Suomussalmi osa 29 Mamba

Mamba on ikivanha suosikkini jo 80-luvun puolivälistä alkaen, jolloin yhtye perustettiin Porissa. Tein kieliharjoitteluni kesällä 1986 Ahvenanmaalla ja siellä sattui olemaan kesätöissä myös Tero Vaaran Teija-sisko, johon tutustuin.Kämppikseni Katjan kanssa kuuntelimme Mambaa hyvinkin paljon kaseteilta (tuohon aikaan ei ollut cd-levyjä) ja monesti vielä yöaikaan. Osasin monet kappaleista ulkoa ja eka levyn ehdoton suosikkini on Jäähyväiset, jota tuskin koskaan kuulee radiosta. Se on hurjan kaunis hidas kappale, jonka sanat ovat niin koskettavat ja kitarasoolo niin nätti.

Edellisestä Mamban keikastani on kulunut varmaankin toistakymmentä vuotta, joten olin kieltämättä hyvin innoissani, kun Mamba tuli esiintymään Kiannon Kuohuihin. "Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä", "Pyyhi kyyneleet" ja "Kerran unessani" ovat myös eka levyn lemppareitani. Lauantai-ilta-levyn parhaat ovat nimikappale, jonka Tero esitti sekä "Älä jätä minua" ja "Tuollainen tyttö", jotka myös saimme kuulla. Kappaleet, joita olisin kaivannut ovat "Soittajan laulu", joka kertoo erään muusikon ja  bändin tarinan ja siinä on hauska melodia ja hupaisat sanat, jotka rimmaavat loistavasti säveleen sekä "Pieni rakkauslaulu".

Mamba esitti hupaelmat "Kytkin paskana" sekä "Tennissukat kirjahyllyssä", jotka molemmat ovat nerokkaita sanaleikkejä ja etenkin jälkimmäisessä vaaditaan laulajalta todellista verbaaliakrobatiaa, sen verran nopeassa tahdissa sanat tulevat. "Kytkin paskana" kertoo veljesten  epäonnisesta reissusta Tampereelle ja siitä, kuinka auton kytkin hajosi ja mitä sitten tapahtui.

Tero Vaara

Fonisti Esa Niiva

Kuulimme myös hitit "Valokuvia" ja "Kipinä" ja jonkun minulle tuntemattoman laulun, varmaankin uudempaa tuotantoa, joka oli erittäin kaunis. Encorena kuultiin "Vielä on kesää jäljellä", joka on aina ollut yksi lemppareistani. Keikka oli ihan hyvä, erityisesti veljeni kaveri fonisti Esa Niiva oli aivan loistava sooloissaan ja filleissään ja kosketinsoittaja Pete Nikkinen soitti välillä upeita lurituksia ihan klassiseen malliin. Rumpali Harri Lehtosen soolo oli taidokas, välillä hän soitti toinen käsi päänsä päällä ja ääntä ja rytmiä tuli siitä huolimatta aivan hurjasti. Pieni kriteerin paikka oli siinä, että ohjelmisto ja sen soittojärjestys olisivat voineet  olla paremmin mietittyjä. Välillä lattia oli täynnä porukkaa ja välillä se oli melkein tyhjänä. Paikalla oli paljon vanhempaa väkeä, joka halusi tanssia ja ihan kaikki kappaleet eivät olleet tanssittavia. Lisäksi välillä Tero piti pitkiä puheita, jotka kieltämättä latistivat tunnelmaa, vaikka hän melkoinen sanaseppo onkin.