torstai 11. heinäkuuta 2013

Kino Retikka Suomussalmi osa 46

Kävimme maanantaina katsomassa Smithin perheen tekeleen After Earth huhtikuun alussa avatussa Kino Retikassa. Retikka sai Suomen elokuvasäätiöltä tukea, myös Suomussalmen näyttämöyhdistys ja kuntakin ovat sitä tukeneet. Teatterissa oli hyvä äänentoisto ja valkokangas oli oikein sopivankokoinen. Miellyttävintä oli se, että ääni ei tullut liian kovalla - pitkästä aikaa ei tarvinnut korvatulppia ollenkaan. Lahdessa on ikävää se, että melkein joka näytöksessä saa jossakin vaiheessa laittaa tulpat korviin subbarin pauhatessa.Yleisöä ei ollut paljon paikalla, mutta se ei meitä häirinnyt.


Kino Retikkaa pyörittää kulttuuriosuuskunta Vimma, joka maksaa vuokraa näyttämöyhdistykselle. Tuttavamme Mervi möi meille liput ja käytti konetta. Hän myös ystävällisesti näytti videotykin ja selitti, miten koko elokuvannäyttöprosessi toimii. Nykyään elokuvia ei enää näytetä kelalta, vaan ne tulevat näytettäviksi ja firma lähettää koodin, jolla elokuvan pääsee näyttämään. Videotykki oli valtavan iso, varmaan neljä kertaa oman tykkimme kokoinen - eikä meidänkään tykki ole sieltä pienimmästä päästä.

Retikassa voi myös käydä katsomassa 3D-elokuvia. Samana päivänä oli ollut Itse ilkimys 2 -elokuvan ensimmäinen esitys ja yleisömenestys oli ollut suuri. Mervi kertoi, että lasit pestään käsin jokaisen käyttökerran jälkeen.


Retikka on yksi harvoista elokuvateattereista, jossa itse elokuva on pääosassa, sillä saliin ei saa tuoda syötävää eikä juotavaa. Teatteriin mahtuu 186 henkilöä ja pyörätuolipaikkoja on kaksi. Elokuvat maksetaan käteisellä ja lippujen myynti alkaa puoli tuntia ennen esitystä. Pääasialliset näytäntöpäivät ovat perjantai ja sunnuntai.

Itse elokuva oli ihan katsottava ja aika jännittäväkin. Muutaman kerran katselin sitä puuvillatakkini kätköistä, kun maapallon vallanneet erikoiset eläinlajit ahdistelivat Kitai-nimistä poikaa, joka yritti päästä maahan pudonneen lentokoneen perään tekemään apuhälytystä omalle kansalleen, joka eli jossain avaruudessa. Pääosissa olivat Will Smith ja hänen poikansa Jaden Smith, perheen äiti oli mukana tuottajana.


Toivon menestystä Kino Retikalle, kiitos Moilasen Markolle, joka on pitkälti hankkeen takana. Minusta näyttää siltä, että suomussalmelaiset ovat ottaneet elokuvateatterin hyvin omakseen, kävijöitä pitäisi olla vuodessa 6000, jotta teatteri kannattaisi ja uskon, että tuohon lukemaan päästään. Onhan se iso ajan ja rahan säästö, kun enää ei tarvitse lähteä Kajaaniin elokuviin.

Ohjelmistossa nyt

Tulevat elokuvat






4 kommenttia:

Life with Satu kirjoitti...

Kuulostaapa kivalta paikalta, toivottavasti saavat tarpeeksi asiakkaita, että pysyy pystyssä koko paikka :)

Pauska kirjoitti...

Samaa toivon, tänään on ainakin moni tuttu menossa katsomaan Itse ilkimys 2, me mukaanluettuina.

Anonyymi kirjoitti...

Mikähä projektori lie kinoretikan käytössä?

Pauska kirjoitti...

Hei

En tiedä yhtään, kannattaa kysyä suoraan Retikasta.