Miehelläni oli taannoin kurssitapaaminen ja kävimme syömässä sitä ennen opiskeluaikaisen ystävämme sekä hänen lastensa kanssa Kissanviiksissä. Varasin meille pöydän ja paikka olikin melkein täynnä heti auettuaan klo 13.
Tälläkin kerralla päädyin lankkupihviin, tosin vaihdoin pursotinperunan ja mieheni söi sienet, joita inhoan, hän sai myös tomaattini. Kastike oli ihanaa bearnaisea.
Oli oikein mukava tavata ystävää ja sain puhua englantia ja tutustua merentakaiseen kouluelämään ja tehdä vertailuja omaamme. Kiitokset Jarille ja lapsille seurasta :)
Mieheni broileri |
Lasten Heikki-herran häränpihvit |
Kun haluaa syödä Jyväskylässä hyvin, kannattaa suunnata Kissanviiksiin ja ennen kaikkea varata pöytä ajoissa :)
Pizzaa haluaville voi suositella Hurtti-Ukkoa, jonka pizzat ovat järkyttävän suuret, jos niitä pystyy syömään kaksi, saa kolmannen ilmaiseksi. Pöllöwaari on myös paikallisten suosima herkkupaikka, siellä en ole koskaan käynyt.
4 kommenttia:
Kyllähän Kissanviikset on aika metka & herkullinen paikka. Monta kertaa en ole käynyt, mutta kertaakaan ei ole tarvinnut pettyä. Aika konstailematonta ja maukasta, etenkin pihvi, ruokaa.
Pihvit ovat todella hyviä, El Toro Lahdessa on myös varma pihvipaikka :)
Siis mahtava, perinteinen kun olla voi! Hyvät muistot säilyvät...
mail to: jorma@jormaviskari.fi
Aivan samaa mieltä, kihlajaispäivällistämme en unohda koskaan :)
Lähetä kommentti