Islanti osa 2

Tässä maatalon pihapiiri muutama päivä purkauksen jälkeen

Tiistaiaamuna söimme hyvän aamupalan hotellilla, taas sai paistaa vohveleita pannulla :). Suuntasimme ensimmäisenä Icewearin outletiin, josta ostinkin kivat punaiset monin Islannin lipuin koristellut olohousut, kaksi sadeviittaa sekä kummitytön tuliaisen. Mieheni osti vielä aivan loistavat hansikkaat, ne olivat itse asiassa niin hyvät, että ostin päivää myöhemmin Reykjavikista itselleni aivan samanlaiset.  Huoltoasemalla pysähdyimme ostamaan vähän evästä ja Eyjafjallajökullin lähellä katsoimme tienvarsivalokuvat vuoden 2010 Eyjafjalla-tulivuoren purkauksesta, joka pisti koko Euroopan lentoliikenteen sekaisin (terveiset vain Veskulle). Pahiten purkaus koetteli vuoren juurella asuvaa Þhorvaldseyrin tilalla asuvaa perhettä, joka joutui jättämään eläimet navettaan oman onnensa nojaan. Niille annettiin kolmen päivän ruoka. Olafur on yksi maan tunnetuimmista viljelijöistä, joka kokeilee eri viljalajeja ja metodeja. Purkaus toi itse asiassa kaikenlaisia ravinteita maaperään ja kasvit alkoivat kasvaa entistä paremmin. Perhe myös perusti suositun museon, jonka pääsymaksu on viiden euron luokkaa. Emme käyneet siellä, mutta nettisivujen perusteella se on hyvin suositeltava kohde.

Jäätikköauton rengas ylettyi180-senttisen mieheni olkapäähän

Vuonna 1926 perustettu Icewear valmistaa kaikenlaisia vaatteita ja Outletissa oli niiden valmistamo, jonne näkyi hyvin rakennuksen yläkerrasta. Islanninlampaan villa on erilaista tavalliseen lampaaseen verrattuna. Päälivilla on säänkestävää, karheaa ja pitkää ja alusvilla pehmeää, lämmintä ja hienoa. Kuvassa on yksi erittäin kaunis villatakki tai poncho, kummaksi tätä nyt sitten voisikaan nimittää. Valikoimissa oli myös sukkia, lapasia, myssyjä, mutta myös takkeja eivätkä kaikki vaatteet ole villaisia. Ruskea-valkoisia villapaitoja oli runsaasti, koska ne taitavat olla lampaan luonnolliset värit.


Emme voineet ajaa alkuperäisen reitin mukaisesti, koska päätietä pitkin ei vielä saanut ajaa. Mitkään vakuutukset eivät luonnollisestikaan olisi olleet voimassa, jos bussillemme olisi sattunut jotain, joten oli parempi pysytellä turvallisilla teillä. Seuraava kohteemme oli Þhingvellir [thinvetlir], jossa Amerikan ja Euroopan mannerlaatat erkanevat pari senttiä vuodessa toisistaan. Paikka on tunnettu käräjien - Alþingi - Allthingin kokoontumispaikkana jo 900-luvulta lähtien. Ihmiset kokoontuivat kuulemaan lakia, jota opiskellut lainlukija posotti lukea ulkomuististaan. Tarvittaessa säädettiin uusia lakeja ja annettiin tuomioita. Käräjät ovat maailman vanhin oikeuslaitos, joka saagojen mukaan perustettiin vuonna 902. Alussa käräjille kokoontuivat maan miehet. Paikassa kristinusko  julistettiin Islannin ainoaksi uskonnoksi vuoden 1000 paikkeilla. Islannin säätä kuvasi hyvin se, että kun poistuin bussista, aurinko paistoi, mutta kun olin kävellyt noin sata metriä, niin satoi vettä. Paikalliset sanovatkin, että etkö pidä säästä, odota viisi minuuttia, niin se vaihtuu :).

Sitten teimme pienen koukun keskimaahan, jotta saimme nähdä laavakankaita ja karua maastoa. Kuva on otettu bussin ikkunan läpi, joten se on vähä sumuinen. On kestänyt satoja vuosia, että laavan päälle on kasvanut sammalta.

Monilla - kuten myös minulla - oli toiveena saada nähdä islanninhevosia eli issikoita. Niitä olikin monessa paikassa ja vihdoin kuskimme löysi sopivan paikan, jossa pääsimme niitä katsomaan. Uteliaat hevoset tulivatkin joukolla bussimme viereen. Kuskilla oli jemmassa leipäpaloja, joita hän syötti näille pienikokoisille hevosille. Islanninhevonen on siis HEVONEN eikä mikään poni, kuten joskus virheellisesti sanotaan. Monet pitävät niitä ihan huvin vuoksi, varsinaista työtä niillä tehdään enään vähän. Se on yksi maailman vanhimmista roduista ja vankka hevonen, jolla muista poiketen on peräti viisi askellajia. Tavallisten lisäksi töltti, joka on ihanan pehmeä sekä passi. Kuulemma ihan kaikki hevoset eivät kuitenkaan hallitse kaikkia askellajeja. Maahan ei saa tuoda yhtään islanninhevosta ja jos joku niistä lähtee kilpailemaan Eurooppaan, sitä ei enää koskaan tuoda takaisin Islantiin. Näin rotu pysyy puhtaana eikä ole sitä vaaraa, että maahan leviäisi eläintauteja. Issikka pystyy kantamaan hyvin sata kiloa painoa selässään. Ne kasvattavat talveksi paksun karvan, joten ne ovat silloinkin ulkosalla. Niille tyypillistä on myös se, että ne kulkevat jonossa johtajahevosta seuraten. Ne ovat hyvin maastovarmoja ja niitä käytetäänkin paljon vaellushevosina. Kuvan kaveri antoi hyvin helposti silitellä itseään.

Loistava oppaamme Pirkko Dadason kierrätti bussissa sekä lintu- että kasvikirjaa ja suureksi ilokseni myös Eddoja, joihin opiskeluaikanakin tutustuin. Tässä yksi toistatuhatta vanha Hávámal-runo, joka on yhä nykyaikainen:

Edda-runot kirjoitettiin pergamentille ja nuoremman ns. Proosa-Eddan kirjoitti Snorri Sturluson 1220-luvulla. Ohjelmaamme sisältyi käynti hänen uima-altaallaan, joka siis on 800 vuotta vanha!
Snorrilla oli oma käytävä, jota pitkin hän käveli kylpemään kuumalle lähteelleen. Paikalla oli myös Snorrin näköispatsas sekä pieni kirkko.Vesi oli noin 40-asteista, kyllä Snorrin kelpasi siinä kellotellakin :).

Yksi matkan kohokohdista oli eittämättä kuumien lähteiden näkeminen. Parhaimman käsityksen niistä saa videosta.Vesi on sata-asteista ja siinä voi vaikka keittää kananmunan tai perunat :). Rikin haju, joka muistuttaa mätää kananmunaa, ei ollut lainkaan niin paha kuin mitä olin ajatellut. Joka paikassa oli varoituskylttejä veden kuumuudesta. On se kyllä aika erikoinen tunne, kun maasta tulee höyryä :).

Lounaan söimme seisovasta pöydästä yhdessä ravintolassa ja sen jälkeen jatkoimme matkaa erikoiselle vesiputoukselle, jossa vettä virtasi laavakerroksen välistä useasta kohdasta. Se näytti siltä, kuin putoukset olisivat tulleet maaperästä.

Tämän putouksen lähellä oli Barnafoss - Lapsikoski, joka sai nimensä siitä, kun kaksi lasta oli jätetty kotiin kirkonmenojen ajaksi ja he lähtivät ylittämään koskea. Laavasilta kuitenkin petti ja lapset putosivat koskeen.

Luontoa suojeltiin aktiivisesti joka paikassa

Tässä yksi suurimmista näkemistäni istuttamattomista puista

Laavakiviä Barnafossilta

Reipas takapenkkiläinen bussissa

Tässä ajamamme reitti. Oranssilla ensimmäinen päivä ja sinisella toinen

Reykjavikiin saavuimme illansuussa, kävimme viemässä tavarat hotelliin ja sitten takaisin bussiin, jolla teimme pienen ajelun Reykjavikissä. Sitten menimme syömään illallisen seisovasta pöydästä yhteen ravintolaan. Tarjolla oli monenlaisia kala-alkupaloja ja salaatteja. Alkuruoaksi oli hummerikeitto ja pääruoaksi kalaa ja lihaa. Jälkiruokaa en enää muista, olisikohan se ollut skyriä marjojen kera. Kävelimme kaupungin läpi hotellille ja sain ostettua samanlaiset hanskat itselleni kuin mitä miehelläni oli. Tämä oli kaiken kaikkiaan hieno ja elämyksellinen retkipäivä. Viimeisessä osassa kerron siitä, kuinka vietimme viimeisen päivämme Reykjavikissä.

Islanti - pitkäaikainen haavematka osa 1 ja vinkkkejä

Näin lapsena televisiossa Jón Sveinssonin tarinaan pohjautuvan sarjan Nonni, jossa islantilainen Nonni seikkaili veljensä Mannin kanssa. Tarinasta muistan jääkarhun ja tulivuoren purkauksen, olisikohan se ollut Katla? Siitä lähtien tuo satujen saari on minua kiehtonut. Vuosi sitten oli matka varattuna, mutta jouduin perumaan sen syöpäleikkauksen takia. Talvella varasin hyvissä ajoin Matka-Vekan matkan  Ihmeiden Islanti ja hääpäiväjuhlien jälkeisenä päivänä vihdoin - 40 vuoden odotuksen jälkeen - pääsimme matkaan.

Meillä oli onni saada aivan upea Pirkko-opas, joka oli asunut saarella montakymmentä vuotta ja osasi kertoa siitä kaiken tarpeellisen. Hän puhui sujuvasti islantia ja hoiti työnsä erinomaisesti. Opimme useita asioita islannin kielen ääntämyksestä mm. rahkamainen herkku skyr lausutaan [skir] ja Gullfoss [kytlfos] - kaksi l-kirjainta lausutaan siis [tl].

Pirkko ja bussi Marius-kuskeineen olivat meitä vastassa ja ajoimme ensin Blue lagooniin. Saimme siellä pyyhkeet, menimme pukuhuoneisiin ja sitten suihkun kautta siniseen - siis oikeasti aivan siniseen - lämpimään laguuniin. Minulla oli crocsit kenkinä, niitä ei olisi välttämättä tarvinnut. Laguunissa oli lämpimiä virtauksia siellä täällä ja peräreunalla oli saventapaista mönjää, jota sai hieroa kasvoihin ja ah kuinka pehmeältä iho tuntuikaan, kun mössön huuhtoi pois! Rannekkeella sai ostaa juomia ja paljusta viisastuneena joimmekin, ettei päänsärky iskisi. Altaassa oli paljon shelfiekeppijapanilaisia ja yksi mummo oli siellä iPadinsa kanssa. Jätin pyyhkeen sisälle, koska se olisi kastunut tuulessa ja tihkusateessa. Vesi oli oikeasti kuin linnunmaitoa, vaikka käynti on aika hintava 30-60 euroa, niin suosittelen sitä lämpimästi, se oli oikeasti ELÄMYS!


Sitten ajelimme Reykjavikiin ja saimme kuulla monia perustietoja Islannista. Saaren eteläosa on kotikaupunkini Iisalmen kohdalla, kesäkuun alussa yöllä ei käytännössä pimentynyt lainkaan, vaan oli hyvin valoisaa.  Reykjavikissä on pidetty jonkin verran poliitikkojen kokouksia, koska se sijaitsee Euroopan ja Yhdysvaltain "puolivälin paikkeilla" ja tässä  valkeassa puutalossa, joka on Ranskan entinen konsulaatti, Gorbatshov ja Reagan tapasivat vuonna -86. 







Matkalla näimme punaisia lämpöputkia, joita pitkin maansisäinen lämmin vesi johdetaan kyliin ja kaupunkeihin. Melkein kaikki saaren talot lämmitetään kuumalla vedellä ja  vettä hyödynnetään myös maan kolmessa alumiinitehtaassa. Islannissa on todella paljon maauimaloita, jotka myös lämpiävät veden avulla. Niiden lämpimissä altaissa eläkeläiset pitävät "parlamenttejään" ja keskustelevat tärkeistä asioista. Monet käyvät uimaloissa työpäivänsä jälkeen. Eläkeläiset pääsevät ilmaiseksi sisälle. Islannin eläkeikä on 67 vuotta, mutta monet haluavat paremman eläkkeen ja jäävät vielä muutamaksi vuodeksi töihin.


Majoituimme Fosshotel Baroniin ja kävimme läheisessä kaupassa ostamassa ruokaa ja söimme iltapalan. Aamupalan jälkeen matkamme jatkui kohti luonnonelämyksiä. Ensimmäiseksi menimme Faxi-putouksen kautta geysir-alueella, jossa varsinainen Geysir ei enää ollut toiminnassa. Strokkur sitä vastoin syöksi kuumaa vettä maasta epäsäännöllisin väliajoin. Ensin se vähän hengitteli, sitten tuli pieni kupla ja lopuksi vettä syöksähti patsaana ilmaan. Melkoinen näky!

Seuraavana kohteena oli läheinen Gullfoss, jossa veden pauhu oli mahtava, putouksessa on kaksi osaa. Vettä vihmoi sen verran, että lahkeet menivät aivan märiksi. Sain ne onneksi kuivatettua lounastauolla huoltoaseman käsienkuivauslaitteessa :).

Skogar museum oli hieno paikka ja ehdottomasti käymisen arvoinen. Kylän opettaja oli kerännyt kaikenlaisia esineitä tuhatmäärin ja niitä oli näytillä. Paikassa oli myös vanhanaikanen talo, keittiö, joka oli erillinen huone, koska vanhoissa taloissa ei ollut mitään lämmitystä sekä muitakin rakennuksia, joita emme ehtineet katsoa. Tinna-opas kertoi meille hyvin elävästi paikallisesta elämästä, joka oli todella kurjaa ja karua. Ihmiset viettivät paljon aikaansa sängyssä istuen ja käsitöitä tehden. Koko perhe asui yhdessä huoneessa ja yksi valonlähde saattoi olla. Ruoaksi oli enimmäkseen kuivattua kalaa, lammasta ja lintuja, jos niitä saatiin pyydystettyä haavilla. Saaren läpi saatiin rakennettua tie vasta 70-luvulla, joten Islanti käytännössä hyppäsi suoraan nykyaikaan muutamassa kymmenessä vuodessa. Esillä oli paikallinen vene, joka oli soutuvene. Koska saarella ei ollut puita, niin ajopuut käytettiin rakentamiseen, niitä ei raskittu polttaa. Joskus valas ajautui rantaan ja siitä käytettiin kaikki hyödyksi. Kuvassa on valaan nikama, jota käytettiin tuolina.

Lapasissa oli kaksi peukaloa :)

Keittiön seinät oli koottu kivistä, koska laastia ei ollut eikä se olisi kestänyt sääolosuhteita. Lipunmyyntitalossa oli esillä kulkuvälineitä sekä erilaisia matkapuhelimia, siellä taisi olla suurin osa Nokiankin malleista ja löysin monta entistä puhelintani :).


 Museon jälkeen kävimme Vikin kuuluisalla mustalla hiekkarannalla. Hiekka on basalttia ja kyllä se kieltämättä oli erikoinen nähtävyys. Hieman harmitti, ettemme onnistuneet näkemään lunneja, sama juttu kävi Ålesundissa kuuluisalla Runden lintusaarella. Puhuri oli melkoinen ja meitä varoitettiin aivan aiheesta menemästä liian lähelle kallion reunaa. Sieltä kun putoaa, niin huonosti käy.
Kuvassa kalliossa oleva reikä on niin iso, että siitä pääsee laivalla ja lentokoneella läpi.

Rannalla oli paljon ihmisiä, vaikka sää ei ollut paras mahdollinen. Monet ottivat valokuvia reunassa olevien pylväsmäisten kivien päällä.






Tässä kuvassa on muutama jätti erehtynyt tulemaan päivänvaloon ja ne ovat kivettyneet mereen.

Erikoiset pylväsmäiset kivet

Sitten ajelimmekin Katla-hotelliin, jonka yhteen siipirakennukseen majoituimme. Ruokailu oli seisovasta pöydästä ja siellä oli jokaiselle jotakin. Lohta oli useampaan tapaan, monenlaisia salaatteja paikallisia erikoisuuksia unohtamatta. Mm. skyriä tarjottiin jälkuruoaksi ihanien kakkujen kanssa. Vähän olisi tehnyt mieli mennä kellimään pihalla olevaan altaaseen, mutta tässä vaiheessa uni alkoi viedä voiton ja kävimmekin kymmenen maissa maaten, sisäinen kello oli yksi yöllä.

Vinkit:

Icelandairin lennolla näytetään elokuvia, pakkaa puhelin- tms. kuulokkeet käsimatkatavaroihin, niin voit nauttia äänestäkin.

Käteistä et juurikaan tarvitse, joka paikassa voi maksaa kortilla. Ainoastaan paikallisbusseihin pitää olla tasaraha (400 ISK kesällä 2015), sillä kuskilla ei ole käteistä. Lipun voi ostaa bussiasemaltakin.

Ota kunnolliset sateenpitävät vaatteet ja kengät, pipo ja kunnon rukkaset, kaulaliina ja takki. Tuuli on melkoinen verrattuna meikeläisiin tuuliin.

Varaa liput Blue lagooniin etukäteen, jottet jää rannalle.

Vettä voi juoda ja se on erittäin puhdasta. Sitä kannattaa juoksuttaa, ettei putkistoon ole jäänyt lämmintä vettä, koska siinä on melkoinen haju ja mielestäni lievä sivumakukin. Lämmin vesi tulee todella kuumana hanasta, joten ole varovainen.