sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Juhlien juhla - kun Pauska täytti 50 vee.

Kuva: Ossi Saarinen
Vietin viime keväänä 50-vuotissynttäreitäni ja aloitin niiden suunnittelun jo pari vuotta aiemmin, kun makasin öitä valveilla munuaissyöpäleikkaukseni jälkeen sairaalassa kivuista ja kylmästä kärsien. Olen ihminen, jolla on aina jotain kivaa odotettavaa, suunnittelen tulevien  viikkojen sekä etenkin viikonloppujen ohjelmaa mielellään hyvissä ajoin etukäteen niin, että muutaman viikon tai kuukauden päässä on jokin kiva tapahtuma. Juhlien suunnittelu ja katse tulevassa oli minun tapani selviytyä elämäni rankimmasta ajanjaksosta lukuisten ystävien avulla.


Halusin pitää synttärit siksikin, että meillä oli todella pienet opiskelijahäät, joissa oli vain muutama vieras. Otsikkoni kertookin siitä, ettei minulla ole ollut muita isompia juhlia ja nähtäväksi jää, tuleeko koskaan olemaankaan. Näitä juhlia varten aloin säästää nelisen vuotta sitten laittaen palkasta syrjään kaikki Kielitivolin vetämisestä saamani palkanosat. Pikku hiljaa toteutin suunnitelmaani, siihen tuli muutoksia ja kavereilta hyviä ideoita. Varsinaisen pääajatuksen bongasin jostain hääblogipalstalta ja idea oli niin näköiseni, että päätin heti toteuttaa juhlani samalla tyylillä kuin kyseinen morsiuspari. Sähköisessä juhlakutsussa sanottiin, etten toivo mitään muuta lahjaksi kuin ystäväni aikaa, jotta hän pääsisi tulemaan juhliini. Yllättävän monet eivät vastanneet kutsuuni mitenkään ja loppumetreillä kymmenkunta ilmoitti esteestä, satakunta meitä taisi olla paikalla ja se oli oikein sopiva määrä, Lahjatoiveenani oli joko esitys juhliin tai syötävää kahvipöytään, ei mitään muuta. No muutamia lahjoja sain kuitenkin hyviltä ystäviltä, perheeltäni sekä sukulaisilta. Kutsussa sai myös ilmoittaa kimppakyytitarjouksista ja niiden tarvitsemisesta.

Kuva: Ossi Saarinen
Edellisenä päivänä menimme laittamaan juhlapaikan Heinolan WPK-talon juhlakuntoon ystävämme Minnan kanssa. Teimme pari isoa pellillistä rocky roadeja, joihin laitoimme Fazerin sinisen ja taloussuklaan sekoitusta, Sannan ostamia vaahtokarkkeja ja popcorneja sekä gluteenittomia keksinmuruja, mieheni asensi videotykin ja äänentoiston, me naiset katoimme astiat ja järjestelimme tilan. Laitoimme eri ruokavalioille omat pöydät, laitoimme liinat ja kukat ja maljakot. Olin kerännyt kieloja vajaa viikko aiemmin ja ne aukenivat juuri sopivasti, keltaisia ruusuja ja harsokukkaa laitoimme myös maljakkoihin.  Etukäteen piti ilmoittaa allergiat ja tein laminoituja lappuja, jotka laitettiin kunkin ruoan viereen, jos ruoka sisälsi kyseistä ruoka-ainetta. Juhlapäivän aamuna kävin kampaajalla ja hyvissä ajoin läksimme kohti Heinolaa, jonne pitopalvelu toikin pian ruoat. Söimme ennen muita ja sitten olinkin valmis vastaanottamaan vieraat, jotka oli ohjeistettu saapumaan reilussa tunnissa vähän eri aikoina, jotta ruokapöydässä ei olisi tungosta. Osa toi mukanaan salaatteja, ruokana oli riisiä ja broileria kastikkeessa, muutamaa salattia ja leivät sekä juomat. Jälkiruokana oli tekemiämme rocky roadeja, jotka maistuivat kaikille. Kahvipöydässä oli mm. valkosuklaa-mustikkajuustokakkua, mansikka-valkosuklaapipareita, kuivakakkua, pikkuleipiä, juustokakkua, mokkapaloja, marenkikakkua, pinaattifetapiirakkaa, savulohipiirakkaa, karjalanpiirakoita, kinkkupiirakkaa, poropiirakkaa ja monta muuta sorttia. En ole eläissäni nähnyt niin herkuista notkuvaa pöytää!


Kuva: Ossi Saarinen
Kahdelta alkoi salissa ohjelma entisen kämppikseni ja liikunnanopettaja Marjan vetämällä Pauska-huutokatrillilla, jossa oli useampia vuoroja. Jokaisen piti ottaa parikseen henkilö, jota ei tuntenut. Minä, mieheni ja toinen viimeisimmistä ex-kämppiksistäni siskonsa kanssa esitimme mallia lavalla. Tunnelma vapautui välittömästi ja tanssi meni aivan loistavasti! Jokainen neljän hengen ryhmä keksi oman "Pauska"-liikkeensä ja kun Marja huusi "Pauska", niin tämä liike piti tehdä. Muita liikkeitä olivat ainakin tyttöjen karkelo, poikien uhittelu ja vastuu. Sitten otettiin tuolit ja varsinaiset esitykset alkoivat.
Vieraille jaettiin juhlabingo, jossa oli tapahtumia, joita juhlissa sattuu tai sitten vihjeitä vieraista ja piti löytää vihjeeseen sopiva henkilö. Jokaisen bingossa oli myös selfien ottaimistehtävä. Bingossa oli jokaisen lapussa "spontaani esiintyminen", joillakin musiikkia tai liikuntaa ja kummityttöni Lotta halusikin esittää itsetekemänsä tanssin :). Valitettavasti meillä ei ollut erillistä kameramiestä, joten osa tanssista menee kameran ulottumattomiin. Lotta on harrastanut tanssia ihan pienestä pitäen monissa eri ryhmissä ja on käynyt tanssikouluakin. Toinen spontaani esiintyminen oli kälyni, joka puhui minusta niin kauniisti, että kyynel tuli taas silmiini ja teimme ryhmähalauksen, hän sekä mieheni että minä puheen lopuksi. Oli hienoa saada kuulla olevansa paras mahdollinen puoliso miehelleni <3.

Kuva: Ossi Saarinen
Olin tehnyt elämästäni kuvallisen powerpoint-esityksen, jossa kerroin tähänastisesta elämästäni. Sain toivoa lähes kaikki musiikkiesitykset ja juhla alkoikin minulle rakkaimmalla klassisella kappaleella Veracinin Largolla, joka on huikean kaunis viululle tehty sävellys. Sitä kuuntelin myös sairaalassa moneen kertaan öisin, kun en saanut nukuttua. Se oli "Rauhaa" -nimisellä soittolistallani, jossa oli yksi Bachin kappale, tämä ja jokin kolmas hidas Sen soitti mieheni kollega Emma, jota säestin itse. Harjoittelin kuukaden verran säestystä, sillä se piti soittaa alkuperäistä nopeammassa temmossa, koska huilu on erilainen soitin kuin viulu, puhalluksen pituuden määrää ei voi määrättömästi venyttää kuten viulun jousella tehtyä ääntä.

Kuva: Ossi Saarinen
 Vesku oli tehnyt kahootin, jossa oli tapahtumia kymmenen vuoden välein alkaen vuodesta -66 ja voittajaviisikko sai pokaalit, äikänopemme Sanna niistä isoimman :). Kummitätini piti ihanan puheen niistä ajoista kun synnyin ja elämästä Kaavilla sekä ensimmäisistä vuosistani ja näytti muutamia valokuvia niistä ajoista. Ystäväni Sari lauloi yhden lempilauluistani  "Maailma on kaunis"  säestykselläni. Yhteislauluna lauloimme "Minun ystäväni on kuin villasukka", jonka Minna säesti. Yhteislaulun valinta oli vaikeaa, kauan mietin kaikenlaisia vaihtoehtoja, kunnes mieheni avasi sanaisen arkkunsa ja ehdotti tätä. Laulu oli minulle tuntematon, mutta ihastuin siihen heti, sen sanat ovat kauniit ja melodia kaunis ja se sopi erinomaisesti juhlaan.

Kuva: Ossi Saarinen
Ainoa paikalle saapunut lapsuudenystäväni Petro kertoi pesisporukastamme ja nuoruuden ajoistani ja sai minut kyyneliin. Meillä oli ihan mahtava porukka meidän kylällä ja pelasimme sulana aikana pesäpalloa ja talvella jääpalloa lähes joka ilta. Meillä oli sellaista yhteisöllisyyttä, jota nykyaikana ei enää ole olemassa. Kaikki pääsivät iästä tai koosta riippumatta mukaan, pienimmät olivat takakentällä, ettei heille vain sattuisi mitään vahinkoa ja he löivät omalla vuorollaan, heitä ei koskaan poltettu, vaan he opettelivat siinä rinnalla pesäpallon sääntöjä ja tekniikkaa. Minä olin joukon vanhin ja koollekutsuja. Oli harmittavaa, ettei kukaan muu päässyt tulemaan, sillä oli harras pitkäaikainen toiveeni nähdä näitä ihmisiä ainakin kerran, mutta se toive jäi nyt toteutumatta. Harri halusi pitää musiikkiesityksensä salassa ja hänen laulunsa Kaiken takana on nainen oli aivan nappivalinta, se on myöskin yksi lemppareistani. Harri sano, että laulu on mieheni näkökulmasta ajateltuna :).Toki Harri tiesi, että tykkään myös Matista ja Teposta, joita olen kuunnellut 12-vuotiaasta asti kaikki autoreissut, koska heidän kasettinsa soi aina autossamme, pari kasettia osaan vieläkin ulkoa. Pirjo oli nähnyt paljon vaivaa ja koostanut tietovisan, jossa oli kysymys ja neljä siihen sopivaa vaihtoehtoa, joista yleisö valitsi minuun sopivimman tyyliin jos Pauliina ei olisi opettaja hän voisi olla a) kanttori b) kielenkääntäjä c) tulkki d) lentoemäntä e) sairaanhoitaja (oikea vastaus on B). Tein kysymyksistä näppärän Socrative-visan, jossa vastataan älylaitteella valitsemalla mielestään sopivin vaihtoehto.  Socrativen hyvä puoli on se, että vastaukset saatiin välittömästi näkyviin. Vieraita oli jo etukäteen ohjeistettu ottamaan kännykkä tai pädi mukaan ja he saivatkin aimon digiloikan päivän aikana. Visan voitti Aino ja viisi parasta sai palkinnot :).

Kuva: Ossi Saarinen
Karin höll sitt tal på svenska vilket gladde mig enormt mycket :). Mahtavaa oli kuulla jälkeen päin, miten monet sanoivat, että hehän ymmärsivät puheesta liki kaiken, vaikka monella viimeisimmät ruotsin opinnot olivat yliopistossa tai lukiossa. Eläköön kieltenopetus! Karin oli yksi ensimmäisistä tutuistani Lahdessa, en muista, missä tapasimme ensimmäistä kertaa, mutta eipä aikaakaan, kun hän tuli pitämään keskusteluja opiskelijoilleni Salinkallion lukiossa på svenska.


Mieheni Aki ja Eveliina pääsivät jälleen framille, edellinen esiintyminen taisi olla Eveliinan isän juhlissa vai olikohan se meidän hopeahääpäiväjuhlissa ja olin toivonut siellä kuulemaani Lintu-kappaletta, joka on niin kaunis ja herkkä. Eveliina on soittanut selloa jo monta vuotta on siinä taitava. Aivan mahtavaa oli saada myös lapsia esiintymään ja selloa saa kuulla niin harvoin :).
Sitten osallistettiin yleisö jälleen jalkeille ja Minna laittatti kädet ja jalat liikkumaan kissanpolkan tahdissa body percussionin tyyliin. Meillä oli alkusuunnitelmana saada ihan stomp-esitys aikaiseksi, mutta luovuimme siitä ajatuksesta kuitenkin liian työläänä ja siihen olisi pitänyt saada porukkaa mukaan harjoituksiin. Upeaa oli myös saada kaikkien aikojen isoin Nokkisbändi kasaan. Halukkaille oli jaettu nuotit etukäteen ja poukasimme suoraan lavalle ilman mitään ennakkoharjoittelua ja hyvin meni! Soitimme kaksiäänisesti kolme Akin säveltämää kappaletta Nokkissufflen, Nokkisskottiksen ja Nokkissalmen, joka on oma lempikappaleeni. Sufflea taisi olla soittamassa kymmenkunta ihmistä ja sitten Skottista ja Salmea muutama vähemmän.



Kuva: Ossi Saarinen
Kuten aiemminkin olen jo kirjoittanut, niin Yngwie Malmsteenilla on suuri osuus elämäni miehen löytämisessä naapurinpoikani Ollin lisäksi. Olli esitteli minut kurssikaverilleen Akille yliopiston käytävällä , (tunsin Ollin ansiosta lähes kaikki -87 JKL:n OKL:ssä aloittaneet pojat) ja muutama kuukausi siitä läksimme Yngwien Helsingin konserttiin yhdessä ja siitä se sitten läksi ensin kaveruutena ja sitten ystävyytenä ja 27 vuotta olemme yhdessä olleet. Kihlapäiväkin meni tässä vähän aikaa sitten. Juhliani varten harjoittelimme alkuosan minulle rakkaimman Ynkan kappaleesta Icarus Dream Suite Op. 4:sta, jonka soitimme yhdessä jossakin OKL;n tilaisuudessakin. Tästä voit päästä fiilistelemään esitystämme, joka varmasti tuli monelle mieluisana yllätyksenä :).

Kuva: Ossi Saarinen
Nina oli järjestänyt miesten ja naisten välisen kilpailun, jossa viisi joukkueen jäsentä sai kukin oman kirjaimensa. Nina esitti kysymyksen ja kirjamista syntyi vastaussana ja henkilöt järjestäytyivät riviin ja näyttivät sanan yleisölle. Joissakin sanoissa oli vähemmän kirjaimia ja tällöin lappu käännettiin toisinpäin, tämän henkilön ei tarvinnut mennä viimeiseksi jonossa. Arvatkaa kumpi joukkue voitti ;)? Minun joukkeessani kilpaili kanssani yksi ruotsinopettaja (Satu), yksi serkku (Marja), kollegani Kirsi, joka aina järjestää meille muille kaikenlaisia visoja ja yksi entinen kämppikseni Seija. Olen asunut toveriyksiössä (kaksi henkilöä yhdessä alle 20 m2 huoneessa, jossa vessa ja keittosyvennys) neljä vuotta ja minulla on ollut kymmenkunta kämppistä. Pari vuotta asuin kolmen hengen soluasunnossa ennen kuin naimisiinmenomme jälkeen saimme oman yksiön, joka oli vähän suurempi. Juhlan lopetti musiikinopettajamme Elinan ja hänen tyttärensä - ja tulevan musiikinopettajan -  ja entisen opiskelijiani Ainon musiikkiesitys Juha Tapion Eläköön, joka sai monen silmään kyyneleet. Itkin jälleen, kun kuuntelin tuon esityksen, Ainon ääni on niin kaunis <3. Kokonaisudessaan ohjelma kesti 2,5 tuntia ja viimeisen itsetekemäni kahootin jätin pois, koska Suomen jääkiekkosemifinaali oli jo alkanut ja kahvit oli sovittu alkavaksi hieman aiemmin, joten "kahvia ja jääkiekkoa" oli seuraavaksi vuorossa.


Ottelun erätauolla kaikki menivät saliin katsomaan lukioaikaisen luokkakaverini taikuri Timo Tiikkaisen esitystä, joka oli yllättävä, hauska ja mukaansatempaava. :)


Tein itsekin yhden taikatempun narulla - en tosin tajunnut, miten siinä onnistuin - ja Timo puhdisti vaikut korvistani melkoisella miekalla :D.

Kuvat: Ossi Saarinen

Sitten jännitimmekin joukolla, miten Suomen käy semifinaalissa ja voittohan sieltä tulikin! Illan päätteeksi meitä viihdytti kotkalainen Ihme4set-bändi, jonka minulle vinkkasi kollegani, kiitos Nina :). Kävimme Laura Voutilaisen kanssa neuvotteluja ihan alkuvuoteen asti, mutta sitten Lauralle tuli sille päivälle toinen esiintyminen toisella puolella Suomea. Onneksi sain nopeasti Ninan miehen avustuksella hyvän bändin tilalle ja he soittivat myös lempikappaleitani kuten Kake Randelinin Tilipäivä koittaa, Reckless Loven One more time ja Juha Tapion TSNEH:n. Tanssijalat teppasivat ihan kunnolla ja lanteet hytkyivät ja voi pojat, että minulla oli hauskaa :). Kiitos myös niille reippaille, jotka jäivät siivoamaan juhlapaikkaa kanssamme, apunne oli tuikitärkeää :).


Kuva: Ossi Saarinen


Kiitokset vielä kerran kaikille vieraille minulle unohtumattomiin juhliini osallistumisesta, tämä oli  ehdottomasti yksi elämäni parhaimmista päivistä - ilman vieraita ei ole juhliakaan. Kiitos myös Minnalle ja Akille korvaamattomasta avusta <3. Tämän kuvan taustatekstissä tiivistyykin olennainen.




                               Kiitos ystävät <3



Ei kommentteja: