Kun menee Tanskaan, niin ensimmäinen ruoka, joka tulee mieleen on smørrebrød eli tanskalainen voileipä. Se on jo 1800-luvun lopulta lähtien ollut tanskalaisten lounaseväs. Ruisleivän päälle laitettiin silavaa tai läskiä ja sanomalehteen kääritty eväs oli valmis mukaan otettavaksi. 1900-luvun alussa päällysteiksi tulivat mm. maksapasteija ja spegepølse-niminen makkara. Ensimmäinen Smørrebrød-ravintola avaattiin jo vuonna 1880. Kööpenhaminassa Ida Davidsenin ravintolassa on tarjoiltu 178 erilaista Smørrebrødiä. Viime kesän Tanskan reissulla oli siis itsestään selvää, että kävimme useammankin kerran nauttimassa ruisleivän päälle tehtyjä pieniä taideteoksia. Tässäpä niistä kuvia, olkaa hyvät :).
Kinkkua, silavaa, suolakurkkua ja appelsiinia
Lohta, perunaa, parsaa ja tilliä
Lohta ja parsaa
Paahtopaistia, suolakurkkua, sipulia ja pekonia
Alimmat kuvat on otettu Tivolin lähellä olevassa ravintolakokonaisuudessa ja ne ovat Hallernes-ravintolan leipiä. Halvimmillaan leivän saa reilulla 50 kruunulla ja kalleimmat maksavat reilusti yli 100 kruunua, euroissa n 8-20 euroa. Kyllä yhdellä kunnon leivällä nälkä lähtee :).
Suomussalmelainen Teatteri Retikka on jo vuosikausia esittänyt joulurevyyn, joka on tekijäryhmän itsekirjoittama sekä -säveltämä. Viime vuonna esityksen nimi oli Ähky ja ostin dvd:n, joka oli taltioitu esityksestä. Tänä vuonna pääsimme näkemään esityksen paikan päällä, kun tulimme Kainuuseen joulunviettoon.
Esitys oli loppuunmyyty kuten monet aiemmatkin tämän joulunaluksen esitykset ja suuren kysynnän johdosta pidettiin vielä lisäesityskin iltapäivällä. Käsikirjoittajakaksikko Jonna Keränen ja esityksen ohjannut Ulla Scroderus tekivät aivan huikeaa työtä. Sketsit olivat ajankohtaisia, osuvia ja mikä tärkeintä hyvin hauskoja :). Nauroin maha kippurassa ja vedet valuivat lopussa silmistä, samoin mieheni. Vertauksen vuoksi voisin kertoa, että olimme ennen joulua standup-keikalla, jossa esiintyivät Suomen eturivin koomikot Niko Kivelä, Ilari Johansson ja Riku Suokas. Kertaakaan emme nauraneet kunnolla, miestäni hieman hymyilytti miesten kertomat vitsit. En tiedä, mikä esityksessä oli "vikana", mutta ei se vain ollut kovin hauska. Sami Hedbergiä olimme katsomassa kerran ja hän oli vieläkin huonompi. Retikan esityksen ensimmäinen laulu, jossa #selfiemies hästäkkää itsestään kaikennäköisiä kuvia nettiin on hersyvä, sillä kuvat ovat hauskoja ja sanoitus kolahtaa moneen instailijaan ja twitteröijään. Sain teatterista Jonna Keräseltä kuvia käyttööni ja tässä Jere Kinnusen ottamassa kuvassa, jossa pääsemme kurkkaamaan näyttämön taakse, shelfiemies on etualalla. Retikan kotisivuilla on ainakin toistaiseksi kuultavana kyseinen laulu, jonka voit kuunnella tästä linkistä. Selfiekuvat voit nähdä ainakin jonkin aikaa tältä sivulta
Suomussalmelle muuttaneille tulokkaille esiteltiin paikallisia kävelytyylejä mm. lerkkaseminen, joita uudet asukkaat saivat matkia sekä opetella ja hyvin he tyylit omaksuivatkin lyhyessä ajassa. Suomi24joogassa joogaajat tuntuivat keskittyvän jumppaliikkeiden sijasta enempi keskinäisten kuulumisten vaihtoon :). Loppupuolella yhden liikkujan peräpuoli alkoi hieman falskata kyykkyliikkeissä, mistä seurasi koomisia tilanteita :).
Jonna Keränen, Jani Kinnunen ja Essi Moilanen
Repesin aivan täysin, kun Jani Kinnunen esitti OAJ:n erittäin pitkätittelistä virkamiestä, joka opasti, mitä kaikkea opettajan tulee kirjata koulun viestintäohjelma "Hilmaan". Myöhästyneiden vessassakäynneistä piti esimerkiksi eritellä, onko kyse pissa- vai kakkahädästä ja monen monta muutakin rastia ja kohtaa opettajan piti päivän aikana merkitä ylös. Opettajan keskimääräinen työaika yhtä oppilasta kohden on kymmenisen minuuttia, mikä tekee vaivaiset 300 minuuttia päivässä 30 oppilaan luokassa. Siinä esityksessä, jossa oli ollut runsaasti kunnan opettajia mukana, yleisö oli nauranut remakasti - eikä mikään ihme, sen verran hupaisa parodia opettajien elämästä Hilma-sketsi olikin.
Helena Bragge ja Eero Schroderus
Yksi hauskimmista pätkistä oli, kun pidettiin kunnanvaltuuston kokousta ja kokouksen alussa nuijittiin muutaman sadan miljoonan budjetti läpi sekunnissa ilman mitään keskustelua ja toinenkaan isomman luokan asia oli läpihuutojuttu. Asialistan kolmas kohta eli se, minne kuntaan tulevat kaksi koirankakka-astiaa sijoitetaan sen sijaan kirvoitti kiihkeän keskustelun valtuutettujen kesken. Osa halusi molemmat "sankot" Ämmänsaareen, osa luonnollisesti puolusti kiihkeästi omia asuinseutujaan eli kirkonkylää ja haja-asutusalueita. Hauskan keskustelun lopputulema oli se, että asia jouduttiin vielä jättämään pöydälle, koska ei näin tärkeää asiaa voida yhdessä kokouksessa pikaisesti päättää. Kuntalaisena tuntuukin, että monesti juuri pikkuasioista päättäminen on hankalinta ja tämä sketsi oli hyvin naseva :).
94-vuotiasta Petkelperän vanhaisäntää (Eero Schroderus) haastatteli mieheni serkun vaimo, joka ystävällisesti lahjoitti meille vapaaliput esitykseen kuultuaan, että olemme menossa katsomaan revyyn. Kiitos Helena! Huonokuuloinen isäntä vastaili hauskasti Helenan kysymyksiin. Tämä pyörätuolissa puku päällä, villasukat jalassa istuva poskettoman hupaisa hahmo, jolla on huikean veikeät ilmeet, on ollut aiemminkin haastateltavana joulurevyissä, joten se oli yleisölle tuttu.
Hersyvää kieltä oli Hannu Kemppaisen ja Jonna Keräsen sketsissä, jossa peräkammarin aikamiespojalle etsittiin seuraa lehti-ilmoituksella. Pojan kirjoittama yksinkertainen ilmoitus sai äitin kynästä aivan uutta loistoa, kun emäntä intoutui maalailemaan tekstin aivan uuteen uskoon.
Someperheen joulu -sketsin voit ainakin toistaiseksi nähdä Ylä-Kainuu-lehden joulukalenterin viimeisessä luukussa. Sketsi on oiva kuvaus nykyajasta ja perheen äidin (Mervi Seppänen) ihanaa kainuun murretta on aivan mahtavaa kuunnella. Essi Moilanen perheen tyttärenä on myös verraton.
Mervi Seppänen, Essi Moilanen, Jani Kinnunen ja Antti Väyrynen
Esityksessä oli useampikin laulu, jonka teossa Renne Karppinen on ollut vahvasti mukana. Rennellä on oma studio ja hän esiintyy tonttuhahmoineen ympäri Suomea. Esitys loppui Suomussalmen omaan Euroviisuehdokkaaseen Konsta-Liisa Meetwurstin mielettömän upeaan esitykseen (Antti Väyrynen). Shown taustalla pyöri alkusyksystä kuvattu video, jossa pyörittiin eri maisemissa. Taustalla näkyi milloin kunnan mainostaulu, milloin laaja aukkohakkuualue, milloin Jalonuoma. Tekijöiltä aivan loistavan nerokas idea, kaunis laulu ja hulvattomat sanat "ylistän laajaa latuverkostoasi ja kunnan veroprosenttikin on - vain vähän". Konsta-Liisa liihotteli mekossaan lavalla ja Jonna Kinnunen toimi käsikäyttöisenä tuulikoneena löyhytellen isolla levyllä Konsta-Liisan jalkojen juuressa. Kunnanvaltuusto hoilasi lavan sivulla taustakuorona - aivan huippulopetus tälle huikealle kavalkadille!
Tuskin maltan odottaa, että esityksestä valmistuu myytäväksi dvd, sillä aion ostaa sen välittömästi ja katsoa Tekevälle sattuu -revyyn vielä monta kertaa. Itse asiassa taidan ostaa useammankin levyn ja annan niitä lahjaksi ystävilleni, niin hyvälle tuulelle esitys sai meidät moneksi päiväksi :). Ihan harmittaa monen ystävän ja entisen suomussalmelaisen puolesta, etteivät he koskaan pääse näkemään näitä fantastisia itsetehtyjä esityksiä koskaan. Televisiossa esitetään paljon surkeampia juttuja, kyllä soisin Retikan pääsevän ansaitsemansa valtakunnallisen huomion kohteeksi ja suuren yleisön tietoisuuteen.
KIITOS KAIKILLE ESITTÄJILLE SEKÄ TEKNIIKALLE - TEITTE MEILLE JOULUMIELEN :)
Kävimme Finnkinon Superpäivässä katsomassa ennakkonäytöksen 3.10. ensi iltaansa tulevasta elokuvasta Vadelmavenepakolainen. Elokuvan on ohjannut Leif Lindblom ja Mikko Virtasta - kansallisuustransvestiittia, ruotsalaista miestä suomalaisen kehossa - näyttelee ruotsalainen Jonas Karlsson, joka kävi suomen tunneilla rooliaan varten. Hän on Ruotsissa tunnettu näyttelijä ja kuulemma pyysi itse päästä rooliin. Suomalaiset eivätkä suomenruotsalaiset näyttelijät saaneet rikssvenskan aksenttia kunnolla, joten päädyttiin Karlssoniin. Minua ja miestäni hänen valintansa kyllä hieman tökki, sillä aika hyvinhän Karlsson suomea puhui, mutta kyllä silti jäi sellainen mielikuva, että ruotsalaismies näyttelee suomalaista eikä suomi kuulostanut aidolta, vaikka sitä kuinka oli harjoiteltu. Tuli vähän sellainen olo, että no on ihan sama, miten tälle Mikael Anderssonille tai Mikko Virtaselle loppupelissä käy.
Elokuva ja näkemäni näytelmä eroavat hyvin suuresti toisistaan, pidin näytelmää hauskempana (enkä edelleenkään ole saanut kirjaa luetuksi, nyt pitää ottaa ihteään niskasta kiinni ja lukaista teos). Elokuvassa on kyllä humoristisiakin kohtia ihan runsaasti ja vilahtaapa siinä nimeltä meille rakas paikkakuntakin :). Lopun munuaisleikkauskohtauksen aikana minua alkoi kyllä itkettää, tuli liikaa omia muistoja mieleen. Etenkin siinä, kun kuvattiin leikkaussalia ja omat keuhkon puhkeamiset ja se kipu, joka leikkauksen jälkeen oli monta viikkoa, tuli mieleen. Tykkäsin kovasti Mariaa näyttelevästä Josephine Bornebuschista, Svensson Svenssoneista tuttu Suzanne Reuter sekä Jarmo Mäkinen ovat myös hyviä rooleissaan samoin Marian poikakaveria näyttelevä Rille on humoristinen salibändyn pelaaja. Elokuva oli ihan kiva, mutta kuten sanottu, odotin siltä enemmän näytelmään verrattuna. On se kuitenkin katsomisen arvoinen, etenkin jos ei ole näytelmää nähnyt ja ei ole mitään vertauskuvaa. Mukava oli kyllä välillä kuulla ruotsia ja eipä siellä monta minulle outoa sanaa vilahtanut. Käyhän kahtomassa :)
Luin parissa päivässä mieheltäni joululahjaksi saamani Kauko Röyhkän ja Juha Metson kirjan Ville Haapasalosta. Voin lämpimästi suositella kirjaa kaikille. Siinä oli uskomattomia tarinoita Villen opiskeluajoista Leningradissa, jonka nimi muuttui Pietariksi. Ville on superjulkkis Venäjällä ja hänen kansansuosionsa on suunnatonta, sillä hän on hyvin pidetty kansan syvissä riveissä. Normaalisti venäläisnäyttelijät haluavat olla kauniita ja fiksuja, Villen luomalla brändillä - tavallisella "juntilla maalaistollolla" - ei ole kilpailijoita. Hän ajelee polkupyörällä, antaa hassuja lausuntoja ja on ennen kaikkea kansanmies - ulkomaalainen, joka tykkää Venäjästä. Ville antaa jatkuvasti nimikirjoituksia ja hänet halutaan samaan valokuvaan, hänet tunnistetaan kaikkialla, missä hän liikkuu.
Olen tavannut Villen kahdesti, Salinkallion lukion oppilaskunta järjesti tilaisuuden, jossa Villeä haastateltiin ja katsottiin pätkä elokuvasta Käki, joka oli vastailmestynyt. Toisen kerran saimme Villen puhumaan venäjän kielen opiskelun tärkeydestä järjestämässäni Kielillä maailmalle -tilaisuudessa marraskuussa 2012. Ville on mitä sympaattisin ihminen ja tunnen hyvin hänen äitinsä, joka oli kollegani ja on hyvä ystäväni.
Kirja on tehty haastatteluina, joista Röyhkä kirjoitti kirjan, jossa on Metson valokuvia. Tällä hetkellä se on Suuren Suomalaisen Kirjakerhon ostetuin kirja. Ensimmäinen painos, 4000 kappaletta, loppui nopeasti.
Ville kertoo opiskelusta, joka eroaa täysin suomalaisesta yliopisto-opiskelusta ylipitkine päivineen. Asumiskokemukset ovat hurjaa luettavaa. Kaamein kämppä oli loukko, jossa ei ollut sähköjä eikä vettä. Kolmas kappale kertoo aivan uskomattoman kokemuksen siitä, kun Ville kävi koekuvauksissa Moskovassa ja päätyikin Moskovan sijasta, no enpäs kerrokaan tämän enempää, etten pilaa tarinaa :).
Jeltsinin aikana tapahtui myös 1900-luvun "suurin kusetus", josta lännessä on puhuttu todella vähän. Ryöstöistä kerrotaan myös sekä neuvostoliittolaisesta elämänmenosta, johon mm. kuului. Villen henkilökohtainen tarkkailija. Kutosluku kertoo nimensä mukaisesti rotista ja torakoista.
Ville ura lähti nousuun Metsästyksen kansallisia erikoisuuksia -elokuvan myötä ja sen kuvaamisesta lukija saa kuulla erikoisia juttuja. Välillä tarinat kieltämättä muistuttavat paroni von Münchhausenin tarinoita, niin paljon erikoisia asioita Villelle on sattunut. En lähde tässä referoimaan mitään juttuja, koska on parempi, että luet ne itse ja ne vain vesittyisivät.
Koitan saada kirjaani hommattua nimmarin, Käki-elokuvan julisteessa se minulla jo on työhuoneeni seinällä :).
Nautinnollista lukukokemusta! Kirjani lähtee pian naapurilleni lainaan :)
Tässä on muutaman päivän aikana tullut kulttuuria monessa muodossa. Perjantaina teimme tyttöporukalla reissun Helsinkiin Nosturiin katsomaan Olli Hermannia ja Reckless Lovea. Yleisöä oli enemmän kuin Finlandia-klubilla ja se oli loistavasti menossa mukana, tunnelma oli aivan huikea ja sai hyppiä ja pomppia hittibiisien soidessa. Kummityttöni oli viehkeästi pukeutunut, hänellä oli ihan kirjaimellisesti "ässä hatussa". Ennen konserttia kävimme syömässä läheisessä Viola-ravintolassa konsertissa olleiden kahden ystäväni kanssa. Siskoni EasyPark-systeemi pelasti meidät, koska kummallakaan meistä ei ollut kolikoita mukana autossa. Oma kolikkopussini oli tietty meidän autossa.Minulle aiemmin tuntemattomasta EasyParkista pitää kertoa lisää myöhemmin, se toimii kännykällä ja siinä veloitetaan todellisen pysäköintiajan mukaan.
Lauantaina pyyhkäisimme Vantaalle Silkkiteatteriin katsomaan toisen kerran Ilkka Heiskasen Huovis-tarinat. Kummitytön lisäksi kälyni tuli seuraamme. Kylläpä vastalihakset saivat taas kyytiä ja kipeytyivät. Istuimme jälleen etupenkissä ja näimme kaikki pienetkin kasvonilmeet. Keväällä Heiskanen tulee Lahteen ja luulenpa, että hankin lipun sinnekin. Tällä kerrallakin kuulimme Leevi Sytkyn sielunvaelluksen, L. Parasken dopingtestin, Tarzanin sopeutumisen Suomeen, Lispe Ryynäsen ja Hannele Nygårdin unohtumattoman tapaamisen Jutta Grahnin miehen kanssa ja uutena tarinana kuvauksen Kuusamon takamailla olevasta Oravanpyytäjän sihteeristä, jonka hassua sukunimeä en muista. Esityksen jälkeen kävimme kaikki yhdessä illallisella läheisessä Rossossa, jossa sain perunatonta kalakeittoa :)
Sunnuntaina olin Sibeliustalolla kotipaikkakuntani suosikkiviihdetaiteilija Jaakko Tepon 60-vuotisjuhlissa - "Huumorin ytimessä" -kiertueella. Pidot olivat erittäin monipuoliset. Siellä oli taikuri, vatsastapuhuja, tarinoija ja hänen hyvä ystävänsä Markku Purho, joka esitti hienoja taikatemppuja sekä kertoi hauskoja Jaskan juttuja. Sakari Kuosmanen lauloi mukavasti savon murretta viäntäen ja naissolisti oli Johanna Heimonen. Jaskan poikien Iljan ja Johanneksen bändi Kaukolasipartio säesti. Koko yleisö lauloi Pamelan, joka oli aikoinaan hitti.
Jaskan Ruikonperä-jutut ovat vertaansa vailla, ostin cd-levyn ja kuuntelin niitä hihitellen koko tulomatkan. Juttu luistaa ja sitä riittää, käypä linkistä kuuntelemassa minulle tuttujen maisemien juttuja, Pörsänmäki vilahtelee tuon tuosta ja Pirkko-vaimo, Ryynäs-Topi ja Römppäis-Veikko ovat juttujen pääosissa. Monet laulut ja jutut riimittyvät savon murteella, yleiskielellä riimi ei ies rimmaisi. Hauskat kielikuvat ja sanat ovat tavallisia, kun savolainen ei tiiä jottain sannoo, niin se keksii sen ite ja kuvailevat sanat ovat meille hyvin tyypillisiä. Yleisössä istuessani tajusin, miten paljon olen omaa murrettani unohtanut :-(. Linkistä voit kuunnella Jaskan jutustelua ja lauleskelua.
Kirjoitin nimeni Jaskan juhlakirjaan ja kerroin Johannekselle, joka möi levyjä konsertin jälkeen, että olen Iisalmesta kotoisin.
Tänään kävin ensimmäistä kertaa elämässäni baletissa katsomassa Ukrainan kansallisbaletin esittämän Tsaikovskin Joutsenlammen, joka oli kieltämättä monella tavalla pettymys. Musiikki tuli nauhalta, välillä liian lujaa ja ääni jopa viilsi korvaa, äänityksen taso ei ollut kovin kaksinen. Dynamiikan vaihtelut puuttuivat, pianoja ei ollut yhtään pianissimosta puhumattakaan. Minusta toinen sen tunnettuimmista kappaleista Finale (se, joka soi Semmareiden taustalla Obeo ja maito -kappaleessa) soitettiin aivan väärässä tempossa. Esiintyjien tekniikka ei ihan aina ollut hallussa, eritoten käsien käyttö oli välillä puuttellista ja horjumista ja eriaikaisuutta oli siellä täällä. Esitys ei mennyt ihan käsiohjelman mukaan ja sitä oli lyhennetty aika lailla, mutta eniten häiritsi esiintyjien innottomuus sekä ilottomuus, intohimoa balettia kohtaan ei juurikaan näkynyt kuorolaisissa. Suorittaminen oli jotenkin konemaista. Mieleen tuli neuvostoaikaiset urheilijat, jotka vain tekivät hommansa ja that's it. Puvustuskin oli aika yksinkertainen, ei mitenkään häikäisevä.
Naissolisti oli kyllä hyvä Odette-Odilen roolissaan, fouettét pyörivät varmasti sen vaaditun 32 kertaa ja hänen käsiensä liike oli lyyristä ja upeaa! Samoin velhoa tai vastaavaa hahmoa esittänyt mies (käsiohjelmassa nimellä Taikuri) ja narrinnäköinen mies (käsiohjelmassa Buffon) olivat hyviä. Velho eläytyi hienosti ja hänen kuolemansa oli yksi esityksen hienoimmista kohtauksista. Molempien hypyt olivat ilmavia ja korkeita. Pikkujoutsenten tanssista pidin myös, sen melodiaa olen soittanut pianolla itsekin.
Minna ja Sipekin olivat naisvaltaisessa katsomossa, mieheni hyytyi ekan puoliskon jälkeen ja lähti shoppailemaan kylälle, eikä hän ollut ainoa salista poistunut, sillä takanamme olleelta riviltä lähti puolentusinaa pois. Katselin tuossa vertailun vuoksi Kirovin baletin esitystä youtubesta ja se oli kyllä joka tavalla parempi. Jos lukija nyt ihmettelee kriittisyyttäni, niin todettakoon lopuksi, että olen nuorena käynyt balettitunneilla kahteen otteeseen viisi tai kuusi vuotta, joten joku käsitys minulla asiasta on. :) Pitänee katsoa lähitulevaisuudessa Black Swan toisen kerran ja katsoa, miten siinä eläydytään lavalla, nyt kun on nähnyt koko baletin.
Pitkän keikkatauon jälkeen innostuin ostamaan lipun yhden lempibändini konserttiin. Ekan kerran kävin heidän konsertissaan ehkä vuonna -88 opiskelukaverini kanssa, tämän jälkeen olen nähnyt bändin kahdesti tai kolmesti mieheni kanssa. Sain alunperin innostukseni lähinnä iki-ihanan balladin Still Loving Youn ansiosta, se onkin valittu kaikkien aikojen rockballadiksi - eikä suotta. Ostin lukioikäisenä Love at The First Sting -kasetin ja kuuntelin sitä paljon. Tutustuin myös kavereitteni kautta Lovedrive ja Blackout -albumeihin, joilla on legendaarisia hittejä, nimibiisien lisäksi suosikkini No One Like You, When the Smoke Is Going Down, Dynamite, Holiday, Is There Anybody There ja Can't Live Without You. Konsertissa kuulimmekin osan näistä, No One Like Youta emme, mikä oli lievä pettymys. Uudempia kappaleita en tunne kovin hyvin ja The Best Is Yet To Come oli kiva yllätys, se kieltämättä muistutti muutamaa yhtyeen aiempaa kappaletta.
Scorpions perustettiin jo vuotta ennen syntymääni -65 ja alkuperäisjäseniä on vain yksi, kitaristi Rudolf Schenker. Laulaja Klaus Meine, jolla on omaperäinen ja helpostitunnistettava ääni sekä toinen kitaristi Matthias Jabs ovat olleet yhtyeessä yli 30 vuotta. Vuonna 2010 Scorpionseilla oli jäähyväiskiertue ja keikoille he palasivat tänä vuonna.
Lämppärinä oli myös saksalainen Accept ja itse huipennus
alkoi puoli kymmenen maissa ja kesti noin vartin yli yhteentoista. Yleisö oli enimmäkseen ikäistäni ja vanhempiakin, mutta paikalla oli jokunen lapsi ja nuorisoakin. Ostimme permantopaikat ja pääsimme kolmen metrin päähän lavasta. Bändillä oli kiva meininki, Klaus puhui välillä suomea ja koko ajan he hymyilivät ja ottivat yleisönsä. Saimme laulaa reippaasti ja välillä meitä ihan laulatettiinkin. Monet kertosäkeet lauloi yleisö :). Rumpali Kottakin soolo oli järeä ja oli kiva seurata taustalla olevia videoita Big City Nightin aikana teksti Helsinki heilui taustalla. Keikan parhainta antia olivat kuitenkin Is There Anybody Theren lisäksi encoret Still Loving You, Wind of Change and Rock
You Like A Hurricane.Vieressäni oli kolme isoa venäläismiestä, jotka heiluivat sen verran, että katsoin parhaimmaksi siirtyä vähän sivummalle heistä. Ellu pääsi minuakin lähemmäksi ja sai hyviä kuvia. Omani on räpsäisty iPhonella, jonka kamera ei ole kovin kummoinen.
Tähän loppuun muutama fiilistelykappale :)
Kiitokset Ellulle kyydistä ja seurasta ja uuden appsin esittelystä :)
Kävimme eilen katsomassa kehutun Gravity-elokuvan. En ollut nähnyt siitä edes tv-mainosta, mutta viihdettä paremmin seuraava mieheni oli ajan tasalla ja luki arvosteluja, joiden innoittamana kävimme iltapäivänäytöksessä Finnkinossa.
kuva Wikipedia
Minut sai kiinnostumaan se, että elokuva oli saanut monilta arvostelijoilta viisi tähteä ja ensimmäisiä 14 minuuttia oli kehuttu vuolaasti. En yhtään tiennyt mitä odottaa, kun karkkipussin kanssa puhdistelin 3D-lasejani penkissä. Ja olihan se. Mitenköhän osaisin parhaiten kuvailla elokuvaa. Minua hengästytti, haukoin henkeäni ja jopa puuskutinkin pari kertaa :D. Katsoin kelloa sen "noin neljäntoista minuutin" kohdalla ja elokuvasta oli siinä vaiheessa mennyt jo yli puolet.
Tapahtumat sijoittuvat avaruuteen ja elokuvassa on vain oikeastaan kolme näyttelijää ja muutama ääni, joista Ed Harris tunnetuimpana. Timmissä kunnossa oleva Sandra Bullock esittää pääosan ja hänen kanssaan avaruusasemalla killistelee ruskeasilmäinen George Clooney.
Kuten arvata saattaa, tapahtumat eivät mene suunnitellusti ja monenmoista sattuu matkan varrella. Katsojalle tulee tunne, että hän on mukana avaruudessa ja välillä kokee painottomuuden tilankin. Samoin koin vahvasti happipulan ja hiilidioksidin lisääntymisen. Gravity pitää ilman muuta katsoa 3D-versiona, se kuten Avatarkin on edukseen lasien läpi katsottuna. Kuvauksissa on varmaan käytetty samaa 15 sekunnin painottomuusmenetelmää kuin Apollo 13:ssakin, jonka perusteella tiesinkin muutaman jutun kuten suojakilven, ilmakehään menemisen, nuo happi- ja hiilidioksidiongelmat sekä radiotaajuuden menetyksen, joista oli taustatietona apua Gravitya katsoessa.
En tykkää yhtään, jos 3D-kuvissa tulee valkokankaalta naamalle tavaraa tai nuolevia koiria tms. Tätä pelkäsin etukäteen hieman, mutta pelkoni osoittautui aiheettomaksi. Muutaman kerran pientä avaruusromua tuli kohti, mutta ei mitenkään pahasti.
Käypä katsomassa huikeaa seikkailua! En ihmettele yhtään, jos elokuva kahmii Oscar-palkintoja.
Rastiviikon yleisöjuhlan tähdiksi oli valittu tämän hetken kuumia suomalaistähtiä. Eipä siis ihme, että etukäteen oli varattu yli tuhat ennakkolippua. Ostin omat lippumme kesäkuun puolivälissä ja ne lähetettiin meille kotiin postitse. Lippu maksoi vain 15 euroa, mikä minusta on käsittämättömän alhainen hinta.
Naapurinvaaran huvikeskukseen mahtuu 2300 henkeä ja paikka taisi olla tupaten täynnä, koskaan aiemmin en ole nähnyt siellä niin paljon väkeä.
Cheek aloitti vartin yli kahdeksan ja esitti mukavan ja energisen, kerrassaan hienon setin. Mikael Gabriel oli mukana lavalla ja esitti yhden laulun ja JukkaPoikakin pyörähti yhdessä kappaleessa estradilla. Lahtelaisesta Jaresta huokui nöyryys ja esiintyjänä hän oli hyvä ja sai koko yleisön mukaansa. Ikähaitari oli alle kouluikäisestä eläkeläisiin. Mieleen jäi eniten se, että aikoinaan räppäreitä ei kuulemma otettu millekään muulle festareille laulamaan kuin Vuokatin Pipefestiin. Tänä vuonna Cheekillä on kesällä 50 keikkaa, joten aika pitkälle on päästy. Vuokatti tuntui muutenkin olevan lähellä laulajan sydäntä.
Eniten pidin Tinakenkätytöstä, Sokka irti sekä Levoton Tuhkimo -kappaleista, jotka olivat minulle tutuimmatkin. Ilman muuta kannattaa mennä katsomaan Cheekiä, jos hän kohdalle sattuu :).
Kamerallani ei saanut noin kaukaa kunnon kuvia, joten tässä jutussa niitä on mausteeksi vain yksi.
Elastisen aikana olimme kahvilla, sillä en tunne yhtään hänen kappalettaan eikä mies oikein kolahda muutenkaan. Ihan symppiskaveri siinä lauluohjelmassa :). Halusin lepuuttaa polveani ja istua. Läksimme Napikselle suoraan elokuvista, joten tässä vaiheessa iltaa oli jo nälkäkin. Huono homma oli se, että istuimia ei ollut, vaan koko ilta piti seisoa. Jotkut kantoivat ravintoloista tuoleja ja istuivat niillä tai lattialla. Kuulin tuttavalta, että hän oli hokenut "onko kaikki hyvin", riisunut paitansa ja esitellyt lihaksiaan. Ei ihan meikeläisen tyylistä hommaa :).
Elastisen jälkeen meni kauan aikaa, kun JukkaPojan väki laittoi soittimet valmiiksi. Soitinten säätö oli aivan onneton, bassorumpu ja basso löivät pahasti yli, sivulle ei kuullut solistia ollenkaan. Niinpä siirryimekin miksauspöydän luokse, jossa tilanne oli vähän parempi. Ihmetyttää, miksi JukkaPoika ei laulanut ensin, koska hänellä oli ainoana soittimia bändissään? Nyt aikaa meni roudaukseen ja lopputulos oli heikko, koska soundcheck jäi hyvin torsoksi. Puhallinsoittimia ei kuullut yhtään, mikä oli sääli.
Keikka oli hänen osaltaan ihan mukiinmenevä. Kainuussa oli runsaasti reaggaehenkistä yleisöä, joka notkui rennosti musiikin tahdissa. Meitä laulatettiin melkein joka biisissä samalla tyylillä, mikä alkoi lopussa jo puuduttaa. Muutama kappale oli vähän erityyppinen, kuten pläski, mutta ajan mittaan iski pieni kyllästyminen. Sointukierto tuntui järkiään olevan sama ja melodiatkin muistuttivat toisiaan. Sanoista ei saanut selvää, joten pitää tutustua youtuben ja nettisivujen kautta paremmin artistiin. Koska automme oli useamman sadan metrin päässä, niin läksimme puoli yhden aikaan autolle. Silkkii jäi siis kuulematta, se oli laulettu encorena :).
Mukava tilaisuus ja kiitos kuskille ja pullanjonottojalle eli armaalle aviomiehelleni :)
Mahalihakset ovat vieläkin kipeänä äskeisen hulvattoman upeasta Ilkka Heiskasen teatteriesityksestä Huovisen erikoiset, joka perustuu kainuulaisen kirjailija Veikko Huovisen tuotantoon. Teatteri Retikan sali oli täynnä ja yleisö sai nauttia vatsat kippuralla huikaisevasta tulkinnasta sekä hauskoista teksteistä.
Ohjelmalehtisen kuva
Aloitustekstit Turhautunut kookaburra ja Tarzan Suomessa olivat kerta kaikkiaan aivan hillitöntä näyttelemistä. Kookaburrat eli naurulinnut kertovat toisilleen hauskoja tarinoita ja lintujen esittäminen ja ilmeily olivat vertaansa vailla. Tarzanin - tai amerikkalaisittain äännettynä [ta:san] - poukkoilu ilveksennahkassa suomalaisessa kuusikossa ranteet mäkäränsyöminä piirtyi elävänä mielikuvana katsojan mieleen. Jutussa pohdittiin, mikä kotimainen nisäkäs olisi voinut lordi Greystoken kasvattaa ja lehmäänhän siinä lopulta päädyttiin. Hillittömin kuvaus oli, kun talvisydämenä Tarzan heiluisi kuusesta toiseen jäätyneellä hirvensuoliliaanillaan.
Sielunvaellusta kertoi Leevi Sytkystä. Voit tutustua Huovisen tuotantoon ja lukea Joonas Vähämäen taltioiman jutun tästä linkistä. Luin tekstin äsken ja huomasin, että tuosta tekstistä oli näytelmässä jätetty joitakin kohtia pois. Kiinnitä huomiota erityisesti kuvaileviin sanoihin :).
Toisella puoliskolla kuulimme kaksi urheiluaiheista tarinaa Doping-testin, jossa Heiskanen esitti aivan loistavasti L. Paraskea, joka ei saanut pissaa tulemaan doping-testissä. Urheilujohtajan puhe oli melkoista ilotulitusta ja itse asiassa erittäinkin realistista puhetta olympialaisista tuleville urheilijoille. Puheessa todettiin, että vain aniharva pääsi näissä kisoissa tuloksellisesti omalle tasolleen, muut olivat lähinnä turisteja tekivät puulaakitason suorituksia. Harva urheilujohtaja näin kuitenkin puhuisi, vaikka syytä joskus olisikin.
Karismaattinen, ammattimainen ja mielettömän taitava Ilkka Heiskanen on esittänyt Huovisen erikoisia ympäri maata ja jos joskus kohdallesi sattuu mahdollisuus mennä katsomaan, niin mene ihmeessä ja varaa nenäliina mukaan, jotta voit pyyhkiä silmiäsi - niin mahottomasti esitys meitä mieheni kanssa nauratti. Etenkin siinä kohdin, kun Heiskanen katsoi miestäni suoraan silmiin ja osoitti tätä etusormellaan ja veikeili. Istuimme etupenkissä ja se oli erinomainen paikka tarkkailla ilmeitä ja eleitä sekä puhetta, sen painotuksia ja voimakkuutta. Mielettömän paljon näyttelijä voi pelkillä eleillä ja ilmeillä saada aikaan. Heiskanen oli jo parin ensimmäisen tarinan jälkeen ihan hikinen ja täytyy ihmetellä, miten hän pystyy melkein pari tuntia esittämään intensiivisesti ja muistamaan ulkoa mielettömän määrän - noin 60 sivua tekstiä. Puvustuksena hänellä oli mustat housut, valkea paita ja tumma takki. Päässä lippahattu ja kaulassa kaulaliina. Jalassa oli ruskeat kengät.
Esityksen jälkeen Heiskanen sai Suomussalmen kunnalta kiitoslahjan sekä Veikko Huovinen -seuran edustajalta lahjan, mikä selvästikin sekä liikutti, yllättytti että ihastutti näyttelijää. Katsomossa oli runsaasti Retikan näyttelijäkaartia, jotka taatusti saivat taitavalta näyttelijältä upeaa oppia erityisesti ilmehdinnässä. Katsoja näki edessään milloin matikan, milloin variksen, milloin kookaburran, milloin Tarzanin roikkumassa supisuomalaisessa kuusikossa :).
Kiitokset mahdollisuudesta nähdä huipputeatteria, sunnuntaina esitykset jatkuvat ja saamme seurata Merja Larivaaran esitystä.
Sain velipojaltani kutsun Lahdessa pidettyyn Nuoruuden voimalla -konserttiin, jossa soitti Lahden sinfoninen puhallinorkesteri sekä veljeni soittokunta, lappeenrantalainen Rakuunasoittokunta.
Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun olen ollut kuulemassa veljeni soittoa. Sotilassoittokunnat soittavat lähinnä varuskuntien tilaisuuksissa sekä useimmiten Lappeenrannassa.
Konsertti oli oikein kiva ja monipuolinen, jossa säveltäjinä oli enimmäkseen minulle tuntemattomia nimiä. Ensimmäisellä puoliajalla soitettiin ulkomaista musiikkia ja toisella kotimaista. Solisteina olivat Marko Saikko sekä koulumme entinen oppilas Ilari Pälli. Kapellimestarit vaihtuivat tiuhaan, heitä oli kaikkiaan kolme.
Olen itsekin soittanut lapsena puhallinorkesterissa nokkahuilua ja muistaakseni viimeisenä vuonna huilua, joka ostettiin tämän orkesterin innoittamana. Ylioppilaslahjaksi sain isältäni hopeoidun käsintehdyn suukappaleen. Salinkallion aikoina soitin melkein kaikissa juhlissa, musiikinopettajamme Jukka teki minulle kappaleisiin omat stemmat, meillä ei varsinaista orkesteria ollut, vaan soittotaitoiset opiskelijamme soittivat juhlissa - ja sitten minä huiluineni :). Veljeni aloitti lapsena kornetilla ja siirtyi sitten aina yhä isompaan soittimeen, nykyinen taitaa olla baritoni, Mauro korjatkoon, jos muistan väärin :).
Ensimmäinen kappale Theatre Music oli aivan nimensäveroinen, sillä se toi hyvin mieleen teatterin maailman. Seuraavassa kappaleessa oli monta kivaa teemaa jokaisessa osassa. Molly ei oikein jäänyt mieleeni ja Wild Nights! oli kyllä myös melkoista menoa, tuli ihan villin yön tunnelma mieleen.
Virvatulelle oli kiva ja perinteisin kappale oli Ilarin soittama Malmsténin Sävelmä trumpetille. Ansatsi oli upea, hengitystä ei kuullut lainkaan (toisin kuin meikeläisellä). Tangot olivat myös jänskät, eka niistä oli vähiten tangomainen. Lehdon teos oli tilausteos, jonka Huhtasalo oli aiemminkin johtanut ja se koostui kolmesta ihan erityylisestä osasta, joista viimeinen kuvasi ihan hyvin tulevaisuutta, kuten sen pitikin.
Väliajalla vaihdoin muutaman sanasen veljeni kanssa ja sain ottaa parit kuvat. Yleisöä oli mukavasti paikalla ja ennen konserttia olin hyvin väsynyt rankan viikon jälkeen, mutta sain uutta energiaa mukavasti. Tämä ei taatusti ollut viimeinen kerta puhallinorkesterin konsertissa. Luulin, että olisin tarvinnut korvatulpat, mutta ainoastaan yhdessä fff-kohdassa piti vähän pidellä korvia, muutoin soitto oli sopivalla voimakkuudella. Täytyy ihmetellä, miten nuori orkesteri soitti niin hyvin ammattilaisten kanssa, sillä harjoituksia oli ollut vain kaksi. Espanjalaiset vaihto-oppilaat soittivat oikein hienosti omat soolo-osuutensa. Konsertti oli oikein mukava viikonlopun aloitus.
Kiiltävät kengät
Armeijan soittokunnan asu
Loppuviikon olenkin sairaslomalla polvea potien. Eilen se oli todella kipeä ja pääsin nippa nappa työpäivän jälkeen lääkäriin. Polvi ei suostunut taipumaan lainkaan polvitaipeesta taakse päin ja askeleeni olivat parinkymmenen sentin mittaisia. Perjantaina saan tietää rtg-kuvien tulokset. Kipulääke alkoi onneksi jo tehota ja jalka on jo huomattavasti paremmassa kunnossa kuin eilen. Vappu kyllä menee ihan kotioloissa elokuvailtapäivää viettäessa hyvän ystäväperheen kanssa. Nyt munkkitaikinan tekoon :)
Ostin hyvissä ajoin liput Semmareitten konsertiin, koska ne ovat monesti olleet loppuunmyytyjä. Facebook-ryhmässä kaivattiin julisteiden viejiä ja lupauduin kiikuttelemaan niitä eri puolille Lahtea. Tämä olikin odotettua haastavampi tehtävä, sillä kauppakeskuksissa ja monissa muissa paikoissa, joissa ihmiset liikkuvat, ei saanutkaan laittaa julisteita. Kavereitten avustuksella sain kiikuteltua niitä myös naapurikuntiin. Palkaksi sain kaksi konserttilippua ja ystävämme lähtivätkin kanssamme keikalle.
Konsertti oli erinomainen ja kuulimme monta hienoa esitystä. Lintubongarin twist on yksi suosikeistani sitä edeltävä Joel Linnan monologi pienenevästä lintukannasta on huvittavaa ja viihdyttävää kuultavaa. Viime keikalla ostinkin vitosella levyn, joka sisälsi tuon biisin - ja ainoastaan sen :).
Oboe ja maito on myös aivan ihana ja yksi lemppareistani. Siinä soitetaan aluksi oboella PjotrTsaikovskin Finalen teemaa balestista Joutsenlampi ja kappale soi koko ajan taustalla. Kolme pikkupoikaa "kohtalon pojat kehuu toisilleen tekojaan:
"Onpa aika helppo vetää yläkulmaan kunnon ranari
Mun lämäri lentää helposti koko kentän päästä päähän
No älä unta nää
Ihan tosi jätkät, ite vedin
Mullon päällä aito Boston Bruinssin pelipaita
Mun iskän pikkuserkku kerran näki Jari Kurrin
No älä unta nää
Ihan tosi jätkät, ite näin"
Kuitenkin kaverusten pitää olla kotonaan jo seitsemän maissa illalla. Kertosäkeessä hoetaan erilaisia kaakaomerkkejä kuten Van Houtenia, joka hollantilaisittain ääntyisi [hu:ten], Iloista vesseliä ja Oboy'ta, joka vääntyy muotoon Oboe :). Sanoitukset ovat muutenkin mielettömän kekseliäitä ja onkin harmi, että konsertissa ei aina saa sanoista selvää. Itse istuin permannolla vitosrivillä ja ääni meni kyllä monessa kohtaa ylitse, mutta sillehän ei mitään voi. Näkymät lavalle olivat sen sijaan oikein hyvät.
Rammstein-vaikutteinen Mein klein Mutter lauletaan äitienpäivänä useammallekin Semmari-vaimolle - niin ainakin väitettiin, mikään ihan perinteinen äitienpäivälaulu se ei kyllä ole :). Olen opiskellut lapsena huvikseni isäni kirjasta saksaa jonkin verran, mutta ruotsin ja oppimani saksan perusteella tajuan melkein koko laulun sanat - myös tuon kielioppikukkasen - ja Klaus Meinehan on kyllä oikein hyvä, yksi parhaista, useammankin kerran häntä livenä olen saanut kuulla.
steigen sie aus bitte steigen sie aus...
morgen, morgen, nur nicht heute
sagen alle faule leute
morgen stund hat gold in mund
ich fühle mich sehr krank
refrain:
mein klein mutter
mein klein mutter
mutter
mein klein mutter
mutter - raus - raus
wienerschnitzel, lederhosen
kugelschreiber
ich bin eine wunderbaum
sauerkreut mit beckenbauer
klaus meine ist sehr gut
Tuomo Rannankari lauloi oikein vaikuttavan kappaleen Vieraalla maalla, joka alkoi ja loppui hänen sooloonsa ilman soittimia.
Ope on homo saa taatusti monet opettajat sanomaan, että lauluun liittyvä kuvaelma on kuin suoraan heidän omasta luokastaan.Semmarit oli ajan hermolla tässäkin, sillä Jussi Oksalan erinomaisesti opettajaa luokassa esittävää hahmoa kuvattiin kännyköillä :). Kuorohan alkoi Jyväskylän OKL:n miesopiskelijoiden kuorona ja muutama mieheni kurssikaveri oli siinä alussa mukana ja useampikinylempi tai alempi kurssilainen, joten kuorossa on lukuisia tuttujamme.
Encorena laulettiin Ylämailla, joka on mahtipontinen ja upea skottilaissävytteinen kappale, joka lauletaan tietysti kiltissä ja vyöllä on nahkapussukka eli sporran ja jalassa valkoiset sukat.
Hauska oli myös kappale, jossa kaikki soittivat jotain laattasoitinta. Istuin sen verran lähellä ja alhaalla, etten nähnyt, mikä se soitin oli.
Konsertti oli jälleen monipuolinen viihdepläjäys, taattua Semmarit-laatua. Olin aika väsynyt rankan alkuviikon jälkeen, mutta piristyin aivan hurjasti ja sain konsertista energiaa, niin monta kertaa tuli taas naurettua. Joskus vielä toivoisin kuulevani Käran, soitan sen aina ruotsin kakkoskurssissa, kun kirjan yhdessä kappaleessa käsitellään Ruotsin kuningasperhettä. Mukavaa oli, että hyvällä ystävällämme Markuksellakin oli pieni soolo. Basso pääsee harvoin laulamaan yksinään. Markus suostui konsertin jälkeen kuvaan, kun tapasimme hänet. Sibeliustalo kieltää konserteissa kuvaamisen.
Tällä kertaa emme saaneet kuulla Il Divoa parodioivaa Pasi Pohjolan, Tuomo Rannankarin ja Jussi Oksalan laulamaa kappaletta Ó lo anché, joka on sanoituksellisesti nerokas; siinä suomi vääntyy italiaksi ja sanoitus on todella huvittava. Laitan sen teille tässä lopuksi makupalaksi, kannattaa seurata sanoja kappaletta kuunnellessa:
Ó lo anché sono triste cosa tempo
Testa cuore, soluzione
E'la fiesta un cantore di minore
Come stai, grazie, bene vai?
Impotento tollo nacchi, curare
Tu pen bronto ra pina
Nólo mita minimalo condomo,
ca Marisa sama tutti munari
refrain:
Sil'on sol mio
Alfa Romeo
Ava rampi coti
Cravati belle
Cilpacos si ia
Tu nari ru io
Ó lo anché Anni lanche gigolón
Cosi Risto parca li
Tosi rancá annioli misu bueno
otti Ristón, percé? Le!
Parca lila diva luone ru macuono,
Annileni sói si prima
Nei to soma, caramelli ucco uono
a'morpetti jacu setti narrí
Lankalauantaina pistäydyimme Kouvolassa katsomassa taikuri Janne Raudaskosken esityksen Outsider, joka oli jännästi tehty innovatiivinen show, jossa yhdisteltiin teknologiaa, näytelmää ja taikuutta. Ylivieskalaistaustainen Janne on palkittu taikuri ja odotin esitykseltä hieman enemmän taikuutta kuin mitä se sitä sisälsi.
Näytelmä on upeasti toteutettu kahden videotaulun avulla, oikeaa elämysteatteria. Janne liikkuu videotaulusta toiseen, monistaa itsensä useaan otteeseen ja moneen eri paikkaan ja välillä katsoja on aivan pihalla siitä, missä hän kulloinkin on. Yleisö toki tietää, että Janne itse näyttelee melkein kaikki roolit, ainostaan mies ja nainen yleisöstä ovat mukana. Liikkeen ajoitus on todella tarkka. Mainosalalla oleva kälyni selitti, miten juttu on toteutettu, mutten enää ihan tarkasti muista, joku apuväline taikurilla oli kuitenkin käytössä. Outsider kertoo maan ulkopuolelta tulleen vieraan - outsiderin - näkemyksiä maasta ja sen asukkaista esimerkiksi ystävyydestä, työstä, rahasta, kasvatuksesta, harrastuksista. Esityksessä on yllätyksellisiä elementtejä, vänkä lentokone lentelee yleison joukossa, välillä ihan pelottaa ja välillä saa nauraa, esityksen ikäraja onkin 12 vuotta. Yleisö saa mukaansa saippuakuplia ja lopussa niitä puhalletaan joukolla, se oli mukavaa :).Outsider on aikuisten satu ja sitä on esitetty Espoon teatterissa, Tampereen teatterikesässä ja nyt siis Kouvolassa.
Jostain syystä youtuben suora videolinkitys ei löytänyt tätä traileria, joten tässä se linkkinä, sillä traileri kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Maaliskuun lopussa kävimme elämämme ensimmäistä kertaa Kansallisteatterissa. Teatterin oven löytäminen sinänsä oli hankalaa, sillä Willensaunaan mentiinkin talon takaa Kaisaniemen puolelta eikä etuovissa ollut mitään opastusta, tai jos olikin, niin emme sitä nähneet. Missä lie se isompi puoli sitten?
Tila oli pieni ja aika intiimikin, penkkirivejä taisi olla viisi tai kuusi, lavasteet olivat äärimmäisen yksinkertaiset. Miika Nousiaisen näytelmässä on vain kaksi henkilöä, posiolainen talonmies Martti Huttunen ja hänen teini-ikäinen tyttärensä Heidi, perheen Sirkka-äiti ja Heidin Jarkko-veli kulkevat taustalla. Kuvataidelukiossa opiskeleva Heidi kuvaa isäänsä videolle ilmeisesti harjoitustyönään ja kuvassa näkyvästä televisiosta näytetään muutamia pätkiä, samoin takaseinällä pyörii video.
Jarkko on nuori kestävyysjuoksija, jota Martti on itse valmentanut. Hän on tulossa Ruotsista juoksukilpailusta, jossa hän sijoittui toiseksi ja häviää mysteerisesti kotimatkalla laivalla. Isä masentuu täysin ja isäänsä piristääkseen kasiluokkalainen Heidi päättää myös alkaa kestävyysjuoksijaksi, hän on nuorempana ollutkin lupaava juoksija. Isä saa elämäänsä uutta puhtia suunnitellessaan harjoitusohjelmia ja hänen koko elämänsä pyörii juoksun ympärillä, vähän väliä hän muistelee menneitä juoksijatähtiä kuten Kolehmaista, Vainiota, Vasalaa, Nurmea, Viréniä tai posiolaista Maaninkavaaran kasvattia Kaarlo Maaninkaa. Harjoittelumäärät ja treenit ovat aivan yliampuvia hurjine vauhteineen, oksennuksineen ja kilometrimäärineen. Äiti on taustatukena ja huoltojoukoissa. Isä menee niin pitkälle, että ostaa talon kahdeksan kilometrin päästä koulusta ja ajaa Ladalla vierellä, kun Heidi juoksee aamulla kouluun. Heidi ei ole asiasta mielissään, koska kaverit jäävät kauaksi. Totaalisen urheiluhullu ja suorastaan pakkomielteinen Martti ei ole mikään kovin mukava mies, hän elää elämäänsä omien tavoitteidensa kautta ja juoksu on hänelle koko elämä.
Näytelmän edetessä katsoja alkaakin pohtia Jarkon kohtaloa, kun isän luonteenpiirteet käyvät yhä selvemmin ilmi. Taatusti monet urheiluhullut katsojat tunnistavat teoksessa jossain määrin itsensä - tai jonkun tuttunsa :).
Tämän enempää en juonesta paljasta, innokkaana urheiluihmisenä tykkäsin näytelmästä, joskin lavastus olisi saanut olla vähän hohdokkaampi ja videoita olisi voinut käyttää paremminkin hyödyksi.
Jukka Puotila ja Marja Salo olivat erinomaiset rooleissaan, kateeksi kävi, kun Heidi kävi monologia ja teki neljä noin minuutin mittaista lankkua erinomaisessa asennossa. Harjoitusten kulku on hauskaa ja myös melko hurjaa kuunneltavaa, katsoja tempautuu mukaan ja kuvittelin kyllä Heidin tekemät harjoitukset. Itsekin juoksua harrastava Nousiainen hallitsee suvereenisti kaikki taustatiedot. Mielestäni ei tarvitse olla urheiluhullu, jotta näytelmän voisi katsoa, minä tykkäsin kovasti :)
Tiistai-iltana kävimme Helsingissä katsomassa Cirque du soleil'n Michael Jackson The Immortal Touria. Ranskan kirjassamme on yksi lukukappale, jossa esitellään sirkusta ja haastatellaan yhtä suomalaista tyttöä, joka on työskennellyt ryhmän mukana. Siitä sain innostuksen lähteä katsomaan esitystä. Muistaakseni olemme nähneet yhden esityksen jo vuosia sitten, siinä keikuttiin enemmän katon rajassa ja oli runsaasti akrobatiaa. Tätä esitystä ei voi sanoa sirkukseksi eikä aurinkoakaan näkynyt, vaan kyseessä oli upeasti toteutettu parin tunnin tanssishow, jossa oli eri numeroita. Videolta seurasimme Michaelin elämää ja mukana oli useampikin otos, jossa hän lauloi lapsena Jackson Fivessa. En oikein tiedä, mitä ennakkoon esitykseltä odotin, muttei se kyllä ollu sitä, mitä näin :). Tanssijat olivat taitavia, osa todella alansa huippuja ja orkesteri soitti upeasti ja laulaja oli Michael itse - erittäin onnistunut tekninen toteutus - mutta kokonaisuudesta jäi kuitenkin jotenkin valju kuva. En ole koskaan ollut mikään Michael-fani, joten en tunnistanut kuin muutaman tunnetuimman kappaleen ja sitten muutaman, jonka olin kyllä kuullut radiosta, mutten tiennyt, että Michael sen on levyttänyt. Hänen simpanssinsa Bubbleskin esiintyi ja kulki yleisön joukossa. Shown tarkoitus on olla kunnianosoitus Jacksonille ja sitä se kyllä onkin.
Parasta antia olivat ehdottomasti mielettömän taitava sellisti, jota etenkin miesväkemme ihasteli, vihreässä puvussa ollut tajuttoman notkea nainen, joka väänteli itseään sellaisiin asentoihin, että pahaa teki sekä kiinalainen viiden miehen ryhmä, joka esitti perinteistä kiinalaista voimistelua.
Ei show huono ollut, mutta erilainen kuin mitä odotin ja jotenkin amerikkalainen eikä kanadalainen. Tankotanssija oli myös todella upea, samoin kuvassa näkyvä pari, joka teki ilmassa juttuja liinan avulla. Kirjan käyttö tanssijan alustana oli kiva idea ja Thrillerissä oli pelottavia hahmoja.
Show toiseksi viimeinen numero oli paras, sen aikana monet nousivat seisomaan ja tanssivat ja taputtivat käsiään.
Virallinen traileri, joka antaa aika hyvän kokonaiskuvan.
Kuvat on lainattu Cirque du soleil -sivustolta
Algria-esitys tulee maaliskuussa ja sinne on jo liput hankittu.
Viikonloppuna kävimme ystäväporukalla katsomassa Bruce Willisin ja Joseph Gordon-Levittin elokuvan Looper, joka sijoittuu vuoteen 2044. Aikamatkustus on keksitty ja kiellettykin, mutta erinäiset rikollisjärjestöt käyttävät sitä lähettääkseen tulevaisuudesta menneisyyteen ihmisiä, joiden he haluavat kuolevan. Menneisyydessä heitä odottavat ns. mafian palkkaamat looppaajat, jotka odottavat iso kangas maahan levitettynä pyssy ojossa ja tappavat nämä samoin tein ja hävittävät ruumiin, jotta siitä ei jää mitään jälkeä. Palkkioksi he saavat uhreihin kiinnitettyjä kulta- tai hopeaharkkoja. Elokuvan päähenkilö on looppaaja Joeen (Gordon-Levitt), jonka vanhempi versio (Willis) saapuu eräänä päivänä kyseiselle matolle...
Tämän enempää en juonesta kerro, ainoastaan sen, että elokuvassa on mukana lapsinäyttelijä Pierce Gagnon, jonka ilme on välillä niin tuima, että ihan alkoi hirvittää. Elokuvassa on myös telekineettisiä kykyjä eli henkilö saa esimerkiksi kolikon leijumaan ilmassa.
Vedän paraikaa isoa hanketta, jonka päätapahtuma on marraskuun lopussa Lahdessa. Järjestämme sen pohjalta Suomen koululaisille kilpailun, johon kerään palkintoja. Olen laittanut kymmenille firmoille sähköposteja ja toinen kohderyhmäni ovat suomalaiset artistit, joilta olen pyytänyt lahjoituksena cd-levyä nimikirjoituksella. Ilahduin suuresti, kun Suvi Teräsniska vastasi todella nopeasti, että hän osallistuu mielellään. Kirjeenvaihdossamme totesin, että koska en ole koskaan onnistunut vielä pääsemään hänen keikalleen ja koska Järvenpään keikka marraskuun alussa sattui sopivasti kohdalle, niin sovimme, että tulisin keikan jälkeen hakemaan levyn. Suvilla on nimittäin tapana jakaa nimmareita jokaisen esiintymisen jälkeen. Kälyni on Suvin tuttava ja lankoni hänen hyvä koulukaverinsa :).
Itse keikka oli upea! Suvi laulaa todella musikaalisesti ja kauniisti ja niin puhtaasti. Madetojalla osataan, sillä sekä Suvi, Johanna Kurkela että Saara Aalto ovat sen käyneitä. En tuntenut aiemmin kuin Suvin hittibiisit, mutta sain huomata, että hänellä on paljon hienoja ja melodisia kappaleita ohjelmistossaan. Konsertti kesti melkein 2,5 tuntia, joten saimme nauttia musiikista täysin rinnoin. Ekalla puoliajalla Suvilla oli päällään kuvassa oikealla näkyvä mekko, joka oli edestä lyhyempi kuin takaa.
Ensimmäinen kappale oli Hento kuiskaus, joka oli herkästi esitetty. Veljeni-kappale sai kyyneleet silmiini. Suvi kertoi veljestään ja siitä, kuinka he olivat käyneet Lontoossa syyslomalla. Tämän kappaleen hän aikoo laulaa veljelleen tämän hääjuhlassa, kun sen aika joskus on.
Saimme myös kuulla hänen ensimmäisen sinkkunsa ja ekan levyltä mm. aivan ihanan laulun Särkyneiden sydänten tien, jota ennakkoon kaavailtiin levyn hittibiisiksi. Hento kuiskaus julkaistiin kuitenkin sinkkuna muutamaa kuukautta aiemmin ja "se korjasi koko potin". Suosittelen kuuntelemaan laulun tuosta linkistä. Ostin levyn konsertin jälkeen olen työmatkoilla kuunnellut tätä laulua jo toista viikkoa. Nastolassa asuvan näkökulmasta kohta "vähän ennen Heinolaa" on myös mieliinpainuva. Tässä kappaleessa on mielettömän ihana kertosäe ja sen melodia ja etenkin tulkinta, samoin C-osa on tajunnanräjäyttävä!
"Me ollaan kuin lehdetön puu
Joka elämän tuuleen kaatuu.
Me ollaan kuin routiva maa,
Matkalla vaan paikallaan.
Me ollaan kuin kylmä toukokuu
Kun kaikki kaunis paleltuu.
Me ollaan kuin peilikuva vaan
Kun yötä katsellaan."
Orkesterin rumpali Mikko Leinonen oli "akvaariossa" kuten Suvi pleksiä nimitti. Kuvassa näkyvä Matti Riekki soitti koskettimia, Vesa Karhula oli todella taitava, suorastaan virtuoosimainen kitaristi - 22,5 vuotta kitaristin vaimona kyllä pätevöittää moiseen lausumaan ;-) ja Jouko Isokangas soitti (välillä myös akustista) bassokitaraa. Suvin kihlattu hoiti lavaääntä ja lisäksi oli vielä sekä valo- että saliäänimies. Valoihin oli kiinnitetty suurta huomiota ja Riku Elo oli suunnitellut ne tarkkaan.
Suvi kertoili paljon mukavia juttuja ja muistoja 5-vuotistaiteilijauraltaan. Hän myös lauloi kolme Yön kappaletta ja kertoi, että hän on tekemässä levyä itselleen tärkeistä Yön biiseistä. Suvihan on ollut monta vuotta yhtyeen taustalaulajana. Ensin hän kuulemma oli Oulussa 12-vuotiaana konsertin takarivissä, sitten seuraavalla kerralla eturivissä ja kolmannella konserttikiertueella lavalla takanurkassa :). Rakkaus on lumivalkoinen oli minusta parempi Suvin kuin Ollin itsensä esittämänä ja versio oli todella hieno.
Puoliajan jälkeen näimme Suvin keltaisessa pitkässä asussa. Kuvata sai ilman salamaa ja olimme aika kaukana, niin kuvat jäivät lähinnä omaksi muistoksi. Suvi oli todella herttainen ja hymyilevä, vaatimattomanoloinen pohjoisen tyttö. Ei kyllä uskoisi, että hän on vasta 22-vuotias. Suvi ei paljoa liikkunut konsertin aikana, osan aikaa hän istui ja osan aikaa lauloi seisten paikallaan. Saimme luonnollisesti kuulla hitit Pahalta piilossa, Jos menet pois ja Jos mikään ei riitä sekä ainaki Kylmät enkelit, Valkoinen valhe, Sadetakki, Kaunis ja helppo. Joku laulu oli sellainen, jota hän ei vielä ollut esitettänyt keikalla aiemmin ja yksi oli sellainen - muistaakseni juuri tuo Sadetakki - jonka sanat olivat vaatineet monta kuuntelukertaa, ennen kuin ne olivat auenneet.
Encoreiden jälkeen Suvi tuli jakamaan nimmareitaan ja odottavien jono oli pitkä. Hänellä oli levy valmiina korttipinon alla ja esiteltyäni itseni hän antoi sen minulle iloisesti hymyillen. Kiitin häntä kovasti kieltenopiskelun tukemisesta ja hän sanoi heti, että "se on tärkeä asia." Vastalahjaksi annoin hänelle pyyhkeen, johon olen itse neulonut pitsin. Se on oma henkilökohtainen kiitoslahjani Kielillä maailmalle -projektiin osallistuneille :). Sain vielä kälyni lapselle ja kummitytölleni nimmarikortit, jotka odottavat lipaston päällä :).
Suosittelen lämpimästi Suvin konserttikiertuetta, joka jatkuu 2.12. asti. Suvia voi kuunnella eri puolilla Suomea mm. Savonlinnassa, Kokkolassa, Kotkassa, Ylivieskassa, Kuusamossa, Vuokatissa, Raahessa ja Oulussa.
Kiitokset ihastuttavalle Suville ja upeaa konserttikiertuetta :)
Kävimme syyslomalla Tampereella katsomassa Ira Levinin palkitun näytelmän Murhaloukku, jota teatterin esite kuvailee "pirulliseksi trilleriksi".
Kuuluisan dekkarikirjailijan luovuus on ehtynyt ja talous romahtanut.
Hän saa postissa luettavakseen opiskelijanuorukaisen loistavan
käsikirjoituksen, nimeltään Murhaloukku. Tuleeko siitä pelastus
hiipuvalle uralle? Näytelmässä on viisi henkilöä, kolme miestä ja kaksi naista. Toista pääosaa Sidney Bruhlia esitti uskottavasti ja hienosti näytellyt Heikki Kinnunen, jolle rooli sopi kuin nenä päähän. Näytelmässä on monia uskomattomia käänteitä ja katsoja jää haukkomaan henkeään useammanki kerran. Valaistus, musiikki (Hans Zimmeriäkin kuultiin) ja tehosteet luovat jännitystä. Näytelmä sijoittuu 1970-luvun Connecticutiin ja sitä esitettiin Broadwaylla uskomattomat 1800 kertaa neljän vuoden aikana, millä se pääsi Guinnessin ennätyskirjaan.
Näytelmää ei suositella alle 12-vuotiaille ja se sisältää voimakkaita tehosteita. Tampereella sitä esitetään vielä jonkun kerran ja jos ei sinne pääse, niin sitten kannattaa ilman muuta suunnata Imatralle, jossa on vielä lukuisia esityksiä jäljellä.
Tampereen lavastus oli hieno ja siinä oli paljon yksityiskohtia, joita ihastella.
Näyttämön vasen reuna
Oikea reuna molemmat parvelta kuvattuna
En tämän enempää paljasta, sillä aplodien aikaan meille näytettiin teksti, jossa luki: "Pyydämme ystävällisesti, ettette paljasta näytelmän juonta."
Kuvat on lainattu Tampereen teatterin kuvapankista
Kuvaaja: Harri Hinkka
Kuvassa: Marjut Sariola, Tomi Alatalo ja Heikki Kinnunen
Kuvaaja: Harri Hinkka
Kuvaaja: Harri Hinkka - Tomi Alatalo ja Heikki Kinnunen
Ennen näytelmää kävimme serkkuni kanssa syömässä Plevnassa, joka oli veikeä ravintola.
Ruokalista oli sanomalehti
Balkanin vuoristoa nähneen arvostan tuota vuoden 1877 marssia suuresti.
Tarjoilijoilla oli perinteiset, todella kauniit asut
Mieheni kana
Minun savulohi
Serkkuni sienikeitto
Cotton-vaatekauppa olisi ollut aivan vieressä, mutta skippasin sen tällä kerralla :).
Rastiviikon yleisöjuhlan tähdiksi oli valittu tämän hetken kuumia suomalaistähtiä. Eipä siis ihme, että etukäteen oli varattu yli tuhat ennakkolippua. Ostin omat lippumme kesäkuun puolivälissä ja ne lähetettiin meille kotiin postitse. Lippu maksoi vain 15 euroa, mikä minusta on käsittämättömän alhainen hinta.
Sain velipojaltani kutsun Lahdessa pidettyyn Nuoruuden voimalla -konserttiin, jossa soitti Lahden sinfoninen puhallinorkesteri sekä veljeni soittokunta, lappeenrantalainen Rakuunasoittokunta.
Ostin hyvissä ajoin liput Semmareitten konsertiin, koska ne ovat monesti olleet loppuunmyytyjä. Facebook-ryhmässä kaivattiin julisteiden viejiä ja lupauduin kiikuttelemaan niitä eri puolille Lahtea. Tämä olikin odotettua haastavampi tehtävä, sillä kauppakeskuksissa ja monissa muissa paikoissa, joissa ihmiset liikkuvat, ei saanutkaan laittaa julisteita. Kavereitten avustuksella sain kiikuteltua niitä myös naapurikuntiin. Palkaksi sain kaksi konserttilippua ja ystävämme lähtivätkin kanssamme keikalle.
Viikonloppuna kävimme ystäväporukalla katsomassa Bruce Willisin ja Joseph Gordon-Levittin elokuvan Looper, joka sijoittuu vuoteen 2044. Aikamatkustus on keksitty ja kiellettykin, mutta erinäiset rikollisjärjestöt käyttävät sitä lähettääkseen tulevaisuudesta menneisyyteen ihmisiä, joiden he haluavat kuolevan. Menneisyydessä heitä odottavat ns. mafian palkkaamat looppaajat, jotka odottavat iso kangas maahan levitettynä pyssy ojossa ja tappavat nämä samoin tein ja hävittävät ruumiin, jotta siitä ei jää mitään jälkeä. Palkkioksi he saavat uhreihin kiinnitettyjä kulta- tai hopeaharkkoja. Elokuvan päähenkilö on looppaaja Joeen (Gordon-Levitt), jonka vanhempi versio (Willis) saapuu eräänä päivänä kyseiselle matolle...
Vedän paraikaa isoa hanketta, jonka päätapahtuma on marraskuun lopussa Lahdessa. Järjestämme sen pohjalta Suomen koululaisille kilpailun, johon kerään palkintoja. Olen laittanut kymmenille firmoille sähköposteja ja toinen kohderyhmäni ovat suomalaiset artistit, joilta olen pyytänyt lahjoituksena cd-levyä nimikirjoituksella. Ilahduin suuresti, kun Suvi Teräsniska vastasi todella nopeasti, että hän osallistuu mielellään. Kirjeenvaihdossamme totesin, että koska en ole koskaan onnistunut vielä pääsemään hänen keikalleen ja koska Järvenpään keikka marraskuun alussa sattui sopivasti kohdalle, niin sovimme, että tulisin keikan jälkeen hakemaan levyn. Suvilla on nimittäin tapana jakaa nimmareita jokaisen esiintymisen jälkeen. Kälyni on Suvin tuttava ja lankoni hänen hyvä koulukaverinsa :).
Itse keikka oli upea! Suvi laulaa todella musikaalisesti ja kauniisti ja niin puhtaasti. Madetojalla osataan, sillä sekä Suvi, Johanna Kurkela että Saara Aalto ovat sen käyneitä. En tuntenut aiemmin kuin Suvin hittibiisit, mutta sain huomata, että hänellä on paljon hienoja ja melodisia kappaleita ohjelmistossaan. Konsertti kesti melkein 2,5 tuntia, joten saimme nauttia musiikista täysin rinnoin. Ekalla puoliajalla Suvilla oli päällään kuvassa oikealla näkyvä mekko, joka oli edestä lyhyempi kuin takaa.
