perjantai 31. elokuuta 2012

Analyysiä

Roope
Huomenna alkavat pesäpallon finaalit Sotkamossa Vimpelin Vetoa vastaan. Jymy jahtaa 15. ja Vimpeli neljättä kultaansa. Vimpeli sai 11 perättäista mitalia alkaen vuonna 1958 ja vasta Jymy pystyi pistämään paremmaksi -90 luvulta alkaen. Kesällä näin usean Jymyn pelin Sotkamossa ja yhden Hyvinkäällä. Katsoin luonnollisesti Nelonen Prolta kaikki välierät. Ottelusarjasta povataan tasaista, oma veikkaukseni kuitenkin on, että Jymy voittaa kultaa suoraan kolmessa ottelussa. Jymy on koko kesän ollut hyvin vahva muutamia pelejä lukuunottamatta, jotka se pelasi sarjan häntäpäätä olleita joukkueita vastaan. Jani Komulaisen siirtyminen vaihtajajokeriksi antaa koko ajan yhä enemmän mahdollisuuksia, sillä tarvittaessa Jani pystyy myös kotiuttamaan. Vaihtajajokereita on joukkueilla aika vähän,  yleensähän jokerit ovat joko etenijöitä tai kotiuttajia ja Jymyllä on ehdottomasti Suomen paras vaihtajajokeri, joka pystyy vaihtamisen ja kotiuttamisen lisäksi myös etenemään, mikä on aika harvinaista. Roope Korhosen peli on kulkenut todella hyvin koko kauden lukuunottamatta pientä taukoa selän kipeytymisen takia. Jokunen vuosi sitten Roope sai huippuiskun päälle juuri finaaleihin, tällä kaudella hän on ollut aivan pitelemätön. Roopen juoksumäärä runkosarjassa on käsittämätön, kun ottaa huomioon, että hän ei pelaa jokerina. Eilen hänet valittiin elokuun kuukauden pelaajaksi  - eikä syyttä. Onnittelut Roopelle!  

 Vimpeli on aiempina kausina ollut tunnettu kärjen pomputtajistaan, mutta uudella kentällä pomppu ei vielä nouse ja Puputin ja kumppaneiden onkin ollut mietittävä muita vaihtolyöntejä. Jos pompun osaa hyvin, niin se on melkein idioottivarma vaihtolyönti. Sen lyöminen on kuitenkin aika vaikeaa eivätkä kaikki sitä osaa. Telkkaripeleissä Vimpelin kärki oli aika jumissa. Yksi Suomen nopeimmista etenijöistä Sami Haapakoski pääsi kyllä kentälle, mutta hänen saamisensa kolmospesälle näytti takkuavan melkein joka vuorossa, jopa siihen pisteeseen asti, että Sami itsekin turhautui.Tässä onkin mielestäni ottelun ratkaisu: miten hyvin Jymy saa tuhottua Vedon kärjen - ja vastaavasti, miten Vimpelin kärki onnistuu vaihtolyönneissään. Jymyn kannalta kriittinen kohta on myös, miten kärki onnistuu kentälle menemisessä. Jymyllä on heittää muutama etenijäjokeri, jos Korhosen Niko tai Hartikais-Antti eivät onnistu.

Sotkamolla on Vetoa huomattavasti enemmän potentiaalisia kotiuttajia varsinaisessa kokoonpanossaan. Vedolla on eittämättä paremmat kotiuttajajokerit, mutta jymyläisistä pystyy kuka tahansa lyömään juoksun.  Jimi Heikkinen on todella yllätyksellinen mies ja pystyy lyömään kunnarinkin. Jimi on melkoinen velikulta ja tänä vuonna hän on laitattanut Jymyn logon niskahiuksiinsa. Joskus hän on kasvattanut tukkaansa ja joskus leikannut sen kaljuksi. Joukkueen ostovahvistukset Aki Orava ja Toni Kohonen ovat aina vaarallisia mailan varressa ja Kohonen kantaa paljon vastuuta lukkaroidessaan. Hänen pitää onnistua hyvin otteluissaan.

Kaaripeli on myös tärkeää ja siinä Korhosen Mikon panos on Jymylle kullanarvoinen. Rautiaisen kaksoset ovat monesti olleet hyvässä kunnossa finaaleissa ja sitä toivon nytkin. Pelinjohto on taatusti tutkaillut videoita menneellä viikolla. Jymyn tiimi pääsi analysoimaan ja hieromaan taktiikkaan hieman aiemmin Jymyn voitettua oma välieränsä suoraan 3-0. Vimpeli matkasi parikin kertaa maan poikki Joensuuhun, ennen kuin loppuottelupaikka saavutettiin.



Saarikentälle tulee taatusti viimevuotiseen tapaan tuhansia ihmisiä, joista osa ei mahdu katsomoon, vaan heidät laitetaan kolmosjatkeelle. Näin ollen kentästä tulee kaukalomainen ja läpilyöntien mahdollisuus pienenee. Kenttä on Savonjoen ympäröimä ja läpilyönnin sattuessa kenttä saadaan tyhjäksi kertalyönnillä. Kentän reunalla on haaveja, joilla pallo voidaan nostaa joesta, toki jokeen hypätäänkin. Sotkamon kenttä mahdollistaa paremmin läpilyönnit. Mainosaitoja on taas varmaan kentän takaosat täynnä ja ne ovat sitten osaltaan esteinä :-(. Tyhmää sinänsä, että niitä on niin paljon. En kyllä koskaan kiinnitä niissä seisoviin nimiin mitään huomiota, lähinnä mainokset ärsyttävät, koska ne estävät läpilyöntejä. Todennäköisesti juoksut joudutaan kentän ahtauden takia ottamaan yksi kerrallaan lyhyillä tai välilyönneillä. Kumuraakin yritetään taatusti.

Yleisöllä on eittämättä tärkeä merkitys. Jos ja kun yleisö meluaa vastustajan sisävuoron aikana, niin väärä-huutojen kuuleminen on miltei mahdotonta. Pelaajat saavat myös tsemppiä yleisöstä, mutta toki se tuo omat paineensakin.

Lauantain ja sunnuntain ottelut alkavat klo 16 ja meikeläinen linnoittautuu kotisohvalle eikä taatusti anna minkään häiritä itseään Olen odottanut koko viikon loppuotteluja ja vatsassa kihisee jo mukavasti jännityksestä. Eka ottelu pelataan Sotkamossa, koska Jymy voitti runkosarjan. Toivottavasti kainuulaiset saapuvat joukolla kannustamaan Hiukkaan omiaan. Sunnuntain peli pelataan sitten Vimpelissä. Seuraavana viikonloppuna pelataan jälleen ja minua kyllä houkuttaisi todella paljon lähteä katsomaan lauantain peliä, jos Jymy voittaa kaksi ekaa ottelua. Saa nähdä, saanko mieheni innostettua mukaan. Yksin en oikein noin pitkiä matkoja ole tottunut ajamaan ja reissusta tulee aika kalliskin, mutta  ottelun tunnelma ja se hetki, kun Nälkämaan laulu kajahtaisi ja joukkue pääsisi kylpemään Sapsoon, olisi vertaansa vailla. Muutaman kerran olen päässyt sen tunnelman kokemaan ja sitä en unohda koskaan. Sinne on kuitenkin vielä pitkä matka. Vuonna 1993 IPV:tä vastaan  yleisöä oli liki 6400 ja menimme katsomoon nelisen tuntia pelin alkua ja kaksi tuntia ennen pääkatsomo oli jo aivan täynnä. Sää oli viileä ja laitoinkin toppapuvun ja pipon. Yleisö mylvi ja huusi ja imatralaiskannattajilla oli älytön sumutorvi mukanaan ja he huudattivat sitä, niin että korvat meinasivat haljeta. Ottelu päättyi 7-6 ja kultajuhlat olivat aivan mahtavat.

Onnea Jymylle finaalisarjaan ja 22. SM-mitalin metsästykseen!


Lisäys 1.9.
Unohdin mainita, että ei tarvitse olla Nelonen Pron tilaaja, jotta voisi seurata ottelua, sillä loppuotteluja voi katsoa netin kautta suorana Veikkauksen nettisivuilta. Nykyisin pelitilillä pitää olla rahaa, jotta suoria lähetyksiä voi katsoa. Lopuksi vielä iso kiitos Kuosmas-Mikolle tsemppitekstarini vastauksesta :)


Lisäys 2.9. Aika hyvin analyysini on osunut kohdalleen. Pelit tosin ovat olleet tiukempia kuin luulin ja todella pienillä marginaaleilla pelataan. Vimpelillä on ilmeisesti ainakin Puputilla terveysongelmia ja Vimpelin joukkueen hauraus paljastui heti. Ei sitä kovin pitkälle pötkitä, jos joukkueessa on yksi etenijä ja kaksi maan parhaimmistoon kuuluvaa lyöjäjokeria. Tarvitaan vaihtajiakin. Kuusisto näyttää keskittyvän enemmän vastustajan mollaamiseen kuin omaan peliinsä. Doksan upea juoksu tiukassa paikassa oli kerrassaan hieno näyttö siitä, että kuka tahansa jymyläinen pystyy tarvittaessa juoksun lyömään. Molemmat pelit ovat olleet todella jännittäviä, harvoin joudutaan tai päästään, miten sen nyt ottaa, kotiutuslyöntikisaan kahdesti finaaleissa.
Hotelli on varattu ensi viikonlopuksi ja matkamme suuntautuu Hiukkaan ja kultajuhliin <3.




2 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Mie kannatan samaa kuin Sinäkin :)

Suomalainen pesäpalloilija voisi olla seuraava suuri suomalainen vientituote. Ei kai se amerikkalain pesäpallo niin paljon erilainen ole. Kohta olisi taas monta uutta miljonääriä Suomessa, kun tulisivat tänne muutamaksi vuodeksi lyömään palloa :)

Pauska kirjoitti...

Nyt on pakko kysyä, että mistä päin olet kotoisin? Olen tätä monesti miettinyt :).
Se on kyllä totta. Lyöntiä pitäisi varmaan vähän harjoitella, koska syöttö tulee baseballissa eri tavalla ja räpyläkin on vähän erilainen. Olen aivan varma siitä, että pienellä harjoittelulla Suomen parhaimmat pesäpalloilijat menestyisivät siellä teillä päin aivan mainiosti :).