Olihan jääkiekko-ottelu! Hieno johtomaali ja sitten täydellinen tössi ja tasoitus 21 sekunnissa ja peli alkoi taas alusta. Usan tehtyä johtomaalin olo oli välillä jo epätoivoinen, mutta onneksi kapteeni Koivu sai tasoitettua. Hiki tuli huutaessa ja mieheni säikähti suuresti, kun karjuin voittomaalin tullessa. Jesse Joensuu ei ollut minulle ennen tätä turnausta tuttu, vaan nytpä on :). Tuomarilinja oli erikoinen, antoivat pelata aika kovaa peliä. Onneksi Suomi käytti Tamin sanoin "momentuminsa" ja kiinnitin huomioni samaan kuin studioisännät, että harvoin on Maamme-laulu kaikunut niin kovaa kuin tänään.
Aamulla kannustin hurjasti toista suosikkiani Slovakiaa, joka pelasi ottelun alun aivan upeasti, sitten hyvä vire katosi toisessa erässä ja viimeinen erä oli taas hyvää, Kanadan peliä rikkovaa ja jäädyttävää. Mahtava voittomaali aivan ottelun lopussa. Ilo oli jälleen kuulla kansallislaulu, joka minusta on Suomen (ja Viron), Ukrainan ja Ranskan kansallislaulun ohella Euroopan kauneimpia. Siivosimme samalla tai no mieheni siivosi enemmän huomisia juhlia varten ja erätauolla tein ruoan, jonka sitten söimme viimeisen erän aikana.
Venäjä-Norja meni aika yllättävissä merkeissä Norjan pyristellessä kaksi eka erää, viimeisessä erässä ei enää ollut epäilystä siitä, kumpi oli parempi ja kansallispäiväänsä juhlivat norjalaiset eivät päässeet välieriin.
Tsekki-Ruotsi on nyt 1-1 ja pitääkin tästä lähteä katsomaan illan viimeistä eli sitä neljättä ottelua. Kylläpä meitä urheilufaneja on tänään vapaapäivänä hemmoteltu oikein olan takaa.
Hyvä Suomi, toivottavasti vire riittää loppuun asti ja saamme sunnuntaina juhlia oikein kunnolla :)
p.s. 4/4 ja viimeinen peli oli yhtä jännä kuin muutkin pelit. Tsekki teki hannuhanhia vastaan voittomaalin aivan ottelun lopussa, joten Suomen lisäksi, Venäjä ja naapurimaat Tsekki ja Slovakia ovat neljä parasta.
2 kommenttia:
Hui, jännää oli. Mä en oo mitenkään erityisesti lätkäfani, mutta nyt, kun miehen ohella esikoinen 8v. on ollut vuoden päivät aivan innoissaan lätkästä, niin on olosuhteiden pakosta tullut itsekin seurattua. Tänään yllätin jopa itseni kiljumasta ihan innoissani :)
Oli, hyvin jännä peli ja tilanteet käänty niin monta kertaa. Tällä kertaa Leijonilla oli enemmän voitontahtoa.
Lähetä kommentti