo on huonontunut iän myötä. Se eksyi kerran syksyllä metsään ja mieheni sai etsiä sitä toden teolla, ennen kuin Nelli löytyi. Nellillä on iso rasvapatti nisässä ja emätinkasvain, joten se saa olla seuranamme siihen asti, kun sen elämä on hyvälaatuista ja se itse voi hyvin, sillä on myös vanhuuden sydänvika.
