sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Suomussalmi osa 22 - aamiainen Kiannon Kuohuissa - breakfast at hotel Kiannon Kuohut

Muistan hyvien ystäviemme Timon ja Pirjon kertoneen, kuinka he reissuillansa käyvät hotellissa syömässä aamupalan. Tämä ajatus on ollut mielessämme aika kauan ja eilen illalla päätimme käydä nauttimassa valmiin aamupalan parinsadan metrin päässä olevassa Kiannon Kuohut -ravintolassa. Pyörillä suhautimme nopeasti paikalle ja maksoin kymmenen euron aamiaisen. Hetkisen verran mietin, että kannattaako maksaa noin iso summa aamiaisesta, mutta koska olimme päättäneet sen syödä, niin maksoin ja menimme salin puolelle.

Eipä tarvinnut pettyä, sillä en ole eläissäni syönyt niin monipuolista aamiaista kuin tänä aamuna, se oli kyllä hintansa väärti kaikin tavoin. Erityisruokavaliot oli otettu huomioon, oli gluteenitonta leipää ja lämpimiä kasviksia kasvissyöjille. Englantilaiseen tyyliin oli sekä nakkeja, munakasta ja pekonia ja tietenkin lämpimiä karjalanpiirakoita. Munia oli kahdenlaisia, seitsemän ja neljän minuutin. Leipiä ja sämpylöitä oli useammanlaisia, leipää sai itse paahtaa. Jugurtteja oli kahta sorttia, niiden kanssa sai nauttia hedelmiä tai marjoja. Muroja taisi olla kuutta erilaista, niiden lisäksi oli kahta eri pähkinää, sukaatteja, kuivattuja banaanilastuja ja auringonkukansiemeniä. Tarjolla oli myös kalaa sekä silliä ja jotain muutakin kalaa. Mieheni aloitti aamiaisen puurolla hillon kera. Mehuja sai kolmea eri sorttia automaatista. Kahvia ja teetä oli useampaa lajia ja teen kanssa oli hunajaa. Tietenkin tarjolla oli makkaraa, juustoja, kinkkua, tomaatteja, salaattia ja kurkkua sekä näiden lisäksi porkkanoita ja vesimelonia. Makean ystävänä ilahduin, sillä tarjolla oli muffinseja, domino-keksejä sekä marie-keksejä, näiden lisäksi oli vielä voisarvia.

Todennäköisesti unohdin listasta monta asiaa, koska en kaikkea itse maistellut.

Tämä aamiainen oli ylivoimaisesti paras kaikista hotelliaamiaisista ja 22 eri maassa olen käynyt, joten kokemusta on jonkin verran :-).


This morning we decided to have the breakfast at the hotel close to our summerhouse. Shortly, this was the best breakfast I ever have had, I can't think of something that they could have had, there was everything. Youghurts, porridge, breads, many different juices, becon, scrambled eggs, carelian pastries, warm vegetables, sausages, three different kind of fish, fruit, berries, watermelon, cucumber, tomatoes, salad, cheeses, ham, two kind of biscuits, muffins, toast, rolls, jams, six different kind of cereals, dried bananas, all kinf of seeds and nuts, glutein-free bread ... you name it, they had it!

Ei kommentteja: