Islanti osa 2

Tässä maatalon pihapiiri muutama päivä purkauksen jälkeen

Tiistaiaamuna söimme hyvän aamupalan hotellilla, taas sai paistaa vohveleita pannulla :). Suuntasimme ensimmäisenä Icewearin outletiin, josta ostinkin kivat punaiset monin Islannin lipuin koristellut olohousut, kaksi sadeviittaa sekä kummitytön tuliaisen. Mieheni osti vielä aivan loistavat hansikkaat, ne olivat itse asiassa niin hyvät, että ostin päivää myöhemmin Reykjavikista itselleni aivan samanlaiset.  Huoltoasemalla pysähdyimme ostamaan vähän evästä ja Eyjafjallajökullin lähellä katsoimme tienvarsivalokuvat vuoden 2010 Eyjafjalla-tulivuoren purkauksesta, joka pisti koko Euroopan lentoliikenteen sekaisin (terveiset vain Veskulle). Pahiten purkaus koetteli vuoren juurella asuvaa Þhorvaldseyrin tilalla asuvaa perhettä, joka joutui jättämään eläimet navettaan oman onnensa nojaan. Niille annettiin kolmen päivän ruoka. Olafur on yksi maan tunnetuimmista viljelijöistä, joka kokeilee eri viljalajeja ja metodeja. Purkaus toi itse asiassa kaikenlaisia ravinteita maaperään ja kasvit alkoivat kasvaa entistä paremmin. Perhe myös perusti suositun museon, jonka pääsymaksu on viiden euron luokkaa. Emme käyneet siellä, mutta nettisivujen perusteella se on hyvin suositeltava kohde.

Jäätikköauton rengas ylettyi180-senttisen mieheni olkapäähän

Vuonna 1926 perustettu Icewear valmistaa kaikenlaisia vaatteita ja Outletissa oli niiden valmistamo, jonne näkyi hyvin rakennuksen yläkerrasta. Islanninlampaan villa on erilaista tavalliseen lampaaseen verrattuna. Päälivilla on säänkestävää, karheaa ja pitkää ja alusvilla pehmeää, lämmintä ja hienoa. Kuvassa on yksi erittäin kaunis villatakki tai poncho, kummaksi tätä nyt sitten voisikaan nimittää. Valikoimissa oli myös sukkia, lapasia, myssyjä, mutta myös takkeja eivätkä kaikki vaatteet ole villaisia. Ruskea-valkoisia villapaitoja oli runsaasti, koska ne taitavat olla lampaan luonnolliset värit.


Emme voineet ajaa alkuperäisen reitin mukaisesti, koska päätietä pitkin ei vielä saanut ajaa. Mitkään vakuutukset eivät luonnollisestikaan olisi olleet voimassa, jos bussillemme olisi sattunut jotain, joten oli parempi pysytellä turvallisilla teillä. Seuraava kohteemme oli Þhingvellir [thinvetlir], jossa Amerikan ja Euroopan mannerlaatat erkanevat pari senttiä vuodessa toisistaan. Paikka on tunnettu käräjien - Alþingi - Allthingin kokoontumispaikkana jo 900-luvulta lähtien. Ihmiset kokoontuivat kuulemaan lakia, jota opiskellut lainlukija posotti lukea ulkomuististaan. Tarvittaessa säädettiin uusia lakeja ja annettiin tuomioita. Käräjät ovat maailman vanhin oikeuslaitos, joka saagojen mukaan perustettiin vuonna 902. Alussa käräjille kokoontuivat maan miehet. Paikassa kristinusko  julistettiin Islannin ainoaksi uskonnoksi vuoden 1000 paikkeilla. Islannin säätä kuvasi hyvin se, että kun poistuin bussista, aurinko paistoi, mutta kun olin kävellyt noin sata metriä, niin satoi vettä. Paikalliset sanovatkin, että etkö pidä säästä, odota viisi minuuttia, niin se vaihtuu :).

Sitten teimme pienen koukun keskimaahan, jotta saimme nähdä laavakankaita ja karua maastoa. Kuva on otettu bussin ikkunan läpi, joten se on vähä sumuinen. On kestänyt satoja vuosia, että laavan päälle on kasvanut sammalta.

Monilla - kuten myös minulla - oli toiveena saada nähdä islanninhevosia eli issikoita. Niitä olikin monessa paikassa ja vihdoin kuskimme löysi sopivan paikan, jossa pääsimme niitä katsomaan. Uteliaat hevoset tulivatkin joukolla bussimme viereen. Kuskilla oli jemmassa leipäpaloja, joita hän syötti näille pienikokoisille hevosille. Islanninhevonen on siis HEVONEN eikä mikään poni, kuten joskus virheellisesti sanotaan. Monet pitävät niitä ihan huvin vuoksi, varsinaista työtä niillä tehdään enään vähän. Se on yksi maailman vanhimmista roduista ja vankka hevonen, jolla muista poiketen on peräti viisi askellajia. Tavallisten lisäksi töltti, joka on ihanan pehmeä sekä passi. Kuulemma ihan kaikki hevoset eivät kuitenkaan hallitse kaikkia askellajeja. Maahan ei saa tuoda yhtään islanninhevosta ja jos joku niistä lähtee kilpailemaan Eurooppaan, sitä ei enää koskaan tuoda takaisin Islantiin. Näin rotu pysyy puhtaana eikä ole sitä vaaraa, että maahan leviäisi eläintauteja. Issikka pystyy kantamaan hyvin sata kiloa painoa selässään. Ne kasvattavat talveksi paksun karvan, joten ne ovat silloinkin ulkosalla. Niille tyypillistä on myös se, että ne kulkevat jonossa johtajahevosta seuraten. Ne ovat hyvin maastovarmoja ja niitä käytetäänkin paljon vaellushevosina. Kuvan kaveri antoi hyvin helposti silitellä itseään.

Loistava oppaamme Pirkko Dadason kierrätti bussissa sekä lintu- että kasvikirjaa ja suureksi ilokseni myös Eddoja, joihin opiskeluaikanakin tutustuin. Tässä yksi toistatuhatta vanha Hávámal-runo, joka on yhä nykyaikainen:

Edda-runot kirjoitettiin pergamentille ja nuoremman ns. Proosa-Eddan kirjoitti Snorri Sturluson 1220-luvulla. Ohjelmaamme sisältyi käynti hänen uima-altaallaan, joka siis on 800 vuotta vanha!
Snorrilla oli oma käytävä, jota pitkin hän käveli kylpemään kuumalle lähteelleen. Paikalla oli myös Snorrin näköispatsas sekä pieni kirkko.Vesi oli noin 40-asteista, kyllä Snorrin kelpasi siinä kellotellakin :).

Yksi matkan kohokohdista oli eittämättä kuumien lähteiden näkeminen. Parhaimman käsityksen niistä saa videosta.Vesi on sata-asteista ja siinä voi vaikka keittää kananmunan tai perunat :). Rikin haju, joka muistuttaa mätää kananmunaa, ei ollut lainkaan niin paha kuin mitä olin ajatellut. Joka paikassa oli varoituskylttejä veden kuumuudesta. On se kyllä aika erikoinen tunne, kun maasta tulee höyryä :).

Lounaan söimme seisovasta pöydästä yhdessä ravintolassa ja sen jälkeen jatkoimme matkaa erikoiselle vesiputoukselle, jossa vettä virtasi laavakerroksen välistä useasta kohdasta. Se näytti siltä, kuin putoukset olisivat tulleet maaperästä.

Tämän putouksen lähellä oli Barnafoss - Lapsikoski, joka sai nimensä siitä, kun kaksi lasta oli jätetty kotiin kirkonmenojen ajaksi ja he lähtivät ylittämään koskea. Laavasilta kuitenkin petti ja lapset putosivat koskeen.

Luontoa suojeltiin aktiivisesti joka paikassa

Tässä yksi suurimmista näkemistäni istuttamattomista puista

Laavakiviä Barnafossilta

Reipas takapenkkiläinen bussissa

Tässä ajamamme reitti. Oranssilla ensimmäinen päivä ja sinisella toinen

Reykjavikiin saavuimme illansuussa, kävimme viemässä tavarat hotelliin ja sitten takaisin bussiin, jolla teimme pienen ajelun Reykjavikissä. Sitten menimme syömään illallisen seisovasta pöydästä yhteen ravintolaan. Tarjolla oli monenlaisia kala-alkupaloja ja salaatteja. Alkuruoaksi oli hummerikeitto ja pääruoaksi kalaa ja lihaa. Jälkiruokaa en enää muista, olisikohan se ollut skyriä marjojen kera. Kävelimme kaupungin läpi hotellille ja sain ostettua samanlaiset hanskat itselleni kuin mitä miehelläni oli. Tämä oli kaiken kaikkiaan hieno ja elämyksellinen retkipäivä. Viimeisessä osassa kerron siitä, kuinka vietimme viimeisen päivämme Reykjavikissä.