lauantai 1. joulukuuta 2012

(Helppo) ja ihana marenkikakku

Helppo on siksi sulkeissa, että kakkuun tarvitaan kunnon marenkeja. Ne voi tehdä itse tai sitten käyttää valmiita ja tällöin ehdottomasti Ugin Marengin (U:gin Marenki ky) aivan jumalaisen ihania marenkeja. Tämä kakku on ystävieni Hipsun ja Ullan tekemä ja heiltä sain vinkin tästä kakusta. Marenkeja saa kuulemma Stockmannilta ja Krisse ystävällisesti kävi niitä hakemassa, koska hänen työpaikkansa on Helsingissä.Yhdessä laatikossa on kolme erikokoista pohjaa ja se maksoi 17.90 €. Kysyin tehtaalta, saako näitä Lahden seudulta ja vastaus oli, että ei. Helsingistä joistain kaupoista ja sitten länsirannikolta. Harmi, sillä tuote on erinomainen.

Pohjien väliin laitoin kermavaahtoa, johon Hipsun neuvon mukaan sekoitin purkin mascarpone-juustoa. Kerman päälle laitoin pieneksi pilkottuna persimonia, tuoreita luomumansikoita, viinirypäleitä ja banaania. Unohdin sokerin kermasta, mutta eipä sitä huomannut. Päällimmäisten kerrosten päälle ripottelin vähän vaniljasokeria. Tämä kakku ei voi epäonnistua ja on yksi parhaimmista, jonka olen syönyt sen mangokakun ja suklaajäädykkeen ohella.



2 kommenttia:

Dahlia kirjoitti...

Oijoijoi. Ihanan näköinen! Ihan herahtaa vesi kielelle täällä.

Pauska kirjoitti...

Ja hyvänmakuinen :)