perjantai 6. tammikuuta 2012

Hoplop

Tänään meillä oli oikea touhupäivä, sillä kälyni tuli meitä tervehtimään kolmivuotiaan poikansa kanssa ja kävimme ensin Hoplopissa.

Lahden Hoplop sijaitsee Valo-liikekeskuksessa Launeella. Ensin riisutaan kengät ja ulkovaatteet ja sitten pestään tai desinfioidaan kädet. Hoplop on ilmainen alle yksivuotiaille, 1-2 -vuotiaat maksavat 7.50 ja yli kolmevuotiaat 12 euroa. Aikuisille ei ole pääsymaksua, joskin peliranneke maksaa kolme euroa. Leikkiaikaa ei ole rajoitettu mitenkään. Loppiaisena paikalla oli aika paljon lapsia, sekaan mahtui kyllä hyvin.


Kolmivuotias vieraamme suunnisti ensin 0-4 -vuotiaiden puolelle, jossa oli mm. pieni pallomeri, liukumäki, keinuhevosia ja kaikenlaisia isoja palikoita. Ensin kerättiin alueella olevat pallot pallomereen, johon mentiin sukeltelemaan. Liukumäki oli ehkä hieman liian jyrkkä ja kovavauhtinen, sillä sinne Daniel ei halunnut toista kertaa.
Pienten puolen rakentelupalikoita

Välillä ajeltiin autolla
Trampoliini oli myös selkeästi isommille lapsille tarkoitettu. Hoplopissa on useita liukumäkiä ja loivinta niistä voi laskea muovisella kelkalla, jossa on rivat, joista  pidetään kiinni.
 
 Seuraavaksi läksimme seikkailulabyrinttiin  ihan kahdestaan. Konttasimme pitkin käytäviä ja tunneleita, pujottelimme pylväiden välistä ja nousimme ylös ja alas erilaisia tasoja pitkin. Käytävät olivat sen verran matalia, että minun pitkänä ihmisenä piti niissä kontata. Labyrintit ja kaikki muutkin radan kohteet on suojattu verkoilla, jottei kukaan  pääse putoamaan. Ensimmäinen labyrintti päättyi korkeaan  viherään kiemuraliukumäkeen, joten  päätimmekin ihan yhteistuumin kääntyä takaisin, meitä ei siihen härveliin saanut, vaikka  sen vauhti ei kuulemma päätä olisi huimannutkaan :).
  
Sitten pääsimmekin pallotykin luo ja se oli hyvin mieluinen. Laittelin palloja koneeseen ja Daniel käytti tykkiä ja ampui palloja. Mieheni auttoi meitä alhaalla ja keräsi isot kasat palloja pieniin pusseihin. Jostain syystä palloimuri ei ollut toiminnassa, liekö se ollut rikki?  Olen ampunut pallotykillä aiemminkin ainakin Puuhamaassa, kun vuosia sitten naapurin ja sukulaislasten kanssa kävimme siellä. Pallotykki oli ehdoton ykkönen! Jännästi sitä aina huomaan itsekin nuortuvansa, kun pääsee välillä leikkimään hauskoihin paikkoihin, joita omassa lapsuudessa ei ollut. Silloin leikittiin pihalla ja vietettiin aikaa pesiskentillä ja luistinradoilla yhdessä pelaillen pallopelejä :).


Välillä otimme vähän juomaa ja välipalaa ja sitten taas leikki jatkui. Hoplopiin ei saa tuoda omia eväitä vauvojen purkkiruokia lukuunottamatta. Labyrintissäkin oli pieni pallomeri, helikopterin hytti ja kaikenlaisia tunneleita.  Hoplopissa on monenlaisia pelejä, joita voi pelata. Kumivasaralla voi hakata rei'istä nousevia päitä, palloa voi heittää koriin, voi myös kokeilla liukukiekkoa tms. ja pelata monenlaisia pelejä. Sitten Daniel halusi vielä kerran pallotykille, Saana-äiti oli tällä kertaa seurana ja minä keräilin palloja pusseihin. Lopuksi rakensimme isoilla legonnäköisillä palikoilla torneja. Joku oli rakentanut valmiiksi pienen talon seinät.

Tämän jälkeen teimme Lahdessa pienen kiertoajelun ja kävimme katsomassa hyppyrimäet, jotka ovat aika vaikuttava näky. Ihmetellä täytyy mäkihyppääjien rohkeutta, kun he tulevat alas isosta mäestä. Sitten menimme Rossoon syömään pihvit, pizzat ja kanat ja Onni Oravan pizza-aterian ja vaihdoimme kunnolla kuulumisia. Sitten tulimme meille kahville. Ehdoton hitti lapsen mielestä oli enon kotistudion rummut.  Mieheni soitteli pätkiä tulevan kirjansa biiseistään ja jokaisen kappaleen jälkeen Daniel sanoi "toinen" tarkoittaen, että haluaa vielä kuulla lisää. Mieheni neuvoi vähän rumpujen soittoa ja kohta jalat ja kädet kävivät tuulimyllyn lailla ja basaari ja lautaset saivat kyytiä. Kahvittelun jälkeen olikin jo aika viedä vieraat takaisin junalle.

Suurkiitos vierailusta Saana & Daniel, nähdään hiihtolomalla uudestaan :)



Pieni rumpalipoika




3 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Hei Pauska :)
Minulla neljä lasta eikä vielä yhtään visiittiä Hoplopiin... Ehkä sitten lastenlapsia joskus sinne ehdin kelkkoa :)
Siskoni muuten asuu siellä Lahden Ahtialassa, asiallinen Kela-virkailija... Toisin kuin minä, toivoton jokapaikantöhöttäjä...
Onko sinulla muuten lupa kertoa mikä on "Tulevan kirjan biisejä" lauseen tausta & tarkempi selitys... Mielenkiintoinen lause joka jäi vaivaamaan mieltä :D

Pauska kirjoitti...

Hoplop on ihan kiva, polviin tosin otti de ryömiminen :D. Mieheni julkaisi reilun kuukauden sitten Nokkismusa 1 -kirjan (AJ-Music.fi) ja nyt on hyvin moderni kakkososa tekeillä, 10 valmista biisiä vissiin tehtynä ja kolme seuraavaa kirjaa kuulemma päässä, kaikki koulujen musaopetukseen. Nokkismusa 1:n markkinointi alkoi joulun alla ja ensi viikolla jatketaan.

Pauska kirjoitti...

Dancea on tää uusin teos, nytkin biisi tulossa :). Hyvä ystäväni asuu Ahtialassa, tuttu paikka.