torstai 12. heinäkuuta 2018

Alicanten maakunnassa syyslomalla 2017

Meikeläisen päivitykset laahaavat reilusti jäljessä johtuen kammottavasta syksystä, joka imi kaiken energian ihan pitkälle kevääseen asti. Siispä palaan vasta nyt syyslomamatkamme tunnelmiin, itse asiassa onkin ihan kiva muistella sitä nyt, sillä nappasin halvat Norwegianin lennot meille keväällä ensi hiihtolomaksi Alicanteen. Syksyllä majapaikkamme oli Denian kiva pikkukaupunki, jonka lähettyvillä oli Akille sopivia pyöräilyvuoria. Entinen oppilaani Kimmo Kananen, moninkertainen Suomen mestari meille aina osaa suositella mukavia rinteitä ja Kimmon suositusten mukaan mentiin tälläkin kerralla. Hänellä on kokemusta niin monista paikoista, kiitos vain Kimmo :). Kimmoa voit muuten kuulla Eurosportilla pyöräilykisojen erittäin asiantuntevana kommentaattorina.


Hotelli oli Los Angeles, jonne olisin varannut kevääksikin huoneen, mutta se oli yllättäen loppuunmyyty jo lähes vuotta ennen. Hintaan kuului puolihoito ja illalla saimme valita kolmesta alkuruoasta, pääruoasta ja jälkiruoasta yhdet ja yksikään niistä ei ollut pettymys. Yritän aina tilata ruoan maan omalla kielellä ja tarjoilijat vaikuttivat aika ihastuneita yrityksiini ja tulin ihan ymmärretyksi.  Una ( liekö feminiini?) agua sin gas ruokajuomaksi hoituu myös ongelmitta.  Erityisesti mieleen jäi tuo lohilasagne ja ankka-appelsiinisalaatti, jota yritimme tehdä kotonakin.


Lohilasagne kylmä alkupala, erittäin hyvä ja riittoisa

Lautasen alla oli tällainen kaunis lautanen




Paellaa
Mieheni vuokrasi pyörän paikan päältä Café Ciclista -nimisestä kahvilapyörävuokraamosta ja kävimme molemmat hieronnassa omistajan Johnin vaimon hoivassa. Hän oli kotoisin muistaakseni Kolumbiasta ja osasi hyvin englantia.


Paikan päällä teimme pieniä kävelyretkiä ja minä pelasin pokemon gota ihan urakalla. Kävimme myös vuoristoreittiajelulla Javeassa tai Xabiassa, millä nimellä sitä nyt sitten kutsutaankin. Punttisalillakin kävimme pari kertaa ja toisella vuoristoajelulla Coll de Ratesilla, jonne mieheni sitten pyöräili. Ylhäällä oli ravintola, jossa pieni bändi lauloi todella hienosti ja ruoka oli ihan hyvää. Mieheni reissun ajaksi menin altaan äärelle katsomaan pädiltä ohjelmaa ja otin aurinkoa, en pidä yhtään auringossa lojumisesta, joten se muutama tunti sitä lajia riitti hyvin.


Denia kartan ylälaidassa ja Coll de Rates keskellä


Pyöräilijat otetaan hienosti huomioon

Coll de Ratesin reitiltä

Coll de Ratesin reitiltä




Kerran kävimme pelaamassa minigolfia ja rata oli aika vinkeä. Se oli ihan ammattilaisen pitämä paikka, muistaakseni hän oli Saksasta kotoisin. Ihan uudentyylinen oli etenkin tämä reikä, jossa takana oli pussi, johon pallon piti mennä ja kyllä sen sinne muutaman yrityksen jälkeen sai. Tässä paikassa oli muistaakseni betoniset kävelyalustat ja  isännällä töissä mukanaan koira :).






Yksi päivä oli varattu seikkailuun Valenciassa, joka on Espanjan kolmanneksi suurin kaupunki ja jossa liikenne oli melko vilkasta. Ajoimme auton  Oceanograficin  eli akvaariomuseokompleksin parkkihalliin. Paikassa oli useampia nähtävyyksiä  kuten arkkitehtien Santiago Calatravan ja Felix Candelan suunnittelemia kerrassaan valtavan hienoja rakennuksia, joista yksi oli L'hemisfèric. Rakennuksia kutsutaan nimellä Espanjan 12 aarretta ja upeita ne olivatkin. Olen nähnyt neljä näistä paikoista, tämän lisäksi Guggenheim museon Bilbaossa, Sagrada Familian Barcelonassa ja Teiden kansallispuiston Teneriffalla.






Tästä videosta saa oikein hyvän käsityksen akvaarioalueesta eläimineen.



Akvaario oli hieno ja siellä oli tunneli, jossa kalat uiskentelivat pään päältä. Meduusoja oli monenlaisia ja ne ovat minusta hienoja, vaikka vaarallisia ovatkin. Kävimme myös delfiiniesityksessä.









Yhdessä akvaarioalueen rakennuksessa oli pyörremyrskyistä kertova elokuva, jossa teatterissa oli tuuliefektejä ja vettäkin sai päälleen. Jaloissa oli myös jotain liikettä, joten sai melko selkeän kuvan siitä, millainen myrsky oikein on. Yhdessä rakennuksessa oli 4D elokuvateatteri, johon piti ostaa liput etukäteen. Me katsoimme America Wild -esityksen, joka kertoi Amerikkalaisista luonnonpuistoista ja jossa pari nuorta seikkaili ja Robert Redford oli kertojana. Ohessa elokuvan traileri.  Yksi esitys oli dinosauruksista, kuulokkeista voi valita kielen, jolla selostusta kuuntelee.










Yhdessä paikassa oli pieniä kananpoikia, jotka olivat syntymässä.






Päivän päätteeksi menimme läheiseen El Salerin ostoskeskukseen tien toiselle puolelle ja ostin sieltä kännykkään uuden kotelon hajonneen tilalle ja kävimme syömässä. Sitten tulimme takaisin autollemme ja huomasimme, että parkkihalli oli suljettu ja oven edessä oli rautaportti. Silloin iski minulle paniikki. Jatkoimme juoksujalkaa katua pitkin hallin toiseen päähän, josta pääsikin halliin, HUH! Löysimme auton ja mieheni meni maksamaan parkkilippua, kone valitti, että lippu on invalid eli se ei kelvannut. Soitin jollain hallissa olleella puhelimella johonkin numeroon, jossa oli automaatti ja selitin aivan surkealla espanjalla, että emme pääse ulos ja että olemme paniikissa.  Kauhu ja angsti alkoivat vallata mieltä. Joutuisimmeko joko menemään johonkin hotelliin jalkapatikassa yöksi tai pahimmassa tapauksessa nukkumaan autossa. Miksi ihmeessä se parkkilippu ei kelvannut?! Lopulta saimme kiinni jonkun miehen, joka ei osannut muuta kuin espanjaa ja sen tajusimme, että pitää ajaa hallin toiseen päähän, jossa on kirjain A, muuta emme tajunneet. Jonkin ajan päästä onneksi paikalle tuli ihmisiä, jotka ymmärsivät sen verran englannin ja espanjan sekoitustamme, että he ymmärsivät tilanteen. Nainen lähti mukaani ja selvitti tilanteen. Sanoin, että maksan melkein ihan mitä vain, että pääsemme ulos parkkihallista. Ilmeisesti halli siis oli mennyt kiinni ja meidän olisi pitänyt maksaa se parkkilippu jossain. Yritin kysyä asiaa pääsylippuja ostaessani, mutta siinä meille ei mitään myyty emmekä olisi voineet kuvitellakaan, että alueen sisällä olisi jossain  kaupassa pitänyt vaihtaa lippu toiseksi. No lopulta saimme asian selvitetyksi ja auton ulos hallista, mutta täytyy sanoa, että oli aika traumaattinen kokemus. Valencia jäi muutoin katsastamatta, siellä on kuulemma ihana vanha kaupunki ja paljon muutakin nähtävää. Ehkäpä hiihtolomalla vietämme siellä toisen päivän tai vaikkapa parikin.

Akilla ihan oma kylttikin kyseessa puutarhaliike



Aloe veraa kasvoi vuorten rinteillä
Viimeisen päivän vietimme Alicantessa, kävimme  syömässä sekä Volvo Ocean Race museossa ennen iltalennon lähtöä. Vuoden 2017 kilpailu alkoi Alicantesta ja päättyi Haagiin.Museossa kävi viime vuonna yli 73 000 ihmistä ja sinne on vapaa pääsy. Muistaakseni piti sanoa, mistä maasta tulee ja lähes puolet kävijöistä on ulkomaalaisia.


Volvo Ocean Race museon edustalta vuorille päin




Sellaiset muistot minulle jäi tästä matkasta, sää oli hyvä ja aurinkoinen, vaikka lokakuu on ilmeisesti sateisinta aikaa. Kertaakaan ei satanut, muttei ollut liiankaan kuumaa.


tiistai 10. heinäkuuta 2018

Nuorten yleisurheilun MM-kisat Tampereella - kummipoikamme mukana :)

Tampereella alkaa tänään nuorten alle 20-vuotiaiden yleisurheilun maailmanmestaruuskisat, joissa on mukana 30 suomalaisnuorta. Jokaisena päivänä mukana on suomalaisia, jotka taistelevat mitaleista. Eilen oli kisojen avajaiset, jonne olympiavoittaja IAAF:n puheenjohtaja Sebastian Coe juuri ja juuri ennätti, vaikka lento oli oli myöhässä. Myös  pituuden maailmanennätysmies Mike Powell on paikalla IAAF:n lähettiläänä.

Kilpailuissa on mukana mm. jamaikalainen Christopher Taylor, joka on juossut sellaisia aikoja pikamatkoilla, että ainoastaan Usain Bolt on tilastoissa edellä samanikäisenä. Kolmiloikassa kuubalainen Jordan Diaz on hypännyt peräti 17,41 ja on tuloksellaan aikuisten tilaston viides. 18-vuotias Selemon Barega on 5000 metrin juoksun aikuisten maailmantilaston kakkonen, joten kisoissa on mukana erittäin kovatasoisia urheilijoita. Ruotsalainen seiväshyppääjä Armand Duplantis on naapurimaan kovin edustaja. Hän on hypännyt seivästä peräti 593 cm ja hän on hypännyt tasaisesti 590 sentin tuntumaan viimeisissä kisoissaan.

Suomen suurimmat toivot lienevät keihäänheittäjä Teemu Narvi, joka on tilastokolmonen tuloksellaan 75.15 m., pikajuoksija Samuel Purola, seiväshyppääjä Saga Andersson, kiekonheittäjä ja kuulantyöntäjä Helena Leveelahti ja aituri Viivi Lehikoinen.

Valitettavasti Berliinin MM-kisarajan tuloksellaan 192 ylittänyt korkeushyppääjä Ella Junnila on hieman liian vanha, jotta hän saisi osallistua näihin kisoihin. Ellan äitihän on entinen korkeus- ja pituushyppääjä Ringa Ropo-Junnila.

Meidän suosikkimme on luonnollisestikin kälviäläinen tämän kevään ylioppilas ja kummipoikamme Konsta Alatupa, joka vasta muutaman vuoden vakavan harjoittelun jälkeen on tehnyt tänä vuonna ennätyksensä pikamatkoilla ja joka valittiin 4 x 100 metrin viestijoukkueeseen. Konstalla on monipuolinen urheilutausta, hän harrasti lapsena ylesurheilua ja salibandyä. Sitten kilpaurheiluun tulikin muutaman vuoden tauko polvikipujen takia ja pari vuotta sitten hän päätti alkaa panostaa pikajuoksuun ihan tosissaan.

Menemme kannustamaan Konstaa yhdessä hänen perheensä kanssa. Konsta jäi harmittavasti 200 metrillä vain kolmen sadasosan päähän kisarajasta. Heikot sääolosuhteet pilasivat näyttökisoja kesäkuussa, sillä juuri silloin oli kylmää ja sadetta eivätkä tuuliolosuhteetkaan olleet oikein otolliset. Suomen joukkueessa juoksevat Konstan ja Purolan lisäksi mitä ilmeisimmin Riku Illukka ja Santeri Örn. Konstaa valmentaa kokkolalainen Timo Kultalahti, joka on mukana lähes jokaisessa harjoituksessa. Keväällä Kokkolan Työväen Urheiljoita edustava Konsta sai Keski-Pohjanmaan urheilugaalassa akatemiapalkinnon Palkinnon perusteet olivat seuraavat:

" Kälviäläinen pikajuoksulahjakkuus saavutti Kauhavan nuorten SM-kisoista hopeaa 100 metriltä ja pronssia 200 metriltä. Maaotteluedustus 19-vuotiaiden Pohjoismaiden maaottelussa. Kausi huipentui henkilökohtaiseen ennätykseen Tampereen tähtikisoissa ajalla 10.82."


Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Konsta oli harjoittelemassa muutaman viikon Teneriffalla samalla paikkakunnalla, jossa olimme viime jouluna. Leppävaaran Motonet GP -kisoissa Konsta juoksi ennätyksensä 10.63 sadalla metrillä ja muutamaa päivää myöhemmin Kälviän kotikisoissa  200 metrillä ennätysajan 21.38. Timo-isä on ollut kilpahiihtäjä ja juossut 400 metrin aitoja.  Harri-setäkin on entinen kilpaurheilija, hänen päämatkansa taisi myös olla 400 metrin aidat. Konstan äiti Pirjo on erittäin hyvä ystäväni ja entinen opettajakollegani Sievin ajoilta, pikkuveli Oskari on myös harrastanut urheilua ja on lukion toisella luokalla.

Toinen sydäntä lähellä oleva urheilija on vasta 17-vuotias kiurvetinen Sara Francis, jonka isän Chrisin muistan hyvin kotikaupunkini Iisalmen PK-37:n jalkapalloilijana. Sarakin on pelannut jalkapalloa, mutta vaihtoi lajia muutama vuosi sitten. Hänen valmentajanaan on tervolainenTapani Turunen, jota luokkakaverini ja nuoren lupauksen Milla Heiskasen isä oli suositellut valmentajaksi. Turunen yrittää päästä mukaan jokaiseen harjoitukseen. Kiuruvedellä on 70 metrin pikasuoran halli, viikonloppuisin Sara harjoittelee Kuopiossa.


Kisojen erikoisuus on se, että kilpailujat saavat yhden juomapullon, jota he täyttävät eli enää ei ole ympäristösyistä jaossa irrallisia vesipulloja. Kritiikkiä annan siitä, että pikaviestin alkuerät ja 200 m:n finaali juostaan vain muutaman tunnin välein. Miksi ihmeessä, sillä  luultavasti aika lailla samat juoksijat ovat mukana kummassakin? Nyt ei ole aikataulujen tekijällä järki päätä pakottanut!

Jos Sinulla on mahdollisuus, niin käy ihmeessä kannustamassa suomalaisnuoria, kisat myös televisioidaan. Lähetys onkin jo itse asiassa menossa, joten siirrynpä katsomaan sitä.


Onnea ja menestystä suomalaisnuorille!


lauantai 7. heinäkuuta 2018

Suomalaiset huippusukat valmistajana Karkelon Sukka Oy

Facebook-virrassa pulpahtelee jatkuvasti mainoksia ja yleensä estän ne kaikki, koska haluan mieluummin seurata kavereideni tekemisiä kuin mitään mainoksia. Karkelon Sukan mainoksen kohdalla pysähdyin, koska olin selkeästi kohderyhmässä. Muistaakseni tekstinä oli jotain tämänkaltaista: "Kärsitkö halkeilevista kantapäistä?"  -KYLLÄ! "Oletko diabeetikko?" - KYLLÄ! Siksipä luinkin mainoksen kunnolla ja päätin tilata sukat, sillä minulla on varmaan perinnöllisesti kuivat jalkapohjat, äidillä on myös ja jalkahoidosta on hieman apua, rasvailusta myös, joten päätin katsoa tämän kortin, koska sukkia mainostettiin nimenomaan sellaisina, että ne pehmentävät jalkapohjaa ja kantapäitä. Diabeetikon tulee hoitaa jalkojaan erityisen hyvin ja senkin takia sukat kiinnostivat.

Jo parin päivän  käytön jälkeen huomasin selkeän muutoksen ja kun nyt olen käyttänyt sukkia vajaan viikon, niin kantapääni ovat aivan erilaiset kuin viikko sitten. Valitettavasti en älynnyt ottaa mitään ennen - jälkeen kuvia, joten tässä jalkani tänä aamuna kuvattuina. Kantapäästä näkee selkeästi, ettei siinä enää ole halkeamia eikä rosoista reunaa, joka tähän asti on ollut. Sukat tuntuvat erittäin miellyttäviltä jaloissa eivätkä ne hiosta. Kotisivuilla on tutustumistarjouksia, joista voi valita sopivimman, suosittelen lämpimästi kokeilemaan! Tämän sivun alareunassa on tarjous.




Varpaatkin ovat pehmenneet huomattavasti etenkin ukkovarpaan keskiosan alapuolelta.




Mikä näissä sukissa sitten on erilaista?

Materiaalina on 64% polyesteriä, mikä ei ole mitään erikoista. Sukat sisältävät 8% merilevää sisältävää kuitua ja 4% sinkkiä sisältävää kuitua, jotka ovat itse langassa, joten ne eivät lähde pesussa pois. Polyamidi / elastaani 24% pitää sukan miellyttävänä.  Materiaali on siis "ainutlaatuinen, jossa on luonnonkuidun tuntu ja se pitää käyttäjänsä olon miellyttävänä, kuivana ja hajuttomana. Valmistettu patentoidulla menetelmällä, mukana aavistus luonnonmateriaaleja. Lanka siirtää kosteuden nopeasti pois iholta ja on pehmeän tuntuinen. Erikoiskäsittely langassa eliminoi hajut"

Kuvassakin näkyvä lippa suojaa nilkan takaosaa hiertymiltä, Y-kanta auttaa varrettomia sukkia istumaan paremmin ja estää sukkien valumisen kantapään alle. Kiristys jalkapöydän ympärillä tukee jalkaa ja yhdessä vasen/oikea -kärkikavennuksen kanssa ne estävät sukkaa pyörimästä jalassa. Hiertämätön kärkisauma viimeistelee ylivertaise mukavuuden yhdessä huippumateriaalin kanssa.



Sukkaan on merkitty kirjaimella, kumman jalan sukasta on kyse




Lyhytvartinen sukka



Karkelon Sukka Oy on suomalainen perheyritys, jossa isä ja äiti ensin muiden töidensä ohella alkoivat valmistaa sukkia. Vuonna 2017 perheen lapset hyppäsivät mukaan bisnekseen. Toivon sydämestäni, että tieto näistä mahtavista sukista leviäisi mahdollisimman laajalle, sillä nämä sukat ovat aivan mahtavat ja aion ostaa niitä useampaa mallia. Kävin äsken yrityksen kotisivuilla ja huomasin, että valikoimassa on myös urheilu- ja retkeilysukkia ja villaa sisältäviä sukkia, joten uutta tilausta tekemään :).

Ainoa pieni kritiikki oli sukkia tilatessa, jolloin ostoskorin hinta ei täsmännyt tarjoushinnan kanssa, mutta asia ratkesi nopeasti messengerviestillä, jolla sai päivitetyn hinnan. Jos törmäät samaan ongelmaan, niin laita vain viestiä yritykseen, niin homma toimii. Sain sukkien mukana laskun, joten maksaminenkin oli helppoa.

Onnea ja menestystä Karkelon Sukka Oy.lle!




TÄMÄ EI SIIS OLE MIKÄÄN YHTEISTYÖ- TAI  MAINOSPOSTAUS,VAAN OSTIN  IHAN OMALLA RAHALLANI KYSEISIÄ SUKKIA USEAMMAN PARIN.


perjantai 6. heinäkuuta 2018

Synttärijuhlintaa

Vietin toukokuussa synttäreitäni ja kutsuin ystäviä juhlistamaan päivää kanssani. Harmi kyllä jälleen tuli muutamia viimetippaisia perumisia, jotka hieman mutkistivat suunnitelmiani, mutta pienen yhteisen mietinnän jälkeen saimme joukkueet tehdyksi ja jouduin itse jäämään kaikista kisoista pois. Juhlissani on aina pelattu eikä tämäkään kerta tuonut poikkeusta. Olin etukäteen suunnitellut kymmenkunta joukkuelajia, joita pelasimme. Kunkin lajin voittaja sai eniten pisteitä ja viimeiseksi tullut yhden pisteen. Mukana olivat esimerkiksi arpakuution heitto 50 pisteeseen, jos heittäjä sai numeron yksi, niin sen kierroksen pisteet nollautuivat. Lopettaa sai milloin tahansa. Kortin heitto sankkoon suosi jälleen pitkiä ihmisiä, joten jatkossa se pitänee jättää pois. Lisäksi huomasimme, että ilmalämpöpumpun tuuletin vaikutti tuloksiin jonkin verran. Mieheni osti minulle pöytäcurlingpelin lahjaksi jokunen vuosi sitten ja se oli nyt ohjelmassa ja tiukkoja pelejä pelattiinkin. Labyrinttipelissä yritettiin saada kuulaa mahdollisimman pitkälle tasapainoilemalla.

 Mitähän muuta meillä vielä oli, ai niin pictionaryviesti, jossa piirrettiin ja arvailtiin sanoja. Tämä meni nyt vähän torsoksi, koska osissa joukkueista oli vain kaksi ihmistä ja silloin tämä on aina vaikeampaa. Torakkapeli oli monille uusi ja jänskäkin kokemus, sillä huudot vain kajahtelivat, kun torakka löysi tiensä milloin suklaan milloin juuston luo. Golfissa putattiin kolme palloa ja bunkkerista ja vesiesteestä sai kaksi pistettä, normireiästä yhden.  Lopuksi pelasimme 30 kysymyksen baaripähkinävisailuntyyppisen tietovisan ja sen pisteet puolitettiin yhteispisteisiin, joten jokaisella  joukkueellä oli vielä ihan lopussakin mahdollisuus voittaa.

Golfausta


Voittajiksi selviytyivät mieheni Aki ja ystäväni Elina, jotka saivat palkinnoksi elokuvaliput.

Ristikon ratkontaa

Biologia-kysymys


Olin leiponut Nina Lincolnin suklaajäädykekakun jo aiemmin pakastimeen, edellisenä iltana tein mangorahkakakun ja aamupäivällä täytin marenkikakun juuri ennen vieraiden tuloa. Illalla tein myös jauhelihatäytteiset cannellonit ja paistoin ne vieraiden saapumiseksi.

Mieheltäni sain lahjaksi Apple watchin, jonka jo onnistuin hajottamaan. Kaaduin pyörällä kotipihassa toukokuussa, kun en älynnyt, että irtosora voi viedä etupyörän alta pihaan kääntyessäni ja kello sai osuman. No tämä vielä olisi ollut ok, jollen olisi mennyt vesijuoksemaan kello kädessä maauimalaan. Polarin laitteista on jäänyt mieleen, että ne kestävät vettä, mutta saunaan mennessä kello pois ja jotenkin sössin tämän. No onneksi sain uuden tilalle vajaalla 300 eurolla, josta kotivakuutus korvasi lähes kaiken, omavastuuksi jäi 30 euroa. Vastedes Pauliina sitten visusti muistaa  ottaa kellon pois, kun menee suihkuun tai järveen tai uima-altaaseen.


Kahvien jälkeen pelasimme kollegani tekemiä visailuja varmaan puolenkymmentä.  Illalla jatkoimme vielä Krissen ja Seijan kanssa kaupungilla ja kävimme vähän tanssimassakin, jopa Kaken Tilipäivä koittaa soi Armaassa pyynnöstäni.

Aniharva enää tässä iässä mitään syntymäpäiviä viettää, mutta päivä on minulle tärkeä ja huonommalla säkällä tässä ei enää munuaissyövän myötä enää juhlittaisi koskaan yhtään mitään. Juhlitaan siis elämää, kun vielä voidaan :).


Kiitos kaikille mukanaolleille juhlijoille siitä, että saitte järjestettyä aikaa päivääni varten, sillä yksin on haikeaa ja vaikeaakin juhlia. Eiköhän me oteta ensi vuonna uusiksi :).


maanantai 2. heinäkuuta 2018

Pari Yle Areena vinkkiä - saksalaisia laatusarjoja (lähi)historiasta

Jonas Nay kuva:Wikipedia
Haluan esitellä kaksi saksalaista sarjaa, joita olen katsonut sekä televisiosta että Yle Areenasta. Areenassa alkujaksot ovat vielä nähtävillä, molemmat sarjat ovat televisiossa kesken, kun tätä kirjoitan.


Kansainvälisesti palkittu historiallinen draamasarja Tannbach - vartioitu kylä sijoittuu toisen maailmansodan jälkeisiin aikoihin ja kertoo  pienestä kylästä, jonka tosipohjainen nimi on Mödlareuth ja siellä asui nelisenkymmentä ihmistä. Kylän keskeltä kulkee joki ja sodan jälkeen Yhdysvallat ja Neuvostoliitto jakoivat kylän rajusti kahtia. Sarjan tekijät ottivat sen nimeksi tuon joen nimen Tannbachin. Kylää kutsuttiin Saksassa nimellä Pikku Berliini, koska se jaettiin Berliinin tavoin. Tannbach perustuu tältä osin tositapahtumiin, mutta on kuitenkin fiktionaalinen. Kylässä vierailevat niin amerikkalaiset kuin venäläisetkin, lähes jokaisessa perheessä joku piilottelee natsimenneisyyttään, sodan kauhut tulevat uniin. Yhteiskunnan ja ihmisten sopeutuminen ja muuttuminen ovat sarjan keskeisessä osassa, pääosassa on yhteisö ei niinkään yksittäiset hahmot, joista jotkut kieltämättäovat mielestäni hieman liian stereotyyppisi.  Olen katsonut sarjaa lähinnä sen historiallisten arvojen takia. Olen myös yrittänyt ymmärtää tuon ajan ihmisiä ja heidän elämäänsä ja valintojansa. Sarjassa on paikoitellen väkivaltaisia kohtia, jolloin olen paennut tyynyn taakse piiloon. Ensimmäiset kolme osaa tehtiin vuonna 2015 ja jatko-osat 2017. 

Tässä linkki sarjan traileriin: traileri    Mödlareuth dronevideona


Toinen sarja, jossa päähenkilönä on Tannbachissakin näyttelevä loistelias Jonas Nay, on Deutschland 83, joka sijoittuu nimensä mukaisesti vuoteen 1983 ja on erinomainen kuvaus kylmän sodan ajoista. Sarjasta tehdään jatko-osa, joka sijoittuu vuoteen 86 ja suunnitteilla on vielä kolmaskin osa, jonka nimeksi tulee 89. Sarja on lähetetty Ylellä jo kahdesti, mutta en ole huomannut sitä kummallakaan kerralla. Nay näyttelee 24-vuotiasta itäsaksalaista rajavartijaa, joka lähetetään Länsi-Saksaan Stasin salaiseksi vakoojaksi. Martinilla on melkoinen sopeutuminen ja tapahtumat vievät hänet melkoisiin tekoihin ja tapahtumiin. Vaikuttimena vakoojana toimimiseen hänellä on se, että munuaissairas äiti saisi hoitoa. Martinin täti on Stasissa korkealla paikalla ja organisoi toimintaa. Sarja on ensimmäinen saksalaissarja, joka on näytetty Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa ensimmäinen jakso sai eniten katsojia maan historiassa, kun on kyse ohjelmista, joissa on tekstitys.  Saksassa sarja ei saanut vastaavaa menestystä, viimeisen osan katsoi vain puolet ensimmäisen osan katsojista, eli 1.72 miljoonaa. Sarjan kirjoittaja Anna Winger on amerikkalaistaustainen.

Hieman kritisoin sitä, että Martin/Moritz on jaloillaan munuaisleikkauksen jälkeen muutamassa päivässä ja täysin toimintakuntoinen. Saman leikkauksen läpikäyneensä sanon, ettei tuo kyllä onnistu, vaikka olisi minkälainen vakooja :).Meikeläinen ei kävellyt kunnolla viikkoon, sairaalastakin tulin autolle rullatuolissa, mutta Jonas viiletti pitkin katuja muutamassa päivässä. Hänellä tuntuu myös olevan kyky selviytyä täpäristä tilanteista ehkä vähän liian helpolla. Jonas Nay on myös taitava jazzpianisti ja hän on sanonut, että vaikein kohtaus oli näytellä sitä, kun hän tapaa tyttöystävänsä vakoojana olon jälkeen. Tässäpä traileri katsottavaksi.






Tämä sarja on enää pari viikkoa nähtävillä, joten kannattaa katsoa nopeasti. C Morella sarjaa voi katsoa 18.12.18 asti.

Molemmissa sarjoissa autenttisuus on vahva, Tannbachissa hypätään suoraan 40-luvulle ja oma nuoruus tulee elävästi mieleen 83:ssa aina vaatteita, huonekaluja ja musiikkia mm. Nenan 99 Luftballons myöten. Kummatkin tarjoavat jännitystä yllin kyllin ainakin tällaiselle, joka ei niin hirmuisesti mitään kauhukuviamielellään katsele.

Oletko katsonut kumpaakaan sarjaa ja mitä pidit niistä?




lauantai 30. kesäkuuta 2018

Huikea laulaja Dimash Kudaibergen TUTUSTU!

Nyt haluan esitellä Sinulle yhden maailman parhaista laulajista kazakstanilaisen 24-vuotiaan Dimashin, joka bongahti suurempaan julkisuuteen vuonna 2017 suuressa kiinalaisessa Singer-laulukilpailussa. Mieheni on seurannut häntä youtubessa vajaan vuoden ja Dimash soi meillä kotona harva se päivä.


Dimashin oikea nimi on Dinmukhamed Kanatuly Kudaibergen  ja hänen vanhempansa ovat tunnettuja artisteja kotimaassaan. Hänen äänialansa on poikkeuksellisen suuri, vajaat kuusi oktaavia baritoniäänistä aina sopraanoon saakka (F2-D8).

Hän puhuu kazakkia ja venäjää ja on laulanut monella eri kielellä kuten kiinaksi, ranskaksi, italiaksi ja englanniksi. Useissa eri yhteyksissä hän on sanonut haluavansa esitellä Kazakstania maailmalla. Hänellä on klassisen musiikin koulutus, mutta hän haluaa mieluummin laulaa musiikkia, jossa yhdistyy pop ja klassinen musiikki. Vuonna 2017 hän sai palkinnon Paras aasialainen laulaja


Dimash esiintyi ensimmäisen kerran lavalla jo kaksivuotiaana. Hänen vanhempansa opettivat hänelle kazakin kielen ja kotona oli hyvin kulturelli ilmapiiri. Isoisä soitti perinteistä dombra-soitinta, jota Dimashkin soittaa. Kuusivuotiaana hän voitti kansallisen pianokilpailun. Hän on harrastanut uintia, mikä edesauttaa laulamista pitkään henkeä vetämättä. Hänen vanhempansa huomasivat jo varhain, että poika laulaa puhtaasti. Jo nuorena hän unelmoi  valkovenäläisen Slaviaanski bazaar -kilpailun voittamisesta ja hänet kutsuttiinkin mukaan kilpailuun vuonna 2015. Hän sai tuomareilta 175/180 pistettä ja voitti kilpailun. Tässä yksi hänen kilpailukappaleista kazakstanilainen kansansävelmä Daididau.





Tämän laulun hän esitti myös Singer-kilpailun seitsemännessä osassa ja aloitti esityksensä soittamalla dombraa. Hän pyysi mukaan  yliopiston opiskelukavereitaan ja heille teetätettiin esitystä varten perinteiset asut kulttuuri- ja urheiluministeriön tuella. Hänen suuri haaveensa oli ollut esittää kazakkilainen laulu jossain suuressa kilpailussa ja hän toteutti haaveensa Kiinassa.


Dimash julkaisi World tourinsa 2018, mutta keskeytti sen jostain syystä jo alkuvuonna. Euroopassa hän esiintyi Cannes'in elokuvajuhlilla toukokuussa ja on esiintynyt myös Ranskan televisiossa laulaen tunnetun ranskalaisen kappaleen SOS d'un terrien en détresse jonka Daniel Balavoine teki tunnetuksi 1978. Kyttään koko ajan hänen keikkojaan Euroopassa ja varaan meille liput heti, kun hän täällä jossain esiintyy. Kiina ja Kazakstan ovat minulle liian eksoottisia keikkapaikkoja.








Netissä on myös iso määrä videoita, joissa ihmiset katsovat Dimashin laulua ja heidän reaktioitaan kuvataan, ne ovat  hauskoja katsottavia, sillä ilmeet ovat monesti uskomattomia. Noin puhdas laulanta ja laaja ääniala herättävät ihmetystä, Dimash laulaa aina livenä eikä käytä taustanauhoja.


Jos Sinulla on aikaa, niin katso nämä kolme videota, takaan, että hämmästyt suurta lahjakkuutta, taitoa ja käsittämätöntä kykyä laulaa sekä uskomatonta karismaa ja taitoa esiintyä.


Tässä mieheni reaktio, kun autossa kuuntelimme kerran Dimashin laulua :D. Kuva kertokoon kaiken.




Nauti kuulemastasi ja mukavaa päivänjatkoa, siirryn nyt naisten Itä-Länsi -pesäpallo-ottelun ääreen :).

perjantai 29. kesäkuuta 2018

Käväisimme vapunaikaan Berliinissä

Brandenburgin portilla
Saksa on maa, jota olen henkilökohtaisista syistä yrittänyt vältellä koko ikäni. Saksanopekollegat älkää loukkaantuko, tämä vastenmielisyys maata kohtaan on ollut minussa jo ihan pienestä pitäen., enkä voi sille mitään. Oli superhieno hetki ja suoranainen riemun päivä, kun Saksa toissapäivänä putosi jalkapallon MM-kisojen ensimmäisellä kierroksella, niin paljon lapsuustraumoja sen maailmanmestaruuksiin liittyy :). Aikani mietittyäni päädyin kuitenkin siihen, että olisihan se ihan sivistävää käväistä maan pääkaupungissa ja kun sopiva lentotarjous sattui kohdalle ja molemmilla oli vapun tienoilla neljän päivän loma, niin teimme Berliiniin pienen matkan.


Mukavaa oli lentojen lyhyys, alle pari tuntia, niin oltiin jo perillä. Lentokentällä seurasimme bussikylttejä. Olin etukäteen ottanut selvää, millä bussilla pääsisimme parhaiten hotellille, mutta koska emme nähneet missään kyseisen bussin kylttiä, niin lopulta hyppäsimme ensimmäiseen ohikulkevaan, mikä oli aika iso virhe. Luulin virheellisesti, että koska bussi menisi päärautatieasemalle, niin sieltäpä sitten pääsee kätevästi metrolla hotellille, koska metrolinjat menevät yleensä rautatieasemien kautta. No eipä mene Berliinissä. Etsimme asemalta kauan ja turhautumiseen asti metroa, ohikulkijatkaan eivät osanneet auttaa, kunnes viimein joku osasi neuvoa tien metrolle. No se metrolinja oli yksi kälyinen linja, jolla oli vaivaiset kolme pysäkkiä U viisikymmentäjotakin muistaakseni. Minusta metro on kätevin ja nopein tapa liikkua kaupungissa, mutta ei Berliinissä. Siellä on kahdenlaisia junia ässää ja uuta ja koko kartan haltuunottamiseen meni reilu päivä, vaikka pidän itseäni jo aika kokeneena matkustajana. Emme aluksi tajunneet Berliinin systeemiä, emme millään. Vika oli varmaan meidän. Alkuvaiheessa olin jo ihan turhautunutkin. Lähimetroasemallamme oli useampi taso ja sekin sotki alkuvaiheessa. Olin saanut ystävältäni Elinalta hyviä vinkkejä ja käytimme paljon busseja 100 ja 200, joilla pääsi tärkeimpiin nähtävyyksiin. Ostimme jo Suomesta matkakortit, jotka olisi pitänyt validoida, mutta koska ne olivat aaneloskokoa, niin emme tajunneet, miten olisimme saaneet tungettua ne koneeseen, joten näytimme niitä aina kuskille tarvittaessa eikä niitä juurikaan kyselty.

Hervottoman isot tyynyt
Olimme Hotelli Sachsenhofissa, joka sijaitsi lähellä Nolldorfenplazinmetroasemaa. Lähistöllä oli paljon ruokapaikkoja ja kävimme pari kertaa syömässä ravintola Winterfeldissä, jota voin suositella. Siellä oli hyvä ja maittava ruoka, joka oli vielä aika edullista, isot annokset ja hyvä palvelu.

Hotelli oli ihan perushotelli, pimennysverhot olivat heikot ja tyynyt aivan julmetun isot ja neliskanttiset, jollaisiin emme aiemmin olleet törmänneet. Monissa maissa on niitä putkityynyjä, mutta nämä olivat massiivisuudessaan aivan omaa luokkaansa eivätkä niin kovin hyvät niskalle, kun ei niitä saanut myllerrettyä oikein mitenkään sopivaan muotoon.

Ainoa kohde, johon jo etukäteen olin päättänyt mennä oli DDR-museo. Minua jotenkin jollain tasolla kiehtoo sosialisimi ja se, miten ihmiset siinä yhteiskunnassa oikein selviytyivät. Olen myös yrittänyt ymmärtää, miten joku saattaa alkaa vakoilla jopa omia perheenjäseniään ja ilmiantaa heitä aatteen vuoksi ja miten koko systeemi rakennettiin ja miten siinä valvonta-pelko-ahdistuskulttuurissa on pystynyt elämään. Olen katsonut Rakkautta Berliinin muurin varjossa, Tannbachin eka kauden ja olen nyt katsomassa Deutschland 83 -sarjaa Areenasta ja televisiosta, samoin kuin Tannbachin toista kautta. Nämä uudet saksalaissarjat valottavat hyvin tuota kulttuuria, jota en voi ymmärtää. Siksi halusin mennä tähän museoon, joka kertoi hyvin ja monipuolisesti tuosta ajasta. Itse asiassa minun olisi pitänyt myös mennä Stasi-museoon, koska siellä olisi saanut lisää näkökulmaa, mutta koska se sijaitsi sen verran kauempana, niin en enää viimeisenä päivänä sinne lähtenyt eikä mieheni ollut siitä kiinnostunut, niin senkin takia en kehannut lähteä sinne yksin tarpomaan. Museo siis esitteli tuon aikakauden asumista, työntekoa ja muutakin elämää, joka mieheni mukaan ei niin kauheasti eronnut 70-luvun Ruotsista, jossa hän lapsuutensa vietti. Samanlaisia tapetteja ja huonekaluja heilläkin kuulemma oli :D ja minullekin jäi sama vaikutelma. Kävijä saa kokemuksen, millaista elämä oli. Aulassa oli monia luukkuja, joista avautui tekstejä ja yhden luukun takaa sai soimaan kansallislaulun, joka kaikuikin lähes koko ajan. Näyttelytila on aika pieni ja museoon kannattaa mennä heti aamulla tai aamupäivällä, poistullessamme oli pitkä jono. Se oli mukavaa, etteivät kaikki esineet olleet vitriineissä, vaan ihan näkyvillä ja niitä sai koskea ja katsella. Siellä olisi voinut ajaa Trabantilla, mutta jonon takia emme ajaneet. Pieni elokuvateatteri oli yhdessä nurkassa ja katsoimme  osan siitä elokuvasta, joka esitettiin.Pääsymaksu oli halpa, netistä lipun sai 5:50 eurolla.

Ekassa kuvassa on muistaakseni Stasin työntekijän työpiste, Honecker seinällä ja salakuuntelulaitteet asemissa. En ole ihan varma, onko asia näin, korjatkaa, jos olen väärässä.


Muistaakseni Stasin työntekijän työpiste

Vaatekaapista sai sovittaa tuon aikakauden vaatteita virtuaalisesti

Nukkumatti on meille 70-80 -luvun lapsille tuttu 

Pioneerijärjestön paita ja huivi

Navikasta voi vaihtaa vedentulon suihkuun ja hanaan

Tyypillinen vankilaselli

Vankien päiväohjelma alkoi jo kello 4.30

Museossa vierähti tunteroinen ja sen jälkeen läksimme jonottamaan Pergamon-museoon, jonne jonotus kestikin reilun tunnin. Sinne otettiin tietty määrä ihmisiä tietyin väliajoin ja sisällä oli minusta väljää, joten enemmänkin olisivat voineet porukkaa sisään päästää. Valitsin tämän museon Tripadvisorin kommenttien perusteella, se on myös sellainen museo, johon en ole muualla törmännyt.

Sisälle on rakennettu valtavia portteja eri aikakausilta ja eri puolilta maailmaa. Upein niistä oli valtava sininen babylonialainen Ishtarin portti 500 eKr.




Toinen upea rakennelma


Museossa on myös islamilaista taidetta sekä entisen lähi-idän osasto. Vaikuttava paikka, jossa meillä meni vajaa tunti.

Iltapäivällä tapasin lukiokaverini Annan, joka oli myös perheineen Berliinissä. Heidän hotellinsa oli lähellä The One Grand  Shown esittämispaikkaa, joten näimme kahvilassa ennen esitystä. Ostimme liput esitykseen jo Suomessa ja ne maksoivat vähän alle 100 euroa kappale. Esitystä oli kehuttu kovasti internetissä ja se oli suorastaan "must-see". Puvut olivat itsensä Jean Paul Gaultier'n suunnittelmat ja ne olivat esityksen parasta antia, mutta jotkut niistä olivat ihan outoja, varmaan just sitä haute coutureä ;). Olemme nähneet useita esityksiä eri puolilla Eurooppaa ja tämä oli pettymys. Mukana oli akrobatiaa, mutta aika lailla toistuvia juttuja, päähenkilö kohelsi skottihameessa (!) pitkin lavaa ja juonta ei oikein ollut ollenkaan. Lauluesitykset olivat keskinkertaiset ja ei kyllä jäänyt minkäänlaista VAU-efektiä verrattuna esimerkiksi Cirque du Soleil'hin tai Leijonakuninkaaseen.

Kuvat ovat kännykkäräpsäisyjä, joten niiden laatu ei ole mikään kovin hyvä.






Tarkoitus oli mennä Alexanderplatzin lähellä olevaan tv-torniin, mutta sinne oli  ensin pitkä jono ja lipun ostanut pääsi reilun neljän tunnin  päästä sisälle, joten emme nähneet vaivanarvoiseksi sitä odotusta.


Tietenkin piti käydä katsomassa Kaiser-Wilhelm-Gedächtniskirche  tai paremminkin ehkä sen sodassa tuhoutuneen kirkon jäännökset. Vaikuttava näky.







Juutalaisten muistomerkki

Pojat ajelulla

Pretzelmyyjä


Koska vappusää oli oikein mukava, reilut 20 astetta, niin kävimme tutustumassa East Side Galleryyn Mühlenstrasse-kadun varrelle on siis jätetty1,3 kilometrin pituinen muurinpätkä, johon 118 taiteilijaa 21 eri maasta on maalannut teoksen. Kuuluisin on venäläisen Dmitri Vrubelin Jumalani, auta minua selviämään tästä kuolettavasta rakkaudesta, joka perustuu valokuvaan Honeckerista ja Breznevistä DDR:n 30-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 1979.



Sivukuva muurista


Useampi vuosi sitten näin dokumenttielokuvan kaneista, jotka elivät muurin välisellä viheralueella aivan rauhassa ja lisääntyivät isoksi populaatioksi. Tässä filmin traileri.



Muurin takana on viheralue Spree-joen rannassa










Tässä muutama kuva, jotka jäivät mieleeni.









Sitten kävimme kahvilla DDR-tyylisessä kahvilassa lähellä metroasemaa. Tarjottavissa oli panostettu suklaakuorrutuksiin.




Hotellille meno olikin sitten mutkikkaampaa. Istuttuamme jonkin aikaa metrossa olimme lähtöpisteessä :D. Kävi ilmi, että yksi pätkä metrolinjasta oli suljettu ja välillä piti mennä linja-autolla. No uusi yritys ja linja-autolla vaihto ja sitten pääsimmekin hotellille.


Ohjelmassa oli myös käynti Checkpoint Charliella ja siitä piipahdimme lähellä olevaan muurimuseoon, jota voin lämpimästi suositella.  Liput 14:50 euroa. Siellä oli näkemistä, mutta ilmeisesti siellä ei saanut valokuvata, koska minulla ei ole sieltä yhtään kuvaa. Näytteillä oli monia pakovälineitä kuten auto, jonka penkkeihin oli tehty tilaa, niin että ihminen mahtui sinne. Auto, joka oli niin matala, että sillä pystyi ajamaan puomin alitse, kuumailmapalloja, sukellusveneitä, tikapuut, joilla paettiin muurin yli, lentokoneita ja uskomattomia pakotarinoita tunneleita pitkin ym.

Viimeisenä päivänä kävimme soitinmuseossa, jossa oli kaikenlaisia soittimia, tässä muutama erikoisuus.





Mikälietorvi

Säkkipilli?

Ei aavistustakaan siitä, mikä tämä on nimeltään

Mitenköhän tätä soitetaan?




Koska meillä oli vielä aikaa ennen iltalentoa, niin pyörähdimme läheisessä Vakoilumuseossa, liput 12 euroa, jos tykkäsi museosta Facebookissa, sai alennuksen. Kävimme Tampereen Vakoilumuseossa jokunen vuosi sitten ja siellä oli osittain samoja esineitä. Täällä oli hieman ratkottavaa, esineitä näytillä, kertomuksia kuuluisista vakoojista ja heidän työskentelytavoistaan ym lähinnä kylmän sodan aikaan painottuvia juttuja, mutta paljon myös ihan historian alkuajoista lähtien. Maailmansodan aikaisia esineitä oli myös paljon, salaviestinratkomislaitteita ym. Pääsylipussa luki, että se on tuhottava käynnin jälkeen :).




Suomenkielinen teksti kiinnitti huomion



Itäsaksalainen auto, jolla pystyi ottamaan valokuvia infrapunakameralla ilmeisesti oven läpi

Vaarallinen sateenvarjo

Idässä vai lännessä?


 Sitten kävimme Vapianossa pastalla, haimme laukut hotellilta ja suuntasimme lentokentälle. Jokaisella portilla oli oma lähtötarkastuspiste sen jälkeen odotusaula ja pieni kauppa, jossa voi tehdä ostoksia.

Kaiken kaikkiaan Berliini oli positiivinen yllätys ja voisinpa kuvitella meneväni kaupunkiin toisenkin kerran :).