Perillä vuokrasimme auton ja hetken aikaa piti mielessä kelata, että "aja vasemmalla". Aika outoahan se aluksi olikin, mutta muutamassa päivässä siihenkin tottui. Kääntyminen "yliristiin" eli oikealle oli haastavinta sekä se, että piti varoa ihan eri suunnasta tulevia autoja myös jalankulkijana kuin Suomessa.Monissa paikoissa muistutettiin turistia siitä, että "aja vasemmalla".
Moottoritietä pitkin matka taittui joutuisasti ja selvisimme Callanderiin ongelmitta. Majoitumme hotelliin ja läksimme etsimään ruokaa ja löysimmekin tien toiselta puolelta pizzerian ja söimme spagetin ja pizzan. Tämän jälkeen läksimmekin ajelemaan kauniiksi kehuttua Trossachin kansallispuistoa kohden. Vettä sateli ja ilta pimentyi, joten palasimme hotelliin ja kävimme maaten. Aamupala oli ruhtinaallinen: munia olisi saanut joko pekonilla tai makkaralla tai sitten munakokkelilla, jugurttia, hedelmiä, mansikoita, monenlaisia muroja, mehua, leipää, marmeladeja ja tietty kahvia ja teetä. Moisella tankkauksella pärjää puoli päivää mainiosti.
Glen Coe |
Glen Coe oli ohjelmassa torstaina. Kävimme myös museossa, jossa kerrottiin, kuinka 13.2.1692 laaksossa tapettiin 38 MacDonaldin klaanin jäsentä, koska klaanin johtaja Alexander oli myöhästynyt hallitsijalle tehtävästä valasta, joka hänen piti antaa edellisen vuoden loppuun mennessä. Hän meni Fort Williamiin, jossa ei ollutkaan tarvittavaa virkamiestä ja kiiruhti sitten toiseen paikkaan ja myöhästyi muutaman päivän. Poliittisella päätöksellä klaani päätettiin tuhota ja miehet tapettiin ja suuri määrä naisia ja lapset sai surmansa paetessaan vuorille. Kuvat eivät tee mitenkään oikeutta näille ihastuttaville maisemille.
Sitten seurasi epätoivoinen yritys löytää verkkovirta-adapteri. Juoksin Fort Williamin kaupat lävitse ja löysin adaptereita, mutta vääränlaisia eli sellaisia, jotka on tarkoitettu briteille, kun he matkaavat muualle Eurooppaan. Niinpä aikataulu meni suhttiukalle ja kuski joutui ajamaan suorastaan rallia, jotta ehtisimme Mallaigiin menevään lauttaan. Skoteilla on hyvin reipas kaasujalka, mutta suomalainen vei tällä kertaa pidemmän korren, sillä edellämme kaasutellut kuski ajoi tien sivuun ja laski meidät edelle. Olin varannut lauttaliput hyvissä ajoin ja ehdimme hyvin satamaan Masa-navigaattorimme suosiollisella opastuksella. Matka Skyelle kesti puolisen tuntia ja lautalla oli monenmaalaisia turisteja. Kävimme Donaldin klaanin museossa, jossa kerrottiin heidän tarinaansa. Mieleen jäi se, kuinka Amerikkaan menneillä oli laivassa n. 1,5 m x 1,5 m -kokoinen tila, johon koko perheen piti majoittua. Alue oli piirretty seinään ja se oli todella pieni. Puisto oli kaunis ja siellä oli monta sataa vuotta vanhoja puita sekä kauniita istutuksia. Valitsimme tämän jälkeen ihastuttavan maisemareitin, jota oli suositeltu yhdessä kirjassa, ajoimme Tarskavaigiin. Tie oli kapea ja välillä oli tehty ohituspaikkoja. Lampaita oli runsaasti pitkin ja poikin ja osa niistä tuli tiellekin.
Kapoiset tiet |
Adapterin metsästys jatkui ja koska kaupat menivät jo viiden puoli kuuden aikaan kiinni, niin päätimme kokeilla onneamme Portreessa. Siellä saimmekin oivan neuvon yhdestä juuri kiinnimenevästä kaupasta ja vihdoin löysimme adapterin, jotta saimme kännykän ja tietokoneen ladattua. Vinkkinä siis Britanniaan meneville, osta adapteri jo ennen lähtöä. Meillä ei ollut aavistustakaan, että pistokkeet ovat kolmipäiset, kukaan tuttu ei ollut tästä ongelmasta meitä etukäteen varoitellut.
Huonenäkymä |
Perjantaina kävimme ensin Urquhartin linnassa, josta oli sieltä täältä osia jäljellä. Linna sijaitsi Loch Nessin rannalla ja se on rakennettu joskus 1200-luvulla tai jopa aiemminkin. Suurin osa hirviöhavainnoista on tehty linnan lähellä. Rauniot olivat näyttävännäköiset. Saimme seurata hienoa elokuvaa, jossa kerrottiin linnan historiasta ja esityksen lopuksi avattiin verhot ja linna näkyi isoista puolikaarenmuotoisista ikkunoista, vaikuttava näky! Linnassa oli paljon ranskalaisia, joiden kanssa pääsinkin vaihtamaan muutaman sanan.
Sitten jatkoimme Nessielandiin, jossa tutustuimme Loch Nessin hirviöön filmin, tekstin ja kuvien muodossa. Rakennuksen pihalle oli tehty Nessie. Hirviö on nähty ensimmäisen kerran jo 600-luvulla, kun irlantilainen munkki törmäsi hirviöön, joka tappoi ihmisen. Nykyhavainnot alkoivat vuonna 1933, kun George Spicer vaimoineen näki hirviön tiellä. Tämän jälkeen Nessiestä on tehty lukuisia havaintoja ja se on saatu filmattuakin, kuvien alkuperästä ei ole varmaa tietoa ja osa niistä on ollut väärennöksiä. Yhtä kaikki tuntui ihan jännittävältä tiirailla veden pintaa, josko Nessie sieltä pulpahtaisi pintaan. Sitten ajelimme Invernessiin syömään ja katselemaan kauppoja. Tarkoitus oli käydä Kilttimuseossa, mutta siihen ei aikamme tällä erää riittänyt. Matka jatkui Aberdeenia kohti ja saavuimmekin ajoissa ystävämme luo. Oli mukava nähdä monen vuoden jälkeen! Kävimme kävelyllä ja jälleen näimme paljon lampaita. Skotlannissa kasvaa kaunis keltakukkainen kanerva, josta kuva ohessa. Illalla kävimme nautiskelemassa italialaisessa ravintolassa. Lauantaina näimme hylkeitä meressä, ne tulivat aika lähelle. Siellä oli myös lintuja ja jonkun verran koiriaan kävelyttäviä ihmisiä.
Hylkeet |
Lampaita oli runsaasti |
Kävimme myös Glendronachin tislaamossa, jossa tutustuimme pitkään ja haasteelliseen viskintekemiseen. Olimme kierroksen ainoat osallistujat ja esitteijä vastasi auliisti moniin kysymyksiimme. Viskiä pitää pitää tynnyrissä vähintään kolme vuotta, jotta sitä voidaan kutsua viskiksi ja parhaimmat viskit ovat 18 vuotta vanhoja. Eipä siis ihme, että nykyään ei perusteta uusia tislaamoja, koska kuluja pitää maksaa koko ajalta ja tuotto alkaa aikaisintaan kolmen vuoden päästä. Tässä tehtaassa oli kuusi työntekijää ja tislauksessa oli monta vaihetta.Työn oppii käytännössä, mitään koulutusta siihen ei ole. Yhdessä vaiheessa oli tärkeää, että astia oli kuparia, sillä se oli ainoa aine, joka reagoi nesteen kanssa oikein. Lämpotilat olivat myös tarkkoja. Jälkikäteen ihmetytti, että miten joku on keksinyt koko systeemin, sillä juomaa kierrätetään monessa eri vaiheessa. Tynnyrit tulivat muistaakseni Espanjasta ja ne olivat kirsikkaa, joka antoi oman leimansa viskiin. Kierroksen lopuksi olisi saanut maistella viskiä, mutta me tyydyimme haistelemaan sitä ja ostimme muutaman pikku pullon tuomisiksi kavereille.
Sunnuntaiaamun kohokohta oli mieheni Caterham-ajelu ystävämme miehen ystävällisesti sitä tarjotessa. Caterham on yksilöllisesti valmistettu auto, joka kulkee kuin salama kevyen painonsa ansiosta (n. 500 kg) ja silti se pysyy tiessä kiinni. Auto kiihtyy sataseen noin viidessä sekunnissa ja Skotlannin kapeilla teillä kyyti on hurjaa :). Katto voidaan ottaa sateella käyttöön. Tuulilasinpyyhkimet olivat aika huvittavannäköiset ja hyvin pienet eivätkä ne vaikuttaneet järin tehokkailta kovassa menossa.
Kiitokset ystävillemme suuresta vieraanvaraisuudesta sekä maittavista aterioista ja tervetuloa käymään, kun Suomessa piipahdatte!
Moffat Builders ja Elgin kävivät ankaran kisan köydenvedon Skotlannin mestaruudesta. Voittoon tarvittiin kaksi erävoittoa. Viimeinen mies on painavin hän nojasi maata vasen. Köyden puolivälissä on merkki, joka pitää vetää omalle puolelle. Kisa oli tasainen. Ensimmäisen puolen tunnin aikana ei juurikaan tapahtunut mitään. Kommentaattori kävi välillä tarkastamassa tilanteen ja kommentoihin "nothing happens, this excitement is killing me", mikä kirvoitti valtavat naurut yleisöstä. Reilun 40 minuutin jälkeen Elgin tempaisi ja Moffat joutui altavastaajaksi ja hävisi. He olivat edellisvuoden mestareita. Toinen erä oli huomattavasti lyhempi, se kesti vain noin seitsemän minuuttia ja Elgin voitti senkin. Säkkipillin soitosta saimme yksityiskohtaisen opastuksen, kun eräs nuori kisaaja auliisti selitti soittamisen periaatteet. Pillistä tulee yhtaikaa basso, ja kaksi tenoriääntä sekä sopraano. Asteikko on miksolyydinen, mikä antaa soittimelle erikoisleiman. Huomaa oheisen soittajan sukanvarteen laitettu tikari sekä ns. sporran, jossa pidetään rahaa ja avaimia. Se on joillakin klaaneilla tehty mäyrännahasta ja siinä on yleensä kolme tupsua. Kangasta kutsutaan nimellä tartan ja niitä on tuhansia erilaisia. Tämä sävelmä on varmasti monelle tuttu Scotland the Brave
Päivän odotetuin laji oli kieltämättä hirrensyöks, jossa hirsi jollain ihme tavalla napattiin syliin ja otettiin vauhtia ja yritettiin saada se kääntymään akselinsa ympäri. Tämä on myös Suomessa harrastettava, viikinkiaikainen laji. Voittaja on se, joka saa hirren kääntymään 180 astetta eli mahdollisimman suoraan. Suurimmalle osalle kisaajista tosin jo pelkkä hirren kääntäminen koitui kohtaloksi, sillä kovin moni ei sitä saanut käännettyä lainkaan.
Yöksi suuntasimme pohjoiseen, sillä tarkoitus oli käydä Highland Folk museumissa sekä Landmarkin huvipuistossa seuraavana päivänä. Harmiksemme hotellin saunan ovi oli rikki, eikä saunaa oltu lämmitetty. Olisi ollut niin mukava päästä saunomaan sekä uimaan päivän päätteeksi. Nautimme kuitenkin maittavan aterian hotellissa ja illan päätteeksi kävin surfaamassa netissä aulassa, sillä nettiyhteys ei toiminut huoneessa ja törmäsin ranskalaiseen matkanjohtajaan, jonka kanssa juttelinkin reilut puolisen tuntia. Mies oli matkannut ympäri maailmaa ja hän tiesi valtavasti hyviä matkakohteita. Suomessa hän ei ollut koskaan käynyt.
Maanantaina satoi vettä, joten Landmark sai tältä osin jäädä väliin ja kävimme museossa. Olimme nähneet Highland cattle -nautoja monissa paikoissa, mutten ollut saanut niistä kuvaa. Pettymyksekseni niitä ei ollut tässäkään museossa, vaan ainoastaan lihahiehoja charolais'ta. No sain napattua yhdestä taulusta kuvan, josta käy ilmi erikoismalliset sarvet, pitkä turkki ei kuvasta näy ja karjan väri on ruskea.
Skotlannissa on erittäin selvästi merkitty tiehen, milloin pitää hidastaa vauhtia tekstillä SLOW, kärkikolmioissa lukee GIVE WAY eli anna tietä ja sama teksti on myös kirjoitettu tiehen. Näimme traktoreista, tuulista, ankoista, vanhuksista, lampaista ja lehmistä varoittavia liikennemerkkejä. Tiet olivat paljon kapeampia kuin Suomessa, paikoin tilaa oli reilut 10 cm auton kummallakin puolella.
Museon jälkeen ajelimme Edinburghiin, josta olin varannut hotellin hieman sivummalta, ettei tarvitsisi lähteä sompailemaan suurkaupungin liikenteeseen. Bussiliikenne kulkee hyvin ja autoja menee neljästi tunnissa, mutta ongelmaksi saattaa koitua se, että rahaa ei saa takaisin kuljettajalta, vaan mieluiten pitää maksaa tasarahalla. Saimme juuri ja juuri kasaan oikean määrän kolikoita ensimmäiselle kaupunkireissulle. Kuljimme kaksikerrosbussin yläkerroksessa, josta näkyi hyvin joka suuntaan. Skotlannin lippu liehui kirjaston katolla. Aluksi lähdimme metsästämään Greyfriars Bobbyä, josta tehdyn elokuvan olin nähnyt. Kyseisestä koirasta oli Medvind-kirjasarjassa rakennetehtävä ja oli hienoa päästä näkemään tämän isännälleen uskollisen pikkuterrierin patsas. Bobby eli Edinburghissa poliisimiehen koirana 1800-luvun lopulla.
Matkalla patsaalle mietin, että missähän mahtaa olla se pub, jossa J.K. Rowling kirjoitti Potter-kirjojaan ja kas kummaa, siinähän se pompsahti eteemme matkalla Bobbyn patsaalle. Tässäpä siis kuva Elephant Housesta, joka sijaitsee Marshall Streetillä.
Ja tässä sitten Bobbya, tässä yksityisten rahoittama patsas Bobbyn muistoksi. Bobbyhan makasi isäntänsä haudalla peräti 14 vuotta tämän kuoltua tuberkuloosiin. Välillä se kävi syömässä ja ystävälliset ihmiset antoivat sille ruokaa. Ystävällinen sir William Chambers maksoi sen lisenssin, sillä lisenssittömät koirat sai tappaa. Näin Bobby siirtyi kaupungin vastuulle. Bobbyn patsaalla lukee teksti "Greyfriars Bobby, Died 14 January 1872, Aged 16 years, Let his loyalty and devotion be a lesson to us all." Tämä on kaikkien koiraystävien " must see" -paikka. Alunperin patsaassa oli juomapaikka sekä ihmisille että alempana koirille, mutta käytäntö lopetettiin hygieniasyistä.
Takana näkyy Greyfriars Bobbyn baari. Sitten tein koruostoksen sekä halpoja kirjaostoksia, Bobbyn tarinan sekä muutamia koirakirjoja. Kaupasta olisi saanut parilla punnalla vaikka mitä kirjoja, mutta matkalaukku pullisteli jo valmiiksi, joten kirjat saivat jäädä hyllyihin.
Kätevää ikkunanpesua |
Taksit olivat tallaisia |
Ceilidh-tanssia puistossa |
Sir Water Scott |
Parlamenttitalon työhuoneet |
Tiistai-iltana lensimme Amsterdamiin ja menimme ystävämme luokse yöksi Almere Buiteniin. Vietimme hauskan illan ja vaihdoimme kuulumiset. Howard-sheltti olisi mielellään lähtenyt mukaamme, se tunki jalkoihin eikä ottanut kuuleviin korviinsa emäntänsä käskyjä tulla olohuoneeseen. Se viihtyi sylissämme koko illan ja aivan selvästi muisti parin vuoden takaisen Suomen vierailunsa :).
6 kommenttia:
Hieno kertomus
Kiitos :)
Kiitos mielenkiintoisesta matkakertomuksesta. Pieni korjaus kuitenkin: tynnyrit lienevät espanjalaisia sherrytynnyreitä :) (eivät siis kirsikkaa!)
Mukavaa ja selkeää luettavaa, kiitos.
PPn kautta tänne löysin.
yarscin
Olepa hyvä, aivan hyvin voivat ollakin :)
:) PP:ssä aika ajoin halutaan tietää Skotlannista, linkkaan silloin tähän juttuun. Kiitos Sinulle kommentista!
Lähetä kommentti