tiistai 4. elokuuta 2020

Näin laihduin normaalipainoiseksi Akin lappusysteemin ansiosta

Olin koko nuoruuteni erittäin hoikka. Lukiossa painoin muistaakseni 52 kiloa ja olen 172,5 cm pitkä. Olin siis reilusti alipainoinen. Painoa alkoi kertyä vähitellen, kun siirryin opettamaan Lahteen lukioon. Ensimmäinen opetusvuosi oli katastrofaalisen työläs, sillä kirjoitutin noin 70 abiturientilla kahdeksan kirjoitelmaa vuoden aikana, koska he eivät olleet kirjoittaneet kahtena edellisnä vuonna juuri mitään. Lähes ainoa mielikuvani tuosta vuodesta on se, että korjasin kirjoitelmia yhteentoista asti monena iltana. Oli pienimuotoinen ihme, että kaikki läpäisivät ruotsin yo-kirjoituksissa. Kahdesta opiskelijasta vieläpä tuli ruotsinopettaja :). Ei siis ole ihme, etten juurikaan ehtinyt enkä jaksanut harrastaa mitään liikuntaa tuona vuona. Samantyylinen tahti jatkui seuraavatkin vuodet, töitä oli paljon enkä rehellisesti sanottuna huolehtinut itsestäni, vaan asetin opiskelijat ja heidän etunsa omani edelle, mikä jälkikäteen ajateltuna ei olluit kaikista viisainta. Liikunnan harrastaminen jäi vähiin ja käytännössä pelkkiin koiralenkkeihin shelttieni kanssa. Pikkuhiljaa paino alkoi nousta kilon pari vuodessa, kunnes jossain vaiheessa järkytyin, kun vaaka näytti 90 kiloa ja silloin päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja onneksi tuo 90 kiloa jäi ainoaksi kerraksi vaa'an näyttämäksi painoksi. 

Tilanne muuttui dramaattisesti, kun vajaa vuosi munuaissyöpäleikkauksen jälkeen 2015 vuoden alussa minulla todettiin kakkostyypin diabetes. Vuosikausia sokeriarvot olivat koholla, niitä seurattiin kerran vuodessa. Kävin työterveydessäkin erään hoitajan haukuttavana,  muistan, miten lähdin itkien

Pyöräily ei rasita polvia
Pyöräily ei rasita polvia, se on hyvä liikuntamuoto talvella
 tapaamisesta pois. Sain ruokatunnilla lähitukea ihanalta enkunopekollegaltani, jonka tyttärellä oli diabetes. Painelin töistä suoraan kauppaan ja ostin ison kasan vihanneksia ja tein kertarysäyksellä ruokavaliomuutoksen. Pienensin lautaselle laittamani ruoan määrää ja lisäsin kasviksia merkittävästi. Vähensin makean syömistä paljon. En juo kahvia, teetä enkä alkoholia. Jätin myös limsan ja mehun pois ja aloin juoda vettä niiden sijaan. Söin noin kuusi kertaa päivässä. Kevään aikana sain painoa pois monta kiloa, mutta muistan sen, että minulla oli koko ajan nälkä ja vilu, sillä kasvisruoka ei täyttänyt vatsaani samalla tavalla kuin aiempi. Jotain tein varmasti väärin, sillä kunnon kasvissyöjät pärjäävät varmasti aivan hyvin. Diabeteksen hallinnassa painon pudottaminen on yksi avaintekijöistä sairauden hallinnassa. 


Siitä lähtien paino on pudonnut tasaisen hitaasti, välillä sahaten ja välillä enemmän. Jokaisen ulkomaan reissun jälkeen painoa on tullut kilo pari lisää viikossa jostain syystä. Tuntuu siltä, että minulle riittää se, että astun lentokoneeseen, niin kilo pamahtaa välittömästi lisää. Jokin selitys tälle varmasti on :).
Tänä keväänä huomasin toukokuussa, että etäopetuksen ja sisällä istumisen myötä mahani rellotti melko pahannäköisesti ja olo tuntui muutenkin lihavalta, joten päätin jälleen yrittää tsempata painoasian kanssa. Mieheni Aki keksi eräänä päivänä systeemin, joka tepsi lopullisesti ja nyt olen ensimmäistä kertaa vuosiin normaalipainoinen BMI-asteikon mukaan. Systeemi on lyhykäisyydessään, nerokkuudessaan ja yksinkertaisuudessaan seuraavanlainen:

Jääkaapin oveen laitettiin lappu, johon merkitsin päivittäin aamupainoni ja rasteilla päivittäisen liikunnan, jota piti olla 30 minuuttia. Se voi koostua useammasta pätkästä ja kuminauhajumppa oli minulle mieluisaa ja sitä teinkin paljon. Siinä ei juurikaan ehtinyt tulla hiki ja sen tekemiseen meni kymmenisen minuuttia. Poljin myös spinning-pyörälläni ja tein Leslie Sansonen sisäkävelyohjelmia, zumbaa ja tanssin, koska se on yksi lempiliikuntamuodoistani. Linkissä on yhden mailin kävely, jolla saa hien pintaan vartissa. Yhdestä kymmenen minuutin suorituksesta sain yhden rastin. Olen aina juonut liian vähän vettä, joten täytin aamulla kannun ja etätunteja pitäessä hörppäsin vettä vähän väliä. Yleensä kannu olikin juotu jo ruokatuntiin mennessä ja rasti laitettu lappuun :). Laseista sain lisärasteja. Merkitsin myös ruokailut, joita oli vähintään kolme ja välipalat niiden lisäksi. Syön lämpimän ruoan kerran päivässä. Herkut-kohta oli alussa kaikista vaikein, mutta tiukasti merkitsin kaiken syömäni makean ja lopuksi laitoin 4-10 -asteikolla päivän motivaation. Juuri tämän lapun tunnollinen täyttäminen auttoi minua huomaamaan, mikä elämässäni oli pielessä ja mitä virheiden korjaamiseksi piti tehdä. Oli motivoivaa laittaa rasteja pitkin päivää. Lapun alareunaan kirjoitin tavoitepainoni ja kahdessa viikossa piti laihtua puoli kiloa ja se onnistui lähes joka viikko. 



Toinen huomattavasti asiaan vaikuttanut juttu oli, kun hankimme Tupperwaren Micro Pro -grillin, jolla voi valmistaa ruokaa nopeasti mikrossa grillaamalla ilman rasvaa. En ole  kesä-heinäkuussa paistanut yhtään mitään paistinpannulla, koska olemme grillanneet kanan ja lohen, röstiperunat ja kasvikset grillissä. Lohi ja kana valmistuvat kahdeksassa minuutissa ja niistä tulee ihanan meheviä. Pidin virtuaaliset synttärit ystävilleni toukokuussa ja niiden lopuksi tuttavani Eija Niemi Tampereelta esitteli Tupperwaren tuotteita. Tilasin painekattilan ja paljon muutakin. Akin hakiessa tavaroita, hän esitteli grillin toiminnan, sillä hän muisti minun tilanneen sen. Aki innostui valtavasti grillistä ja harmiksemme tavaroita purkaessa huomasimme, että emme olleetkaan tilanneet grilliä. Se lähti samana iltana tilaukseen ja on ollut paras keittiötuote, jonka olemme koskaan ostaneet. Videolta voit katsoa sen toiminnasta lisää ja Facebookissa on ryhmä, jossa jaetaan reseptejä ja vinkkejä.




Minulle tämä merkintäsysteemi sopi parhaiten, koska siinä näin konkreettisesti työni tulokset. En kokenut kirjanpitoa inhottavaksi enkä itseni kyttäämiseksi. Merkinnät vain muistuttivat siitä, mitä minun pitäisi muistaa tehdä. Nykyään minun ei edes tarvitsisi laittaa lappua oveen, sillä muistan täyttää vesikannun ja juoda sen päivän aikana, tiedän liikuntatavoitteeni ja sen, että herkkujen syöntiä on säännösteltävä. Tällä saralla on ehkä eniten tsempattavaa :).

Suosittelen, että jos kamppailet painon kanssa, niin kokeile kuukauden verran lappusysteemiä. Minulle se oli loppusilaus sille, että vihdoinkin BMI-lukemani näyttää painon osalta normaalia. Kävin Suomussalmella vuosittaisessa kehonkoostumismittauksessa ja kaikki arvot olivat parantuneet. Viskeraalirasva on pudonnut peräti 27 yksikköä viiden vuoden aikana ja on melkein normaali. Sen vähentäminen on seuraava tavoitteeni. 

Vaatekoko on pudonnut reilusti ja käytännössä lähes koko vaatekaapin sisältö on mennyt uusiksi. Ystäväni Pia on tuonut maahan Oasiksen vaatteita ja olenkin ostanut useamman motivointimekon ja puseron, jotka ovat ostettaessa olleet hieman liian pieniä, mutta jotka nykyään ovat täysin sopivia tai jopa hieman isoja.  Vaatekaappi koostuukin nykyään suurimmaksi osaksi Oasiksen ihanista vaatteista. Nyt olisi esim. Gudrun Sjödénin L-koon tunikoita ja mekkoja melkoinen valikoima tarpeettomana myynnissä, koska ne ovat minulle liian isoja.

Kuminauhajumppa on sopinut minulle hyvin


Kaiken takana on ollut oman olon, kunnon ja terveyden parantaminen ja mielestäni olen onnistunut tavoitteissani aika hyvin.Veriarvot olivat viimeksi lähes normaalit, lääkkeistä jos joskus pääsisi eroon, niin se olisi huippua, mutta tärkeintä on lääkärin mielestä se, että verenpaine ja kolesteroliarvot ovat hyvät. Emme ole vielä kokeilleet sitä, miten elämä sujuisi lääkkeittä. Eräs lääkäri sanoi, että voidaan kokeilla lääkkeiden vähentämistä, kun painoni on 70 kiloa, se onkin seuraava tavoite, joka ei enää ole kovin kaukana. Liikunnassa on eniten parannettavaa. En koskaan pääse sille tasolle, jolla olin yläasteella ja lukiossa, jolloin urheilin joka päivä, mutta olen löytänyt liikunnan ilon, mistä olen iloinen. Opettajien helmasynti on liika tunnollisuus ja siinä monesti unohtaa itsensä. Jatkossa pidän huolen siitä, että on työtäkin tärkeämpiä asioita. Yksityistanssitunnit toivat myös lisäiloa ja liikuntaa elämään, niitä pitää ehdottomasti jatkaa, kun tämä koronahomma saadaan haltuun. Kiitos Bettina <3. Miehelleni Akille kuuluu eittämättä suurin kiitos, ilman häntä koko hommasta ei olisi tullut mitään. Kiitos rakas <3.

Toivon Sinulle tsemppiä, jos kamppailet tämän asian kanssa. Jos minä onnistuin, niin kyllä sinäkin onnistut!

perjantai 28. helmikuuta 2020

Smørrebrød poikineen

Kun menee Tanskaan, niin ensimmäinen ruoka, joka tulee mieleen on smørrebrød eli tanskalainen voileipä. Se on jo 1800-luvun lopulta lähtien ollut tanskalaisten lounaseväs. Ruisleivän päälle laitettiin silavaa tai läskiä ja sanomalehteen kääritty eväs oli valmis mukaan otettavaksi. 1900-luvun alussa päällysteiksi tulivat mm. maksapasteija ja spegepølse-niminen makkara. Ensimmäinen Smørrebrød-ravintola avaattiin jo vuonna 1880. Kööpenhaminassa Ida Davidsenin ravintolassa on tarjoiltu 178 erilaista Smørrebrødiä. Viime kesän Tanskan reissulla oli siis itsestään selvää, että kävimme useammankin kerran nauttimassa ruisleivän päälle tehtyjä pieniä taideteoksia. Tässäpä niistä kuvia, olkaa hyvät :).



Kinkkua, silavaa, suolakurkkua ja appelsiinia



Lohta, perunaa, parsaa ja tilliä



Lohta ja parsaa

Paahtopaistia, suolakurkkua, sipulia ja pekonia





Alimmat kuvat on otettu Tivolin lähellä olevassa ravintolakokonaisuudessa ja ne ovat Hallernes-ravintolan leipiä. Halvimmillaan leivän saa reilulla 50 kruunulla ja kalleimmat maksavat reilusti yli 100 kruunua, euroissa n 8-20 euroa. Kyllä yhdellä kunnon leivällä nälkä lähtee :).

torstai 27. helmikuuta 2020

Pitsiliinan virkkausta


Teen aika paljon käsitöitä television katselun lomassa sekä autossa matkatessa. Pääasiassa olen neulonut, mutta viime heinäkuun lopussa löysin pitkästä aikaa virkkauksen. Olimme käymässä ystäviemme ja kummipoikamme luona Kälviällä. Olin jo monella reissulla ihaillut Pirjon virkkaamaa pöytäliinaa, joka on heidän toisella ruokapöydällään. Kuulin, että näitä samanlaisia pöytäliinoja on virkattu molemmille pojille ja neljäs taitaa olla tulossa. Opettelin kuvion tekemisen sillä reissulla ja Pirjo kirjoitti ohjeen ylös samalla, kun tein mallin. Muutaman kuvion virkattuani opin sen ulkoa. Tosin laskutaitoni on välillä ollut heikko, sillä olen välillä tehnyt 13 sakaraa kahdentoista sijaan, silloin pitää vähän kikkailla, kun ompelee kaksi sakaraa yhteen. Mallissa ei tarvitse kuin ketju- ja kiinteitä silmukoita sekä pylväitä. Keskustassa on kymmenen ketjusilmukkaa, johon tehdään 24 pylvästä. Seuraavilla kierroksilla 12 x neljä ja kuusi silmukkaa, tämä kerros toistetaan ja sitten taas pylväitä ja lopussa ketjusilmukoita ja pylväitä. Yhteen kuvioon menee vajaat 20 minuuttia. Tein 26 kuviota pitkän rimpsun, jossa oli kolme ympyrää rinnakkain ja näitä rimpsuja tarvitaan yhteensä viisi. Pikaisen laskutoimituksen jälkeen teen siis 390 isompaa ympyrää ja näitä sitovia neliöitä tulee sitten huomattavasti vähemmän. Lankana käytän kalalankaa, joka maksaa reilun kympin rulla. Nyt on menossa kolmas rulla. Pirjo kertoi, että tämä olisi vanha ahvenanmaalainen kuvio. Tavoitteenani on, että saisin alle kahdessa vuodessa liinan tehtyä ja siinä vauhdissa olen hyvin pysynytkin. Sohvalla on hyvä kiinnittää palasia toisiinsa. Jätän pitkän langan kuvion päähän ja ompelen kanavaneulalla pujotellen palat toisiinsa.





12-sakarainen peruskuvio



Sakarapyörylät yhdistävä pikkuneliö




Ensimmäiset yhdistettyinä





Tästä se lähti


2/5 valmiina jo





Kiitokset vain Pirjolle inspiraatiosta ja ohjeesta :).

keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Baaripähkinä pubivisa - kokemuksiani visailusta


Tietokilpailut ja visailut ovat aina kiinnostaneet minua. Lapsena katsoin Tupla tai kuitti –ohjelmaa, joka on vanhin kotimainen visailuohjelma. Siinä oli yksi kilpailija, joka oli valinnut aihealueen, josta hänelle esitettiin kysymyksiä.  Aihealueena on ollut mm. Star Wars, Suomen linnut, Rush-yhtye, Tuntematon Sotilas ja Pohjois-Euroopan pussikoit. Opiskeluaikoina pelasin yhden kesän radiossa Hupiklubi-ohjelmassa paikallisista ja Trivial Pursuit –kysymyksistä koostuvassa ohjelmassa, jossa voittaja pääsi jatkoon. Ensimmäinen jakso oli kaikkein vaikein, sillä meinasin pudota karonkka-kysymyksessä, mutta jostain muistin syövereistä kaivoin sen sanan oikeaksi vastaukseksi. Palkinnoksi sain jotain pelejä ja hotelliyön Turussa, mikä hieman harmitti, sillä aikaisemmilla kausilla voittaja oli saanut Tukholman risteilyn palkinnoksi. Se olisi ollut nuorelle ruotsinopiskelijalle ihana palkinto.


Pari vuotta sitten löysin kaverini Facebookista ihan sattumalta päivityksen, jossa hän oli ollut Baaripähkinä-visailussa. Kysyin häneltä, mistä oikein oli kyse, keräsin pienen porukan ja menimme osallistumaan johonkin lahtelaiseen baariin, olisiko ollut Päätybaari. Konsepti tuntui ihan mukavalta ja jatkoimme visailuissa käymistä eri baareissa, joskus jopa kolmesti viikossa. Baaripähkinä mainostaa itseään Suomen suosituimpana pubivisana, jossa osallistuminen on ilmaista. Ouluun rekisteröity RFC-Finland Oy pyörittää toimintaa ja ensimmäinen visa on pidetty vuonna 2009. Yrityksellä on muitakin pelejä kuten Musa- ja Baaribingo.


Visassa esitetään kolme kymmenen kysymyksen sarjaa. Ensimmäisellä kierroksella oikeasta vastauksesta saa yhden pisteen. Toisella ja kolmannella kierroksella voi laittaa rastin ruutuun ja saada kaksi tai kolme pistettä, jos vastaa oikein. Jos rastittu vastaus on väärin, saa kaksi tai kolme miinuspistettä. Lopussa on tasapistekysymys, jossa vastaus on aina jokin luku ja jos joukkueilla on sama pistemäärä, lähimmäksi arvannut sijoittuu paremmin. Apuvälineiden käyttö on luonnollisesti kielletty ja joukkueessa saa olla yhdestä viiteen jäsentä. Kysymyksiä on useasta eri aihealueesta kuten urheilusta, musiikista, historiasta, viihteestä, taiteesta, kirjallisuudesta, peleistä, televisiosta, ruoasta, tieteestä, maantieteestä. Näiden lisäksi on monenlaisia pähkinäkysymyksiä kuten ristisana, kuvapähkinä, piilosana, ABC-tehtävä, äänikysymys, jossa pitää tunnistaa kappale tai puhuja, naamapähkinä, jossa kaksi henkilöä on muokattu samaan kuvaan ja kumpikin pitää tunnistaa. Kysymystyypit vaihtelevat eikä kaikissa baareissa ole äänikysymyksiä. Visoissa saa ns. ranking-pisteitä osallistujamäärän mukaan niin, että viimeinen joukkue saa yhden pisteen ja voittaja saa niin monta pistettä kuin on joukkueitakin. Kauden lopussa on finaali, jonka voittaja pääsee aluefinaaliin rankingin voittajan kanssa.  Olen ollut aluefinaalissa kahdesti ja siellä kilpailevat isomman alueen joukkueet. Kysymyksiä on yhtä paljon kuin normaalissakin viikkovisassa. Lahteen tulee porukkaa Hämeenlinnasta ja Heinolasta. Aluefinaalista pääsee SM-finaaliin, jossa olen ollut kerran.   Kesäfinaalissa olimme kilpailemassa jollakin Vikingin laivalla.

SM-finaalin loppukierroksen aloitus


Ristisanassa ratkaistaan vihjeiden avulla kolme sanaa, joissa on apuna muutamia kirjaimia, usein jopa liiankin monta. Kuvapähkinässä on yksi tai kaksi kuvaa, joiden avulla pitää päätellä vastaus. Kuvista pitää usein poistaa tai vaihtaa kirjaimia ja puuttuvat kirjaimet merkitään viivalla ( ___).  Kaikista ärsyttävimpiä ovat emoji-tehtävät, joissa emojien avulla kuvataan jonkin laulun sanoja ja kuvista pitäisi sitten päätellä, minkä laulajan tai bändin kappaleesta on kysymys. Tämä on niin turhauttavaa, sillä kuvat ovat useimmiten ihan epäselviä ja tulkinnan varaa on aivan liikaa. Piilosanassa annetaan haettava sana ja siihen liittyviä vihjeitä. Monesti vihjesanoissa pitää vaihtaa jokin kirjain toiseksi. Vinkkeinä on usein ihmisten nimipäiviä. Tämä tehtävätyyppi on monesti epäonnistunut ja liian vaikea, koska sanaa pitää hakea liian laajalta alueelta. Kerran vihjeenä oli ”suomalaisille tärkeä muistaakseni ulkoillessa tai jossakin luonnossa liikkumisessa” ja vastaus oli koivu. Miten se olisi juuri suomalaisille, muttei muille kansallisuuksille tärkeä? Juhlissa tärkeää –vinkkiin on liittynyt alkoholin juominen samoin jouluaattoon, mikä on aika kaukana monen joulusta.


Visan palkinnot ovat yleensä ns. baarirahaa eli lappunen, jolla kyseisestä baarista saa lunastaa juotavaa tai syötävää. Eräs lahtelaisbaari on todella tiukka, seteli on käytettävä samana iltana ja sen saa käyttää vain juomaan. Toisessa lapulta saa ostaa monella eri kerralla, mikä on ehdottamasti parempi ratkaisu.Kolmannessa saa syötävääkin, tosin enää siellä ei ole suklaata, jota ostimme. Eräässä baarissa vain voittajajoukkue saa palkinnon, mutta se onkin S-ryhmän 30 euron lahjakortti, jolla on arvoa enemmän kuin jollakin baarirahalla. Helsingissä Marian Helmestä saa lapun, jolla pääsee syömään ravintolaan. Yhdessä baarissa tasapistekysymyksen lähimmäksi arvannut sai palkinnon. Monesti on arvottu Viking Linen risteilyjä ja mekin olemme saaneet niitä useamman palkinnoksi. Muutamassa baarissa on ollut osallistujamäärään nähden liiankin hyvät palkinnot. Visa maksaa baarille noin sata euroa ja siihen palkinnot päälle, niin välttämättä ei edes pääse omilleen, jos osallistujia on vähän.


Parhaita hetkiä ovat olleet ne, kun joku keksii jotakin ja syöttää toiselle idean ja sitten vedetään ylämummoon ja keksitään oikea vastaus tai onnistuu kaivamaan muististaan jonkin ikivanhan asian. Monta kertaa sitä on saanut ihmetellä, että mistä jonkin asian muistaa, vaikka aluksi tuntuu, ettei siitä ole mitään käsitystä. Kerran kysyttiin vuonna 1947 syntynyttä urheilijaa. Sillipurkkikuvasta kaverit hoksasivat Abban, josta saimme Jabbarin. Etunimi oli muodossa  ____ ____ _____ ____ M ja kirjainvinkistä mieheni haki hienosti Kareemin, mutta keskinimi oli hukassa, kunnes ihan ajan loppuessa mieheni kaivoi muististaan Abdulin ja näin saimme Kareem Abdul-Jabbarin nimen vastauspaperiin. On myös kiva, kun joskus pärjää ja jännittää lopputuloksia. Jos saa yli 40 pistettä, voi olla aika varma siitä, että on kolmen parhaan joukossa, ellei kierros ole ollut kovin helppo.

Ristikkopähkinä


Baarit ja visan juontajat ovat sitten luku sinänsä. Paras juontaja on mielestäni lahtelaisen Pikku Hanhen Jenni Vuorio, joka on ollut radiojuontajanakin. Hänellä on kaunis ääni ja hyvä ja selkeä ulosanti sekä monipuolinen sanavarasto. Hän vetää visan nopeasti eikä jumitu vastausten läpikäymisessä kysymysten lukemiseen kuten monet juontajat. Kaikki ovat kuitenkin kysymyksiä jo miettineet, joten ei niitä tarvitse enää lukea uudestaan. Eräs lahtelainen juontaja antoi aivan liian vähän mietintäaikaa erikoiskysymyksissä, mistä annoin palautetta. Ei ole kivaa, kun on koko ajan kiire. Muissa paikoissa kysymystä sai miettiä viitisenkin minuuttia, hän antoi aikaa minuutin ja se riitti aniharvoin.  Playa del Inglesissä olemme käyneet kahdesti ja voittaneet kummallakin kerralla. Baarissa on hyvä henki, se on tupaten täynnä ja vitsit lentävät, koska porukka on toisilleen tuttua. Viime jouluna saimme palkinnoksi Pub Ryysyranta-paidat, sillä saimme kahdestaan 42 pistettä ja hurjat aplodit. Silloin etenkin viimeisen kierroksen kysymykset ja rastit osuivat hyvin kohdalleen.  Erääseen lahtelaisbaarissa olimme epätoivottuja osallistujia, koska ”emme ostaneet mitään” tai sellaisen käsityksen baarin ulkomaalainen omistaja jostain oli saanut, vaikka kyllä me olimme rahaa baarissa käyttäneet. Koska emme juo alkoholia, niin valikoima jää aika pieneksi. Diabeetikkona vältän sokerijuomia enkä juo light-juomia, koska vältän aspartaamia. Panineita olemme syöneet ja olisimme syöneet enemmänkin, mutta ne olivat aika usein torstaisin loppu. Meillä oli hänen antamaansa palkintobaarirahaa sillä hetkellä 137 euroa. Kolme parasta joukkuetta saa palkkioksi 30, 20 ja 10 euroa ja saimme lähes joka viikko jonkin kupongin, joita olimme käyttäneet harvakseltaan. Olimme tilanteessa aivan hoomoilasina enkä älynnyt edes kaivaa esille saamiamme palkintoja. Kyseisen henkilön olimme nähneet kerran baarissa. Kisan jälkeen kävimme luovuttamassa juontajalle palkinnot takaisin ja sanoimme, että emme enää tule visailemaan, koska olemme epätoivottuja henkilöitä. Juontaja oli aivan kauhuissaan tilanteesta, hän oli sanonut omistajalle meidän olevan ”parhaita asiakkaita” ja ”hänen ystäviään”. Baarissa oli hauska tunnelma, kerrankin minulle sanottiin, ”siinä meni voitto”, kun tulin paikalle, vaikka siellä oli yksi joukkue, joka voitti lähes aina. Enpä ole aikaisemmin saanut porttikieltoa mihinkään, nyt sekin tuli koettua. Yhden kerran saimme vastattavaksemme kysymykset, jotka meiltä oli jo kysytty aiemmin eräässä toisessa baarissa ja samoja kysymyksiä on ollut jonkin verran. Marian Helmessä pisteiden näkyminen pistetaulukossa kesti liki kaksi kuukautta, mikä on ehdottomasti liikaa. Useimmat lahtelaisjuontajat merkitsevät pisteet jo samana iltana. Kerran oli varmaan seitsemän joukkuetta, joilla oli sama pistemäärä ja tasapistekysymyksessä kysyttiin belgialaisen Charleroin kaupungin   asukasmäärää. Visan pitäjällä kesti todella kauan laskea eri joukkueiden väliset erot. Samassa visassa oli vielä yksi kysymys, johon voi vastata toisellakin tavalla ja juontajan piti tarkastaa yrityksestä, mikä vastaus hyväksytään. Tähän kaikkeen tuhraantui varmaan puoli tuntia, sillä visa kesti liki kolme tuntia. Yhdellä kerralla arvasin tasapistekysymyksessä jonkin lintulajin lukumäärän aivan kohdilleen, niitä oli jotain 25 000 ja kollegani pystyi laskemaan jonkin suomalaisen ja englantilaisen kaupungin välimatkan muutaman kymmenen kilometrin tarkkuudella. Aika usein kysytään jonkin albumin pituutta, asukasmäärää tai kirjan painosmäärää. Jokaisen kierroksen jälkeen juontaja tarkastaa laput ja merkitsee pistemäärän sekä yhteispistemäärän. Tähän kuluu aikaa 10-25 minuuttia joukkuemäärästä sekä juontajasta riippuen. Itse tekisin niin, että kirjoittaisin vastaukset vastauspaperille, laittaisin paperit vierekkäin ja vertaisin vastauksia. Eikä tarkastukseen menisi kovin kauaa, sen verran paljon on tullut elämässä paperisia kokeita tarkastettua. Osa juontajista tuhraa lukea kännykästään vastauksia, jolloin aikaa kuluu kauan.


Playa del Inglesin voittotunnelmissa


Ostimme työporukalla visailua harrastavalle kollegalle synttärilahjaksi yhden visan, joka oli myös pettymys. Visaan oli meiltä kysymättä laitettu äänikysymys, jossa ei edes ollut mitään äänitettä ja vastauksena ollutta bändin nimeä kukaan ei ollut kuullutkaan. Kysymykset oli valittu heikosti, sillä niissä oli useampi samaa kaupunkia koskeva kysymys. Emme saaneet mitään rahallista hyvitystä emmekä pahoittelua siitä, että äänikysymys ei toiminut.  Ainoa hyvitys oli jokunen pähkinä, joita olisimme voineet porukalla miettiä. Useamman kerran olemme olleet menossa Helsingissä visaan, joka on peruttu ja josta Baaripähkinän nettisivuilla ei ole ollut tietoa. Kerran valitinkin asiasta, koska ajoimme lauantaina ihan vain visailemaan kavereiden kanssa. Yritys laittoi pähkinäpojat korvaamaan ja sovimme, että saan korvaukseksi Tukholman risteilyn kesäkuulle, koska en pääse arkilähdöillä työaikana lähtemään minnekään.  Yrityksen edustaja unohti lähettää lahjakortin. Huomautettuani asiasta postissa tuli Tallinnan risteily. Huomautin toisen kerran ja vihdoin sain lahjakortin, jonka päiväys meni umpeen niin pian, ettei vapaita paikkoja enää ollut. Pitkän viestittelyn jälkeen käteen jäi tyhjä luu yrityksen mokan takia.


RFC-Finlandilla on useamman kerran kuukaudessa ollut kaikenlaisia virheitä kysymyksissään, säännönmukaisesti yrityksen edustajat kuitenkin kieltävät tehneensä virheitä. He eivät pysty ottamaan minkäänlaista omaan tekemiseensä kohdistuvaa kritiikkiä vastaan. Olen ihmetellyt muutamaa kysymystä Facebook-sivulla ja ilmeisesti siitä hyvästä minulle laitettiin esto, jota ei kuulemma voi poistaa.  Yrityksen edustaja ei myöskään pysty sanomaan, minkä takia olen eston saanut.  Minulle on sanottu selkeän virheen olevan ”typo”. Typo on yleisesti käsitetty kirjoitusvirheeksi, mutta tässä kysymyksessä kokonainen sana (kuka nainen on ollut Suomen kenraalikuvernöörinä) oli väärin eikä kyseessä siis mitenkään voi olla typo. Vääntöä käytiin myös Peukaloisen kirjoittajasta. Kysymyksessä sanottiin, kuka tanskalainen on luonut Peukaloisen? Oikea vastaus oli H. C. Andersen, vaikka Peukaloisen kirjoitti ranskalainen Charles Perrault, joka eli 1600-luvulla. Kysymys kuulemma tuplatarkastettiin ja minulle laitettiin kolme saman Lasten keskuksen vuonna 1978 julkaiseman kirjan suomennoksen eri linkkiä, jossa alkuperäisteos oli Tummelise eli Peukalo-Liisa, joka on kyllä Andersenin teos, mutta aivan eri satuhahmo. Kirjan kannessakin on tytön kuva. Perusteluina sanottiin, että RFC-Finland Oy ottaa huomioon ainoastaan teoksen, joka on jonkin tanskalaisen tekemä ja jonka Suomen kirjallisuustahot suomentavat muotoon Peukaloinen. Tällainen teos on olemassa. No kyllähän Peukaloinen on tämän Lasten Keskuksen kirjan nimi, mutta ei se silti vastaa kysymykseen, kuka on luonut Peukaloisen. Tätä ei yrityksen sähköposteihin vastaava henkilö millään ymmärtänyt, laitoin eri kielillä linkkejä asiasta ja Andersenin täydellisen luettelon hänen kirjoittamistaan saduista, joista ei hakemallakaan kyllä löydä Peukaloista, Tummelise siellä luonnollisesti on. Minulle vielä keljuiltiin asiasta, joten otin yhteyttä Lasten Keskukseen, josta senaikainen lastenkirjallisuuden toimituspäällikkö kertoi, etteivät he tiedä, miksi Ylönen on kääntänyt nimen Peukaloiseksi eikä Peukaloliisaksi, kuten tietysti olisi pitänyt alkuperäisen nimen mukaan kääntää. Asiasta ei silloin keskusteltu ja Ylönen on jo kuollut, joten häneltä asiaa ei voi kysyä.
 Canasta-pelistä kysyttiin korttien lukumäärää, joka on täysin riippuvainen pelaajien lukumäärästä ja voi olla 11, 13 tai 15. Tällaiset lukuisat virheet ovat minua ärsyttäneet todella paljon ja monesti visailujen lopettaminen on ollut hilkulla.  Jos yrityksen liikevaihto on satoja tuhansia euroja ja tienaa tällä toiminnalla rahaa, niin kysymysten pitää olla yksiselitteisiä ja niiden vastauksen on oltava oikein. On käynyt selväksi, ettei yrityksen kysymysten tekijöillä ole riittävää akateemista kapasiteettia. He osaavat tehdä kysymykset useaan alaan, mutta kun mennään eri tieteenaloihin, niin taito ei aina riitä ja lähdekritiikki on olematonta. Se, että luetaan Wikipediaa, otetaan sieltä jokin yksittäinen lause, johon tehdään kysymys, johon sitten onkin monia muitakin vaihtoehtoja, on aiheuttanut moneen otteeseen närää kisailijoissa, joista erittäin suuri osa Lahdessakin on akateemisen loppututkinnon suorittaneita. Kysymykset voisi tarkastuttaa jollakin pedagogiset opinnot tehneellä ihmisellä, joka osaisi ottaa asianhaarat huomioon. Kun olen ammatikseni tehnyt kaikenlaisia koekysymyksiä 28 vuotta, niin osaisin tehdä kysymykset, joissa kenelläkään ei olisi nokan koputtamista. On turhauttavaa yrittää arvailla kysymyksen tekijän osaamista ja taitoa, mutta siihen on pitänyt oppia. Meillä olikin jo ihan lentävä lause, että ”mitähän sen Pena mahtaa taas tarkoittaa?” Pentti Maikkula, jonka ristimme Penaksi, vastaa yrityksen sähköpostiviesteihin.




 Kerran kysyttiin jalkapallovalmentaja Jemerenkoa, jonka nimi oli litteroitu Emerenko eikä visan pitäjä hyväksynyt Jemerenkoa, vaikka kysymyksessä saisi olla yksi kirjainvirhe. Venäjän kirjain e äännetään [je] ja nimi kirjoitetaan Jerjomenko [jerjomenka]. Venäjässä on kirjaimet je (e), ja (я), jo (ё) sekä ju (ю). Kerran vastaus oli lammas ja kysymyksessä oli englantia. Joukkueessamme oli sillä kerralla englantia äidinkielenään puhuva tohtori, joka on tehnyt väitöskirjansa lampaista ja sanoi heti vastauksen kuullessaan, ettei kyseinen eläin ole lammas vaan vuohi. Hän ei tiennyt kyseisen eläimen nimeä suomeksi, joten arvasimme vastauksen väärin. Kun otin yhteyttä asiasta jälleen kerran linkkien ja eläimen tieteellisen nimen kera, minulle vastattiin, ettei kysymyksiä tuomita mielipideperäisesti. Epäpätevyys ilmenee eritoten klassisen musiikin alueella, jonka kysymykset ovat aivan kummallisia ja niitä on ehkä juuri tietämättömyydestä johtuen todella vähän suhteessa rap- ja metallimusiikkikysymyksiin. Pari kertaa on kysytty Pergolesia, jota ei Sibelius-Akatemiassakaan sen kummemmin käsitellä, mainitaan vain nimeltä. Mozartilta on valittu listasta aivan tuntemattomia sävellyksiä, joiden perusteella hänen nimensä olisi pitänyt tietää. Olen suorittanut musiikkitiedon kurssin musiikkiopiston päättötodistusta varten ja joukkueessamme on musiikin maisteri, joka aina päivittelee kysymysten tasoa. Urheilukysymykset ovat myös erittäin suppealta alalta. Lähes joka viikko on jokin jääkiekkokysymys. Minulle on sanottu, että suomalaiset seuraavat jääkiekkoa ja Amerikan urheilua eniten, joten niistä on eniten kysymyksiä. Maailmassa on satoja eri lajeja, joista kysymyksiä voisi tehdä. Esimerkiksi hevosurheilusta ei ole ollut ainuttakaan kysymystä ja vaikkapa suunnistus, purjehdus, lento-, kori- ja pesäpallo ovat todella harvoin aiheina. Lingvistiikasta, uskonnosta, biologiasta, terveystiedosta ei juuri myöskään ole ollut kysymyksiä. On turhauttavaa, kun kysymys on sellainen, johon kukaan ei tiedä vastausta. Kerran kysyttiin jotain paikallista hämäläistä sotapäällikkö, jonka nimi oli Kirmukarmu. Maantiedekysymyksissä kysytään myös paljon aivan älyttömiä jokia, aavikoita tai muita alueita, joista maantieteenopettajakolleganikaan ei ole kuullut ja hän pitää karttakokeita yms. jatkuvasti.


SM-finaali 2019 oli erittäin huono kokemus kaikkiaan ja siitä jäi pitkäksi aikaa ärsyyntynyt ja turhautunut olo. Visan kysymykset olivat suurimmaksi osaksi aivan älyttömiä eivätkä missään linjassa normaalivisojen kanssa. Aluefinaalin jälkeen otettiin valokuva, jota käytettiin tunnistautumisessa Vantaan Tulisuudelman tanssitilassa. Saimme paperit ja vastauslomakkeet, joissa oli yhteensä 45 kysymystä. Vastausaikaa oli 1.5 minuuttia kysymystä kohden ja erikoispähkinöissä aikaa taisi olla enemmän, en enää muista varmasti. Etenkin kuvapähkinöistä jäi huono maku suuhun, sillä ne oli tehty ammattitaidottomasti. Kysyttiin tiettyä kirjaa tietyltä vuodelta ja ensimmäisessä kuvassa oli punainen pirupaholainen ja toisessa kuvassa piirretty apina iso banaaniterttu kädessä. Vastaus oli Vihan hedelmät. En mitenkään osaa vieläkään yhdistää pirua vihaan ja itse kirja on minulle tuttu kuten muillekin joukkueemme jäsenille. Toisessa pähkinässä tiesin, mitä siinä tarkoitettiin, en vain muistanut Taru Valkeapään Posiolla juontaman ohjelman nimeä. Siinä kilpailtiin ja lopussa nukuttiin puissa eivätkä kuvien vinkit T-rex ja piirretty pieni purjelaiva, jossa oli kolme lasta ja ehkä merirosvolippu, antanut mitään apuja vastaukseen Suuri seikkailu. Tällaiset vinkit ovat kilpailijoiden aliarvioimista ja heti tuon kisan jälkeen päätin, että se sai olla ensimmäinen ja viimeinen SM-finaalini. Se oli täyttä ajan ja rahan hukkaa matkoineen, syömisineen ja tuntien odottamisineen. Lisäksi tupakkatilasta levisi järkyttävä tupakansavu ravintolaan, mikä teki todella huonon olon. Vaihtaisin heti johonkin toiseen visailumuotoon, jos sellaisia Lahdessa joku järjestäisi. Tässäpä vinkki kollegalleni, perusta kilpaileva yritys :).


Kiitokset kaikille visakavereillemme, joita on ollut paljon, sillä joukkueessa ei tarvitse aina olla samoja henkilöitä. Ryhmässä on aina hauskempaa eikä homma saa mennä liian totiseksi, vaan tärkeintä on se, että on hauskaa, juttu luistaa ja on mukavaa ja rentoa.  



maanantai 24. helmikuuta 2020

Asemapäällikön aamiainen on lauantaiaamun helmi


 Lahdessa Matkakeskuksen pihapiirissä sijaitseva puinen Asemapäällikkö-ravintola on ollut monena lauantaiaamuna aamupalapaikkamme. Edulliseen 9.50 euron hintaan nähden tarjolla on monenmoista syötävää ja juotavaa myös kasvissyöjille ja vegaaneille. Tarjolla on muun muassa leipiä, karjalanpiirakoita, munavoita, erilaisia leikkeleitä, juustoa, kurkkua, salaattia ja tomaattia, hedelmiä, jugurtteja, puuroa, marjoja, myslejä, hilloja, siemeniä, keitettyjä kananmunia, vettä, kahvia ja teetä. Tarjottavat ovat pitkillä pöydillä myyntipuolen sivustalla ja salin puolella on istumapaikkoja vajaalle neljällekymmenelle hengelle. On pieniä kahden hengen pöytä ja pari isompaa pöytää. Lisäksi kahvilassa on kabinetti, jonne joskus ruuhka-aikoina on saanut mennä. Vessat ovat käytössä ilmaiseksi asiakkaille, avaimen saa tiskiltä. Aamupala on varsin suosittu lauantaisin, sunnuntaina paikka on kiinni. Kerran ostimme mukaamme leivonnaisia, mutta rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että niiden ulkonäkö oli makua parempi. Tarjolla on kuitenkin monenmoista enkä ole maistanut kuin paria kakkua.







Oma aamiaiseni





Olimme niin ajoissa liikkeellä, että muut eivät vielä olleet ehtineet saapua paikalle

 Itse rakennus on suojeltu ja valmistunut vuonna 1921. Kahvilalla on myös A-oikeudet ja se on perheyritys.

Voin lämpimästi suositella Asemapäällikön aamupalaa sekä lahtelaisille että kauempaakin tuleville. Lauantaina aamupala on klo 9-12 ja arkisin 8-11. 

maanantai 20. tammikuuta 2020

Maisterin tutkinnon lisäksi myös diplomi :)

Viime vuoden urotekojani oli  Lahden kaupunginkirjaston aikuisten  lukudiplomin suorittaminen. En koskaan saanut ala-asteella uinnista maisterin papereita saati diplomia, joten nyt on minullakin ihka-aito diplomipaperi kirjahyllyssä latinankielisen maisterin paperin lisäksi. Huomasin roikkuvani aivan liikaa somessa ja netissä ylipäätään ja päätin tehdä asiaan parannuksen ja alkaa monen kymmenen vuoden jälkeen lukea kirjoja. Asuin lapsena vajaan sadan metrin päässä kirjastosta ja kävin siellä monta kertaa viikossa lukemassa lehtiä ja lainaamassa kirjoja, joita luin monta viikossa. Molemmat kirjastonhoitajamme Marja ja Marjatta tykkäsivät minusta ja siskostani ja joskus saimme olla apuna etsimästä kortteja, mikä oli aivan ihanaa hommaa pienen lapsen mielestä. Kirjastokorttini numero taisi olla 307, isäni oli 455, jonka hän sai uudistuksessakin pitää. Kuuntelin myös usein klassista musiikkia kappaletta partituurista seuraten, erityisesti Bachin Brandenburgilaiset olivat yksi suosikeistani. Nyt eksyin sivupolulle, joten palataanpa itse lukuhaasteeseen.


Lukudiplomiin piti lukea 10-14 kirjaa tietyistä aihepiireistä ja kustakin aiheesta sai lukea yhden kirjan. Kuulin diplomista ihan sattumalta Lahden kaupunginkirjastossa vasta lokakuussa, joten melkoista haipakkaa kirjat luin. Muistan kirjastonhoitajan sanoneen minulle, että nythän on jo lokakuu ja vastasin, että ei se ole ongelma, jos johonkin ryhdyn kunnolla, niin homma hoituu lyhyemmässäkin ajassa. Osa kirjoista piti  kyllä lukea vähän hampaat irvessä ja jos ei kyse olisi ollut haasteesta, niin kirja olisi taatusti jäänyt kesken. Hommaa helpottivat e-kirjat, joita luin iPadilta syyslomalla hotellissa useammankin. Kirjavalintaani vaikutti eniten kirjojen saatavuus, joskus oli vain pakko lukea jokin kirja, koska muita ei ollut sillä hetkellä saatavilla.

Ikävä kyllä voin suositella vain muutamia lukemistani kirjoista kuten Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää, joka sai kyyneleet valumaan. Sen luin kesälomallani ja kaikki muut yhdeksän loka-marraskuun aikana. Antti Holman Kauheimmat runot oli paikoitellen nerokas ja oivaltava. Olin lukenut ruotsin appron kirjallisuuspaketissa Edith Södergranin runoja på svenska, joten ne olivat tuttuja ja oivasti Antti oli niitä muunnellut. Muut kolme työstettyä runoilijaa olivat Eino Leino, Kirsi Kunnas ja Larin Paraske.

Haanpään kieli oli kuvailevaa, mutta paikoitellen hyvin vanhanaikaista enkä enää ymmärtänyt kaikkia sanojakaan. Donna Tartt on saanut klassikon maineen kirjastaan Jumalat juhlivat öisin, mutta minusta se oli pitkäveteinen ja välillä todella tylsä, olihan siinä puolensankin, mutta aika lailla pakolla taistelin sen läpi. Heigin Kuinka aika pysäytetään oli kirjoista toiseksi paras. Päähenkilö 1500-luvulla syntynyt "alba" eli Tom ei vanhene juuri ollenkaan ja hän elää maksimissaan kahdeksan vuotta samassa paikassa. Alboja on maailmassa jonkin verran ja heillä on johtaja, joka pitää heitä pihdeissään. Albat eivät saa rakastua, sillä se tuottaisi ongelmia. Kirja hyppii neljän eri vuosisadan välillä ja se on kekseliäästi kirjoitettu fantasiafiktio ja aikaa ei voi pysäyttää, sen Tomkin huomaa.  Gatsby kultahattu ei minua kiehtonut, se oli ihan oivallista 1920-luvun kerrontaa rikkaiden maailmasta. Wikipedia kertoo, että kirja sisältää paljon symboleita, no ne menivät täysin ohitse. Kirja on täynnä tajunnanvirtaa, en tykännyt piste. Sandströmin kirjan valitsin nimen Laudatur perusteella ja se on ollut Finlandia-ehdokkaana. Minua ärsytti eniten se, että mies kutsuu vaimoaan Seepraksi.  Tapahtumat eivät olleet mielenkiintoisia, aika tylsä tämäkin. Suomi 100 -kirjasta ei ole suurempia muistikuvia :D, luin sen varmaan aika alkuvaiheessa. Jalan halki Ranskan oli ihan ookoo, odotin kyllä hieman enemmän. Siinä kirjoittaja kävelee Ranskan läpi tarkan suunnitelman mukaan kolmisenkymmentä kilometriä päivässä ja yöpyy erinäisissä pikku hotelleissa viiniä hörpiskellen, ruokakuvaukset ovat hyviä. Palefacen Viides Maamme-kirja oli ihan kiva luettava, se antoi paljon aihetta miettimiseen ja siinä käsitellään monenlaisia arvoja.



Ja ta-daa - tässä se varsinainen ylpeydenaihe sitten on!



Nähtäväksi jää, jaksanko tehdä toisenkin diplomin. Monet kirjoista ovat alkuvuonna lainassa, joten mahtaa jäädä myöhemmäksi tai jopa loppuvuoteen. Jos joku innostui, niin tässä linkissä on lisätietoa tämän vuoden diplomista. Lisäksi on olemassa Helmet 2020 lukuhaaste, jota voisin myös ajatella. Siitä löydät lisätietoa tästä linkistä.

Oikein mukavia lukuhetkiä!

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Unta, unettomuutta ja painopeitto

Olen kärsinyt univaikeuksista lähes koko aikuisikäni. Yleensä saan unenpäästä kiinni, mutta herään aikaisin enkä enää nukahda. Osaksi syynä on varmasti ikä ja stressi ja vaivaa on koitettu hoitaa monellakin eri tavalla kuten melatoniinillä ja lääkkeillä. Niiden huono puoli on se, että niiden vaikutus kestää pitkällekin seuraavaan päivään. Viime elokuussa luin jostain jutun painopeitosta ja kävin ostamassa sellaisen Puuilosta. Se maksoi muistaakseni jotain 80 euron luokkaa, kalleimmat näkemäni maksavat jopa ylis 500 euroa. Joku bloggari oli tehnyt peiton itse ompelemalla sen sisään makaroneja, mutta minusta ei siihen ollut. Peiton tulisi olla noin kymmenen prosenttia omasta painostasi eli jos painat 80 kiloa, osta kahdeksan kilon peite. Nimensä mukaan peitto on tavallista peittoa painavampi ja omassani painoa on enemmän peiton reunoilla. Peiton sisällä on  vähän sellainen tunne, kuin olisi halauksessa, mitään hierontaa muistuttavaa tunne ei mielestäni ole. Sanotaan, että tämä halauksen tunne antaa keholle positiivisia tunteita ja se on ihan totta. Peiton vaikutus pohjautuu mielihyvhormonien tuotantoon, aivot saavat keholta viestin, että pitää rauhoittua.
Peitto poistaa myös stressiä, mutta jos stressi on kova niin ei minulla peittokaan auta pidentämään unta. Minun peittoni on sen kokoinen, etten ole löytänyt siihen sopivaa lakanaa, joten nukun ilman lakanaa, peiton alle mahtuisi hyvin kaksi ihmistä nukkumaan. Mieheni nukkuu mieluummin viileässä ja minä taas olen viluinen, joten hän nukkuu pelkällä lakanalla ja minulla on pyjaman lisäksi lämmin painopeitto ja jalassa sukat ja joskus villasukatkin.  Peittoni pinta on samettinen ja aivan ihana iholle.



Peiton avulla nukahtaa hyvin ja uni on syvää ja yleensä muistan näkemäni unetkin, aikaiseen heräämiseen (klo 4-6) peitto sen sijaan ei ole minua auttanut. Saan unta 5-6 tuntia, joskus viikonloppuisin vähän enemmän ja lomilla jossain vaiheessa nukun pidempäänkin. Se ei ole riittävästi, mutta minkäs teet, kun nukkumatti kiertää meikeläisen matkallaan. Voin suositella painopeittoa, jos Sinulla on univaikeuksia, mutta omiin ongelmiini se ei täysin auta. Mindufullnessia olen myös kokeillut ja siitä on apua, samoin hengitystekniikasta. Mutta kun ajatukset alkavat kiertää aivoissa muurahaisten juoksemisen lailla, ei juuri mitään ole tehtävissä. Parasta on nousta ylös ja puuhailla jotain ja toivoa, että alkaa väsyttää. Ihmisen unisykli on tutkitusti 1,5 tuntia ja yritän ajoittaa nukkumaan menemiseni unettavaan vaihesseen. Liikunnalla saa myös väsymystä kehoon.

Jos Sinulla on keino siihen, miten unta saisi pidemmäksi, kerro se kommenteissa. Luulen, etten ole ainoa tämän ongelman kanssa jatkuvasti painiskeleva :).



maanantai 6. tammikuuta 2020

Vihlova hammassärky ja hammas halki - oma kokemus

Kirjoitanpas kokemuksestani hammassärystä, joka piinasi minua viime tai toissa vuonna, sillä tästä kirjoituksesta voi olla jollekin lukijalleni hyötyä. Hammassärkyhän on viheliäinen vaiva ja olen itsekin kärsinyt hammaslääkäripelosta nuorempana. Ihme kyllä lapsena hammaslääkäri oli toiveammattini, joka vaihtui aika nopeasti jo ala-asteella opettajaksi, kun hampaitani porattiin enemmän :).
Tämä kokemukseni on kuitenkin erilainen, sillä  toiseksi viimeistä ylähammasta vihloi ja jomotti aina ruokailun jälkeen jopa reilun tunnin niin kovasti, että itkin. Kävin hammaslääkäripäivystyksessä ja hampaasta ei löydetty tutkimuksissa vikaa. Lopulta yhtenä päivänä kipu oli ihan sietämätön ja koska varasin ajan yksityislääkärille, koska en päässyt päivystykseen, joka Nastolassa toimii kyllä hyvin. Siellä on joka päivä yksi päivystävä lääkäri, mutta tuolloin oli niin paljon oppitunteja, etten ehtinyt ajoissa paikalle. Tämä lääkäri avasi hampaan ja näki siellä pienen halkeaman amalgaamipaikan alla. Halkeama johtuu muistaakseni siitä, että paikka on niin kova, että lujaa purressa hammas halkeaa, sillä paikka ei anna periksi ja tämä on meillä yli 50-vuotiailla kuulemma aika yleistäkin. Hammas sai ensiapua ja kipu loppui joksikin aikaa. Ajan myötä halkeama suureni, sille tehtiin vielä yksi korjaus juuri ennen syyslomareissua, mutta lopulta viime keväänä päädyttiin siihen, että hammas on aika ottaa pois. Jännitin tietenkin operaatiota jonkin verran, sillä minulla on todella herkkä nielurefleksi. Yliopistolla otettiin viisaudenhampaat pois ja Kuopiosta tuli  Jyväskylään silloin tällöin erikoislääkäri, joka käytti ilokaasua ja sen avulla operaatiot ylipäätäään saatiin tehtyä kahdessa osassa. Kun on kyse takahampaasta, niin pitkäaikainen omalääkärini keksi antaa Dormicumia tai vastaavaa lääkettä ennen toimenpidettä. Tämä rauhoittaa kurkunkin niin, että lääkäri pystyy tekemään hampaalle tarvittavat toimenpiteet.

Suotta pelkäsin, sillä hampaani oli jo niin heikossa kunnossa, että se heilui ja se saatiin alle vartissa hajotettua osiin ja poistettua.Puudutuspiikkejä taisi olla kolme, joista yksi laitettiin kitalakeen. Nastolassa on hammaslääkäri, joka pitää näistä poistoista ja tekee niitä ylivoimaisesti muita enemmän ja poistoaika laitettiinki hänelle. Yksi juurista oli u-kirjaimen mallinen, mikä aiheutti lääkärille hieman ylimääräistä vaivaa, mutta kaiken kaikkiaan toimenpide meni hienosti. Hammasta porattiin ja sitten kitkuteltiin joillakin pihdeillä, se ääni kuulosti kyllä melko villiltä korvissa. Rusahdukset olivat kovat :). Olin ottanut netistä selvää, miten hammasta hoidetaan tai sitä reikää paremminkin. Pidin varalta peräti kolme varttia sideharsotuppoa reiän päällä, jotta veri hyytyisi ja sehän hyytyi. Tupot sain lääkäriltä ja vaihdoin niitä muutaman kerran alkuvaiheessa. Kahteen tuntiin suuhun ei saanut pistää mitään. Ohjeeksi sain, että jos alkaa koskea, nousee kuume tai hammas alkaa  vuotaa verta, niin pitää mennä heti päivystykseen, sillä siihen on voinut tulla tulehdus, joka pitää hoitaa lääkkeillä. Mitään tällaista ei onneksi tapahtunut. Otin ennen poistoa särkylääkkeen ja muistaakseni vielä toisenkin, enempää en tarvinnut, sillä kipua ei ollut. Pidin posken päällä kylmäpussia useamman tunnin ajan aina vartin verran kerrallaan, jotta poskea ei turvotuttaisi, eikä se kyllä turvonnutkaan.

Reikä tuntui todella suurelta, mutta ajan myötä se pieneni. Olen kuullut henkilöstä, jonka kieli hakeutui reikään koko ajan niin, että se häiritsi ja lopulta siihen laitettiin implantti. Siksi välttelin tietoisesti kieleni kulkuratoja enkä antanut sen mennä reikään. Ajan myötä reikä myös pieneni ja nykyään en edes muista koko asiaa. Alussa hampaat piti harjata monen kuukauden ajan niin, että harjasin viimeisen hampaan aina erikseen. Nykyään harja menee koko ylärivin enkä edes huomaa aukkoa.

Kyselin implantista erikoishammaslääkäriystävältäni ja hän sanoi, että viimeiseen hampaaseen ei laiteta koskaan implanttia ja toiseksi viimeiseenkin aika harvoin, joten päätin jo varhaisessa vaiheessa, että pärjään kyllä sillä, mitä suussa on.

Opin tästä sen, että jos on sellaista hammassärkyä, että koko päätä koskee ja särky ihan säväyttää, kyseessä voikin olla haljennut hammas eikä reikä. Purin alkuaikana monta viikkoa etuhampailla ja toisen puolen poskihampailla, nykyään syön kummallakin puolella ihan yhtä hyvin. Alussa myslit ja vastaavat tuotteet tuntuivat epämukavilta reiän kohdalla.

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Kokemukseni Järvisydän-hotellista Rantasalmella - yksi tähti

Päärakennus, jossa oli aamiainen ja tanssitilat
Olin unelmoinut  Järvisydän-hotellissa käymisestä aika kauan, kun vihdoin toteutin haaveeni. Hotelli on aivan ainutlaatuinen, kylpylä on kiveen hakattu ja kuvissa todella kaunis. Markus Heiskanen on panostanut kymmenen miljoonaa euroa tähän matkailukokonaisuuteen ja hän on saanut Etelä-Savon vuoden yritys -palkinnon vuonna 2017. Järvisydän työllistää oman perheen lisäksi yli 150 palveluntuottajaa, mikä on aivan upeaa!  Huoneet ovat aivan omantyylisiä ja koko tunnelma romanttinen, keskiaikaan vivahtava ja ihana.
Itä-Savon artikkeli ja toinen artikkeli kylpylästä, jonka rakentamisessa on käytetty uppotukkeja ja luonnonkiveä. Itä-Savon artikkelissa on myös video kylpylästä. Minusta on kerrassaan upeaa, miten savolaiskylään on saatu aikaan näin upea kokonaisuus ja savolaisena tunsin suurta ylpeyttä lukiessani juttuja Järvisydämestä ja päätin jo vuosia sitten, että joskus vielä menen hotelliin yöksi. Valitettavasti vierailustamme jäi kuitenkin huomattavasti enemmän negatiivista kuin positiivista sanottavaa.

Tulimme paikalle, kun oli jo hieman pimeää ja kaikki opasteet olivat puukylttejä, joita ei pimeässä havainnut lainkaan. Löysimme vastaanoton päätalosta  ja saimme huoneen avaimen. Sitten kuulimme, että matkalaukut pitääkin raahata varsinaiseen hotelliin, joka oli noin viidenkymmenen metrin päässä. Kolmannenn kerroksen huoneemme 302 oli erittäin kylmä ja vessassa oli aivan kamala viemärin haju. Yön aikana kylmyyttä puski lasiparvekkeelta lisää. Vastaanottovirkailija ei saanut huoltomiestä kiinni ja tuli itse katsomaan tilannetta, kun soitin muutaman tunnin päästä, kun huone ei alkanut lämmetä. Kieltämättä mietin, että mitäs jos hotellissa olisi ollut jokin hätätilanne eikä huoltomiestä tavoiteta kuin seuraavana päivänä? Virkailijakaan ei saanut huonetta lämpiämään, säädöt olivat ilmeisesti rikki eikä hän myöskään tarjonnut toista huonetta tilalle, liekö hotelli sitten ollut loppuunmyyty. Tuntuu myös uskomattomalta, että viemärin haju olisi tullut muutaman tunnin kuluttua siivouksen jälkeen, eikö siivooja tai kerroshoitaja todellakaan itse haistanut mitään hajua, jonka me haistoimme käytävään asti? Tutkittuani muiden arvioita mm. Tripadvisorista huomasin, että tätä hajuongelmaa oli ollut muillakin, jopa yli 300 euron sviiteissä. Käsittämätöntä, miten haiseva huone edes voidaan laittaa vuokrattavaksi eikä ongelmiin puututa heti!


Lamppuna oli kiva kärrynpyörä, sänky piti ääntä

Tunnelmaan oli panostettu

Televisio kiviseinällä oli aika pienikokoinen

Onneksi minulla oli mukana paksu uusi painopeittoni ja fleecehousut, sillä niiden ja pitkähihaisen puseron avulla tarkenin jotenkin. Mieheni on kuumaverisempi ja selvisi peitolla, mutta minä vilukissa tärisin koko illan peittojen alla televisiota katsellessa.

Aamiainen tarjottiin päätalossa ja aamiaishuone oli sekä pimeä että sekava. Pari kertaa piti kysyä tarvitsemiani asioita, koska en yksinkertaisesti niitä löytänyt, koska oli niin hämärää. Pieneen tilaan oli ahdettu syötävää, joiden taso ei ollut mitenkään häävi ja valikoimakin oli pieni esim. Scandiceihin verrattuna. Mietin, että olisimmeko syöneet edellisenä iltana ns. Tulimenun, mutta sen kalleuden (lähes 80 euroa kahdelta) ja suppean valikoiman takia kävimme syömässä muualla. Tulimenun arvosteluja luettuani tein oikean päätöksen, sillä menua on kuvailtu ylihintaiseksi ja useat eivät ole olleet laatuunkaan tyytyväisiä. On harmi, ettei ravintolassa saa muuta ruokaa illalla kuin tämän menun.

Aamiaisen jälkeen menimme käymään kylpylään, joka oli aivan hirveä pettymys. Pukuhuoneet olivat TODELLA pienet ja ahtaat. Ainoat istumistilat olivat kuvassa näkyvä kapea penkki, jolta  yhtän leveämpi ahterinen henkilö putoaa lattialle. Kaapit olivat vierivieressä ja ne olivat pienet. Onneksi meitä ei aamulla ollut kuin ehkä viitisen naista ja lasta samaan aikaan, sillä enempää tilaan ei olisi mahtunut. Miten ihmeessä tila toimii ruuhka-aikana!? Suihkuhuoneessa ei ollut yhtään tasoa, jonne shampoon olisi voinut jättää. Kuljin silmälasit päässä ja jätin niitä sitten saunojen ulkopuolelle, tämäkin asia olisi voinut olla jotenkin paremmin järjestetty. Näköni on -9,5, joten en näe juurikaan mitään ilman lasejani.



Pienin näkemäni kylpyläkaappi

Tässä toinen tilassa ollut penkki.....

Arkkitehtuuri ja keskiaikainen tunnelma ovat Järvisydämen parasta antia. Kylpylässä on käytetty uppotukkeja ja kiveä ja se onkin kaunis paikka MUTTA siihen se sitten jääkin. Ilma oli todella viileää ja pienten altaiden vesi niin kylmää, että en tarennut olla altaassa saunan jälkeen. On ihan käsittämätön valinta, ettei vettä raaskita lämmittää! Altaat ovat niin pienet, ettei sinne mahdu paljon porukkaa ja ulkoaltaille en edes mennyt, koska niitä tuskin lämmitetään senkään vertaa ja ilma oli jo aika viileä, kun Järvisydämessä kävimme. Yksi saunoista oli ihan hyvä, mutta toinen oli niin höyryinen ja pimeä, että poltin jalkani, kun huononäköisenä yritin selvitä sieltä ulos ja kuuma höyry tuli suoraan jalkoihin. Tässä vaiheessa tympäännyimme lopullisesti ja päätimme lähteä pois. Olen ollut sekä Suomessa että ulkomailla lukuisissa kylpylöissä ja tämä oli surkein esitys koskaan.  Mitä järkeä on, jos altaan vesi on niin kylmää, ettei siellä tarkene olla? Tanskassa ja Irlannissa olleet kylpylät sekä Suomussalmen Kiannon Kuohut vievät voiton sata nolla. Niissä on myös hierovia suihkuja, kunnon porealtaat ja kaikkea muuta kivaa. Tanskassa oli erityinen hiljainen huone, jossa sai keinua isossa keinussa kylpytakki päällä ja siellä oli monenlaisia erityishuoneita kuten Irlannissakin. Kylpylään  kuulemma mahtuu jopa 175 ihmistä kerrallaan, en ymmärrä miten. Nyt oli toistakymmentä ja siinäkin oli ihan riittävästi. Hinta oli kallis 29.90 ja meillä se oli pakotetusti huoneen hinnassa mukana, menimmepä kylpylään tai emme. Huoneesta maksoimme 205 euroa.





Kävimme respassa valittamassa heikosti menneestä yöstä ja saimme vastaukseksi, että meidän pitää tehdä kirjallinen valitus asiasta sähköpostilla. Emme saaneet siis minkäänlaista hyvitystä paikan päällä. Teimmekin valituksen ja kesti toista viikkoa, ennen kuin saimme vastauksen, jossa meille tarjottiin puoleen hintaan yöpymistä. En todellakaan halua ajaa yli 400 km kokeakseni jotain vastavaa, joten pyysin rahallista korvausta ja muutamien viestien ja pitkän odotuksen jälkeen meille palautettiin lopulta vain  25  prosenttia huonehinnasta eli noin 50 euroa, joten maksoimme tästä kokemuksesta 155 euroa ja siinä on ainakin 55 euroa liikaa. Järvisydän toivoi, että "soisimme heille uuden mahdollisuuden". Se mahdollisuus heillä oli ja sen he tyrivät. Minua harmittaa tämä kokemus, sillä odotukset olivat korkeat ja tämän piti olla viikonloppumme toinen huipennus, mutta toisin kävi. Haiseva kylmä huone, surkea kylpyläkokemus ja heikko aamupala pimeässä ja viileässä huoneessa eivät mairitelleet. Pistimme laukut autoon jo ennen aamupalaa, sillä huoneessa ei kertakaikkiaan voinut olla sen hajun takia ja odottelimme kylpylän aukeamista päätalossa.



Aamiaishuoneen läheisyyden hämärää

Fatbikejä oli runsaasti tarjolla à 29.80 päivä

Kalliota kylpylään mentäessä

Parkkipaikka ja mökkejä

Satama ja Saimaa

Pettyneet fiilikset vierailusta kieltämättä jäi. Ehkä kesäaikaan paikka olisi ollut paremmin edukseen, kun olisi ollut valoisampaa. Nyt harmaa ilmakin loi oman myteryytensä vierailuumme. Oman kokemukseni perusteella Järvisydän on ylihintainen, jossa palveluun ei panosteta riittävästi. Savolaisena tämä harmittaa erityisen suuresti, sillä itse matkailuidea on hieno ja panostus näkyy monessa. Yksityiskohdat vain mättävät liian monessa asiassa.

lauantai 22. joulukuuta 2018

Irlannin matkan neljäs päivä - paimennusta, linnaa ja kallioita

Syksy on mennyt tohinassa ja oman jaksamisen äärirajoilla, joten vasta näin eilen alkaneen joululoman aluksi on aikaa ja voimia kertoa Irlannin matkamme lopusta. 

Vietimme aamupäivän vaateostoksilla ja kaupungilla Galwayssa, koska oli tullut pari aika tiukkaa ajopäivää ja halusin antaa kuskille vähän lepoa. Kadulla törmäsin Oscar Wildeen veljineen



Galway on idyllinen ja kiva kaupunki. Kävimme Oasiksen ja Penneyn liikkeissä, kahvilla samaisessa ostoskeskuksessa, jossa nämä vaatekaupatkin olivat ja kävelimme vähän pokettamassa keskustassa. Istuimme puistossa auringonpaisteessa kuunnellen yhtä kitaristia, joka soitti kivoja klassikkobiisejä.







Meille on aika harvinaista, että matkoillamme vain chillaamme ja olemme mitään tekemättä. Silloin kun reissuun pääsee, niin minusta aika pitää käyttää hyödyksi ja saada itselleen kokemuksia ja elämyksiä. Niinpä altaalla tai rannalla lojuminen ei sovi minulle ollenkaan. Jaksan tehdä sitä puolisen tuntia. Iltapäivällä ajoimme Gortiin, josta olin varannut alunperin huoneen kolmeksi yöksi.  Lady Gregory hotellissa oli kuitenkin tuplabuukkaus ja Nuppu otti sieltä yhteyttä minuun päivää ennen reissua ja kysyi, voisimmeko olla yhden yön jossain muualla. Saisimme huonehinnasta reilun alennuksen. Tämä sopi hyvin ja jäimme yöksi Galwayhin. Nuppu oli jo ehtinyt kysyä meille paristakin hotellista huonetta. Kävimme hotellissa syömässä ja Lidlissa kaupassa. Iltapäivällä katsoin hotellin pubissa jalkapallo-ottelun Ruotsi-Saksa yhden saksalaismiehen kanssa, joka tarjosi minulle jäätelön :). Peli oli jo loppumassa tasapeliin, kunnes Saksa teki maalin 90 peliminuutin jälkeen. Illalla menimme punttisalille ja kylpylään. Nuppu olikin useassa työvuorossa ja saimme häneltä hyviä vinkkejä. Saunassa (siellä oli yksi käytössä oleva sauna, jossa istuttiin uimapuvut päällä) sain eräältä vanhalta mieheltä vinkin käydä Bunrattyn linnassa.

Seuraavana päivänä heräsimmekin suhtaikaisin ja olimme Bunrattyssa linnan auetessa. Se oli ihan kiva paikka, jossa henkilökunta oli pukeutunut vanhanaikaisiin asuihin. Siellä oli kuvasarja linnan historiasta.

Näin puolustauduttiin kuumaa vettä kaatamalla

Kiipesimme ylös asti



Vanha sänky

Teatime :)

Linnassa oli vuohia ja kanoja

Paksu katto
Olimme juuri sopivaan aikaan, sillä ehdimme kiivetä ylös asti, kun bussilasteja alkoi saapua. Saimme liikkua ahtaissa huoneissa ja portaikossa aivan vapaasti, sillä paikalla oli vain muutama ihminen.


Mukava kyltti vessassa :)

Suuri haaveeni on ollut päästä katsomaan lammaspaimennusta ja netistä löysin parikin paikkaa, jossa on paimennysnäytöksiä ja niistä Burren's sattui sopivimmin reitillemme Caherconnelissa. Tällä perheyritystilalla oli pieni kivilinnoitus ja kahvila sekä pieni myymälä. Kerroin isännälle, että olen kasvattanut 17 shelttipentuetta ja että olen pitkään unelmoinut päästä katsomaan lammaspaimennusta. Hän opetti koiransa itse ja ne liikkuvat vihellyksen avulla. Kullakin koiralla oli omat vihellykset omiin suuntiinsa, oikealle, vasemmalle ja pysähdys ja saattoipa niitä olla vielä lisääkin. 
Katsojille oli rakennettu katos, jonka alle mahtui kymmeniä ihmisiä. Koirat paimensivat kahdessa eri aitauksessa, välissä oli perinteinen kiviaita. Todella taitavasti ne hommansa tekivät ja kuljettivat lampaat aitauksen toiseen päähän ja sieltä takaisin. Maahan ne menivät lähes välittömästi käskyn kuullessaan ja malttoivat myös odottaa, kun oli toisen vuoro paiskia hommia. Videolta voit katsoa pätkän koirien toiminnasta. Näytöksen jälkeen sai kysyä ja kyselin jalostuspuolesta, mikä kiinnosti minua. Urokset valitaan jopa toisesta maasta ja yhden isä oli muistaakseni Englannista ja alan valioluokkaa. Linjoja myös seurataan ihan kuten näyttelypuolellakin ja luulen, että tälläkin alakka etsitään tiettyjä ominaisuuksia. Voin lämpimästi suositella tätä paikkaa, melkein heti näytöksemme jälkeen tuli uusi porukka ja olisin saanut jäädä katsomaan sitäkin, sillä John ihan innostui kuullessaan, että olen tavallaan "alalla". Meidän koirista lähes kaikki ovat käyneet kokeilemassa lammaspaimennusta ja eka koiramme Viivi haki anoppilassa kesäisin lehmät laitumelta iltalypsylle. Kerran se auttoi ensilaitumelle päästettyjä vasikoita takaisin navettaan ja olipa se mukana etsinnöissä, kun lehmät kerran karkasivat. Useammalla sheltillämme oli selvä paimennustaipumus.








Lampaat pysyvät hyvin ryhmässä

Näimme kierrätystä noiden takana olevien aitojen ympäri

Koirat valmiusasemissa
Kahvilassa oli paljon itsetehtyjä herkullisia leivonnaisia ja juustoja sekä hilloja

Caherconnelista matkamme jatkui kohti yhtä päänähtävyyttä Cliffs of Moheria ja navigaattorimme Masa valitsi sellaisen kinttupolkureitin, että kuskilla meinasi mennä hermot :D. Pientä sadattelua oli koko ajan, sillä reitti oli sellainen, että yksi auto mahtui kerrallaan kulkemaan, onneksi vastaan ei tullut koko matkan aikana yhtään autoa ja lehmälaumastakin selvisimme hyvin, sillä ne väistivät laitumelle.

Kalliot ovat jotain, jota ei voi sanoin kuvailla. Parhaan kuvan niistä saat tästä dronella kuvatusta videosta. Auto jätetään läheiselle maksulliselle parkkipaikalle ja sen jälkeen pääsee kävelemään rannikkoa pitkin ja ihastelemaan noita jylhiä kallioita, jotka nousevat Atlantista kohtisuoraan. Meille sattui hieno päivä, sillä sää oli ihan hyvä eikä satanut.



Kaupat oli rakennettu kivasti maan tasalle ikään kuin ne olisivat maan alla.


Nuo valkeat pisteet ovat lintuja, joilla oli pesä kalliolla. Niitä oli PALJON ja ääni oli senmukainen. Oli hienoa katsoa, kun lintu lähestyi kalliota ja lensi suoraan kotipesälleen.








Laivaristeilyjä
Me menimme Doolin ferries -yhtiön laivalla noin tunnin risteilylle. Ajoimme satamaan ja ostin sieltä liput. Samasta paikasta lähti laivoja myös Aranin saarille. Meillä oli alkuperäinen ajatus käydä sielläkin, mutta tällä kerralla se jäi aikataulullisista syistä. Tuttavamme on geologian professorina Turussa ja hän suositteli meille näitä saaria, joilla hän oli käynyt. Luulen, että käymme siellä ensi kesän reissulla. Matka taisi olla jotain 15 euron luokkaa ja vene oli vähän myöhässä.  Suosittelen ehdottomasti venereissua, siltä alhaalta kallioista saa paljon paremman käsityksen ja niiden koko ja muoto näkyvät paljon selvemmin.

Täältä ajelimme Ennisiin syömään The Dining Room -ravintolaan, jota Nuppu meille suositteli ja ruoka olikin oikein hyvää eikä mitenkään kallistakaan. Tämä oli kertakaikkisen hieno päivä täynnä monenlaisia elämyksiä.

Tästä näet päivän reittimme. Bunrattyn linna on kohdassa 1, Caherconnell 2, Cliffs of Moher 3, 4 satama, josta lähdimme veneajelulle, 6 Ennis ja  7 Gortin hotelli, josta lähdimme ja jonne palasimme. Mootoritietä on Ennisistä Gortiin, muut olivat pikkuteitä.


Hyvän aikataulutuksen ansiosta päivä meni oikein sutjakasti ja ehdimme nähdä hyvin kaiken.