Ville Haapasalo: "Et muuten tätäkään usko..." (Kauko Röyhkä - Juha Metso)

Sain viime viikolla suureksi ilokseni ja yllätyksekseni kutsun Ville Haapasalon kirjan julkistamistilaisuuteen Helsingin Kansallisteatteriin. Mieheni heitti minut aamulla seitsemän junalle  lähiasemalle ja olin hyvissä ajoin Helsingissä paikan päällä. Ville saapui parikymmentä minuuttia ennen tilaisuuden alkua ja tervehti iloisesti. Hän oli ollut aamutelevisiossa tätä ennen. Pikku hiljaa toimittajia alkoi saapua Lavaklubille ja meitä oli nelisenkymmenentä ihmistä kuuntelemassa Villeä. Tilaisuuden aluksi näimme vaikuttavan videon, jossa oli Juhan Metson upeita kuvia. Video on kuvattu Kremlin muurilla Moskovassa.

"Et muuten tätäkään usko..."  Ville Haapasalon 2000-luku Venäjällä ei ole mikään omaelämäkerta. Villen mukaan kirjassa oleva politiikkaa koskeva tieto ole mitään faktatietoa, vaan hän kertoo, mitä hän on nähnyt ja kokenut. Kirja on myös itsetutkiskelua ja eräänlainen välipäätös hänen tähänastisesta elämästään. Oli hyvä kirjoittaa tarinat muistiin nyt, kun ne vielä ovat hyvässä muistissa. Ensimmäistä kirjaa "Et kuitenkaan usko" lukiessaan ja selatessaan hän yritti hahmottaa omaa elämäänsä, joka on ollut viime vuosikymmenet todella hektistä. Trilogian toinen, samoin kuin sen ensimmäinenkin osa ei ole pelkkä juttukokoelma,  vaan siinä on vähän matkakirjanomaisuuttakin ja myös aika paljon pohdintaa ja siinä näkyy jokaisen tekijän kädenjälki. Valokuvat ovat vangitsevia ja aivan loistavia ja Kauko Röyhkä nivoo tarinat näppärästi yhteen hienoksi, verrattomaksi kokonaisuudeksi. Tarinat on kerrottu noin viikon aikana Tbilisissä Georgiassa, sillä Ville sai itse päättää tarinoiden kerrontapaikan. Valintaan vaikuttivat ne asiat, että Tbilisissä on hyvää viiniä ja ruokaa, Ville pitää paljon kaupungista sekä Georgiasta ja kolmikko sai keskittyä siellä projektiin aivan rauhassa. Kirjasta käy hyvin ilmi Villen elämänasenne - hän on pyrkinyt elämään elämäänsä siten, ettei hänen tarvitsisi katua mitään.

Juha Metso, Ville Haapasalo ja Kauko Röyhkä

Kirja alkaa 2000-luvusta ja kertoo siitä aikakaudesta, jolloin Ville tajusi, että hän pystyy manipuloimaan itseään ja jopa lehdistöä. Siinä on peräti 41 lukua ja monta pientä tarinaa, joista monet ovat oikeasti sellaisia, että niiden uskominen on vaikeaa. Jokainen läsnäollut sai kirjan mukaansa ja aloitin omani lukemisen jo junamatkalla Lahteen ja luin kirjan kotona ahmien loppuun yhdellä istumalla, kun tulin opekokouksesta kotiin. Se oli niin vangitseva, ettei sitä voinut  yksinkertaisesti jättää kesken. Toinen toistaan mitä uskomattomimpia anekdootteja tuli vastaan koko ajan. Villellä on ollut hengenlähtökin lähellä useammankin kerran. En halua paljastaa mitään tarinoita yksityiskohtaisesti, sillä minusta on mukavampaa, että lukija saa itse kokea ja eläytyä kirjaan. Iltapäivälehtien nettilööpeissä on jo ehtinyt olla tänään muutama otsikkokin. Teoksen alkupuolella oli enemmän hauskempia juttuja, sillä hihittelin junassa ääneen monta kertaa. Innokkaana penkkiurheilijana minua kiinnostivat erityisesti Sotshin olympialaisia koskevat jutut sekä Lednikovyi period -ohjelma, jossa Ville luisteli olympiavoittaja Tatjana Navkan kanssa. Meillä sama ohjelmaformaatti oli Nelosella nimellä Dancing On Ice. Linkistä voit katsoa tämän näyttävän parin polkan, jonka he esittivät kilpailun loppuvaiheessa. Kisassa pari sijoittui toiseksi. Tanssia katsellessa tuntuukin uskomattomalta, että Villen lonkka ja polvi olivat tuolloin aivan sököinä ja että hän tuskin pystyi kävelemään. Häntä ei kuitenkaan päästetty ohjelmasta pois, vaan lääkärit piikittivät vaikka mitä aineita, joista aiheutuikin sitten todella vakavia ongelmia myöhemmin. Kilpailu kesti peräti puolisen vuotta. Sotshia koskevat yksityiskohdat ovat  taas ihan käsittämättömiä, kuten sekin, että turkkilaiset rakensivat hyppyrimäet nopeasti epävakaalle pohjalle ja läksivät sitten äkkiä karkuun. Nyt mäet pitää purkaa.

30 päivää -matkaohjelmat ovat iso osa Villen 2000-lukua. Ohjelma sai alkuunsa siitä, että Villeä ärsytti, kun Venäjästä ei puhuttu Suomessa mitään hyvää. Ville itse uskoo, että kaikki ihmiset ovat hyviä syntyessään. Niinpä hän halusi näyttää, että Venäjässä on paljon hyvääkin sekä sen, miten ihmiset siellä elävät, mitä he syövät ja juovat. Ohjelmia on näytetty myös monissa muissa maissa Suomen lisäksi. Ohjelman formaattiin kuuluu se, ettei koskaan tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Ville  haluaa tavata uusia ihmisiä  ja hän  yrittää myös rikkoa ennakkoluuloja näiden kahden maan välillä.

Suomensukuiset-jakso oli rankkaa aikaa, koska matkalla näki niin paljon kurjuutta, köyhyyttä ja synkkyyttä. Pahinta Villen mukaan on se, kun ihminen luopuu kaikesta toivosta. Se on sietämätöntä. Siinä kuulemma tuntee itsensä niin avuttomaksi, kun halusta huolimatta ei voi tehdä asialle yhtään mitään. Paha fiilis jää pitkäksi aikaa päälle ja Ville näki painajaisia monta kuukautta reissun jälkeen. Katsoin ohjelman kaikki jaksot ja olen Villen kanssa samaa mieltä siitä, että kaikista kamalin paikka oli Tiksi, jossa ei ole yhtään mitään ja lähin seuraava paikka on 3000 kilometrin päässä. Tiksistä kerrotaan luvuissa Alkuperäiskansat ja Maailman persläpi - sitä se kyllä onkin. Kaupan varasto on tyhjä, myrskyn takia elintarvikkeita tuomassa ollut laiva ei päässyt satamaan, vaan odotti kolme päivää myrskyn laantumista. Ihmiset odottavat, että kello tulee 14 ja kaupassa myydään tunnin ajan viinaa. Ville pitää itseään etuoikeutettuna, koska paikkoihin, joihin hän on päässyt, ei moni pääse, venäläisetkin joutuvat joskus anomaan viisumin ja hänelle jopa maksetaan matkailusta palkkaa. Monesti juttua kertoessaan hän muisti, "ai että tuollakin minä olen ollut". Seuraava ohjelmasarja alkaa loppiaisen jälkeen ja siinä matkataan Kaukaasiassa. Tällä viikolla alkaa Nelosen Haapasalo goes America.

Villen "terveyshoitaja" Venäjällä on shamaani, shamanismiin Ville ei kuitenkaan usko, hän on skeptinen heitä kohtaan, mutta kuitenkin joka hoitokerran jälkeen heistä on ollut apua, etenkin henkisellä tasolla. Hämmentävä kokemus, oli kun hän näki  kuolleet isovanhempansa peukaloisen kokoisina ja he säksättivät kaikenlaista. Yksi hoitokerta kesti peräti puolitoista vuorokautta eikä Villellä ollut mitään käsitystä ajankulusta tuona aikana. Ville kertoo myös keskustelustaan muurahaisen kanssa.

Kuva tilaisuuden alusta

Kirjan kuvia kannattaa katsella kunnolla ja pitkään. Juha Metso  kertoi luottavansa kuvaan, kuva kertoo jotain ja katsoja ottaa kokemuksen vastaan.Kuvat ovat enimmäkseen värillisiä, mutta mukana on muutama vaikuttava mustavalkoinenkin kuva. Yksi minua eniten koskettaneista kuvista on kuva kadulla neljän pennun kanssa matolla makaavasta saksanpaimenkoirasta, jonka edessä on kyltti

помогите щенкам на корм  - auttakaa pennuille ruokaa - ja ihmisen käsi on laittamassa rahaa kyltin edessä olevaan koppaan. Toinen järisyttävä kuva on leveästi hymyilevästä naisesta, jolla on yläleuassa iso rivi kultahampaita. Moinen näky ei ihan heti unohdu.

Ville vaihtoi tarkoituksella 2000-luvulla imagonsa ja loi uuden hahmon - juntin - tuotteen, jota hän esittää ja jonka hän on itselleen kirjaillut. Hahmoon kuuluu olennaisesti pipo ja se, että se on "höntti, sydämellinen ja yksinkertainen". Venäjän showbisnekseen kuuluu se, että siellä pitää pokkuroida ja kinuta rahaa elokuvan rahoitukseen.  Imago on myös suojamuuri. Kirjassa Ville on kuitenkin enemmän omana itsenään eikä hahmonaan. Yksi yllättävistä asioista oli se, että Villellä on oma hevosenkin Landis, jonka hän sai Iivana Julman jälkeen. Pidin kovasti Käki-elokuvasta kerrotusta luvusta. Elokuva on yksi lempielokuvistani. Työhuoneeni seinää koristaa juliste, jossa on Villen nimikirjoitus lahjana hänen vierailustaan Salinkallion lukiolla vuonna 2005. Ville kävi tuolloin kertomassa elokuvastaan oppilaskuntamme vieraana. Käen myötä hän sai arvostusta ja hänet alettiin huomata Suomessakin.



Lehdistötilaisuuden aluksi kirjan kirjoittaja Kauko Röyhkä haastatteli Villeä parikymmentä minuuttia. Tämän jälkeen yleisö sai kysellä kysymyksiä. Sitten oli vuorossa kirjojen signeeraaminen ja tämän jälkeen lehdistö sai vielä kysellä tarkemmin pienemmässä porukassa. Kuuntelin sivussa, kun toimittajat haastattelivat ja odotin omaa vuoroani, sillä minulla ei ollut mikään kiire. Toimittajat kyselivät kovasti Ukrainan tilanteesta sekä politiikasta, mutta siihen Ville ei ole lähdössä, "hyvin vahva ehkä ei" on hänen tämänhetkinen mielipiteensä. Jotenkin hupaisaa on, että aina kun Euroopassa tapahtuu jotain, niin Venäjän media soittaa Villelle ja kysyy, mitä siellä nyt tapahtuu.

Kollegani Sanna suostui  ystävällisesti auttamaan minua koevalvonnassa, joten minulla oli koko aamupäivä aikaa. Ilta-Sanomat haastatteli Villeä videolle ja sitten oli Hesarin vuoro. Siinä välissä Ville huomasi minut ja sanoi toimittajalle, että odotatko hetkisen, hän antaa ensin Pauliinalle nimikirjoituksen. Kiitin  kauniisti ja sanoin, että voisin viedä hänen vanhemmilleen kirjan, niinpä Ville järjesti minulle toisen kirjan ja se löysikin jo tiensä perille iltapäivällä. Olen ollut hänen äitinsä kanssa töissä samassa koulussa, hän on siis entinen kollegani ja hyvä ystäväni.

Hesarin  nettisivujen jutussa käsitellään aika paljon poliittista tilannetta ja siellä on video aamuisesta tilaisuudesta ja meikeläinenkin vilahtaa siellä taustalla. :)

Et muuten tätäkään usko... on jyväskyläläisen tietokirjoja kustantavan Docendon kirja ja se on siis ilmestynyt tänään. 224-sivuista upeaa kirjaa saa kirjakaupoista ja sen hinta on 34.90 €.  Kirjaa on myyty ennakkoon jo yli 10 000 kappaletta. Kustantajalle on tärkeää valokuvaus ja luonto ja tulossa on mm.upealta näyttävä Suomalainen maisema -kirjasarja. Sähköisen julkaisemisen käsikirja on syyskuussa ilmestynyt kirja, josta monelle on hyötyä. Kuntoilijoita kiinnostava kirja on Lisäravinteet tavoitteen mukaiseen harjoitteluun  ja Yhdeksän kuukautta elämästäni on tietoteos, jossa on tehtäviä omien ajatusten läpikäymiseen ja purkamiseen raskausaikana - myös kumppanillesi. Innostu & onnistu sopii sisustuksesta innostuneille. Siinä on inspiroivia ideoita kodin sisustukseen. Kauko Röyhkä on kirjoittanut myös mediapersoona Arman Alizadin tarinan, kirja ilmestyy lokakuussa 2014. Villeltä, Kaukolta ja Juhalta on tulossa keittokirja kaukaasialaisesta ruoasta, jossa on reseptien lisäksi mukana valokuvia ja tarinoita maasta mausteena.


Kiitokset Villelle ja Docendolle siitä, että sain olla mukana kirjan julkistamistilaisuudessa, se oli minulle kertakaikkiaan hieno elämys ja syksyn ehdottomia kohokohtia.