Sunrise Avenue Big Band Theory Tour Sibeliustalo 6.2.2013

Viiteen maahan suuntautuva kiertue alkoi Lahden Sibeliustalosta viime keskiviikkona.
 Lyhyesti ja ytimekkäästi: Kiva keikka, yleisöä olisi saanut olla enemmän. Kappaleet oli sovitettu pop-tyyliin ja mukana oli kolme puhallinsoittajaa sekä lyömäsoittaja. Fairytale gone bad -kappaleesta oli tehty espanjankielinen versio, joka oli aika hieno. Kuulimme kaikki hitit ja lopussa meno oli vallan erinomaista. Soittajat olivat hyvin taitavia, kitarasoolot olivat mainioita, puhallinsektio revitteli välillä oikein kunnolla ja kappaleet kuulostivat hienoilta. Suosittelen :).
Ennen konserttia esiintyi Superstar, jossa soittaa kaksi erittäin hyvän ystäväni entistä oppilasta. Kälviäläinen Otto Iivari oli taannoin telkkarissakin ja veikkaukseni on, että hänestä kuulemme vielä :).

Kuva otettu aiemmalta keikalta

Itseäni haittasi hieman se, että juuri lähtiessämme huomasin Miilan olevan kipeä ja ensi epäilys oli kohtutulehdus. Epäilys vahvistui, kun kavereilla oli samantyylisiä kokemuksia. Ajankohta oli aika epätavallinen, sillä juoksu oli loppunut vasta muutama viikko sitten. Koira kuitenkin sekä tärisi että läähätti ja oli silminnähden kipeä. Vuoto ei ollut tyypillistä kohtutulehdusvuotoa. Onneksi ystäväeläinlääkäri tutki koiran kymmenen jälkeen ja sain sille antibiootit.

Perjantaina tärähtää: The Final Countdown!

Nappasin jokunen viikko sitten itselleni, ystävälleni ja kälylleni liput The Circukseen Helsinkiin kattomaan opiskeluaikojen suosikkibändiäni Europea. Ihan mahtavaa päästä toisen kerran heidän keikalleen. Ekan kerran kävimme muistaakseni Vaasassa Rockperryssä vuosia sitten ja Joey Tempest teki SUUREN vaikutuksen, uskomaton esiintyminen ja karisma ja mikä ääni ja tulkinta!
Final Countdown on tajuttoman hieno kappale ja tykkään hirmuisesti norjalaisen John Norumin soittamasta kitarasoolosta, jonka mieheni opetteli yhdelle keikalleen. Kaikki me 80-luvun nuoret osaamme sen puoliksi ulkoa ja tunnistamme kappaleen jo sen alkusoiton muutamista sävelistä, niin paljon sitä silloin soitettiin radiossa ja televisiossa. En oikeastaan tunne heidän muuta musiikkiaan kuin sen ekan levyn, ehkä minulla oli heidän toka levynsäkin, en ole siitä ihan varma. Kyseiseltä Europe-levyltä osasin ulkoa suurimman osan biiseistä ja suosikkejani olivat Ninja survive ja Rock The Night sekä Danger on The Track, joka on aivan upea. Rupesinkin jo fiilistelemään ja kuuntelin ja hoilasin muutamaan kertaan biisit, jotta osaan ne hoilata sitten ainakin kertosäkeen osalta.

 

Ennen keikkaa menemme ystäväni ja kälyni kanssa Krissen suosikkipaikkaan Bravuriaan syömään ja siitä sitten The Circukseen nauttimaan kunnon rokista. Seuraavana aamuna on sitten joulujuhla ja sitten pääseekin lomalle eli huomenna on siihenkin Final Countdown - ihan tunneissa :).


P.S. Lippuja on vielä "rajoitetusti" jäljellä.

Diandran parilla keikalla

Didi avasi joulun kauppakeskus Karismassa ja koska se on tuossa kivenheiton päässä meiltä, niin tottahan toki menimme häntä kuulemaan. Hänellä oli oma kitarasäestäjä mukana. Kuulimme monta kappaletta hänen levyltään ja lopuksi hänen lempijoululaulunsa. Upea laulaja, joka sai minut kyyneliin parikin kertaa parikymmentä minuuttia kestäneen esiintymisen aikana. Yleisöä oli kerääntynyt alatasolle lavan reunalle jonkin verran ja siitä huolimatta Diandra huomasi minut ja vilkutti yhden laulun aikana, mikä tietenkin ilahdutti minua erityisesti :). Kuulimme ainakin kappaleet Outta My Head, The Only Girl in The World, Prinsessalle ja Like A Tattoo. Taustatiedoksi se, että olen siis opettanut Diandraa ruotsin kurssilla jokunen vuosi sitten. Annoin hänelle oman lahjan sekä toimitin koulumme lahjan, kun hän voitti Idols-kilpailun. Samoin olen pitänyt kursseja kaikille Enchantin laulajille sekä Ilpo Kaikkoselle :).

Keikan jälkeen yläkertaan oli järjestetty nimenkirjoituspiste ja jonosta tuli aika pitkä :). Sain spontaanin lämpimän halauksen ja ostin itselleni ja kummitytölleni julisteet, joihin sain nimmarit. Toivottavasti kummityttö eksyy tälle sivulle vasta joulun jälkeen :). Kerroin, että sain levy-yhtiöltä lahjoituksensa Outta My Head -levyn nimmarilla Kielillä maailmalle -kilpailua varten eikä siinä kaikki: sain Didiltä lahjoituksena peräti 27 isoa nimmarikorttia, julisteen ja kalenterin nimmareilla kilpailuun, joten nyt on hyvä mahdollisuus voittaa itselleen palkinnoksi kortti. Kilpailuun voit osallistua tuosta linkistä. Diandra on niin herttainen ja kiva ja on kyllä ollut mahtavaa seurata hänenkin uraansa, josta varmasti tulee pitkä ja huikea, jopa kansainvälinenkin. Niin mieletön hänen äänensä ja taitonsa ovat! Nimmarin saamisen jälkeen jokainen sai vielä kaksi nimmarikorttia, joista toisessa mukana tukemassa oli Hyvinkään kaupunki.

Diandra on joskus antanut kaksikin tuntia nimmareita keikan jälkeen

Sarjatyönä 27 nimmarikortin kirjoittaminen kävi nopeasti :)

Reilu viikko sitten olimme Sibeliustalolla konsertissa ja sieltä parhaiten mieleeni jäi toiseksi viimeinen kappale - jälleen Outta My Head, jonka aikana yleisö nousi seisomaan ja kaikki suorastaan bailasivat :). Yleisöllä oli hauskaa ja jälleen kerran ei voi sanoin kuvata, miten hieno esitys oli. Fantastinen, upea ja mahtava ovat aivan liian laimeita sanoja kuvaamaan niitä tunteita, joita yleisö sai kokea. Yleisö sai myös laulaa ja melkein kaikki olivatkin leikissä hyvin mukana, etenkin kun hän laulatti salin eri osia. Saimme kuulla myös hieman hänen viulunsoittoaan kappaleessa, jossa kitara ja viulu leikittelivät keskenään. Yhdessä kappaleessa Diandra säesti itseään pianollakin ja olin yllättynyt siitä, miten taitava vapaan säestyksen soittaja hän on.


Diandra on yhtenä osallistujana Eurovision laulukilpailuun ja villi veikkaukseni on, että hän on Suomen seuraava Euroviisuedustaja - ei ole hänen vertaistaan siinä joukossa. Kappaleesta on kuunneltavissa pieni pätkä tuossa linkissä. Tämä Uuden Musiikin kilpailu alkaa 27.12. Haastattelun voit katsoa tästä.

Johanna Kurkelan konserttikiertueella

Olimme lokakuun alussa Espoossa Johanna Kurkelan syyskiertueen avajaiskonsertissa ystäviemme kanssa. Ennen konserttia kävimme sukulaisten luona kylässä sekä syömässä kiinalaisessa ravintolassa Tapiolan keskustassa.

Johanna oli koostanut itselleen uuden bändin, ainoastaan kosketinsoittaja Tomi Aholainen oli vanha tuttu. Muusikot olivat todella taitavia ja etenkin lyömäsoitinten soittaja teki suuren vaikutuksen hallitsemalla lukuisia soittimia, joista osaa en ollut ikinä nähnytkään. Juho Kanervo jäi myös mieleen, sillä harvoin saa kuulla upeaäänistä selloa lavalla. Juho soitti sellon lisäksi bassoa. Matti Kallio oli kosketinsoittajana ja soitti kauniisti myös tinapilliä, joka sopi moneen kappaleeseen erinomaisesti.  Muita soittajia olivat Teho Majamäki sekä  Jussi Jaakonaho.

Johanna julkaisi konserttia edeltävänä päivänä viidennen albuminsa Sudenmorsian ja oli odotettavaakin, että uudelta levyltä soitettiin monia kappaleita. Uuden levyn sovitustyyli ja koko tunnelma ovat hieman aikaisempia levyjä erilaisempia. Johannan uskomaton suorastaan huilumainen ääni kuulostaa jälleen upealta. Mietin kauan, millä sanoilla kappaleita kuvailisin, mutta en oikein keksinyt osuvaa: kappaleissa kuuluu jotenkin etno, en osaa selittää miten, ehkä soitinvalikoima on paikoin erikoinen ja kansansoittimia käytetään enemmän kuin ennen. Monet kappaleista alkavat pienestä ja kasvavat loppua kohden huikeisi elämyksiksi. Itselleni tulee mielikuva vihreätakkisesta miehestä, jolla on värillinen baskeri päässä :). Tällä kertaa kappaleissa ei ole suoranaisia tarinoita kuten monissa aiemmissa levyissä. Yksi valssi oli uskomattoman hieno ja se jäi mieleen kertakuulemalta. Valitettavasti konsertista on jo kohta kuukausi aikaa, joten en enää muista kappaleen nimeä.  Konsertissa kuultiin myös Konstan parempi valssi hienona versiona sekä tietysti Prinsessalle.

Johannalla oli mukanaan kivi ja hän kertoi kivien merkityksestä itselleen ennen kappaletta Kivet kertokaa. Eräs arvostelija on sanonut, että levy kuulostaa parin ensi kuuleman jälkeen tylsältä, mutta muutaman kerran jälkeen se näyttää, kuinka hienosta levystä onkaan kyse. Kuulin kesällä radiosta laulun Oothan tässä vielä huomenna ja se jäi kyllä kertalaakista mieleeni, hieno ja valloittava! Itselleni tuli aivan samanlainen olo, sillä ensikuulemalla kappaleista mikään ei jäänyt erityisesti mieleen koska melodiat eivät olleet kovin tarttuvia.  Levy vaatii taatusti useamman kuuntelukerran. Juha Tapion kanssa laulettu duetto Muita enemmän on kerrassaan hieno. Äänet sopivat täydellisesti yhteen.

Koska tunnen Johannan vanhemman tuotannon hyvin, niin kieltämättä vanhemmat ja tutut kappaleet puhuttelivat minua tässä konsertissa enemmän kuin uudet, siihen on sekin syy, että sanat alkaa jo osata ulkoa, niin on helppo pysyä lauluissa mukana.

Konsertissa sai kuvata parin ensimmäisen kappaleen aikana, joten tässä pari räpsäystä.

Netistä löysin tämän esityksen
Johannan nettisivuilta voit kuulla pienen maistajaisen levyn kappaleista.

The Rasmus Sibeliustalossa - VILKEN ENERGI!

Koulumme ruotsinkirjasarja Galleri ykkösen seiskakappaleen nimi on Vilken energi! ja se kertoo The Rasmus -yhtyeen tarinan. Sen verran monta kertaa olen kyseisen kappaleen kahlannut läpi, etten empinyt hetkeäkään, kun kuulin yhtyeen tulevan Sibeliustalolle. Ystäväni Pian kanssa varasimme liput ja päätimme juhlistaa iltaa syömällä El Torossa ennen konserttia. Molemmat olimme siinä käsityksessä, että keikka alkaa klo 19 ja ihmettelimmekin tyhjää parkkipaikkaa, kunnes kaivoin liput esille ja tajusimme olevamme puolitoista tuntia liian aikaisin paikalla. No eipä hätiä mitiä, Edi kävi uuden Audimme rattiin ja ajelimme Villähteelle pissittämään koirat, jottei niille tulisi liian pitkää iltaa.

The Rasmuksen tarina alkaa jo 90-luvulta, kun pojat olivat yläasteella ja perustivat bändin, jonka nimeksi tuli Rasmus, koska se kuulosti hyvältä. Erottuakseen samannimisestä ruotsalaisesta muusikosta bändin nimeen lisättiin määräinen artikkeli. Konsertti oli alusta alkaen aivan huikea! Mieletöntä musiikin ilotulitusta koko ajan. Eipä ihme, että yhtye on yksi Suomen menestyneimmistä ulkomailla ja että se keikkailee ympäri maailmaa. Meillä oli liput eka parvelle, koska siellä ovat salin parhaat paikat akustiikkaa ajatellen. Alakerta hyppi, tanssi ja juhli oikein kunnolla! Pikkuisen kyllä ärsytti henkilökunnan puuttuminen ja käveleminen, kun he yrittivät laittaa ihmisiä istumaan. No jotain ohjeitahan hekin kait noudattivat, mutta kyllä musiikista nauttimisen tulisi olla ensi sijalla. Se hiippailu  ja ihmisten olalle koputtelu kyllä häiritsi ihan oikeasti enemmän kuin  yleisön hauskanpito.

Keikka alkoi repäisevästi hitillä First Day of My Life, jonka aikana yleisö virittyi oivallisesti tunnelmaan. En tunne yhtyeen tuotantoa sen hittejä lukuunottamatta kovin hyvin, mutta jokainen kappale oli melodialtaan erittäin kaunis ja rytmikäs. Useiden rakenteessa oli monia osia ja kivoja yllätyksiäkin.

Yksi konsertin parhaista osista oli muutaman kappaleen akustinen osuus keikan puolivälissä. Laurin ääni on erittäin hieno ja hän laulaa puhtaasti. Bändillä on uskomaton, aivan käsittämätön live-energia ja karisma, jota on mahdotonta sanoin kuvata. En edes yritä. :): Lauri otti yleisön haltuun heti keikan alusta alkaen ja huolimatta siitä että keikka oli konserttisalissa, yleisö oli hyvin mukana, pomppi ja tanssi aivan innoissaan.  Minua olisi myös hypityttänyt ja tanssituttanut, mutta tyydyin hakkaamaan käsiäni yhteen ja jammailemaan istualtani. Bändi myös vaikutti nöyrältä, diivailusta ei ollut tietoakaan.

Ghostbustersien teemalaulu toimi todella hyvin, lopussa  melkein kaikki huusivat suoraa huutoa GHOSTBUSTERS! Yleisön laulattamisen voi siis hoitaa näinkin - huudattamalla. I'm A Mess-kappaleen kuulimme myös. Etenkin konsertin alussa oli todella voimakkaita valoefektejä, joista varotettiin kyltillä salin ulkopuolellakin. Paikoitellen piti kyllä pitää silmiä kiinni valojen ilotulituksessa. Joissain kappaleissa kivat kuviot kiersivät koko salin seiniä ja kattoa ja savua tuli näyttämölle. Tällä keikalla emme nähneet mitään tulia tms. epäilen, että puisessa rakennuksessa ne ovat kiellettyjä. Lavan takana oli pystysuoria pylväitä, joissa kulki kaikenlaisia kuvia ja videoita.

Valssi toimi aivan erinomaisesti, harvemmin kuulee 3/4-tahtilajisia kappaleita rock-konsertissa, pari biisiä oli 6/8:ssa ja nekin olivat kiva piristys. Immortal on Laurin oma lempibiisi ja sen kuulimme myös. Keikan lopussa soitettiin Sail Away ja encoreitakin tuli muistaakseni peräti neljä. Toiseksi viimeisenä kaikkien odottama hitti  In The Shadows



Koska konsertissa ei saanut kuvata, niin tässä pari kuvaa paitamyynnistä.

Meikeläisestä tuli fani, ei se vanha rokkitausta sieltä koskaan tule katoamaan :)
Lopuksi voi vain todeta, että The Rasmus tuli, soitti ja voitti yleisön puolelleen - huikealla tavalla!

To my foreign friends, The Rasmus is gigging in many countries in Europe, go and see them! You won't be disappointed, I can guarantee that!

Sting Kaisaniemessä

Näin telkkarissa Stingistä kertovan ohjelman joulun alla ja hän teki minuun suuren vaikutuksen, joten enpä juuri epäröinyt, kun kuulin hänen tulevan konsertoimaan Helsinkiin. Edellinen kosketukseni häneen oli ruotsin Medvind-kirjasarjassa, jossa esiteltiin, kuinka hän suojelee sademetsiä. Medvind oli käytössä 90-luvun alkupuolella :). Eipä olisi miestä uskonut kuusikymppiseksi, sen verran hyvässä kunnossa hän oli. Emme niin välittäneet muista esiintyjistä, joten tulimme paikalle edellisen esiintyjän Rumorin aikana. Auto jätettiin näppärästi rautatieaseman parkkihalliin ja sieltä sitten suuntasimme viereiseen Kaisapuistoon, jossa olen ollut aiemmin muutaman kerran katsomassa pesäpalloa.Törmäsin erääseen musaopeemme ja juttelimme hetken hänen kanssaan ennen konsertin alkua. Vessoja oli riittävästi, silmiinpistävää oli kovin pitkät jonot ruokapisteille.



Stingin oli määrä esiintyä klo 20.30 ja kun edellinen lopetti, niin lava oli täynnä hyöriviä miehiä, jotka pistivät soittimet kuntoon nopeasti. Sting tuli lavalle ennen määräaikaa , toivotti yleisön suomeksi tervetulleeksi ja esitteli bändinsä ja siihen se kommunikointi sitten loppuikin. Kappaleet seurasivat toinen toistaan, mutta kokonaisuus jäi vähän etäiseksi johtuen siitä, ettei hän juurikaan ottanut yleisöön kontaktia. Toisaalta Michael Bublé taas lörpötteli ehkä liiankin kanssa, joten aika vaikeaa on artistin löytää se kultainen keskitie. Nyt saimme kyllä nauttia musiikista ihan koko rahalla. Sillä soitto kesti luvatut 1,5 tuntia ja encoreitakin tuli normaalia useampia. Hyvin pysyttiin aikataulussa eikä diivailun elkeitä ollut yhtään. Arvostan kovasti sitä, että artisti ottaa myös yleisön huomioon ja aloittaa keikkansa sovittuna aikana. Olimme sen verran kaukana lavasta, että kännykällä otetut kuvat eivät tee yhtään oikeutta isolle lavalle eikä sen molemmin puolin olleille videoscreeneille, joita konserttia pystyi seuraamaan erittäin hyvin.

Musiikki oli ihan mukavaa, tunnistin puolentusinaa laulua  kuten  Englishman in New York, Fields  of Gold ja The Policesta tuttu Every Breath YouTake loput olivat ihan outoja minulle. Soittajat olivat todella taitavia, mieheni kehui erityisesti rumpalia ja molemmat pidimme kovasti viulistista. Sting soitti  bassoa todella taitavasti laulaessaan ja hänelle kiikutettiin uusi viritetty basso vähän väliä. Laulu oli ihan mahtavaa ja todella puhdasta. Nautin kyllä suuresti konsertista ja kannatti matkata pohjoisesta etelään sen vuoksi. Ihan lopussa alkoi pikkuisen ripsiä vettä, mutta se ei menoa haitannut, sillä ihmiset kaivoivat sadetakit päälleen ja jammasivat entiseen malliin.


Tässä livepätkä kappaleesta Shape of My Heart, jossa on aivan ihana kitarasäestyskuvio.

Jos innostuit, niin tässä koko kappale aivan uskomattoman hienona akustisena versiona, pelkän kitaran säestyksellä.

Diandra ja liput finaaliin :)

Meikeläinen itkee urheilukisoissa hyvin herkästi, jos Suomi menestyy. Harvemmin kyyneleet tulevat silmiin musiikkia kuuntelemassa, MUTTA tänään vedet valuivat Didin toisen laulun aikana ihan solkenaan - eikä silmiin mennyt roskaa ;-). Didin laulu oli käsittämättömän huikea esitys!

Onnistuin puolisen tuntia sitten huutamaan Huutonetistä itselleni ja miehelleni liput Idolsin finaaliin, ihme kyllä siellä oli niitä vielä muutama myynnissä ja yhden paketin sai heti-huudolla, joten ne nappasin välittömästi.
Helsingin jäähallissa kannustetaan Diandraa ihan hurjasti viikon päästä sunnuntaina. Esiintymässä on myös PMMP, jota en ole aiemmin kuullut livenä sekä Samuli Edelmann ja Vesa-Matti Loiri -duo.

Olen kannustanut Didiä koko Idols-kisan ajan tekstarein ja olen  niin monesti ilahtunut, kun hän on vastannut viestillä - aivan samoin kuin muutkin koulumme opiskelijat, Enchantin pojat ja Kaikkosen Ilpokin. Iloisena olen lehdestä lukenut, että Didi aikoo käydä koulut loppuun ensi vuonna, sitä minäkin toivon, sillä tutkinto on kuitenkin hyvä olla ja kaksoistutkinnolla on sitten hyvä hakea korkeakouluun tai yliopistoon.

Tsemppiä ja onnea Diandralle perheineen, Suomi on jo saanut uuden tähden!

Bublén konsertissa

Ilahduin kovasti, kun huomasin syksyllä, että mieheni suosikki Michael Bublé on tulossa Suomeen ja onneksi kollegaystäväni pääsi  nappaamaan meille ja itselleen ensimmäisten joukossa liput konserttiin. Lämppäribändinä esiintyi newyorkilainen a cappella -yhtye Naturally 7, joka oli aivan loistava. Hetken aikaa kesti tajuta, että heillä ei ollut soittimia, vaan  rummut beatboxattiin ja bassokin tuli ihan laulamalla. Erittäin onnistunut valinta kerta kaikkiaan! He saivat yleisön innostumaan niin, että muutamaa minuuttia ennen tähden saapumista lavalle 11-tuhantinen yleisö hakkasi käsiään.

Konsertti alkoi Cry Me a Riverillä ja sen jälkeen muistaakseni All of Me. Välillä Michael posmotti omia juttujaan ja kertoi vitsejä pitkiäkin aikoja,  välillä jutut olivat aika hervottomia. Hän esitteli jokaisen orkesterin jäsenensä aika perusteellisesti. Orkesterissa oli mm. puhallinsektio, josta tykkäsin eritoten. Konsertin alkuosa oli enemmänkin stand up -komiikkaa kuin laulamista. Vancouverilainen Michael oli  innoissaan siitä, että saa olla jääkiekkoareenalla ja mainitsi, ettei koskaan saanut pelata jäkistä Kurrin, Selänteen tai Ruudun kanssa. Hänhän aikoi nuorena ammattikiekkoilijaksi ja oli  ylpeä siitä, että häntä kutsuttiin "Bublaksi" huipputsekkipelaaja Jiří Bublan mukaan. Konsertin lopussa hän kikkaili jääkiekkomailalla ja tennispalloilla ja lämi useista palloja yleisön joukkoon.

Videolla on pätkä kappaleesta Crazy love, jonka aikana yleisöltä pyydettiin laittamaan kännyköitä päälle ja melkoinen kännykkämeri siinä sitten syntyikin.

Ohjelmisto oli vähän sillisalaattia, joululevyltä ei luonnollisesti kuultu yhtään kappaletta. Michael lauloin kaimansa Jacksonin Billie Jeanin ja matki tätä aika onnistuneesti. Omaa lempikappalettani Swaytä odotin kovasti ja siitä kuultiin puolet ekasta säkeistöstä. Michael nimittäin bongasi todella taitavasti yleisön joukosta pariin otteeseen ihmisiä: ekalla kerralla miehen, joka sanoi, että hänellä on eteläamerikkalainen vaimo (Michael kysyi tätä kerrottuaan omasta argentiinalaisesta vaimostaan) ja toisella kerralla aika lähellä lavaa katsomon yläosassa kaksi naista, jotka  tanssivat koko ajan - myös Georgia-kappaleesa ja hän kutsui heidät lavalle tanssimaan. :). Tätä konserttia naiset eivät taatusti unohda koskaan, sillä yhdessä vaiheessa Michael piti naisia kainalossaan. Odotellessaan heidän lavalle menoaan hän kysyi yleisön toivetta ja joku huusi Sway ja sen kuulimme - tai siis sen pikkupätkän. Levyllä tulkinta on todella upea ja orkesterisovitus on myös oikein kiva.

Yhden kappaleen aikana jostain tuli monta jumppapallon kokoista palloa yleisön joukkoon ja niitä palloteltiin edestakaisin. Yksi tuttava oli saanut sellaisen pallon päähänsä :-(.  Kuvassa näkyykin yksi tällainen valkoinen pallo. Twist and shout esitettiin myös

Puolivälissä konserttia Michael käveli Areenan keskelle, jossa oli pikkulava ja lauloi Naturally 7:n säestyksellä. Hän myös vitsaili, että te, jotka ostitte lipun lavan edestä "you are screwed". Hän lauloi myös kitaran säestyksellä kappaleen Home, vihelsi soolon ja palasi sitten isolle lavalle.

Tekniikkaa oli paljon mukana. Useampi kameramies kuvasi ja kuva välittyi kahdelle lavan sivussa olevalle screenille. Lavalla kuva jakautui jopa viideksi kuvaksi. Konsertti päättyi kappaleeseen Feeling Good, jonka aikana yleisö nousi seisomaan. Meitä kehotettiin bailaamaan jo ihan alussa ja jos takanaoleva sanoo, että istu, niin hänelle piti vain kuittailla :).
Bublé kiitti paikalletullutta yleisöä, etenkin opiskelijoita ja kaukaa tulleita. Encoreita taisi olla kolme ja aivan lopuksi Michael lauloi viimeisen laulun lopun ilman mikkiä ja se oli oikeastaan koko konsertin hienoin kohta. Yhtään väärää nuottia mieheni eikä mukana ollut musaopemme kuulleet, kerran joku soittaja oli soittanut yhden nuotin väärin - meikeläinen ei sitä huomannut.

Oli myös hauska sattuma, että viereisellä penkillä istui tuttu - entinen oppilaani Sievistä. Oli mukava saada tietää tietää kuulumisia sekä entisistä oppilaistani että  kollegoista. Otin kännykällä muutaman räpsyn ja laitan ne tähän, vaikka kuvien laatu on ihan surkea :).

Sunrise Avenuen keikalla pitkäperjantaina

Vajaa vuosi sitten näin ihan sattumalta telkkarissa Samu Haberin haastattelun ja kiinnostuin Sunrise Avenue yhtyeestä enemmältikin. Melkein kiljuin ääneen jippiitä, kun huomasin heidän tulevan pitkäperjantaina Lahteen Finlandia-klubille keikalle. Samun vaatimaton olemus sai minut etsimään tietoa yhtyeestä. Olin toki kuullut radioista heidän hittibiisejään, jotka puhuttelivat. Tykkään melodisista kappaleista, ehkäpä juuri siksi Scorpions ja Yngwie Malmsteen ovat mieleeni. Monta kertaa kuulin jonkun kivan biisin autossa ja kysyin mieheltäni, joka on minua paremmin perillä nyky-yhtyeistä, mikä bändi tämä on ja usein vastaus oli Sunrise Avenue. Hollywood Hills, Fairytale Gone Bad, Welcome to My Life ja I don't Dance ovat suosikkibiisini - kuten varmaan monen muunkin.
Laulaja Samun isä on saksalainen ja bändi onkin esiintynyt Saksassa paljon. Bändi on saanut Radion NRJ:n palkintoja, Emman ja ollut Vuoden yhtyetulokas vuonna 2006. Tammikuussa 2008 Sunrise Avenue sai European Border Breaker -palkinnon. Samun lisäksi bändissä ovat tällä hetkellä basisti Raul Ruutu, rumpali Sami Osala ja kitaristi Riku Rajamaa.



Keikka alkoi ajoissa, mikä oli oikein mukavaa, en oikein ymmärrä sitä diivailua, että yleisöä odotetaan minuutti- ja joskus jopa tuntitolkulla, ennen kuin tullaan lavalle. Bändistä välittyi vaatimaton ja jopa nöyrä kuva. Yhtye on soittanut isoilla loppuunmyydyillä stadioneilla ja ajaessaan tyhjän kaupungin läpi Sibeliustalolle bändin jäsenet olivat miettineet, mahtaako keikalla olla pyhäpäivänä ketään.  - No olemmehan antaneet nelisenkymmentä kutsulippua ja lisäksi paikalla on yksi toimittaja, joten he ilahtuivat kovasti siitä, että yleisöä oli ihan mukavasti paikalla. Itse tosin odotin, että tilaisuus olisi ollut loppuunmyyty. Mukana oli myös alakouluikäisiä faneja, yksi pikkutyttö istui koko keikan ajan isänsä harteilla, jotta olisi nähnyt jotain. Menimme aika eteen aluksi, mutta basaarista tuli niin hirmuinen jytke, että oli pakko vaihtaa paikkaa vähän keskemmäksi pois seinän vierestä. Yleisön ikähaitari oli suuri, meitäkin vanhempia oli ihan runsaasti paikalla, enemmistö oli toki nuoria tyttöjä ja poikiakin.

Kamera ei ole iPhonen vahvin ominaisuus...

Bändi piti hauskaa lavalla ja kuulijoille välittyi tunne siitä, miten he kaikki nauttivat esiintymisestä. Samu on kertonut, että he aloittivat keikkailun jo nuorina ja esiintyivät kaikenlaisissa tilaisuuksissa ja rutiinin kyllä näki. Basisti ja rumpali soittivat hyvin yhteen ja kitaristit pelehtivät ja pitivät välillä hauskaa hyppien ja "taistellen".  Kitaristi vakuutti minut täysin, mutta perheemme asiantuntija osasi kertoa tarkemmin, että soolot olivat samantyyppisiä ym. ym. teknistä tietoa, jota en nyt muista. Minä  kuitenkin tykkäsin.


Yhden kappaleen Samu aloitti lavalla yksin akustisesti ja pikku hiljaa koko bändi tuli mukaan ja kappale kasvoi suuriin mittoihin pienestä, kauniista alusta. Kitarateknikolla piti kiirettä kitaroita virittäessään, en tosin tajua, miten hän pystyi homman hoitamaan, sillä äänen taso oli aika kova. Itselläni oli visusti tulpat korvissa, sillä tinnitusta en halua.

Yksi kivoimmista kappaleista tai ideoista, miten sen nyt ottaa, oli yhdeltä suomalaisbändiltä kopsattu idea soittaa samaa sointukiertoa ja vaihtaa aina laulua ja yleisö sai laulaa mukana. Mukana oli toistakymmentä kappaletta lähinnä suomeksi niin Jenni Vartiaisen nettibiisi,  Jukka Pojan Silkkii, Eppuja kuin Robinin Frontside Ollie ja yleisö oli täysillä mukana. Oli hauskaa :). 
  
Samu sanoi alussa, että bändi soittaa reilun tunnin, mutta kyllä he soittivat yli puolitoista tuntia ja kuulimme kaikki parhaimmat biisit. Paikoitellen laulu oli hieman epävireistä, mutta se ei tahtia haitannut. Ovessa oli lappu, että yleisöä kuvataan videolle ja yleisö kyllä teki parhaansa. Joskus tuntee melkein myötähäpeää, kun artisti yrittää saada yleisön taputtamaan käsiään. Samun tai kosketinsoittajan ei tarvinnut kun kerran lyödä käsiään yhteen, niin suurin osa yleisöstä lähti heti mukaan. Karismaattista, hyvin karismaattista.

Jotta saisitte menosta jonkun käsityksen, niin laitan tähän kuvaamani pienen videopätkän I don't Dancesta, joka kuulemma sai nimensä siitä, kun keikan jälkeen joku ruotsalainen kuvankaunis nainen oli tullut pyytämään Rikua tanssimaan kanssaan på svenska ja Riku oli vastannut "I don't dance".

Tuskin maltan odottaa yhtyeen seuraavaa keikkaa, kun se tulee lähiseudulle niin Pauska on taatusti yleisössä mukana :). Eturivin pikkutytöillä oli yhdessä kappalessa sydämet ja toisessa he tekivät jotain koreografiaa ja kolmannessa oli jotain värikkäitä tikkuja, joita he pitelivät. Pitänee varustautua seuraavan kerran paremmin välinein :).

Lankalauantaina juhlimme sitten 22-vuotishääpäiväämme hauskan komedian Kulman poikien ja päivällisen merkeissä. Facebookissa yksi ystävä kommentoi, "miten tuon ikäiset on voineet olla jo niin pitkään naimisissa:)". Kun  itselle sopivimman ja oikeimman ja parhaimman ystävän kerran onnistuu löytämään, niin mitäpä sitä turhia jahkaamaankaan ;-).

Menkää kahtomaan Venäjän armeijan kuoroa ja balettia Pietarista

Kävimme mieheni kanssa Pietarissa muutama vuosi sitten hiihtolomalla ja kävimme katsomassa upean musiikki- ja tanssiesityksen "Feel yourself Russian" buffetin kera. Siitä inspiroitureena varasin jokunen viikko sitten liput pietarilaisen Venäjän armeijan kuoron ja baletin esitykseen Sibeliustalolle. Enkä katunut hetkeäkään. Voi vain suu auki ihastella sitä vankkumatonta taitoa ja lahjakkuutta, joka esityksessä oli. Solistit olivat aivan uskomattoman taitavia ja ottivat yleisönsä. Erityisesti pidin Kalinkasta sekä yhdestä minulle tuntemattomasta laulusta, jonka solisti sai meikeläisen melkein kyyneliin, niin taidokkaasti tulkiten hän lauloi.

Esityksessä ei nimestä huolimatta ollut lainkaan balettia vaan kansantanssintyylisiä taidokkaita ja hauskojakin esityksiä, joissa käytettiin hauskoja elementtejä kuten hyppynaruja ja tamburiineja. Miehet esittivät venäläiseen tapaan upeita soolo-osia. Yksi piti oikealla kädellään kiinni vasemmasta nilkastaan ja hyppy toisella jalallaan syntyneen silmukan läpi. Ripaska, grand jeté ja kaikenlaiset  hypyt ja erilaiset askelluskuviot saivat haukkomaan henkeä.

Grand jeté

Naisilla oli monissa esityksissä huivi, joilla liehiteltiin miehiä. Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin balalaikan soittaja, joka oli sellainen virtuoosi ettei paremmasta väliä. Ei uskoisi, että kolmella kielellä saa aikaan sellaista musiikkia.

Kapellimestarit olivat erityylisiä: toinen johti hillitysti, toinen otti koko yleisön haltuunsa ja antoi välillä aplodeja solisteillekin. He molemmat ovat saaneet arvonimen Venäjän ansioitunut artisti.

Ryhmä on esiintynyt monissa Euroopan maissa ja Suomessa Lahti oli ensimmäisenä vuorossa. Viikon aikana he esiintyvät Savonlinnassa, Helsingissä, Porissa, Hämeenlinnassa, Tampereella, Mikkelissä ja Turussa.

Hauska oli huomata, että osasin vielä melkein koko Katjushan ulkoa, sillä lauloimme sitä usein venäjän ääntämistunneilla. Volgan lauttureita jäin kaipaamaan, Pietarissa kuulimme siitä aivan upean version ja kunnon bassot tekevät siitä nautittavan kappaleen. Kalinkan lisäksi tuttu laulu oli Unohtumaton ilta, jonka sanoista ymmärsin suurimman osan, podmoskovskie vetshera :).

Viimeisenä tuli tunnettu suomalainen kansanlaulu Sauna, jonka sanoista sai suurin piirtein selvän. Kappaleen nimi hämäsi minut, sillä löylyä lissää kiukaaseen on meille jokaiselle tuttu kappale ja kuorossa muutama aivan innostui esityksen aikana.

Puvustus oli upea ja kaiken kaikkiaan suosittelen esitystä lämpimästi. Lipun hinta 50 euroa saattaa tuntua isolta, mutta esitys on joka pennin väärti, mukana on kuitenkin satakunta taiteilijaa. Käsiohjelma ei  ainakaan Lahdessa pitänyt alkuunkaan paikkaansa, joten sitä ei pahemmin kannata tuijotella.

TAIDETTA PARHAIMMILLAAN :)

Kuvat otettu netistä