lauantai 25. kesäkuuta 2011

Skotlanti

Olin jo useita vuosia haaveillut Skotlannin matkasta. Kaunis luonto sekä lukuisat nähtävyydet kiinnostivat minua kovasti. Hyvä ystäväni meni naimisiin Carbisdalen linnassa muutama vuosi sitten ja meidätkin oli kutsuttu häihin, joita odotimme kovasti. Suureksi harmiksemme KLM perui lentomme ja aikataulut muodostuivat mahdottomiksi. Olisimme ehtineet olla vajaat kymmenen tuntia paikan päällä ja lähtö lentokentälle olisi ollut aamukuudelta. Koska häät olivat juuri uuden vuoden alla, niin emme saaneet koirille hoitajaa, joten emme päässeet lähtemään.
Keväällä onnistuimme saamaan koirille hoitajan ja yösijan Amsterdamista, sillä lennot vaativat yöpymisen siellä ja niinpä varasin matkan ja aloin suunnitella reissuamme. Lemmikkipalstojen Päivän peilistä sain hyviä neuvoja ja tutkin matkaoppaita sekä nettiä innokkaasti useiden viikkojen ajan.Matka alkoi rasittavasti, sillä hukkasin fleecetakkini lentokentän pysäköintihalliin. Meikeläinen on hukkausekspertti, mutta lähinnä olen hukannut hanskoja ja rukkasia, takkeja tähän mennessä vain yhden. Huomasin heti ulkona, että takki oli pudonnut olkalaukkuni päältä ja juoksin etsimään sitä, mutta en enää löytänyt. Liekö sitten pudonnut hissiin ja joku vei sen. Sikäli harmittavaa, että se oli vuorellinen NorthIce, joita ei enää saa mistään ja jonka vetoketjun olin juuri korjauttanut - ja olin kuullut, että Skotlannissa oli viileää ja takkini hävisi jo koti-Suomessa. Schipholin tutulla kentällä kävimme syömässä kunnon aterian  Edinburghin lentoa odotellessa.

Perillä vuokrasimme auton ja hetken aikaa piti mielessä kelata, että "aja vasemmalla". Aika outoahan se aluksi olikin, mutta muutamassa päivässä siihenkin tottui. Kääntyminen "yliristiin" eli oikealle oli haastavinta sekä se, että piti varoa ihan eri suunnasta tulevia autoja myös jalankulkijana kuin Suomessa.Monissa paikoissa muistutettiin turistia siitä, että "aja vasemmalla".





Moottoritietä pitkin matka taittui joutuisasti ja selvisimme Callanderiin ongelmitta. Majoitumme hotelliin ja läksimme etsimään ruokaa ja löysimmekin tien toiselta puolelta pizzerian ja söimme spagetin ja pizzan. Tämän jälkeen läksimmekin ajelemaan kauniiksi kehuttua Trossachin kansallispuistoa kohden. Vettä sateli ja ilta pimentyi, joten palasimme hotelliin ja kävimme maaten. Aamupala oli ruhtinaallinen: munia olisi saanut joko pekonilla tai makkaralla tai sitten munakokkelilla, jugurttia,  hedelmiä, mansikoita, monenlaisia muroja, mehua, leipää, marmeladeja ja tietty kahvia ja teetä. Moisella tankkauksella pärjää puoli päivää mainiosti.

Glen Coe
Glen Coe oli ohjelmassa torstaina. Kävimme myös museossa, jossa kerrottiin, kuinka 13.2.1692 laaksossa tapettiin 38 MacDonaldin klaanin jäsentä, koska klaanin johtaja Alexander oli myöhästynyt hallitsijalle tehtävästä valasta, joka hänen piti antaa edellisen vuoden loppuun mennessä. Hän meni Fort Williamiin, jossa ei ollutkaan tarvittavaa virkamiestä ja kiiruhti sitten toiseen paikkaan ja myöhästyi muutaman päivän. Poliittisella päätöksellä klaani päätettiin tuhota ja miehet tapettiin ja suuri määrä naisia ja lapset sai surmansa paetessaan vuorille. Kuvat eivät tee mitenkään oikeutta näille ihastuttaville maisemille.

Sitten seurasi epätoivoinen yritys löytää verkkovirta-adapteri. Juoksin Fort Williamin kaupat lävitse ja löysin adaptereita, mutta vääränlaisia eli sellaisia, jotka on tarkoitettu briteille, kun he matkaavat muualle Eurooppaan. Niinpä aikataulu meni suhttiukalle ja kuski joutui ajamaan suorastaan rallia, jotta ehtisimme Mallaigiin menevään lauttaan. Skoteilla on hyvin reipas kaasujalka, mutta suomalainen vei tällä kertaa pidemmän korren, sillä edellämme kaasutellut kuski ajoi tien sivuun ja laski meidät edelle. Olin varannut lauttaliput hyvissä ajoin ja ehdimme hyvin satamaan Masa-navigaattorimme suosiollisella opastuksella. Matka Skyelle kesti puolisen tuntia ja lautalla oli monenmaalaisia turisteja. Kävimme Donaldin klaanin museossa, jossa kerrottiin heidän tarinaansa. Mieleen jäi se, kuinka Amerikkaan menneillä oli laivassa n. 1,5 m x 1,5 m -kokoinen tila, johon koko perheen piti majoittua. Alue oli piirretty seinään ja se oli todella pieni. Puisto oli kaunis ja siellä oli monta sataa vuotta vanhoja puita sekä kauniita istutuksia. Valitsimme tämän jälkeen ihastuttavan maisemareitin, jota oli suositeltu yhdessä kirjassa, ajoimme Tarskavaigiin. Tie oli kapea ja välillä oli tehty ohituspaikkoja. Lampaita oli runsaasti pitkin ja poikin ja osa niistä tuli tiellekin.

Kapoiset tiet
Adapterin metsästys jatkui ja koska kaupat menivät jo viiden puoli kuuden aikaan kiinni, niin päätimme kokeilla onneamme Portreessa. Siellä saimmekin oivan neuvon yhdestä juuri kiinnimenevästä kaupasta ja vihdoin löysimme adapterin, jotta saimme kännykän ja tietokoneen ladattua. Vinkkinä siis Britanniaan meneville, osta adapteri jo ennen lähtöä. Meillä ei ollut aavistustakaan, että pistokkeet ovat kolmipäiset, kukaan tuttu ei ollut tästä ongelmasta meitä etukäteen varoitellut. 

Huonenäkymä
Portreessa kävimme syömässä ja kaupassa. Kylä oli idyllinen ja se oli ainoa paikka, jossa kuulin muutaman suomen sanan toiselta puolelta katua koko reissumme aikana. Matkalla Portreeseen oli tien varressa kaunis, pieni vesiputous, jota turistit kuvasivat. Ajoimme mantereelle sillan kautta. Tällä kertaa jäivät palmukaupunki ja Eilean Donan -linna katsastamatta, sillä ajomatkaa yöpaikkaan oli vielä reilu tunti jäljellä. Olin valinnut Booking.comista erittäin suositun Serendipity B&B:n, joka oli saanut liki kaikilta kävijoiltä täyden kympin - eikä ansiotta. Englantilaissyntyinen isäntä oli erittäin ystävällinen, olimme paikan ensimmäiset suomalaisvieraat ja juttu luisti. Hän oli todella huomaavainen ja laittoi  huoneen lämmöt täysille, sillä edellisyönä oli ollut pakkasta, vaikka oli kesäkuu. Suihku oli hieno ja huoneessa oli sikäläiseen tapaan vedenkeitin, teet ja kahvit, maidot ja keksejä, telkkari sekä langaton nettiyhteys. Takapihalla oli suuri kaurislauma illallisella. Aamulla saimme huippuhyvän aamiaisen itsetehtyjen hillojen kera. Suosittelen lämpimästi tätä paikkaa kaikille. Laitan tähän linkin kotisivuille ja jos täällä piipahdat, niin kerro terveiset :-). Paikan osoite oli hauska, Glenmoriston, Near Loch Ness, postinumerohaulla navigaattori löysi paikan helposti. Brittiläiset postinumerot ovat aivan erityyppiset kuin suomalaiset tyyliin BV30 GJ18, eipä noista ottanut selvää, joku tienristeyksiin viittaava logiikka näissä on


Perjantaina kävimme ensin Urquhartin linnassa, josta oli sieltä täältä osia jäljellä. Linna sijaitsi Loch Nessin rannalla ja se on rakennettu joskus 1200-luvulla tai jopa aiemminkin.  Suurin osa hirviöhavainnoista on tehty linnan lähellä. Rauniot olivat näyttävännäköiset. Saimme seurata hienoa elokuvaa, jossa kerrottiin linnan historiasta ja esityksen lopuksi avattiin verhot ja linna näkyi isoista puolikaarenmuotoisista ikkunoista, vaikuttava näky! Linnassa oli paljon ranskalaisia, joiden kanssa pääsinkin vaihtamaan muutaman sanan. 



 Sitten jatkoimme Nessielandiin, jossa tutustuimme Loch Nessin hirviöön filmin, tekstin ja kuvien muodossa. Rakennuksen pihalle oli tehty Nessie. Hirviö on nähty ensimmäisen kerran jo 600-luvulla, kun irlantilainen munkki törmäsi hirviöön, joka tappoi ihmisen. Nykyhavainnot alkoivat vuonna 1933, kun George Spicer vaimoineen näki hirviön tiellä. Tämän jälkeen Nessiestä on tehty lukuisia havaintoja ja se on saatu filmattuakin, kuvien alkuperästä ei ole varmaa tietoa ja osa niistä on ollut väärennöksiä. Yhtä kaikki tuntui ihan jännittävältä tiirailla veden pintaa, josko Nessie sieltä pulpahtaisi pintaan.  Sitten ajelimme Invernessiin syömään ja katselemaan kauppoja. Tarkoitus oli käydä Kilttimuseossa, mutta siihen ei aikamme tällä erää riittänyt. Matka jatkui Aberdeenia kohti ja saavuimmekin ajoissa ystävämme luo. Oli mukava nähdä monen vuoden jälkeen! Kävimme kävelyllä ja jälleen näimme paljon lampaita. Skotlannissa kasvaa kaunis keltakukkainen kanerva, josta kuva ohessa. Illalla kävimme nautiskelemassa italialaisessa ravintolassa. Lauantaina näimme hylkeitä meressä, ne tulivat aika lähelle. Siellä oli myös lintuja ja jonkun verran koiriaan kävelyttäviä ihmisiä.
Hylkeet
Lampaita oli runsaasti

Kävimme myös Glendronachin tislaamossa, jossa tutustuimme pitkään ja haasteelliseen viskintekemiseen. Olimme kierroksen ainoat osallistujat ja esitteijä vastasi auliisti moniin kysymyksiimme. Viskiä pitää pitää tynnyrissä vähintään kolme vuotta, jotta sitä voidaan kutsua viskiksi ja parhaimmat viskit ovat 18 vuotta vanhoja. Eipä siis ihme, että nykyään ei perusteta uusia tislaamoja, koska kuluja pitää maksaa koko ajalta ja tuotto alkaa aikaisintaan kolmen vuoden päästä. Tässä tehtaassa oli kuusi työntekijää ja tislauksessa oli monta vaihetta.Työn oppii käytännössä, mitään koulutusta siihen ei ole. Yhdessä vaiheessa oli tärkeää, että astia oli kuparia, sillä se oli ainoa aine, joka reagoi nesteen kanssa oikein. Lämpotilat olivat myös tarkkoja. Jälkikäteen ihmetytti, että miten joku on keksinyt koko systeemin, sillä juomaa kierrätetään monessa eri vaiheessa. Tynnyrit tulivat muistaakseni Espanjasta ja ne olivat kirsikkaa, joka antoi oman leimansa viskiin.  Kierroksen lopuksi olisi saanut maistella viskiä, mutta me tyydyimme haistelemaan sitä ja ostimme muutaman pikku pullon tuomisiksi kavereille.


Sunnuntaiaamun kohokohta oli mieheni Caterham-ajelu ystävämme miehen ystävällisesti sitä tarjotessa. Caterham on yksilöllisesti valmistettu auto, joka kulkee kuin salama kevyen painonsa ansiosta (n. 500 kg) ja silti  se pysyy tiessä kiinni. Auto kiihtyy sataseen noin viidessä sekunnissa ja Skotlannin kapeilla teillä kyyti on hurjaa :).  Katto voidaan ottaa sateella käyttöön. Tuulilasinpyyhkimet olivat aika huvittavannäköiset ja hyvin pienet eivätkä ne vaikuttaneet järin tehokkailta kovassa menossa.
Kiitokset ystävillemme suuresta vieraanvaraisuudesta sekä maittavista aterioista ja tervetuloa käymään, kun Suomessa piipahdatte!

Sunnuntaipäivä jatkui Highland Gameseissä Glamisin linnassa, jonne oli rakennettu hulppeat kisasysteemit. Kisoilla on yli tuhatvuotinen perinne ja ne koostuvat monista eri lajeista. Glamisissa oli juoksukisoja, pyöräilyä, lasten ja nuorten tanssia, säkkipillin soittoa, kuulantyöntöä ja moukarinheittoa, hirrensyöksyä tai tukinheittoa, millä nimellä caber tossia nyt sitten haluaakin kutsua sekä Skotlannin mestaruuskisat köydenvedossa. Paikalla oli ravintola sekä kioskeja, joista voi ostaa ranskanperunoita, lettuja, hampurilaisia, voileipiä ym. Ilmavoimat esittelivät hävittäjää, jonka ohjaamoon pääsi istumaan ja mukana oli yhdysvaltalainen astronauttikin. Oli myös mahdollista ostaa erilaisia käsitöitä sekä vaatteita ja teimmekin edullisia ostoksia. Helle yllätti  kesken päivän ja koska mukaan sattui vain yksi lippis, niin ostin itselleni Scotland-lippiksen :). Myynnissä oli myös kelttikoruja sekä kilttejä ja kansallispukuihin kuuluvia asusteita. Suurimmalla osalla miesyleisöstäkin oli kiltit päällä ja niissä myös kisattiin voimalajeissa. Moukarissa oli puu- tai rautavarsi.

Taustalla moukarinheittäjä



Moffat Builders ja Elgin kävivät ankaran kisan köydenvedon Skotlannin mestaruudesta. Voittoon tarvittiin kaksi erävoittoa. Viimeinen mies on painavin hän nojasi maata vasen. Köyden puolivälissä on merkki, joka pitää vetää omalle puolelle. Kisa oli tasainen. Ensimmäisen puolen tunnin aikana ei juurikaan tapahtunut mitään. Kommentaattori kävi välillä tarkastamassa tilanteen ja kommentoihin "nothing happens, this excitement is killing me", mikä kirvoitti valtavat naurut yleisöstä. Reilun 40 minuutin jälkeen Elgin tempaisi ja Moffat joutui altavastaajaksi ja hävisi. He olivat edellisvuoden mestareita. Toinen erä oli huomattavasti lyhempi, se kesti vain noin seitsemän minuuttia ja Elgin voitti senkin.  Säkkipillin soitosta saimme yksityiskohtaisen opastuksen, kun eräs nuori kisaaja auliisti selitti soittamisen periaatteet. Pillistä tulee yhtaikaa basso, ja kaksi tenoriääntä sekä sopraano. Asteikko on miksolyydinen, mikä antaa soittimelle erikoisleiman. Huomaa oheisen soittajan sukanvarteen laitettu tikari sekä ns. sporran, jossa pidetään rahaa ja avaimia. Se on joillakin klaaneilla tehty mäyrännahasta ja siinä on yleensä kolme tupsua.  Kangasta kutsutaan nimellä tartan ja niitä on tuhansia erilaisia. Tämä sävelmä on varmasti monelle tuttu Scotland the Brave
                                       

































Päivän odotetuin laji oli kieltämättä hirrensyöks, jossa hirsi jollain ihme tavalla napattiin syliin ja otettiin vauhtia ja yritettiin saada se kääntymään akselinsa ympäri. Tämä on myös Suomessa harrastettava, viikinkiaikainen laji. Voittaja on se, joka saa hirren kääntymään 180 astetta eli mahdollisimman suoraan. Suurimmalle osalle kisaajista tosin jo pelkkä hirren kääntäminen koitui kohtaloksi, sillä kovin moni ei sitä saanut käännettyä lainkaan.

Yöksi suuntasimme pohjoiseen, sillä tarkoitus oli käydä Highland Folk museumissa sekä Landmarkin huvipuistossa seuraavana päivänä. Harmiksemme hotellin saunan ovi oli rikki, eikä saunaa oltu lämmitetty. Olisi ollut niin mukava päästä saunomaan sekä uimaan päivän päätteeksi. Nautimme kuitenkin maittavan aterian hotellissa ja illan päätteeksi kävin surfaamassa netissä aulassa, sillä nettiyhteys ei toiminut huoneessa ja törmäsin ranskalaiseen matkanjohtajaan, jonka kanssa juttelinkin reilut puolisen tuntia. Mies oli matkannut ympäri maailmaa ja hän tiesi valtavasti hyviä matkakohteita. Suomessa hän ei ollut koskaan käynyt.

Maanantaina satoi vettä, joten Landmark sai tältä osin jäädä väliin ja kävimme museossa. Olimme nähneet Highland cattle -nautoja monissa paikoissa, mutten ollut saanut niistä kuvaa. Pettymyksekseni niitä ei ollut tässäkään museossa, vaan ainoastaan lihahiehoja charolais'ta. No sain napattua yhdestä taulusta kuvan, josta käy ilmi erikoismalliset sarvet, pitkä turkki ei kuvasta näy ja karjan väri on ruskea.

Oli hauska käydä sikäläisellä vanhalla maatilalla, jossa nuori kukkopoika yritti kovin mielistellä yhtä kanaa ja saikin sen erotettua vanhan kukon laumasta. Sen terhentely oli todella huvittavaa katseltavaa. Kävimme myös koulussa ja opas, vanha mies, kertoi omista kouluajoistaan. Opettajan paras apuväline oli nahkaremmi, jolla hän sivalsi oppilaita sormille ja koko kämmenelle, kun nämä olivat tuhmia. Koulu aloitettiin jo viisivuotiaana ja matkat olivat monesti pitkiä. Koulupäivän aikana oli monenlaisia aineita ja kaikki oppilaat olivat yhdessä luokkahuoneessa ja opettaja sitten eriytti opetusta parhaan kykynsä mukaan. Säännöt vaikuttivat aika ankarilta ja nykylapsilla olisi taatusti tekemistä siinä, että selviäisivät koulupäivästä kunnialla. Aamupäivällä koulu alkoi klo 9 rukouksella ja Raamatun tutkimisella. Klo 9.45 tarkastettiin kotiläksyt, minkä jälkeen oli artitmetiikkaa ja kertotaulua. Klo 11 ohjelma jatkui oheisen kuvan mukaisesti englannilla, tavaamisella, käsialakirjoituksella, luonnontieteillä, lukemisella ja päivä päättyi klo 16. Jossain vaiheessa päivää saattoi olla liikuntaa.



Skotlannissa on erittäin selvästi merkitty tiehen, milloin pitää hidastaa vauhtia tekstillä SLOW, kärkikolmioissa lukee GIVE WAY eli anna tietä ja sama teksti on myös kirjoitettu tiehen. Näimme traktoreista, tuulista, ankoista, vanhuksista, lampaista ja lehmistä varoittavia liikennemerkkejä. Tiet olivat paljon kapeampia kuin Suomessa, paikoin tilaa oli reilut 10 cm auton kummallakin puolella. 




Museon jälkeen ajelimme Edinburghiin, josta olin varannut hotellin hieman sivummalta, ettei tarvitsisi lähteä sompailemaan suurkaupungin liikenteeseen. Bussiliikenne kulkee hyvin ja autoja menee neljästi tunnissa, mutta ongelmaksi saattaa koitua se, että rahaa ei saa takaisin kuljettajalta, vaan mieluiten pitää maksaa tasarahalla. Saimme juuri ja juuri kasaan oikean määrän kolikoita ensimmäiselle kaupunkireissulle. Kuljimme kaksikerrosbussin yläkerroksessa, josta näkyi hyvin joka suuntaan. Skotlannin lippu liehui kirjaston katolla. Aluksi lähdimme metsästämään Greyfriars Bobbyä, josta tehdyn elokuvan olin nähnyt. Kyseisestä koirasta oli Medvind-kirjasarjassa rakennetehtävä ja oli hienoa päästä näkemään tämän isännälleen uskollisen pikkuterrierin patsas. Bobby eli Edinburghissa  poliisimiehen koirana 1800-luvun lopulla.

Matkalla patsaalle mietin, että missähän mahtaa olla se pub, jossa J.K. Rowling kirjoitti Potter-kirjojaan ja kas kummaa, siinähän se pompsahti eteemme matkalla Bobbyn patsaalle. Tässäpä siis kuva Elephant Housesta, joka sijaitsee Marshall Streetillä.






Ja tässä sitten Bobbya, tässä yksityisten rahoittama patsas Bobbyn muistoksi. Bobbyhan makasi isäntänsä haudalla peräti 14 vuotta tämän kuoltua tuberkuloosiin. Välillä se kävi syömässä ja ystävälliset ihmiset antoivat sille ruokaa. Ystävällinen sir William Chambers maksoi sen lisenssin, sillä lisenssittömät koirat sai tappaa. Näin Bobby siirtyi kaupungin vastuulle. Bobbyn patsaalla lukee teksti  "Greyfriars Bobby, Died 14 January 1872, Aged 16 years, Let his loyalty and devotion be a lesson to us all." Tämä on kaikkien koiraystävien " must see" -paikka. Alunperin patsaassa oli juomapaikka sekä ihmisille että alempana koirille, mutta käytäntö lopetettiin hygieniasyistä.






Takana näkyy Greyfriars Bobbyn baari.  Sitten tein koruostoksen sekä halpoja kirjaostoksia, Bobbyn tarinan sekä muutamia koirakirjoja. Kaupasta olisi saanut parilla punnalla vaikka mitä kirjoja, mutta matkalaukku pullisteli jo valmiiksi, joten kirjat saivat jäädä hyllyihin.

Sir Walter Scottin monumenttiä on vaikea olla näkemättä. Katselimme ja kuuntelimme myös Prinses-puistossa ollutta konserttia, jossa väki pääsi tanssimaan ceilidhiä ja hyvin mummoilta ja papoilta tanssi sujuikin! Tiistaina kävimme Our Dynamic Earthissa tutustumassa maahan ja sen monimuotoisuuteen. Siellä sai kokea tulivuoren purkauksen, nähdä erilaisia dinosauruksia, katsoa huikean kivan 3D-filmin, jossa lennettiin tundralta etelän sademetsiin aloittelevan lentokapteenin kyydissä, välillä niskaan tuli lumihiutaleitakin. Ehdoton kohokohta oli kuitenkin 4D-elokuva Astronaut, jonka tekstin luki selkeällä englannilla  itse Ewan McGregor. Tämä oli ensimmäinen 4D-elokuvani ja välillä piti laittaa silmät kiinni, kun oltiin keskipakoisvoimatestissä, mutta  muutoin kokemus oli syvä ja hieno, etukäteen hirvitti, että liikkuvatko tuolit ja millaiseen rymistykseen sitä mahtaa joutua, koska en pidä tämänkaltaisista jutuista, joissa tavarat syöksyvät päälle ja rytisee koko ajan, mutta Astronaut oli erilainen. Suosittelen! Kävimme myös katsomassa taidetta taidemuseossa, jossa oli paljon hollantilaista taidetta sekä muutama ranskalainenkin taulu.


Kätevää ikkunanpesua



                                         
Taksit olivat tallaisia

Ceilidh-tanssia puistossa










Sir Water Scott
Parlamenttitalon työhuoneet




Tiistai-iltana lensimme Amsterdamiin ja menimme ystävämme luokse yöksi Almere Buiteniin. Vietimme hauskan illan ja vaihdoimme kuulumiset. Howard-sheltti olisi mielellään lähtenyt mukaamme, se tunki jalkoihin eikä ottanut kuuleviin korviinsa emäntänsä käskyjä tulla olohuoneeseen. Se viihtyi sylissämme koko illan ja aivan selvästi muisti parin vuoden takaisen Suomen vierailunsa :).  

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kertomus

Pauska kirjoitti...

Kiitos :)

Reikku kirjoitti...

Kiitos mielenkiintoisesta matkakertomuksesta. Pieni korjaus kuitenkin: tynnyrit lienevät espanjalaisia sherrytynnyreitä :) (eivät siis kirsikkaa!)

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa ja selkeää luettavaa, kiitos.
PPn kautta tänne löysin.

yarscin

Pauska kirjoitti...

Olepa hyvä, aivan hyvin voivat ollakin :)

Pauska kirjoitti...

:) PP:ssä aika ajoin halutaan tietää Skotlannista, linkkaan silloin tähän juttuun. Kiitos Sinulle kommentista!