Puoli vuotta pöllähti - tutkimuksissa

Taas on puoli vuotta kulunut ja tänään oli iltapäivällä vatsan seudun ultraus, keuhkokuva sekä virtsa- että verikokeet. Pikku hiljaa näihinkin kokeisiin alkaa tottua eikä niitä enää jännitä viikkotolkulla. Sain edellisen yönkin nukuttua ihan hyvin, tai no jos kuuden tunnin unista voidaan puhua hyvin nukkumisena. Sen enempää en jostain syystä tällä hetkellä saa nukuttuakaan.

Ultraaja oli kuopiolaislääkäri, jonka tuttu murre lämmitti kovasti mieltä, itekin alako huastella vanhaan malliin :). Munuaiset ja vatsa oli ok, mutta sappirakko kuulemma täynnä kiviä. Jos eivät oireile, niin ei tehdä mitään. Toivottavasti ei tule mitään kivuliasta kohtausta, mutta jos sellainen tulee, niin tietääpähän sitten todennäköisimmän syyn.

Onko kenelläkään kokemusta sappivaivoista ja mitä niitten eteen voi tehdä itse? Oma tietämykseni rajoittuu siihen, että mummoltani kivet leikattiin ja hän joi iltaisin sellaista pellavasiemenmössöä. Verikokeen ottaja oli todella taitava ja muutkin kokeet sujuivat todella nopeaan tahtiin. Puolisen tuntia meni koko rumbassa. Lääkärin tapaan ensi viikon perjantaina.

Sitten koepinon pariin, tällä kertaa se onkin pieni, kun suurin osa abeistani haluaa tehdä kokeen vasta uusinnassa syysloman jälkeen.

Syöpärintamalla kaikki hyvin

Olen saanut jonkin verran kyselyä terveydestäni, niin ajattelin päivittää tilanteen blogissanikin. Kävin elokuun puolivälin jälkeen Päijät-Hämeen Keskussairaalassa (tuttavallisemmin tällä seudulla Päks) veri- ja virtsakokeessa, lisäksi otettiin keuhkokuva sekä ultrattiin molemmat munuaiset. Munuaisista sain heti ultranneelta lääkäriltä tiedon, että kaikki on kunnossa. Juuri ennen Bilbaon matkaa kävin leikanneen lääkärin vastaanotolla. Hemoglobiini oli palannut normaaliksi (139), natrium- ja kaliumarvot olivat hitusen alakantissa, joten minun käskettiin juoda enemmän, syödä kuivattuja hedelmiä kuten rusinoita sekä syödä enemmän suolaa. Verenpainelääkkeeksi lisätty nesteenpoistolääke vie näitä aineita verestä ja ne ovat tärkeitä munuaisten kannalta. Keuhkokuva oli myös siisti eikä siellä näkynyt mitään ylimääräistä. Seuraava kontrolli on puolen vuoden päästä ja silloin tehdään tietokonetomografia, jossa syöpä helmikuussa paljastui. Osasinkin odottaa tämänkaltaisia tuloksia, mutta kyllähän se silti aina jänskättää mennä kokeisiin.

 Tsemppiä kaikille sairauksien kanssa painiskeleville sekä heidän läheisilleen <3. Sannan tuoma ihana ILOA ja VOIMAA! -magneetti koristaa nyt jääkaappimme ovea.

                                                Tervetuloa lukijakseni Marko :)

P.S. Rusinat tais olla loppu, luumuja löytyi ja mahakin kiittää niistä ;)

Ihana yllätys musaluokaltani

Sainpa tänään ihanan yllätyksen omalta rakkaalta musaluokaltani omaan Facebook-ryhmäämme. Luokkani oli  mennyt koulumme auditorioon ja nauhoittanut videolle Olli Hermannin ja Reckless Loven  One More Time -kappaleen <3. Kappaletta oli harjoiteltu vielä keskellä koeviikkoa ja sen eteen oli nähty ihan hirmuisesti vaivaa, bändi soitti ja kaikki lauloivat. Ihanaiset omatoimiset opiskelijani! Viestikin oli niin kannustava ja piristävä, että tälle opelle tuli kyllä kyyneleet silmiin kappaletta kuunnellessa. Spontaanisti tulivat myös huudot ja nyrkinheilautukset :D.

"Haluttiin kiittää ja piristää sua tällä biisillä siellä tiedettiin että olli on lähellä sun sydäntä!
Toivotaan sulle kaikkea hyvää ja ihanaa kesää!
Terkuin 1A tuleva 2A ! <3"

Harmi, etten voi jakaa esitystä kanssanne, koska  minulla ei ole siihen ei ole mitään linkkiä, mutta tässä korvikkeeksi videota, jossa on Olli ite :)

We gotta do it one more time!
One night together
One more time, one crazy ride
One more time, on one another
One more time we say goodbye
I can't stay with you forever
Baby you're the best one that I've had
So one more time one night together
Make it mad!

Hyvää kesää myös kaikille yksaalaisille, joille jaan tämän linkin sivustollamme ;)

Diagnoosi munuaissyöpä

Tänään sain kirjeen keskussairaalasta. Siinä kerrottiin kasvaimen olleen high grade eli korkean asteen kasvain ja sain jo jatkoseuranta-ajat elokuulle. Kasvain oli vain 1,6 cm ja se saatiin kokonaan pois. Sen tarkempi luokitus on pT3a kasvutapansa takia. Munuaissyöpiä löydetään naisilla vuodessa kolmisensataa ja sen tyypillisin saaja on tupakoiva ja yli 60- vuotias, en kuulu kumpaankaan kohderyhmään. Kun se havaitaan oireiden perusteella, niin usein on jo liian myöhä, sillä 80 % sen saaneista kuolee alle viidessä vuodessa.

Ennakoin jo vähän tilannetta ja siksipä menemme tänään Reckless Loven keikalle, syömään ystävien kanssa ja samalla reissulla sukuloimme useammassakin paikassa. Hotelliyön varasin myös hyvissä ajoin. Grouponissa oli hyvä tarjous.

Kiitän suomalaista sairaanhoitoa ja umpisuoltani, joka puhkesi :).

                                            Mukavaa viikonloppua teille kaikille :)

Munuaisleikkaus sairaalassa loppuosa

Olin siis kaiken kaikkiaan viikon sairaalassa. Minulle laitettiin kestokatetri leikkauksen yhteydessä, joten ei tarvinnut nousta tarpeillekaan ylös. Käytännössä makasin pari kolme ensimmäistä päivää, suihkussa kävin kerran ja sen kuvailinkin edellisessä postauksesessani. Yhtenä yönä tunsin, että ihan kaikki ei ollut kohdallaan ja sanoinkin yövuorossa olleelle Tinnalle tästä. Onneksi hän oli niin fiksu, että älysi tarkastaa katetrini ja huomasi, että sen johto oli irti. Paitani oli onneksi vain vähän kastunut eikä tavaraa ollut ehtinyt sänkyyn asti. Katetrin johto oli teipattu reiteeni kiinni.  Kolmantena tai neljäntenä päivänä pääsin irti kaikista letkuista. Kateri oli ns. pallokatetri eikä sen irrottaminen juurikaan sattunut, hieman se tuntui. Epiduraalin poisottaminen tuntui siltä, kuin joku pieni alien-mato olisi juossut pitkin selkää ja se vihlaisi hieman.  Dreenin ottaminen vihlaisi myös pienen hetken, mutta mikään näistä ei suoranaisesti ollut kivulias toimenpide, joten niitä ei kannata pelätä etukäteen, kuten minä pelkäsin. Tämän jälkeen minussa oli siis vain tippa kädessä. Loppuvaiheessa sekin piti laittaa uudestaan ja eikös se taas ollut sen saman hoitajan hommaksi laitettu kuin suihku ja ensimmäinen ruokailukin. Eipä onnistunut ekalla eikä toisellakaan kerralla, vaan suoni puhkesi kummallakin kertaa. Lopulta hän sai neulan suoneen onnistuneesti.

Se ensimmäinen pidempi kävelyretki

Muita muistikuvia olivat ensimmäinen pidempi kävely rollaattorin kanssa. Tämä kävely oli siis muutama metri pidemmälle kuin vessaan, vessan ovi näkyy tuossa pääni yläpuolella ja huoneeni ei ole tuo näkyvillä oleva, vaan sen vasemmalla puolella. Hoitaja Minnan ihanat ohjeet olivat, että pidä silmät auki ja katse eteenpäin. Niiden avulla ja käsivoimin pääsin kulkemaan tuon kymmenen metrin matkan ja takaisin. Voittajafiilis.


Osastolla on tapa, että mitään sähkölaitteita ei saa käyttää turvallisuussyistä, vaan iPad ja kännykkä piti ladata päiväoleskelutilassa. Sinänsä mielenkiintoista, että Facebookissa tästä mainitessani kukaan muu kavereistani ei ollut kuullutkaan moisesta käytänteestä niissä sairaaloissa, joissa he olivat olleet. No onneksi kukaan ei varastanut puhelintani eikä pädiäni, mutta aika lailla turvattomalta ne tuntui jättää käytävälle moneksi tunniksi.

Hyvä motto

Koska minulta leikattiin munuainen, niin yhtenä päivänä mitattiin virtsani määrä. Minulle laitettiin oma portapotta ja hoitajat merkkasivat tuotokseni vessan seinällä olevaan listaan. Oli aika rankkaa, sillä minuun tuupattiin nestettä ihan hirmuisesti ja vessassa piti käydä 1,5 -2 tunnin välein. Yksi pidempi väli oli, kun taisin nukahtaa ja silloin lorottelin uskomattomat 800 milliä pönttöön. Päivän tuotos taisi olla 2,5 litraa, joten siitä todettiin, että hyvin toimii eikä tämän jälkeen enää tarvinnut mittailla mitään. Verenpaineita mitattiin myös, sillä ne huitelivat siinä 189/ en muista, liian korkealla kuitenkin. En saanut muutamaan päivään  ottaa verenpainelääkkeitä, sekin varmaan vaikutti.

Loppuajalla en pystynyt enää syömään oikein mitään. Kaverit yrittivät syöttää, mutta ruoan haju voimistui ja vain oksetti. Silloin kun oksennin jäätelönkin pois, niin oloni oli aika toivoton. Mitä tästä koskaan tulisi? Lääkkeet oksettivat myös ja pyysin oxanestin vaihtoa ja se vaihdettiinkin tramaliin, jonka sain yöllä. Puolen tunnin päästä sen ottamisesta heräsin etovaan oloon ja sekin tuli sappinesteiden kanssa pihalle. Viimeisenä päivänä edes panadol ei pysynyt sisällä. Tiistaina sain luvan syödä kiinteämpää ruokaa ja mieheni olisi tuonut Trion thaipaikasta kanapähkinää, mutta sitä ei kuulemma saanut tiistaisin. Olisikohan hän sitten tuonut juustohampurilaisen, jonka sain syötyä. En muista ihan varmaksi.

Pierua virittelemässä

Mahan toiminta kesti todella kauan ja sen toimimattomuus tuntui kipuina ja ilmavaivoina. Tuntuu uskomattomalta, mutta pierunkin tekeminen voi viedä aikansa ja sattua, siksipä Sanna ystävällisesti tässä kuvassa hierookin mahaani otsikolla Pierua virittelemässä :D. Nukutuslääkkeet sekä se oxanest lamauttavat suolen toimintaa ja taisi mennä yli viisi vuorokautta ennen kuin tunsin, että nyt on päästävä vessaan. Sitten sieltä törähtikin kerralla reilun kilon verran mämmiä kertaruuttaisulla ja olo helpottui heti. Mahan toimiminen oli yksi niistä kriteereistä, joita katsottiin, kun kotiin pääsyä mietittiin. Toinen oli crp, joka oli taas ollut 250. Lääkäri selitti, että kuume, jota minulla oli useamman päivän johtui todennäköisesesti siitä, että munuainen oli jäädytetty välissä ja elimistöni reagoi sitten siihen. No onneksi kuumetta ei kestänyt monta päivää.



Sitten muistan sen, kuinka minun käskettiin juoda. Sen virtsanmittaamisen jälkeen sanoin yökölle, että voisiko hän ottaa tipan hetkeksi pois, koska en jaksa juosta koko yötä vessassa. Minä en myöskään saanut juoduksi ja tämä samainen hoitaja, josta jo olen aiemminkin kertonut, oli ärsyttävästi heristämässä sormea vuoteeni vieressä ja sanoi, ettei tuollainen juonti riitä mihinkään, kun sain juotua alle litran päivässä. No sitten kun se tippa otettiin pois, niin aamulla minulla oli ensimmäistä kertaa jano. Siis ihan hirmuinen jano. Siitäpä riemastuneena karautin kolme vesilasillista kurkkuuni, mikä oli suuri virhe. Ei mennyt minuttiakaan, kun ne kaikki tulivat kaaressa pihalle :-(. Oma tulkintani oli siis se, että minä sain niin paljon nestettä, ettei ollut jano ja jostain syystä elimistö ei sitten sellaista isoa vesimäärää kerralla sietänyt. Taas tuntui aika toivottomalta.

17 rautahakasta

Tein pullopuhalluksen lisäksi päivittäin annettuja jalkaliikkeitä veritulpan estämistä varten ja sain joka ilta napapiikinkin. Mieheni opetettiin antamaan piikki, sillä minun tulisi saada se yhteensä kymmenen päivän ajan ja saisin siitä reseptin kotiin. Yllättävää kyllä, nämä napapiikit eivät tehneet sitä samaa kamalaa kivun tunnetta pariksi tunniksi kuin mitä ne umpparileikkauksen jälkeen saamani napapiikit tekivät. No kuinkas kävikään? Kun pääsin kotiin, niin eipä  saamieni papereiden joukossa ollutkaan sitä reseptiä. Soitin sitten osastolle ja sieltä käskettiin soittaa lääkärille suoraan. Tässä kävi niin, että eräs toinen lääkäri kirjoitti minulle kotitusohjeet, ei se leikannut lääkäri ja kolmas, jota en kertaakaan nähnyt kirjoitti kahdeksan viikon sairasloman. No enpä lähtenyt häiritsemään lääkäriä vappupäivänä ja ihan hyvin meni ilman niitä piikkejäkin, sillä liikuin tässä kotona ihan reippaasti ja tein niitä jalkaliikkeitä myös. Leikannut lääkäri kävi vielä juuri ennen lähtöäni sanomassa, että olin saanut antibiootit ja minun ei kannattaisi syödä kuuria, koska crp oli jo niin alhaalla ja saisin vain hiivatulehduksen tuosta lääkkeestä. Tästä neuvosta olin kovin kiitollinen, sillä olen herkkä saamaan hiivan ja se ei tahdo millään parantua. Jos minulle nousisi kuume, niin sitten pitäisi alottaa kuuri. No kuume ei noussut ja kun kävin perjantaina otattamassa 17 rautahakasta pois, niin sillä reissulla minulta mitattiin pika-crp ja hemoglobiini, joka oli vain 104. Ne rautahakaset olivat jo alkaneet ärsyttää ihoa ja monen hakasen juuressa iho jo punotti ja teki oikeasti todella kipeää. Toisen lääkärin ohje oli, että ne poistettaisiin maanantaina, mutta leikannut lääkäri sanoi, että mene vain perjantaina poistattamaan ne. Sainkin ajan heti aamusta ja mieheni oppilaan äiti poisti ne todella taitavasti. Vain reunimmaiset, jotka olivat pienimmät, sattuivat hieman. Oloni oli kyllä tosi tuskainen terveyskeskukseen mennessäni ja tyhmästi menin väärästä ovesta sisään ja jouduin kiertämään ison lenkin, ennen kuin löysin oikealle ovelle. Sairaanhoitaja laittoi haavan päälle siteen ja pyysi vielä lääkärin, joka myös oli oppilaani äiti, katsomaan tilannetta. Hän tutki minut ja koska olin niin kipeä ja itkin ja hemoglobiini oli alhainen, hän halusi otattaa verikokeet ja tavata minut maanantaiaamuna ylimääräisenä potilaana. Mielettömän hienoa hoitoa kerta kaikkiaan! Maanantaina tilanne oli parempi, kipukin oli jo paljon pienempi ja veriarvot olivat normalisoituneet.

Keskiviikkona sain sitten kuulla odotetun uutisen, pääsisin vapuksi kotiin ja täytyy sanoa, että itkuhan siinä pääsi, tällä kertaa onnesta. Kysyin yhdeltä vanhemmalta hoitajalta, että saanko halata häntä, kun kuulin uutisen ja sain :). Siivoilin vähän valmiiksi. Olimme tuoneet minulle oman pimennysverhon, jonka olin vasta ommellut vierashuoneeseemme, sillä ilta-aurinko paistoi suoraan silmiini monta tuntia sälekaihtimen välistä ja kuumotti, enkä saanut nukutuksi, koska vastaavasti aamulla oli niin valoisaa. Sitten ystäväni ja entinen kollegani Marja-Liisa tuli minua katsomaan ja vietimme mukavan hetken ja aika kului nopeammin. Mieheni pääsi töistä yhdeltä ja tuli hakemaan kahden jälkeen.  Ystävällinen harjottelijatyttö auttoi vaatteiden vaihdossa ja hän vei minut pyörätuolilla ulko-ovelle, jotta mieheni ei tarvinnut palauttaa tuolia takaisin osastolle. Harjoittelijat olivat muutenki hyvin ystävällisiä ja kuuntelevaisia ja kivoja . Annoin kaikille saman neuvon, kuuntele potilasta, sillä potilas on oman tilansa paras asiantuntija.

Lähtötunnelmissa vapun aattona

Kotona minulle tehtiin heti jauhelihakeitto, mansikkarahka, keitettiin kananmuna ja jopa alkoi ruoka ja juoma maittaa. En oksentanut enää kertaakaan ja mahakin alkoi toimia niin, että joka yö heräsin pari kertaa vessahätään ja yhden vuorokauden aikana piti käydä peräti kuudesti vessassa. Se oli rikkonainen vuorokausi, mutta onneksi sitten tahti normalisoitui siihen yhteen kertaan päivässä eikä enää tarvinnut käydä öisin kuin pissillä muutaman kerran. Kiitän onneani siitä, että aikoinaan ostimme motorisoidun sängyn. Ilman sitä hommasta ei olisi tullut mitään, sillä pääsin sohvalta ylös itsenäisesti ilman avustusta vasta 1,5 viikkoa leikkauksen jälkeen.

Nyt on kulunut kolme viikkoa leikkauksesta. Eilen kävelin kaunissa aurinkoisessa säässä korttelin ympäri, se kesti 19 minuuttia. Kipuja on vieläkin vähän, haava kiristää ja väsyttää. Odottelen yhä tietoa siitä, oliko kasvain syöpä vai ei. Kaiken varalta varasin itselleni työterveyspsykologille ajan. Mieleni on ollut ihan hyvä. Ensimmäisenä yönä sain muutaman itkunkohtauksen, onneksi yksi ystävä oli hereillä ja sain soittaa hänelle.  Hänen tukensa auttoi pahimman yli, kiitos Pia <3. Olin saanut epikriisin mukaani ja tajusin, että leikkauksessa oli ollut vaaroja ja jotenkin tajusin sen ja myös sen, että jäin henkiin.  Olen puhunut asiasta monen kanssa ja ehkä tämän kaiken kertaaminen on myös ollut jotenkin terapeuttista, mene ja tiedä. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että se olotila, että ei tunnu mitään kipua eikä muuta tunnetta missään, on todella kaukana. Saa nähdä, millainen kesästäkin tulee. No onneksi on jaliksen MM-kisat, joten niiden parissa menee aika ihan heittämällä. Viime kesä meni piloille jalan nivelrikon ja sen Bakerin kystan takia ja tämä kesä ei näytä liikkumisen suhteen kovin paljon valoisammalta. Siihen, että kävelisin kilometrin tai pari ihan normaalisti, on vielä kovin kovin pitkä matka. Päivä kerrallaan mennään. Mindfulnessista oli iso apu sairaalassa, kiitokset myös serkulleni Tupulle kaikesta <3.



Suukiitokset miehelleni, joka on jaksanut rakkaudella minua hoitaa koko tämän ajan. Koti on ollut siisti ja kaiken ruoan hän on tehnyt aamupaloja myöten koko ajan ja koirat on lenkitetty monta kertaa päivässä. Hän oli sairaalassaoloaikanani kovilla. Herätys seitsemältä, koirat lenkille, töihin, koirat lenkille, sairaalaan, jonka kahviossa söi leivän ja kahvit. Sairaalassa hän oli noin kuuteen saakka, sitten kotiin, koirat metsälenkille ja kello olikin jo lähempänä puolta kahdeksaa. Sitten vähän huilailua ja sama uusiksi seuraavana päivänä.


Lopuksi tahdon sanoa, että jos olet menossa munaisleikkaukseen, niin voit ottaa minuun halutessasi yhteyttä. Sähköpostiosoite on sivuillani näkyvissä. Tsemppiä Sinulle ja muillekin toipuville!

Kiitokset myös teille kaikille minua tsempanneille ja erityisesti Oulun porukoille, ilman teitä tämä kaikki olisi ollut huomattavasti vaikeampaa! Jotain hyvääkin tästä kaikesta seurasi, olkoon siis kaikki sen arvoista <3.

Ensimmäiset päivät sairaalassa

Osastolla oli kylmä - tai ainakin minua palelsi ihan koko ajan. Itse asiassa paleleminen loppui vasta melkein viikon päästä kotona, joten voi olla, että sedaatioaineitten poistuminen kehosta kesti kauan. Minulla oli koko ajan villasukat jalassa ja sukkia vaihdoin monta kertaa päivässä, koska jalat hikosivat. Mieheni toi myös fleeceliivin, jota pidin yötä päivää ja sen ansiosta hartiat tuntuivat lämpimiltä. Veto kävi ihan ytimiin saakka. Varmistin tällä kertaa heti, missä oma kutsunappini on ja niitä olikin kaksi, toinen piuhan päässä ja toinen yöpöydässä. sängyn kaukosäätimen piti olla käden ulottuvilla, samoin puhelimen sekä iPadin. Kun ne olivat kunnossa, niin pärjäsin.

Pari ensimmäistä päivää nenäni oli ihan tukossa, en tiedä miksi. Luulin, että kyseessä on sisäilmaongelma tms., mutta ajan kanssa tukkous helpotti. Kurkussa tuntui myös kipua kaikkien letkujen takia, mutta vähemmän kuin umpparileikkauksen jälkeen.

Karmea kokemus oli se, kun hoitaja tuli sanomaan, että minun pitää nousta ylös aamupalalle. Koska ruokapöytä oli sängyn vasemmalla puolella, niin hän pakotti minut nousemaan haavakyljen puolelta ylös. Kieltäydyin, mutta estelyni eivät auttaneet, vaan hän muistaakseni hieman auttoi ja sitten istuinkin sängyllä. Tuska oli aivan valtava ja ei mennyt kauaa, kun sanoin, että pyörryn kivusta. Sitten tuntui siltä, että taju lähti ja varmaan jotenkin pääsin takaisin vuoteelle. En vielä nytkään - kohta 2,5 viikkoa leikkauksesta - ole noussut haavakyljen puolelta ylös, koska se on yhä kipeä. En oikeasti ymmärrä, miksi minua ei kuunneltu.

Ruokailut olivat luku sinänsä. Sain ruoaksi aivan laihoja sosekeittoja. Ensimmäisen keiton, joka oli hyvin maustettua jauhelihaa, pystyin syömään melkein kokonaan, kun mieheni syötti minua. Tämän jälkeen alas meni vain muutama lusikallinen kutakin litkua. Aamupaloista pystyin syömään mehukeittoja. Puuroa en lapsuuden monen vuoden pakkosyömisen takia syö enää koskaan. Ainoa puuro, jota saatan syödä, on riisipuuro. Jostakin syystä makea muuttui äklönmakeaksi, maut vahvistuivat jälleen, kuten umpparileikkauksenkin jälkeen. Olisin kaivannut jotain suolaista ja hapanta, mutta niitä ei ollut saatavilla.

Lääkärit kiersivät osastolla joka päivä. Leikannut lääkärini kävi katsomassa minua joka päivä, paitsi tiistaina, jolloin hän ei ollut Lahdessa. Hän oli myös päivystämässä viikonlopun ja käväisi silloinkin minua katsomassa. Ensimmäisellä kerralla muistan hänen sanoneen, että leikkauksen jälkeen hänelle kaksi asiaa ovat tärkeitä ja ne molemmat olivat kohdallani kunnossa. Hän siis puhui jostakin veriarvoista. Minut vietiin pyörätuolilla keuhkokuvaan, sillä hän halusi vielä tarkastaa, että keuhkot olivat kunnossa ja olivathan ne. Happiviiksiä pidin useamman päivän, koska saturaatio oli 90 kieppeissä ja jopa sen alle.
Minusta otettiin paljon verikokeita, crp oli 250 ja niinpä lääkäri halusi otattaa veriviljelyn, ettei vain mikään bakteeri olisi ottanut valtaa. Tämä verikoe otettiin keskiyöllä kahdesti puolen tunnin välein.

Ensimmäinen suihku oli myös ikävä kokemus. Huonoksi onnekseni tuo samainen hoitaja sattui jälleen kohdalleni. Kemiamme eivät oikein kohdanneet, vaikka yritin olla hänelle ystävällinen. Vääntäydyin pystyyn neljissä letkuissani ja rollaattorin avulla pääsin vessaan ja istumaan tuolille. Hän käski minun suihkutella itse itseni. Olin hyvin väsynyt ja kipu kyljessä oli kova. Sitten sain pesulapun, jossa oli pesuainetta ja pesin itseni. Seuraavaksi pyysin shampoota, no sitä ei ollut, joten hän lähti hakemaan sitä jättäen minut yksin. Sitten pesin hiukset ja sain suoritettua pesun loppuun ja pyysin tukkapyyhettä. No sitäkään ei ollut, joten hän lähti hakemaan sitä jättäen minut yksin. Tässä vaiheessa pesemiseen oli kulunut jo reilusti yli 20 minuuttia ja oloni alkoi olla huono, joten taas alkoi pyörryttää. Hoitaja sanoi, että vessaan ei nyt pyörrytä, vaan pitää mennä omaan huoneeseen. Sanoin, että sit lähetään heti, kohta on liian myöhäistä. Olen elämässäni pyörtynyt sen verran monta kertaa, että tiedän kyllä, milloin pyörtyminen tapahtuu. Hän alkoi mutista jotain säädyllisyydestä ym. ja sai niskaani sellaisen päivätakin ja sitten syöksyin matkaan. En tajua, miten sänkyyn pääsin ja mistä sain voimat lennättää jalat sängylle, mutta sen muistan, kun ne itsestään sängylle lennähtivät. Vastaavanlaiseen suoritukseen en pystynyt moneen päivään tämän jälkeen. Sitten hoitaja hävisi ja jätti minut sängylle märkänä märässä takissa. Jonkin ajan päästä minua alkoi paleltaa ihan tosissaan. Pyysin naapurisängyn emäntää antamaan minulle sukat, onneksi hän pystyi liikkumaan ja sai sukat jalkaani, sillä jalat olivat tässä vaiheessa todella kylmät. Jonkin aikaa odotettuani totesin, ettei hoitaja aiokaan tulla takaisin ja painoin nappia, jotta saisin apua pukeutumiseen ym. En haluaisi olla ilkeä, mutta tällä henkilöllä oli  monissa ihan perusjutuissa puutteita. Potilaan kuunteleminen oli olematonta ja luulisi, että kuuluu ihan peruspedagogiikkaan ottaa suihkuun mukaan tarvittavat asiat. Yksikään potilas ei ole tahallaan hankala, uskoisin. Minä en ainakaan ollut, kaikkeen ei vain pysty ja monesti potilas on oman tilanteensa paras arvioija. Seuraavana päivänä opiskelija vei minut suihkuun ja selvisimme vartissa koko hommasta. Hän suihkutti minut ja keskityin itse hiusten pesemiseen. Normaalisti kotona suihkussa käyntini kestää pari kolme minuuttia, siksi tuo 25 minuuttia oli minulle aivan liian pitkä aika.


Yksi lääke aiheutti ihan valtavan kutinan, joka oli pahimmillaan heräämössä ekana yönä. Oiva apu oli yksiltä abeilta saamani vihreä raaputuskeppilahja, sillä yletti rapsuttamaan monesta eri kohdasta. Nokkamuki on myös ehdoton apuväline petipotilaalle.

Ihanat ja ystävälliset avustajat, jotka jakoivat ruoan ja siivosivat ym. toivat minulle toisen pöydän, jolloin saatoin nousta syömään terveen kyljen puolelta. En voi tajuta, miksi näitä pöytiä on vain yhdenmallisia. Leikatulle on ihan tarpeeksi vaikeaa päästä sängystä ylös ja siinäkin on pakko tehdä niin, että ensin nostaa sängyn yläastentoon ja sitten työntää käsillä itsensä pystyyn. Tätä ennen käydään kylkiasentoon sängyn ollessa suorana ja sitten siitä saa jalat jalkapohjat edellä lattiaan ja pääsee ylös. Ensimmäisinä päivinä tämä nouseminen oli yhtä tuskaa. Sain toki  puudutetta ja kipulääkettä epiduraalijutun kautta suoraan, mutta välillä kipu yltyi ja sain oxanest-kipulääkkeen. Se on keskushermostoon vaikuttava lääke, jota pystyin ottamaan vain ensimmäisinä päivinä. Sain siitä painajaisia ja näin kaksi inhottavaa, mutta todentuntuista unta. Mieheni oli niissä molemmissa.  Onneksi älysin herätä kamalan monen ison rotan ja koiranpennun tuhoamasta talostamme, jossa myös ilkeät pikkupojat olivat repineet lattiat auki. Heittelin poikia menemään molemmin käsin, mutta he vain kiipeilivät seinillä. Koiranpennut olivat pissineet ja kakkineet talon aivan pilalle ja niitä oli paljon eivätkä ne olleet mitään suloisia shelttejä vaan jotain isoa rotua. Ihan surrealistinen mutta niin todellinen uni, varsinkin, kun huusin miestäni avuksi taistossani pikkupoikia vastaan :D.




Tässä yhteydessä tahdon kiittää sairaanhoitaja Minna Pullia sekä Tinnaa, jotka olivat äärimmäisen ystävällisiä, ottivat minut huomioon potilaana ja osasivat neuvoa erittäin tarpeelliset jutut, jotta pärjäisin. Minnan asiantuntemus on todella laaja ja sanoinkin hänelle, että hänen pitäisi kirjoittaa nettijulkaisu, jossa on ohjeita leikkauksessa olleelle potilaalle. Ohjeet voisi lukaista ennen sairaalaan tuloa. Minua yskitti ja oksetti, jolloin neuvona oli painaa tyynyllä haavaa, jotta kipu ei tuntuisi niin isona. Pullopuhallus minulle neuvottiin myös. Se saa liman liikkeelle keuhkoista ja tuulettaa keuhkoja. Pullopuhallusta tein kotonakin monen päivän ajan. Yhden oksennuskertani jälkeen hän tutki tuotoksen sanoen sen olevan pääasiassa limaa eli näin hyvä ja tarkka hän oli. Tinna osasi antaa juuri oikeat ohjeet ja neuvot osastolle tultaessa.

Kuten jo aiemmin sanoin, niin ilman lukuisia vieraita ja miestäni oloni olisi ollut paljon heikompi.

Kiitos teille kaikille, jotka kävitte minua katsomassa ja soititte!

Seuraavassa osassa lisää

Munuaisen osapoistoleikkaukseni

Leikkauksestani on nyt kulunut yli kaksi viikkoa ja kunto alkaa olla sellainen, että jaksan kertoa teille, mitä kaikkea minulle on tämän kahden viikon aikana tapahtunut.

Menin Päijät-Hämeen keskussairaalan LEIKOon eli leikkaukseen kotoa -yksikköön sovitusti klo seitsemäksi torstaina 24.4. Meitä oli useampi odottelemassa. Minulta napattiin verikokeet ja olin viimeinen, joka kutsuttiin puoli kahdeksan maissa sisälle. Aamupalaa en ollut saanut syödä. Sama hoitaja, joka teki haastattelun, haki minut ja vaihdoin sairaalavaatteet päälle. Omani laitettiin muovipussiin ja kassi laitettiin häkkiin, josta tavarat vietiin osastolle 61.

Sain esilääkitystä ja muistan, että se alkoihin jo vaikuttaa. Leikkaava lääkäri Aivar Tilk tuli vielä tapaamaan minua ja sitten kävelin itse leikkaussaliin. Minulle laitettiin tippa ja se tuntui pieneltä hyttysenpistolta, sillä sen laittanut Eero oli todella taitava siinä hommassa. Sitten piti istua etukumarassa asennossa tyyny sylissä, kun anestesialääkäri laittoi epiduraalin. Hän lähti yrittämään piikitystä sitä ylhäältä ja yritti ainakin viidesti, ennen kuin hän vihdoin onnistui skolioosini takia. Kävin makuulleni ja silmilleni laitettiin maski ja käskettiin hengittää. Siihen nukahdin.

Heräsin heräämössä ja muistan olleeni valveilla puoli kuudesta vartin yli kuuteen. Sain puhelimen ja soitin miehelleni, että kaikki on hyvin. Mieheni oli helpottunut, sillä hän ei ollut soittanut mihinkään vielä itse. Pyysin häntä laittamaan Facebookiin päivityksen puolestani, sillä tiesin, että niin monet ystävät ja kaverit minua tuona päivänä ajattelivat. Muistaakseni lääkäri kävi selittämässä, että leikkaus meni hyvin, keuhkojen kanssa oli ollut ongelmia. Sairaanhoitaja sanoi, että he saavat kertoa, että munuaisen osapoisto onnistui, mikä tarkoitti siis sitä, että lääkäri oli saanut kasvaimen pois ja molemmat munuaiseni olivat tallella. Tämä oli hieno uutinen.

Minulle myös sanottiin, että minut pidetäänkin yön yli heräämössä tarkkailtavana. Muistan nukkuneeni kolme varttia tunnissa yhdeksän ja puoliyön välillä, tämän jälkeen en enää saanutkaan unta. Heräämössä oli erittäin kovaääninen tuuletin ja tajusin pyytää korvatulppia vasta kolmen aikaan. Pyysin myös unilääkettä, mutta sen teho ei jostain syystä riittänyt. Jossain vaiheessa kuulin huudon "hätäsektio" ja kaksi hoitajaa lähti todella ripeästi matkaan aivan välittömästi. Sekä äiti että poika pelastuivat. Ihmisiä haettiin kotiin ihan iltamyöhälle asti. Minua palelsi ja sainkin todella lämpimän peiton päälleni. Tarpeeni olivat kovin pienet. Sain vettä pillillä ja huulille vaseliinia. Jostain syystä huulet olivat todella kuivat ja laitoin vaseliinia monta kertaa. Yhdessä vaiheessa vuoron vaihtuessa hoitaja selitti toiselle hoitajalle leikkaukseni kulun ja kuultuani "keuhko puhkesi" olin aika järkyttynyt. En tiedä, miten yleistä se on, mutta koska keuhkoilla hengitetään, niin tuntui heti siltä, että kyseessä oli vakava juttu. Tämän jälkeen en saanut enää ajatuksia kasaan ja valvoin aamuun asti.

Isältä, äidiltä, siskolta, veljeltä ja heidän lapsiltaan oli huoneeseeni tuotu kauniit ruusut

Minulle oli leikkauksessa laitettu epiduraalin ja tipan lisäksi myös kestokatetri, joka oli teipattu kiinni reiteen ja nenässä oli happiviikset. Kyljessä oli dreeniputki, joten olin aika lailla piuhoissa kiinni. Sydämessäkin taisi olla lappuja, kyllä muistan nyt, kun niitä asennettiin ennen leikkausta.

Aamulla minua valmisteltiin siirtoon, sain pestä makuulla hampaani ja oli siinä jotain muutakin touhua. Sitten aivan ihana hoitaja Tinna tuli hakemaan minut osastolle. Minut vietiin kulmahuoneeseen, joka oli tajuttoman kylmä. Sain villasukat jalkaani ja pyysin toista peittoa, lisäksi laitoin kotoa tuomani fleecepeiton päälleni.

Huoneessa oli nainen, joka oli myös leikattu torstaina ja hänen leikkuksensa oli myöhästynyt useita tunteja. Päivän aikana tajusin, että minä olin siihen syynä. Omaan leikkaukseeni oli varattu aikaa kolme tuntia ja siinä piti olla luppoaikaakin, mutta leikkaus olikin kestänyt noin yhteen. Epikriisissäni sanotaan seuraavaa: Potilaalla on erittäin vaikea anatomia, leveä lantio ja erittäin pieni väli kylkiluiden ja lantion välillä. Lisäksi selkärankadeformatio (tarkoittaa siis sitä 43-asteista skolioosiani). Kirjoitan tähän nyt vain tärkeimmät kohdat. Munuainen kovin syvällä, ei hyvin palpoi (löyty tunnusteltaessa). Tehty haava pikkuisen pidemmäksi ja aukeaa pleura (keuhkopussi). Pleura ommeltu kaksi kertaa. Munuainen erittäin syvällä anatomiasta johtuvana. Pikku hiljaa vapautettu munuainen. Tässä vaiheessa potilaalle tulee takykardia (sydän alkaa lyödä hullun lailla) ja anestologi pyydetään uudelleen leikkaussaliin. Jälkitilanne on rauhallinen. Vapautettu munuainen rasvakapselista. Sitten sidotaan verisuonia ja päätetään, että munuainen jäädytetään, koska aikaa on mennyt sen verran paljon. Kuulemma 8/10 leikkauksesta tehdään lämpimällä munuaisella. Minulla niin ei voinut tehdä, vaan munuaista jäädytettiin -2 asteeseen 15 minuuttia. Sitten seuraa kasvaimen poisto ja erinäisiä ompeluja. Keuhko aukeaa jälleen ja se ommellaan. Lihakset suljetaan kahdessa kerroksessa ja iholle laitetaan tikkien sijaan 17 metallihakasta. Saan useamman päivän antibioottia suoraan suoneen.  Minulta otettiin heti keuhkokuva ja saan riittävää kipulääkitystä ja puudutetta. Suurkiitokseni Aivarille, joka oli aivan loistava lääkäri ja hallitsi tilanteen vaikeasta anatomiastani huolimatta. Hän kertoi, että minulla on todennäköisesti ollut jossain elämäni vaiheessa munuaisaltaan tulehdus, koska munuainen oli "kiinni". Voi siis hyvin olla, että joku lukuisista selkäkivuistani onkin ollut munuaiskipua, koska en itse muista, että minulla olisi kyseinen tulehdus koskaan ollut.

Minulle oli suunniteltu sairaalan ensimmäinen munuaisen tähystysleikkaus. Leikannut lääkäri kertoo minulle myöhemmin, että tähystys ei olisi koskaan onnistunut anatomiani takia. Se minua jäi vähän mietityttämään, että toki kerroin papereissani, että minulla on skolioosi. Ensimmäisen leikkaussuunnitelman tehneet lääkärit eivät missään vaiheessa varmistaneet, että millainen ja missä skolioosini on. Asteita, jotka siis ovat todella suuret ja mutka näkyy selässäni ulospäinkin, ei missään vaiheessa kysytty. Oli siis onneni, että ylilääkäri päätti itse ottaa minut potilaakseen, kun oli perehtynyt tapaukseeni. Kasvaimen koko oli siis vain n. 2,5 cm ja se lähetettiin patologille. Tulokset saan postitse. Haava on 21 cm pitkä.

Tässäpä osa yksi, kertomus jatkuu.....

Lämpimät onnitteluni kaikille äideille!

Edistystä

Aamu oli karmea ja ankea. Soitin miehellleni, joka antoi kannustusta ja voimia. Kyynelkin taisi vierähtää. Päivän mittaan tavoitteita on täyttynyt:

- aamulla sängystä ylös

- suihkukäynti opiskelija Idan erinomaisella avustuksella

- epiduraalin poisotto tuntui hetken inhalta

- katetrin poisotto vihlaisi hetken. Kumpaakaan ei toinna pelätä. Lyhyestä hetkestä on kyse.

- vessassa käynyt viisi tai kuusi kertaa

- lenkkeilin käytävällä useasti

- napapiikki ei sattunut

- lääkäri sanoi, että ke/ to kotiin, suolen toimintaa odotellaan, kiihkeämmin kuin koskaan!

- sain uuden kanyylin

Miinusta:

- pullopuhalluksia jaksoin tehä 3/4 krt

- syödä en pystynyt

- join liian vähän, ei vain mene alas, vaikka kuin motkotettaisiin

- oksensin jätskin :-(  ekoja kertoja, kun makea ei vain maistu.

Pia, Kirsi ja kaimani kävivät mieheni lisäksi vierailulla ja sain ihania muistamisia,,kiitos teille :)

Pari ystävää kauempaa soittivat <3

Ihan sippi, öitä!

P.S. Haava on yli 20 cm ipadin laturin johdosta silmämääräisesti arvioituna

Jolu kuva vielä piristykseksi, Sannalta saatu

Kiitos vieraille ja fase-tsempittäjille

Olen onnekas, sillä olen saanut niin paljon huomionosoituksia, vieraita, tekstiviestejä, whatsapp-viestejä ja Facebook-tsempityksiä, että ei voi kuin huokaista onnesta. Heikon hetken tullen Olli Hermannin Take me back to paradise pyörimään spotifyhin ja viestejä kelailemaan, niin a vot, mieli reipastuu kummasti.


Todellakaan en koe olevani yksin ison sairaalas viileähkössä huoneessa kipuineni. Olen nyt sen verran väsynyt, että kerron tarkemmat kuulumiset myöhemmin. Crp laskenut 200:aan, kuume pois, veriviljely ok, keuhkokuva otettu. Lääkäri pitää minusta tajuttoman hyvää huolta. Ja sitä ilmaakin in rupsunut ihan kiitettävästi tänään   (tiedän, ettei virkettä aloiteta ja-sanalla, nyt se vain oli pakko tehdä). Huumoria on piisannut huoneessa 23. Tänään kävin suihkussa, olisi ollut hyvä, jos shampoo ja tukkapyyhe olisivat olleet heti mukana, olisin ehkä kestänyt sen 20 min pyörtymättä. Nytkin selvisin nippa nappa sänkyyni ja kuulkaa, en tiedä, mistä voimani revin, kun jalat sängyn laidan yli lensivät.

Pulloon on puhallettu, huilutaidot hukassa. Pahoinvoinninestolääkettä saatu, ylenannettu, piikkejä on tullut vähintään se puolentusinaa. Niihin alkaa jo turtua. Mieheni osoitti todellista lahjakkuutta napapiikin annossa, kävi kuin ammattilaiselta ja hänhän se on meillä eläinlääkärin ohjeen mukaan koiria muutaman kerran piikittänytkin. Pieni lievä kipu ja siinä kaikki. Päivistysosastolla koski yli tunnin jokikinen päivä, kun piikin sain. Dreeni nykäistiin pois. Se vähän tuntui ikävältä, muttei kauaa.

Apen ja anopin vierailu pohjoisesta asti oli mieluinen yllätys, kiitos heille siitä!

  Fasessa ollut pierun virittelykuva  ja

   Arkipäivän kuvahaaste 3/5 päivän lenkki.

Hyvät yöt! Päks vaikenee.

P.S. Tsemppiä,Tipalaan upean Sound of Musicin esityksiin!

Ilmat pihalle

Kiitos  apelleni ja anoppipuolisolle vierailusta, olipa mukava nähä :). Samoin kiitos kollegalle, joka ystävällisesti kävi vierailulla, letitti hiukset ja hieroi mahaani, niin että sieltä ois tullu ilmat pihalle. Osin onnistuimme, projekti jatkuu :)

Tuskaa

Hiki, kuumetta ja nokka tukossa sisäilman takia. Nukkunu pari tuntia sitten keskiviikon. Siinäpä se tällä kertaa.

Tippa jumissa, hyvä minä. Kai se koskee, kun kipulääke ei pääse suoneen asti. Helpotti, kun sai sen juoksemaan ja lääkkeet menemään suoneen. Sama juttu oli umpisuolenkin kanssa. 

Lisäys 23.37

Leikkaus meni hyvin, tosin skolioosini aiheutti ongelmia. Epiduraalia laitettiin viisi kertaa, ennen kuin sopiva kohta löytyi. Keuhkoihin tuli repeämä, mikä piti korjata. Tämä johtui erilaisesta anatomiastani. Verenpaine huiteli korkealla. Viime yönä en nukkunut ja nyt nukahdin, niin tultiin ottamaan verikokeita ja puolen tunnin päästä toista kuumeen takia. 

Pikkuhiljaa.

Valmistautumista munuaiskasvainleikkaukseen

Kiirastorstaina kävin keskussairaalassa, jossa ensin otettiin verikoe, sitten virtsakoe, sitten sydänkäyrä ja lopuksi hoitaja haastatteli ja anestesialääkärikin pistäytyi paikalla. Olen ns. leiko-potilas eli menen vasta leikkauspäivän aamuna sairaalaan. Verikokeen arvot olivat normaalit, hemoglobiini jälleen 139 mutta mikä mukavinta, niin sokeriarvo oli jälleen pudonnut! Nyt se oli 5.5. Hyvä minä! Sydänkokeessa makasin selälläni ja hoitaja laitteli lätkiä sinne tänne ja sitten kone raksutti käyrän ja homma oli ohitse.

Hoitaja selitti minulle päivän kulun. Tulen sairaalaan seitsemäksi ja 7.45 homma on jo hyvin pitkällä. Saan epiduraalipistoksen ja kipupumpun (hankala sana muuten), jolla voin säännellä kipulääkettä. Katetri laitetaan myös, joten vessassa käynnistä ei tarvitse huolehtia. Siinä on joku pallosysteemi ja sen poisottaminen ei kuulemma satu lainkaan. Olen kuullut muunlaisiakin kokemuksia, joten toivottavasti tämä pitää paikkansa. Ensimmäisenä päivänä en saa ruokaa ja seuraavina aloitetaan pienillä määrillä ja usein, ilmeisesti keittoa, sosetta ja sentyylistä ruokaa. Fysioterapeutti käy luonani ja pystyyn minut nostetaan perjantaiaamuna. Mitä enemmän pystyn liikkumaan, sen parempi. Sain myös jumppaohjeet muutamaan liikkeeseen, joita sängyssä maatessa pitää tehdä. Hengitys on tärkeää ja siihenkin sain mindfulnessista ja chiballista tuttuja juttuja. Omat lääkkeet otan mukaani ja verenpainelääke piti lopettaa tänään. Zoltin otan aamulla ennen sairaalaan tuloa ja puolen yön jälkeen en saa syödä mitään, ja juodakin vain lääkkeenoton yhteydessä. Aamulla tai edellisenä iltana käyn suihkussa. Leikkaukseen on varattu kolme tuntia aikaa ja mies voi kysellä vointia viiden jälkeen. Jos ei mitään kuulu sitä ennen, niin kaikki on mennyt hyvin.

Anestesialääkäri oli sama, joka nukutti umpparissakin ja sanoinkin, että se satsi toimi erinomaisesti. Ei ollut mitään huonoa oloa ja vointi oli oikein hyvä.

Kouluhommat alkaa olla pulkassa. Huomenna korjaan saman päivän uusintakokeet ja neuvon sijaiselle kaikki hommat.

Pikkuhiljaa alkaa jännittää, kavereilta, ystäviltä ja sukulaisilta on tullut aivan hurjan paljon tukea ja tsemppiä. Olen minä jotain osannut tehä elämässäni oikein, koska näin moni minua muistaa :).  KIITOS TEILLE KAIKILLE! <3 Ette arvaakaan, kuinka paljon se kaikki minulle merkitsee :)

Diagnoosi: munuaiskasvain ja leikkaus

Tänään kävin keskussairaalassa lääkärillä, joka kertoi, että umpisuolenleikkauksen yhteydessä löytynyt kasvain on 2,5 x 1,7 cm ja luultavasti pahanlaatuinen. Siitä ei kannata ottaa koepalaa, koska se on niin pieni ja siihen osuminen on hankalaa. Hoitona on leikkaus kuukauden sisällä. Missään ei löytynyt etäpesäkkeitä, mikä luonnollisesti on helpotus. Ilmoittauduin ensimmäiseksi potilaaksi, jolle tehdään tähystysleikkaus. Sairaalassa on kuulemma odotettu sopivaa potilasta ja kun lääkäri tästä kertoi, niin sanoin heti, että kokeillaan ihmeessä. Tarvittaessa leikkaus muutetaan avoleikkaukseksi. Kasvaimen lähellä on muutama iso verisuoni, jotka pitää "saada kiinni" ja verenvuodon mahdollisuus on olemassa. Lääkäri myös tarkasti leikkaushaavan ja näytti, missä munuainen on. Aamulla sairaalaan, sitten leikataan ja kirurgiselle osastolle neljäksi viideksi päiväksi ja sitten neljästä kuuteen viikkoon sairaslomaa. Niinpä peruin kesäkuun alun Islannin reissumme.

Aikani oli varattu oman luokkani opiskelijan isälle, mutta ylilääkäri otti minut vastaan.

Hetken aikaa kieltämättä meni tilanne tajutessa. Olin kyllä henkisesti varautunut leikkaukseen. Mieheni sanoi olleensa ihan varma siitä, että patti poistettaisiin. Samoin tein täytin paperit, hoitaja selitti kuvion ja menin keuhkokuvaan, joka on viimeksi otettu -85, kun läksin yliopistoon opiskelemaan. Kävin jälleen veri- ja virtsakokeessa ja sitten kaupan kautta kotiin.

Aina kuulee sanottavan, että kunpa kasvain olisi löytynyt ajoissa. Tällä kerralla se löytyi. Olen hyvin kiitollinen puhjenneelle umpisuolelleni ja lääkäri Jani-Mikael Puhakalle, joka teetätti ensimmäisen tomografian. En uskalla edes ajatella, miten minun olisi ilman sitä ja häntä käynyt. 

Munuainen on minulle vieras, koirille olen sitä syöttänyt monesti ja sen haju ei ole kovin miellyttävä, tässä wikimedia commonsin kuva tästä elimestä.

Kiitokset ystäville tuesta, viesteistä ja puheluista.  Ne merkitsevät ja tukevat enemmän kuin uskottekaan. Olen sellainen ihminen, etten jaksaisi yksin pitää kaikkea sisälläni. Saa tulla kahtomaan sairaalaan sekä kotiin sairaslomalle :)

Tietokonetomografiassa / TT-tutkimuksessa /CT-tutkimuksessa

Kävin tänä aamuna jatkotutkimuksissa munuaisesta löydetyn parisenttisen kasvaimen takia. Sain syödä aamiaisen kaksi tuntia ennen tutkimusta. Läksin hyvissä ajoin keskussairaalaan, sillä minun piti juoda hitaasti litra vettä ennen tutkimusta. Vein kirurgian poliklinikalle pakasteesta ottamani karjalanpiirakkapussin kiitokseksi leikkuusalin henkilökunnalle ja lääkäreille ja sen jälkeen ilmoittauduin radiologiassa. Varsinainen tutkimus tehtiin Akuutin puolella ja sain kävelyohjeen röntgeniin. Sitten aloin kitata sitä litraa vettä ja pelasin Secret passages -peliä pädillä. Aika kevyesti vesi upposi, ennakkoon pidin juomista haasteellisempana kuin mitä se lopuksi olikaan.

Papereissani lukee, että minulle tehtiin CT-tutkimus, olen myös kuullut nimen TT, siksi laitoin otsikkoon nuo kaikki nimet, viisaammat valaiskoot, mikä ero niissä on.

Pääsin etuaikaan sisälle. Metalliset korut ja metallia sisältävät rintaliivit ym. olisi pitänyt riisua, kengät saivat olla jalassa. Asetuin makuulle kouruun ja sain polvitaipeisiin tyynyn tueksi. Sitten yritettiin laittaa tippaa suoneen, kolmesti suoni puhkesi ja neljännellä kerralla toinen hoitaja onnistui. Kädet nostettiin pään yläpuolelle, loppuvaiheessa ne alkoivat jo vähän täristä. Kouru liikkui edestakaisin ja koneesta kuului ohjeet, milloin piti vetää hieman henkeä, pidättää hengitystä ja milloin sai hengittää. Pari kuvaa otettiin sinällään ja niiden jälkeen suoneen laitettiin varjoaine, joka tuntui hyvin lämpimänä hulahduksena. Oli vähän tunne, kuin olisi tullut pissit housuun. Pieni verinen metallin maku kävi pikaisesti suussa ja ehdin jo hetken miettiä, tuleeko huono olo vai ei. Keskityin kuitenkin mindfulnessmaisesti hokemaan itselleni "tässä ja nyt" ja hengitin syvään. Lämmin olo ei kestänyt kauaa. Varjoaine poistuu virtsan mukana itsestään. Painoin hetken aikaa haavan päällä ollutta lappua, ettei veri olisi lähtenyt tulemaan. Näin kävi viime kerralla verikokeessa, paitakin oli mennyt veriseksi, minkä huomasin vasta kotona.

Tutkimus kesti ehkä alle kymmenen minuuttia, alkuvalmisteluihin meni tällä kertaa enemmän aikaa. Tuloksena on kolmiulotteisia kuvia, joista munuaisen ja sen patin näkee hyvin. Kivuliain kohta oli pistokset, itse tutkimus ei tuntunut kuin lämpimältä ja sitä ei todellakaan kannata pelätä etukäteen. Ensi viikon lopulle asti saa sitten jännittää, että mikä siellä on. Onneksi on tuttu lääkäri antamassa arviotaan :).

Tämännäköinen on itse laite.