lauantai 10. maaliskuuta 2012

La grotte eli upea tippukiviluola


Saint-Cézaire-sur-Siagnen tunnetuin nähtävyys on kuusi miljoonaa vuotta vanha tippukiviluolasto, joka löytyi sattumalta 1800-luvun loppupuolella. Luolaan on tehty portaat ja valaistus, joten sinne on ihan turvallista mennä, kunhan noudattaa oppaan ohjeita. Serkkuni poika oli ollut muutamana kesänä oppaana ja kerran yksi mies oli lyönyt päänsä ja siitä oli alkanut vuotaa verta. Satuimme sopivaan aikaan, ryhmässämme oli vain yksi kolmihenkinen perhe ja me, joten pääsimme kulkemaan paikoin kapeassa luolastossa suhteellisen nopeasti. Meillä oli oppaana hurmaava vanha geologiaa harrastanut papparainen, joka puhui yllättävän hyvää englantia ranskalaiseksi ja ikäisekseen. Luolassa sai kuvata ilman salamavaloa.

Alueen vesi on hyvin kalkkipitoista, kattiloihin jää  herkästi valkea kalkkikerros, jonka saa pois viinietikalla. Vesi on juomakelpoista, mutta kuulemma janoon kannattaa juoda pullovettä. Tippukivi "kasvaa" sadassa vuodessa millimetrin, joten voi vain arvailla, kuinka vanha allaolevan kuvan katosta roikkuva piikki oikein on?



Tässä piikistä lähikuva





 Yhdessä kohtaa opas raaputti hiekkaa katosta. Siinä iso kivenlohkare oli pudonnut lattialle, koska katto olikin hiekkainen, se taisi olla vanhaa merenpohjaa.


Kivet voivat näyttää näikin erikoiselta, mieleeni tuli kalanmäti



 Lamppuja oli laitettu mukavasti, jotta yksityiskohdat näkyivät hyvin.

Peräkanaa mentiin oppaan johdolla paikoin hyvinkin kapeita käytäviä

Portaat oli rakennettu kaiteineen aika päiviä sitten

Luurankomies



 Tässä kohdassa kivet sisälsivät niin paljon rautaa, että kun niitä koputteli kepillä, se kuulosti aivan musiikilta :). Mies soitti meille jonkun Beethovenin sävellyksen miniversion.

Yhdessä kohdassa kivet olivat vastakkain ja niiden välissä oli vain reilu sentti väliä. Opas kutsui meidät ilmaiselle juhlakierrokselle tuhanenn vuoden päästä, kun ne ovat kasvaneet yhteen ja kuulemma hän tarjoaisi konjakitkin :). Ne tosin jäisivät meiltä juomatta, mutta hieno ja juhlava idea :).

Suklaata?
Olimme niin tyytyväiset, että mielellämme jätimme oppaalle tippiä, hän osasi kertoa erittäin ihanasti ja kiinnostavasti. Geologian harrastajana hän myös tiesi paljon asioita. Kerran he olivat värjänneet luolan pohjalla kulkevan veden ja kas kummaa, muutaman kilometrin päässä vesi oli samanväristä jokunen aika myöhemmin. Hän sanoi, että luola on montakymmentä kerrosta syvä ja aina havainnollisti kertomalla, missä kerroksessa olemme. Luola ei ollut kylmä, vaan siellä oli viitisentoista astetta lämmintä. Tsekissä käydessämme ja Ranskassa yhdessä toisessa luolassa oli huomattavasti kylmempää. Kohde sopii myös hyvin lapsiperheille, koska opas kertoo hauskoja juttuja.

2 kommenttia:

Preferita kirjoitti...

Hei Pauska, sitä ei tosiaan osaa kuvitella, miten mielettömän hieno kokemus tuollainen luolasto on. Se on jotain aivan ainutlaatuista, minusta ihmeellisintä on tunnelma ja tieto siitä, kuinka vanhaa luonnon työ on.

Olen käynyt vain yhdessä luolastossa, ja aivan varmasti käyn jokaisessa, jos vain lähistöllä liikun.

Pauska kirjoitti...

Joo, opas kun puhuu sadoista MILJOONISTA vuosista, niin ei voi kuin vain ihmetellä. Tämäkin taidettiin löytää, kun lapio osui sopivaan paikkaan ja millanen luola maan alla sitten lopulta olikaan!